Avoimuutta ja yhteisöllisyyttä taidemaailmaan

Kulttuurirahaston vuoden 2018 suurimman apurahan, 240 000 euroa, sai Globe Art Point ry.

Yhdistys on perustettu syksyllä 2016 edistämään taide- ja kulttuurialan kehittymistä avoimemmaksi. Se tukee kansainvälisten taiteilijoiden yhteistyötä paikallisten taiteilijoiden ja taidelaitosten kanssa. Globe Art Point (G.A.P.) -toimitilassa Helsingissä järjestetään neuvontaa ja työpajoja, luentoja, keskusteluja ja sidosryhmätapaamisia. Tila toimii myös taiteilijoiden ja työryhmien vapaana työ- ja kokoustilana.

GAP LAB & GAB INFO. Uuden suomalaisen taiteen ja kulttuurin laboratorio ja tietopankki on hanke, jonka tarkoituksena on edistää suomalaisen taide- ja kulttuurialan monimuotoistumista vahvasti kansainvälistyvässä Suomessa. Hanke koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen, GAP LAB, tuottaa sekä esittävän että visuaalisen taiteen projekteja. Tuotokset ovat yleisön nähtävissä osana kumppanitaidelaitosten omaa ohjelmistoa.

Hankkeen toisen osan, GAP INFO:n tarkoituksena taas on parantaa taidealan avoimuutta ja saavutettavuutta ulkomaalaissyntyisten taiteilijoiden näkökulmasta.

– Tavoitteena on lisätä eritaustaisten taiteilijoiden, yleisöjen ja taidelaitosten välistä ymmärrystä ja yhteistyötä, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Tomi Purovaara.

GAP INFO:ssa kootaan ja levitetään englanninkielistä tietoa suomalaisen taide- ja kulttuurialan toimijoista, prosesseista, lainsäädännöstä ja rahoituksesta.

–Kokoamme nettipohjaisen Artist´s Welcome Package:n, jonka avulla ulkomaalaissyntyisellä taiteilijalla on mahdollisuus onnistuneesti suunnistaa omalla ammatillisella polullaan, Purovaara kertoo.

GAP LAB:issa syntyvä Artist´s Welcome Program taas sisältää työpajoja, opastusta sekä taidelaitosvierailuja, joilla syvennetään tietopaketin jakamaa tietoa.

– GAP LAB on yhteistyöhanke, jossa kuraattoriryhmä valitsee avoimesta hausta saaduista ehdotuksista toteutettavat hankkeet. Kuraattoriryhmä ja taiteelliset produktiot koostuvat sekä ulkomaalaissyntyisistä että suomalaisista tekijöistä, ja kuraattoriryhmässä on edustajia myös eri kulttuurivähemmistöjen omista yhteisöistä, Purovaara kertoo.

Hanketta on ollut suunnittelemassa Globe Art Pointin kaksi työntekijää, seitsenhenkinen, ulkomaalaissyntyisistä taiteilijoista koostuva hallitus sekä muutamia ulkopuolisia asiantuntijoita. Hankkeen projektit toteutetaan yhteistyössä valittujen taidelaitosten kanssa siten, että niiden henkilökunta työskentelee yhdessä GAP LAB -työryhmien kanssa. Taidelaitoksina toimivat esimerkiksi teatterit, galleriat, museot ja festivaalit.

Yhdistyksen päämaja sijaitsee Helsingin Kampissa Malminkadulla ja tuleva GAP LAB -työpajatila vuokrataan Helsingin alueelta. Vaikka hanke sijoittuu Suomen rajojen sisäpuolelle, Globe Art Point ry rakentaa vuoden 2018 aikana pohjoismaista yhteistyökumppaniverkostoa, jonka kanssa on tarkoitus viedä eteenpäin hankkeessa saatuja tuloksia ja hyviä käytäntöjä.

– Seuraavassa vaiheessa suunnittelemme eurooppalaisen verkoston perustamista, kertoo Purovaara yhdistyksen kunnianhimoisesta hankkeesta.

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Kemê Pellicer / Globe Art Point

Globe Art Point ry sai 240 000 euron apurahan GAP LAB & GAP INFO. Uuden suomalaisen taiteen ja kulttuurin elävä laboratorio ja tietopankki -hankkeelleen. Apuraha myönnettiin helmikuussa 2018.
, Anna Bui.

Moottoripyöräjengi pantiin kuriin musikaalissa

Pienen kylän rauha Etelä-Pohjanmaalla on mennyttä, kun moottoripyöräjengi ryhtyy häiritsemään kyläläisten elämää kaikenlaista jäynää tekemällä. Sitten paikalle tulee Robin Hood ja panee porukan järjestykseen.

Ilmajoen toimintatalon, Lappajärven toimintakeskuksen, Eskoon Kaarisillan teatteriryhmien ja Pähkä-orkesterin Moottoripyörämusikaali Pizzaa & moottoripyöriä oli riemastuttava kokemus niin yli 30 esiintyjälle kuin katsojillekin. Maakunnallisen kehitysvammaisten musikaalin toteutti Kulttuuriyhdistys KoHo ohjaaja Laura Kivimäen johdolla. Ensiesitys oli Ilmajoen kunnantalon lavalla 30. tammikuuta.

Näytelmän juoni, roolit ja kohtaukset valmistuivat ryhmälähtöisesti yhdistelemällä ryhmäläisten ajatuksia hyvästä näytelmästä.

– Musikaalin tekemisessä haluttiin painottaa jokaisen toiveita ja unelmia rooleista ja näyttämöllä esiintymisestä, Laura Kivimäki kertoo.

Niiden pohjalta Kivimäki kirjoitti nykyajan Robin Hood -tarinan, jossa oli hyvät ja pahat, jotka näytelmän lopussa pantiin järjestykseen.

Esitystä valmisteltiin ja harjoiteltiin toimintakeskuksissa kerran viikossa viimeiset puoli vuotta. Jokaisen yksikön draamaryhmä toteutti itsenäisesti kolmasosan näytelmästä. Vasta esityspäivänä Ilmajoella kaikki esiintyjät kohtasivat ensimmäisen kerran ja esitys pantiin yhteen. Ilmajokelaiset ja seinäjokelaiset pääsivät harjoittelemaan muutaman kerran yhdessä ennen ensiesitystä. Lappajärveläiset olivat niin kaukana, etteivät yhteisharjoitukset olleet mahdollisia. Ongelma ratkaistiin Skypen avulla.

– Skypen käyttö harjoituksissa oli itsellenikin uusi ja hauska kokemus, Kivimäki kertoo.

Skypen lisäksi ohjaaja kuvasi ja äänitti ryhmien kohtauksia ja näytti niitä toisille ryhmille.

– Ryhmäläisille on ollut hieno kokemus saada uusia tuttuja muualta maakunnasta ja nähdä, miten muut ryhmät toimivat.

Ilmajoen toimintatalon draamaryhmän jäsen Tommi Kivimäki esittää moottoripyöräjengin arvonsa tuntevaa johtajaa. Paikkakuntalaisille tuttu Kivimäki on esiintynyt näytelmissä ennenkin, mutta tämä rooli oli haastavin – vaikka onhan Kivimäki käynyt Idolsissakin.

– Minulla oli kolmisenkymmentä repliikkiä, ja niitä piti harjoitella aika paljon. Mutta tosi kivaa oli, kertoi Tommi esityksen jälkeen.

Niin näytti olevan kaikilla muillakin esityksessä mukana olleilla. Pähkä-orkesterin esittämä rokki soi kovaa ja meno lavalla oli villiä. Sieltä välittyi valtava esittämisen riemu. Kaikki olivat sitä mieltä, että Lappajärvellä 6.2. menee vieläkin paremmin. Laura Kivimäki iloitsi menestyksestä yhdessä esiintyjien kanssa.

– Kulttuuri jättää jäljen, hän totesi tyytyväisenä.

Teksti: Marika Aspila
Kuva: Sari Haapala, Ilmajoki-lehti

Kulttuuriyhdistys KoHo toteutti maakunnallisen kehitysvammaisten musikaalin yhdessä Etelä-Pohjanmaan maakuntarahaston kanssa. Etelä-Pohjanmaan rahasto myönsi hankkeelle 5 000 euron hanketuen vuonna 2017.
, Anna Bui.

G. J. Ramstedtin maailma, ensi-ilta DocPoint-festivaaleilla

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään jälleen 29.1.–4.2.2018. Festivaalilla saa ensi-iltansa 30.1. myös Suomen Kulttuurirahaston rahoittama dokumenttielokuva G. J. Ramstedtin maailma. Sen ovat ohjanneet Niklas Kullström ja Martti Kaartinen sekä tuottanut Hillstream Pictures.

Elokuva kertoo Gustaf John Ramstedtin (1873–1950) tarinan ja perustuu hänen muistelmiinsa matkoiltaan Mongoliaan ja Japaniin 1900-luvun alun taitteessa.

G. J. Ramstedtin maailma on matka syvälle henkien Mongoliaan ja tulevaisuuden Japaniin unohdetun suomalaisen suurmiehen, diplomaatin ja kielitieteilijän, G. J. Ramstedtin johdattamana. Dokumentti kertoo hänen tarinansa rinnakkain nykyaikaa kuvaavan audiovisuaalisen kokonaisuuden kanssa. Kuvat nostavat yhdessä kerronnan kanssa esiin vastinpareja nykykulttuurista ja rakentavat tällä tavalla katsojalle kokemuksen ajallisesta jatkumosta ja muutoksesta: kuinka ihmisten olemus ja heidän tapansa seuraavat sukupolvien jälkeen samaa traditiota, ja kuinka sen päälle on rakentunut uusia kulttuuri-ilmiöitä, Kullström luonnehtii.

– Osana ajan käsitettä ovat myös muistot, jotka jäävät elämään ja maine, jonka jätämme taaksemme. Aika ei ole vain se hetki, jonka me vietämme tässä maailmassa. Uskomusten kuoltua pragmaattisuuden tieltä, ajatus kehityksestä ja erityisesti taloudellisesta kasvusta tuli niiden tilalle. Henkien kätkemä luonto muuttui resursseiksi, aika progressioksi. G. J. Ramstedtin kertomus rinnakkain nykypäivän visuaalisen narratiivin kanssa paljastaa meille tämän näköalattomuuden, joka osoittaa myös käyvän meille kohtalokkaaksi, kuvailee Kaartinen.

Teksti: Jenni Hietala

Fil. ja tait. kand. Niklas Kullström sai 8 000 euron apurahan 27.2.2016 kielitieteilijä ja diplomaatti G. J. Ramstedtin vuosia Mongoliassa ja Japanissa käsittelevän dokumentin tekemiseen.
, Jenni Hietala.

Yhteisymmärrystä pehmeän diplomatian keinoin

Kulttuuridiplomatia on pehmeää, taiteeseen ja kulttuuriin perustuvaa diplomatiaa, joka pyrkii luomaan yhteisymmärrystä ja luottamusta eri kansojen ja kulttuurien välille. Se on keino selvittää konflikteja ja edistää demokratiaa, osallistumista, ihmisoikeuksia ja sananvapautta.

– Kulttuuridiplomatian tavoitteena on antaa tavallisille kansalaisille mahdollisuus tutustua toiseen kulttuuriin antaen samalla viestin, että heidän kulttuurinsa on arvokas, kuvailee oululainen yhteiskuntatieteiden maisteri Siru Törnroos.

Suomessa kulttuuridiplomatia on käsitteenä melko tuore, eikä Suomessa järjestetä kulttuuridiplomatian opintoja. Sen vuoksi Törnroos lähti opiskelemaan Saksaan ja Italiaan, joissa on tehty kulttuuridiplomatiaa menestyksekkäästi jo pidempään. Vuosina 2016–2017 hän suoritti kulttuuridiplomatian maisteriopinnot yliopistoissa Berliinissä ja Sienassa. Törnroos on opiskellut aiemmin muun muassa yhteiskuntafilosofiaa ja etiikkaa, joista oli hyötyä kulttuuridiplomatian opinnoissa.

Italian Sienan opintojaksolla paino oli teoriaopinnoissa, kuten kurssit kulttuuriperinnöstä, ihmisoikeuksista, populismista, organisoidusta rikollisuudesta, konfliktien sovittelusta ja tutkimusmetodeista sekä eri alueiden poliittisesta kehityksestä esimerkiksi Tunisiassa, Egyptissä ja Lähi-Idässä.

Siru Törnroos opiskeli kulttuuridiplomatiaa Sienan ja Berliinin yliopistoissa.

– Sain paljon tietoa ja ymmärrystä tämän päivän yhteiskunnallisista haasteista ja teemoista, kuten Euroopan pakolaiskriisistä, poliittisesta islamista, erilaisesta vallankäytöstä kriisitilanteissa sekä Italian organisoidun rikollisuuden leviämisestä muualle maailmassa ja sen vaikutuksista demokratiaan.

Berliinin yliopistossa opintoihin puolestaan sisältyi paljon alan konferensseja ja tapahtumia.

– Vierailimme muun muassa Euroopan Komissiossa, josta sain paljon uusia kontakteja alan erilaisiin EU-hankkeisiin liittyen.

– Pro gradu -työni kirjoitin palattuani Suomeen, ja se käsitteli Euroopan Unionin demokratian turvallisuutta suhteessa Italian ja Turkin organisoituun rikollisuuteen. Gradutyöni johdatti minut yhteistyöhön Prahan Kansainvälisten suhteiden tutkimusinstituutin kanssa, johon alan seuraavaksi tehdä töitä tutkijaharjoittelijana. Sain myös mahdollisuuden hakea yhteiskuntatieteelliseen tutkijakouluun ulkomailla.

– Uskon, että kulttuuridiplomatia on kasvavassa asemassa, ja sen osaamista tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän myös Suomessa. Ulkomailla opin erityisesti sen, että pienetkin hankkeet ovat arvokkaita ja merkityksellisiä.

Törnroosin mielestä myös hänen kotikaupungissaan Oulussa olisi hyvä hyödyntää kulttuuridiplomatiaa.

– Ouluun, kuten muuallekin Suomeen, on viime vuosina saapunut paljon muiden kulttuurien edustajia, ja olisi hyvä pystyä nopeasti rakentamaan luottamusta ja yhteisymmärrystä heidän ja oululaisten välille. Tähän voitaisiin vaikuttaa juuri kulttuuridiplomatian keinoin.

Pidemmällä aikavälillä kulttuuridiplomatia tukee myös alueen matkailua, liiketoimintaa, maakuvaa, mielikuvia muista kansoista ja kulttuureista sekä turvallisuutta ja menestystä.

– Toivoisin voivani vaikuttaa Oulun näkyvyyteen ja linjauksiin näissä asioissa. Tällä voisi olla merkittävää vaikutusta myös seudun asenneilmapiiriin ja talouden kehitykselle.

Teksti: Jenni Hietala
Kuvat: Sienan yliopisto, Siru Törnroosin kuva-arkisto

Yhteiskuntatieteiden maisteri Siru Törnroos sai 20.5.2016 Pohjois-Pohjanmaan rahastolta 6 000 euron apurahan kulttuuridiplomatian maisteriopintoihin Saksassa ja Italiassa.
, Jenni Hietala.

Hae apurahaa maakuntarahastosta

Uuden vuoden alussa ilmassa on aina muutoksen henki. Arkielämään tuovat ryhtiä monet lupaukset: syön vähemmän, juon vähemmän, liikun enemmän, aloitan uuden harrastuksen. Vuoden alku on merkkipaalu myös kulttuurielämälle, jonka katse tähyää tammikuun tarmolla uuden vuoden uusiin haasteisiin. Kuin tilauksesta starttaa myös Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen hakukierros 10.1.2018 kaikissa 17 maakuntarahastossa.

Kuluneen syksyn aikana olen osallistunut eri puolilla Suomea Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen tapaamisiin, joissa olen saanut kuulla maakuntien ajankohtaisia asioita ja kuulumisia. Tilaisuuksissa on myös esitelty maakuntarahastojen rahoittamia oivaltavia ja innovatiivisia hankkeita, jotka ovat luoneet uutta vireyttä ja tarmoa paitsi tekijöilleen myös ympäristölleen. Todellisia helmiä, jotka innoittavat esimerkillään myös muita tekijöitä. Vilkkaissa keskusteluissa on pohdittu kulttuurin tämänhetkistä tilaa ja tulevaisuutta, nostettu näkyville yleisiä tai paikallisia ongelmakohtia ja mietitty ratkaisuja niihin.

Meneillään olevat uudistukset ovat heijastuneet moniin keskusteluihin. Miten tulevaisuuden maakunnan ja kunnan roolit muuttuvat maakuntauudistuksen myötä, entä mitä muutoksia kulttuurin valtionosuusjärjestelmän uudistus tuo tullessaan? Miten elämä maakunnassa muuten sujuu – voimmeko jotenkin auttaa syrjäytymässä olevia, miten lapset ja nuoret saadaan ohjattua oikeille raiteille? Äänenpainot ovat olleet jossain huolestuneita, toisaalla aprikoivia. Sävyjä on ollut yhtä monia kuin on ollut tilaisuuksiakin.

Jatkuvasta muutoksesta ja myllerryksestä huolimatta maakunnissa ei ole missään tapauksessa vaivuttu synkkyyteen. Tämän todistaa tapaamisten hyvä henki ja aktiivinen keskustelu, jossa on katsottu viisaasti ongelmien taakse sekä yli ja sitten etsitty luovasti ja monipuolisesti ratkaisuja niiden selättämiseen. Luovista ja villeistä visioistakaan ei ole ollut pulaa. Paikallisissa hankkeissa ja niiden tekijöissä piilee uskomaton voima, joka pitää kulttuurin liekkiä ja tulevaisuudenuskoa elossa kaikissa Suomen kolkissa.

Suomen Kulttuurirahaston perustamiseen 1930-luvulla osallistuivat kulttuurin voimaan uskovat kansalaiset kaikkialta maastamme. He halusivat muutosta, ja he myös tekivät sen. Kulttuurirahastosta kasvoi menestystarina, ja nyt se puolestaan antaa takaisin – luo mahdollisuuksia tämän päivän ja tulevaisuuden tekijöille, jotka tuntevat omakseen säätiön tehtävän ”vaalia ja kehittää suomalaiskansallista henkistä ja taloudellista viljelyä”. Maakuntarahastot tukevat juuri oman alueensa kulttuurityötä ja siihen kohdistuvaa taiteellista tai tieteellistä työtä. Ne kattavat koko Suomen – kukaan ei siis jää katveeseen, vaan kaikilla on mahdollisuus, vieläpä lähellä.

Sinä siellä, tartu toimeen nyt. Sinulla on jo hyvä idea, tee siitä vielä huolellisesti hakemus ja jätä se helmikuun 9. päivään mennessä sähköisen hakujärjestelmän kautta käsiteltäväksi. Hakemuksesi saa reilun kohtelun. Jokainen jätetty hakemus tulee luetuksi ja sen tarpeellisuus tarkoin punnituksi monesta näkökulmasta. Arvioinnissa hoitokuntien jäsenten laajaa paikallistuntemusta täydentää runsas joukko eri alojen asiantuntijoita. Meillä kaikilla on yhteinen tavoite, maakuntiemme menestys.

Muutos alkaa nyt. Odotamme hakemustasi.

Teksti: Siru Ahopelto
Kuva: Anna-Liisa Suntio

Siru Ahopelto on Kymenlaakson rahaston hoitokunnan puheenjohtaja ja Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistys ry:n johtokunnan varapuheenjohtaja.
, Jenni Hietala.

Taidetta megalopoliksessa

Taiteilija-tutkija, koreografi Simo Kellokumpu vietti syksyllä 2017 kolme kuukautta Tokion Art and Space (aiemmin Tokyo Wondersite) -residenssissä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, ranskalaistaiteilija Vincent Roumagnacin kanssa.

– Hain Tokion residenssiin, koska halusin tehdä uuden taiteellisen projektin ja työstää tohtorintutkintoon johtavaa taiteellista tutkimustani hypermobiilin Tokion viitekehyksessä. Viime vuosina olen työskennellyt paikka- ja kontekstisidonnaisesti, mutta ennen residenssiä teoksistani puuttui megalopoliksen mittakaavassa tapahtunut työ, Kellokumpu kertoo.

– Halusin myös siirtää taiteellis-tutkimuksellisen prosessini toisenlaiseen tutkimusympäristöön, tutustua japanilaiseen nykytaiteeseen sekä opiskella japanilaisen science fictionin historiaa.

– Mahdollisuus syventyä taiteelliseen prosessiin kolme kuukautta oli oppimisprosessina riittävän pitkä aika, jotta vuorovaikutuksellinen suhde vieraaseen kulttuuriin ehtii kehittyä. Taiteellisessa työssä, prosessissa ja ajattelussa tapahtuva liike ja kulttuurinen vaihto on toiminut residenssin keston takia syvällä tasolla. Tietysti tämäntyyppiset kulttuurisia eroja, toiseuksia ja ymmärryksiä täydentävät prosessit ovat hyvin hitaita, ja haluaisinkin palata Tokioon takaisin.

Kellokummun mukaan residenssijakso moninaisti hänen työtään monella tapaa ja avasi pitkäkestoisia jatkosuunnitelmia taiteellisen työskentelyn suhteen.

Kuva Shapeshifter (The Tokyo Series) -valokuvasarjasta.

– Taiteellinen yhteistyö japanilaisen mangataiteilija Nao Yazawan ja Vincent Roumagnacin kanssa on ollut residenssissä antoisaa. Tein residenssijakson aikana Roumagnacin kanssa myös Shapeshifter-valokuvasarjat Kiotossa, Yōrōssa ja Tokiossa.

Kellokummun seuraava taiteellinen työprosessi tapahtuu Macaossa tammikuussa 2018.

– Etsin mahdollisuuksia asettaa Japanissa valmistellut työt esille myös Suomessa. Tutkimusprojektiani varten palaan Helsinkiin ja pyrin saamaan sen valmiiksi vuoden 2019 aikana. Aion myös selvittää, milloin minun on mahdollista palata Tokioon.

Teksti: Annakaisa Tavast
Kuvat: Vincent Roumagnac
Kansikuva pompom-installaatiosta

Master of Arts Simo Kellokumpu ja Vincent Roumagnac saivat tammikuussa 2017 Kulttuurirahaston apurahan Tokyo Arts and Space -residenssissä työskentelyä varten.
, Jenni Hietala.

Supernovat – avaruuden energeettiset räjähdykset

Supernova on räjähdys, joka päättää massiivisen tähden ydinfuusioon perustuvan elinvaiheen.

– Supernovien tutkimus on kehittynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Aihe on kansainvälisesti kuuma, sillä supernovien avulla voidaan tutkia muun muassa tähtien evoluutiota ja maailmankaikkeuden rakennetta ja kehitystä eli kosmologiaa, toteaa tähtitieteilijä Jussi Harmanen, joka tekee Turun yliopistossa väitöskirjaa erikoislaatuisista supernovista.

Räjähtäessään supernovat tuottavat raskaita alkuaineita ja levittävät myös tähden sisuksissa muodostuneita alkuaineita, kuten hiiltä, happea ja rautaa ympäröivään avaruuteen.

Tähtitieteilijä Jussi Harmanen kuuluu Tuorlan observatorion supernovaryhmään

– Supernovat ovat mahdollistaneet nykyisten planeettakuntien muodostumisen, sillä alkuräjähdyksen jälkeen maailmankaikkeus koostui pääasiassa vedystä ja heliumista. Maapallon ja sittemmin elämän muodostuminen ei olisi ollut mahdollista ilman supernovia, Harmanen kuvailee.

Erikoislaatuiseksi supernovan tekee joko sen kirkkaus tai spektri eli säteilyn kirkkausjakauma aallonpituuden mukaan. Harmanen tutkii erityisesti tyypin II supernovia.

– Harvinaisissa tyypin IIn supernovissa havaitaan kapeat ja voimakkaat vedyn emissioviivat, jotka ovat seurausta laajenevan supernovan vuorovaikutuksesta tähteä ympäröivän aineen kanssa. Yleensä ympäröivää ainetta ei ole riittävästi, joten kapeita viivoja ei havaita. Tyypin IIn supernovana räjähtäneellä tähdellä on ollut voimakas tähtituuli tai massapurkauksia lyhyen ajan sisällä ennen räjähdystä. Jo pelkästään tästä voidaan vetää johtopäätöksiä räjähtäneestä tähdestä vertaamalla havaintoja esimerkiksi läheisten massiivisten tähtien ominaisuuksiin, kertoo Harmanen.

Pro gradu -tutkielmaansa varten Harmanen analysoi SN2011ap:ksi nimetyn supernovan laajan havaintoaineiston.

– Havaintojen huolellisella analyysillä voidaan tutkia supernovina räjähtävien tähtien elinkaarten viimeisiä vaiheita. Tutkimuksessani arvioin muun muassa räjähdyksessä muodostuneen radioaktiivisen nikkelin määrän, joka lopuksi hajoaa stabiiliksi raudaksi. Määrittelin myös supernovan räjähdysmallin sekä tähden ominaisuuksia mahdollisimman tarkasti.

Tuorlan observatorion teleskooppi

Väitöskirjatyössään hän jatkaa SN2011ap:n kaltaisten harvinaisten supernovien tutkimusta.

– Turun yliopisto on mukana muun muassa laajassa kansainvälisessä ePESSTO-ohjelmassa (extended Public ESO Spectroscopic Survey of Transient Object), jossa alun perin tavoitteena oli luokitella 2 000 supernovaa. Näistä 150 kohdetta valittaisiin perusteelliseen seurantaan. Tulen hyödyntämään myös tätä aineistoa tutkimuksessani.

Supernovien tutkimuksesta haastavaa tekee se, että lähiavaruudessa ne ovat melko harvinaisia: Linnunradassa supernovia räjähtää arviolta noin kerran sadassa vuodessa. Muissa galakseissa supernovia havaitaan vuosittain yhteensä tuhansia, mutta pääasiassa pelkkinä valopisteinä kaukaisen etäisyyden takia.

– Haasteena on ymmärtää supernovia pelkästään havaitun valon ja sen muutoksen perusteella. Lisäksi osa kiinnostavista räjähdyksistä tapahtuu niin etäällä, että niitä voidaan havaita vain kohteen ollessa kirkkaimmillaan. Tyypillisesti supernovien himmenemistä tulisi seurata vähintään muutamia kuukausia kattavan kokonaiskuvan saamiseksi.

Kansikuva: Supernova SN2011ap:n kenttä, havainto Nordic Optical Telescopella 8.7.2012
Teksti ja muut kuvat: Jenni Hietala

Fil. maisteri Jussi Harmanen sai 24 000 euron apurahan 27.2.2015 erikoislaatuisten supernovien tutkimukseen näkyvässä valossa ja infrapunassa.
, Jenni Hietala.

Läpi kuuluisan Kiven

Rakastetun kansallisromaanin, Seitsemän veljeksen, kääntäjä David Hackston tuntee urakan edessä rimakauhua.

– On se iso pala, kieltämättä.

Seitsemän veljeksen kääntäminen on täysin erilainen työtehtävä kuin viime vuonna kirjoitetun dekkarin, jota voi vaan alkaa naputtaa, sanoo kansallisromaanin englanninnosta aloittava David Hackston. Suomalaisen kirjallisuuden alkujuurille kanonisoidun teoksen käännös vaatii runsasta taustyötä – ja siinä on eri tavalla ammatillinen maine vaakalaudalla.

– Se on kuin pyhää tekstiä kääntäisi.

Valtion käännöspalkinnon 2007 saanut Hackston on kääntänyt paljon suomalaista nykykirjallisuutta, muun muassa Johanna Sinisaloa, Pajtim Statovcia ja Katja Kettua. Kätilön kääntäminen oli ”hurja tehtävä”, muun muassa koska Kettu keräilee sanoja.

– Jos hän on kuullut jossain lappilaiskylässä kerran jonkun mummon käyttävän tiettyä sanaa, hän on ottanut sen talteen.

Kettu myös tekee sanayhdistelmiä ja -muunnoksia. Vaikka Aleksis Kivi ei varsinaisesti keksinyt omia sanoja, hän tavallaan loi kirjallisen suomen kielen. Osa sanoista on niin vanhoja, ettei niitä välttämättä löydy sanakirjoista. Hackstonilla on kotona Nyky-Suomen sanakirja 1940-luvulta.

– Usein jos haluan tarkistaa siitä Seitsemässä veljeksessä käytetyn sanan, sen kohdalla lukee ’kuten Kivi käytti Seitsemässä veljeksessä, hän puuskahtaa.

– Mutta ehkä siinä käynnistyy oma luovuus. Kun on päässyt tekstiin sisälle, mukaan tulee intuitio: miten saa olla luova.

Suomalaisilla lukijoilla on vahva suhde Seitsemään veljekseen. Hackston arveleekin, että käännöstä luetaan eniten Suomessa – kuin piru raamattua. Se hieman turhauttaa.

– Kirjassa on monta lentävää lausetta, mutta kokonaisuus ei kuitenkaan peilaannu yhden lauseen varaan.

Käännös ei koskaan ole sanatarkka kopio, vaan kääntäjä yrittää päästä kirjailijan pään sisään.

– Luettuani virkkeen yritän aistia intuitiivisesti, mitä kirjailija on halunnut tehdä ja miten saan sen kääntymään niin, että ajatus kantaa.

Miten 1800-luvulla eläneen kirjailijan pään sisään voi päästä?

Kivi tunsi klassikkoja varsin laajasti, huomauttaa Hackston. Teos on täynnä viittauksia maailmankirjallisuuteen, kuten Shakespeareen.

– Vaikka miljöö on se korpimetsä, Kiven sisäinen maailma ei ollut nurkkakuntainen vaan hyvin ulospäinsuuntautunut.

Ilmestyessään teos ei myöskään ollut vanhaa kieltä. Hackston haluaakin tutkiskella, missä määrin nykyenglanti ja vanha englanti voivat elää käsi kädessä klassikkokirjan käännöksessä 2010-luvulla.

Aiempia englanninnoksia hän ei aio lukea. Käännös on aina tekijänsä näköinen.

– En halua muiden töiden vaikuttavan omiin ratkaisuihini.

Teksti: Tiiamari Peltonen
Kuva: Pekka Hannila

B.A. David Hackston sai 24 000 euron apurahan 27.2.2016 Vieno Solan rahastosta Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen kääntämiseen englanniksi.
, Jenni Hietala.

Säätiösetä menee metsään

Suomen Kulttuurirahaston keskusrahaston vuoden 2018 apurahojen haku on alkanut!

Keskusrahasto jakaa apurahoja 26 miljoonaa euroa eli miljoonan edellisvuotta enemmän.

Kulttuurirahastolla on nimikkorahastoja, joiden ansiosta maa- ja metsätaloudelle tarkoitettuja varoja on suhteellisen runsaasti. Lokakuun 2017 haussa Kulttuurirahasto myöntää noin miljoonan euron lisärahoituksen tutkimuksiin, jotka koskevat kestävää, biologisia vuorovaikutuksia hyödyntävää maataloutta. Lisärahoituksella tuetaan kolmesta viiteen tutkimushanketta, joiden tavoitteena on joko uuden tutkimustiedon tuottaminen tai olemassa olevan tiedon soveltaminen käytäntöön.

Uudessa videoblogissaan Säätiösetä perehdyttää meitä nimikkorahastojen maailmaan.

Lisätietoja haettavista apurahoista sekä hakuohjeet  www.skr.fi/apurahat. Hakuaika kestää 31.10. klo 16.00 asti, ja tapahtuu entiseen tapaan Apurahanhakijan verkkopalvelussa osoitteessa www.skr.fi/haku.

 

, Jenni Hietala.

Tutkimus ja käytäntö kohtaavat

Arkkitehtitoimisto ADT Oy:n partnerit Aki Davidsson ja Jaana Tarkela sekä filosofian tohtori Sanna Lehtinen ovat yhdistäneet voimansa PoDoCo-yhteistyöohjelman parissa.

– Aloitin urani arkkitehtina Helsingissä 1970-luvun alkupuolella. Tuolloin kaupunkisuunnittelun piirissä toimi myös sosiologeja. Keskustelu kaupungin ja rakentamisen kehittämisestä oli mielestäni moniäänisempää ja siten kiinnostavampaa ja hyödyllisempää kuin nykyisin, Davidsson kuvailee.

Arkkitehdin työ on Davidssonin mukaan pitkälle yksilöpohjaista suorittamista, ja työn jälkeä perustellaan arkkitehdin omilla mielipiteillä.

– Siitä on ajan saatossa alkanut muodostua eräänlainen rasite. Kykymme perustella on ikään kuin kaventunut. Tarvitsemme tähän muutosta ja ravistelua, uudenlaisia käsitteitä ja raikkaita näkökulmia, hän toteaa.

Tarve kasvoi ja kehittyi Davidssonin ja Tarkelan mielissä pitkään, mutta sopivaa ratkaisua ei tuntunut löytyvän. Kunnes he huomasivat sanomalehdessä jutun Sanna Lehtisestä ja tämän ympäristösuunnittelun estetiikkaa koskevasta väitöskirjasta. Pienen mutkan kautta he saivat yhteyden Lehtiseen, joka kiinnostui yhteistyötarjouksesta.

– Myös tutkijan työ on hyvin itsenäistä. Olen aina ollut käytännön pariin tähtäävä tutkija, mutta väylät yritysmaailmaan ovat olleet hankalasti löydettävissä. On hienoa saada osaamiseni yrityksen käyttöön. Tarvitsen tämän tyyppistä tekemistä, jotta pystyn kehittämään omaa ajatteluani, Lehtinen pohtii.

Tavattuaan kolmikko huomasi, että heillä voisi olla paljonkin annettavaa toisilleen, mutta vielä puuttui keino lähteä toteuttamaan yhteistyötä käytännössä.

–  Palaset loksahtivat paikoilleen, kun tutustuin PoDoCo-ohjelmaan. Yhteistyömme sujahti prosessin raameihin täydellisesti. Yleensä tämän kaltaisissa ohjelmissa pitää olla jo heti alussa tarjota valmis ratkaisu, mutta sitähän meillä ei tässä vielä ole. Vuosi perustutkimuksen tekemiselle antaa rauhan kehitellä jotain täysin uutta, kertoo Lehtinen.

Tohtorikoulutettujen ja elinkeinoelämän PoDoCo-yhteistyöohjelma edistää nuorten tohtoreiden työllistymistä yrityksiin ja tukee elinkeinoelämän kykyä uudistua pitkäjänteisesti. Yksittäisen PoDoCo-projektin kokonaispituus on 1–2 vuotta, ja se jakautuu kahteen 6–12 kuukauden mittaiseen jaksoon. Ensimmäinen vaihe on säätiörahoitteinen tutkimusjakso, jota seuraa samanpituinen yrityksen rahoittama soveltava jakso.

Myös Davidsson ja Tarkela innostuivat PoDoCo-ohjelmasta, joten he tekivät Lehtisen kanssa hakemuksen, ja tulivat valituiksi ohjelmaan.

– Olemme lähteneet liikkeelle keskustelujen kautta sekä määritelleet ja sanallistaneet eri käsitteitä varmistaaksemme, että ymmärrämme toisiamme. Tässä alussa Lehtinen tutustuu myös arkkitehdin käytännön työhön ja suunnitteluprosessin eri vaiheisiin. Etsimme parhaillaan sopivaa projektia, jossa Lehtinen olisi mukana alusta lähtien. Näin pystymme tuomaan filosofian käsitteitä mukaan käytäntöön jo suunnittelun alkumetreiltä asti, Davidsson kuvailee.

– Toivomme, että yhteistyömme tuloksena kykymme perustella arkkitehtuurisia valintojamme kasvaisi ja siitä tulisi rikkaampaa ja merkityksellisempää. Pitkällä tähtäimellä tarkoitus on, että saamme tästä uuden käytännön toimintamallin. Olisi hienoa, jos suunnittelupalavereissa olisivat jatkossa mukana niin insinöörit, arkkitehdit kuin tutkijatkin, Davidsson miettii.

– Yritykselle, joka harkitsee lähtevänsä mukaan tällaiseen yhteistyöhön sanoisin ohjeeksi, että on hyvä olla aito tarve ja tahto kehittää yrityksen toimintamalleja, toteaa Davidsson.

Suunnitelmalle ei myöskään kannata asettaa liian tarkkoja rajoja, vaan jättää tilaa yllätyksille.

– On hyvä pysyä avoimena sille, mitä tutkija voi tarjota yritykselle. Tutkijan tulisi osata kuunnella mitä yritys haluaa, ja pohtia siihen lisäarvoa tuottavia ratkaisuja. Kannustan tutkijakollegoja ottamaan rohkeasti yhteyttä yrityksiin ja tarjoamaan osaamistaan yrityksen käyttöön, Lehtinen lisää.

Molempien mielestä lähtötilanteessa on hyvä varata aikaa keskusteluun ja tutustumiseen. He korostavat myös keskinäisen kunnioituksen ja avoimuuden merkitystä.

– Tutkijan ja pragmaatikon keskustelukulttuurit saattavat olla hyvinkin erilaiset. Ihan peruskäsitteitäkin kannattaa jaksaa selventää ennen varsinaisen työn aloittamista, näin säästytään väärinymmärryksiltä. Lisäksi mielenkiinto toisen työtä ja toimintaympäristöä kohtaan on ehdoton edellytys yhteistyölle, Davidsson summaa.

Lisätietoja PoDoCo-ohjelmasta: www.podoco.fi

 

Kansikuvassa Aki Davidsson, Jaana Tarkela (kesk.) ja Sanna Lehtinen

Teksti ja kuva: Jenni Hietala

 

, Jenni Hietala.