Hymyilevän miehen tarina hurmasi ohjaajan

– Elokuvantekijälle taiteellinen vapaus on kaikki kaikessa. Ehkä nyt sitä on helpompi pyytää, kun voi osoittaa että on aiemminkin ollut luottamuksen arvoinen, pohtii ohjaaja Juho Kuosmanen. Hänen elokuvansa Hymyilevä mies voitti toukokuussa Cannesin elokuvajuhlilla Un Certain Regard -palkinnon ja sen jälkeen elokuvalle ja sen ohjaajalle on povattu suurta menestystä.

Cannesissa saadun huomion vaikutus kokonaisuudessaan selvinnee vasta myöhemmin, mutta Kuosmanen sanoo, että ainakin yhteistyökumppanit toki pitävät huomiosta. Hymyilevä mies vaikuttaa Kuosmasen mukaan myyvän hyvin ulkomaillakin ja ohjaaja iloitsee myös siitä, jos sen myötä muutkin suomalaiset tekijät saavat huomiota.

– Kun jostain maasta yksi tekijä huomataan, se kääntää katseet siihen maahan muutenkin.

hymyilevamies_1

Poikkeuksellinen mies, poikkeuksellinen elokuva

Idea Hymyilevään mieheen tuli vuonna 2011. Kuosmanen koetti kirjoittaa pariakin käsikirjoitusta, mutta ne eivät millään tuntuneet sujuvan. Kuosmasen lopputyönään ohjaama Taulukalukauppiaat oli voittanut Cannesin parhaan opiskelijaelokuvan palkinnon.  Se merkitsi, että Kuosmasen ensimmäinen pitkä elokuva esitettäisiin myös festivaaleilla, mikä toi lisää painetta työhön. Sitten Kuosmanen törmäsi nyrkkeilijä Olli Mäen tarinaan.

– Ajattelin, että sen kautta voisin käsitellä samoja tunteita, eli paineita ja menestystä, sitä mitä se kenellekin tarkoittaa.

Hymyilevä mies kuvaa Olli Mäen valmistautumista maailmanmestaruusotteluun. Samaan aikaan Mäki huomaa rakastuneensa.

Kuosmasta kiinnosti, miten Mäestä ennen ottelua rakennettiin kansakunnan sankarihahmoa, vaikka nyrkkeilijä itse koki, ettei tulossa ollut sankaritarinaa.

– Olli Mäki oli hyvä nyrkkeilijä, mutta hänen kiltti luonteensa oli ristiriidassa lajin kovuuden kanssa. Poikkeuksellisesta nyrkkeilijästä piti tehdä poikkeuksellinen nyrkeilijäelokuva.

hymyilevamies_3

Mykkäelokuvista virkistystä

Nyt Kuosmasella on työn alla kaksi käsikirjoitusta ja talven aikana hän kuvaa mykkäelokuvaa Loud Silents -festivaaleille. Luvassa on uusi versio Suomen vanhimmasta elokuvasta, Salaviinanpolttajista vuodelta 1907.

Kuosmasella on mykkäelokuvan tekemisestä kokemusta jo vuodelta 2012, jolloin hän teki elokuvan Romu-Mattila ja Kaunis Nainen. Sitä esitetään taas Pariisin elokuva-arkistossa Hymyilevän miehen ensi-illan yhteydessä.

– Välit elokuvien välillä ovat pitkiä ja prosessit kestävät kauan, varsinkin kun haluaa olla kaikessa mukana. Siksi on hyvä, että on välissä lyhyempiä töitä, että hommassa pysyy mukana tekeminen ja leikkisyys. Mykkäelokuvat ovat virkistäviä projekteja ja tuovat myös ideoita.

Hymyilevä mies teattereissa 2.9.2016

Kuvat Hymyilevä mies -elokuvan kuvauksista.

Juho Kuosmanen on saanut Suomen Kulttuurirahastolta apurahoja elokuvien käsikirjoittamiseen, ennakkovalmisteluihin ja muuhun taiteelliseen työskentelyyn vuosina 2011-2016.
, Jenni Heikkinen.

Julkinen tunnustus korjaa urheilijan kokemaa vääryyttä

Tutkija Mika Hämäläisen työn tuloksille riittää juuri nyt kysyntää. Haastattelupäivää edeltävänä yönä on tullut uutinen, että keihäänheittäjä Antti Ruuskasen Lontoon olympialaisissa saama pronssi kirkastuukin hopeaksi kilpakumppanin dopingkäryn myötä. Kesällä julkaistussa artikkelissaan Hämäläinen tarkasteli, miten tällaisessa tilanteessa voitaisiin toimia mahdollisimman oikeudenmukaisesti: miten jälkikäteen korjataan se epäreiluus, että urheilija on menestynyt dopingiin turvautumalla?

Hämäläinen listaa kahdeksan toimenpidettä tilanteen korjaamiseksi. Näitä ovat hylkäys ja sijoitusten uudelleenjako, tulosten muuttaminen, mitalien uudelleenjako, kilpailukielto, oikeudellinen seuraus, uusintaottelu, anteeksipyyntö sekä anteeksianto.

– Uskon, että paras vaihtoehto on jonkinlainen järkevä yhdistelmä näistä –uusintakilpailua lukuun ottamatta.

Erityisen tärkeänä hän pitää mitalien uudelleenjakoa, joka tulisi toteuttaa näyttävästi.

– Uuden seremonian voisi pitää arvokisojen yhteydessä. Olen miettinyt, voisiko kärynnyt urheilija osallistua seremoniaan ikään kuin anteeksipyyntönä. Jos hän luovuttaisi mitalin, se voisi luoda juhlavampaa tunnelmaa. Kärynneen pitäisi kuitenkin olla mukana vapaaehtoisesti, ei pakotettuna.

Hämäläisen mukaan mitaliseremonia on tärkeä, sillä siinä tulee esiin kilpailun sosiaalinen puoli.

– Urheilukilpailu on sosiaalista toimintaa ja kilpailua motivoi vertailu toisiin, Hämäläinen selittää.

Siksi myös lopputuloksessa sen julkisuus on merkittävä osa, ei riitä että vain urheilija itse tietää miten on pärjännyt.

Urheilu_MikaH

Reiluus rangaistuksissa

Jos oikaisutoimenpiteitä käytetään huonosti, ne voivat lisätä epäreiluutta.

– Kun esimerkiksi jaetaan kilpailukieltoja, tavoitteina on, että sääntöjä rikkonut ei hyötyisi rikkeestään, että sanktiot toimisivat pelotteena ja että ne rankaisisivat. Voisi ajatella, että tavoitteet täyttyisivät paremmin, mitä ankarampi rangaistus on, mutta eivät rangaistukset aina toimi niin. Voi esimerkiksi olla lieventäviä asianhaaroja, jotka vähentävät syyllisyyttä.

Rangaistuksen reiluuden kannalta Venäjän joukkueen kohtelu Rion olympialaisissa on kiinnostava tapaus, sillä siinä rangaistaan yksittäisten urheilijoiden sijaan koko joukkuetta, kun muun muassa koko yleisurheilujoukkue suljetaan kisoista.

– Kollektiivinen rangaistus on tehokas, mutta samallahan syyttömiäkin rangaistaan. Silloin tehokkuus ja yksilönvapaus asettuvat vastakkain, sillä olemme tottuneet ajattelemaan, että jokaisella yksilöllä tulee olla vapaus tavoitella menestystä. Näiden arvojen välille pitäisi löytää tasapaino.

Tutkittavaa riittämiin

Toistaiseksi Hämäläinen on tutkinut urheilua, mutta hänen toiveenaan olisi tarkastella myös koulutukseen liittyviä tilanteita.

– Ratkaisevat kokeet, kuten ylioppilas- ja pääsykokeet, ovat urheilukisoihin vertautuvia kilpailutilanteita. Niissäkin joudutaan miettimään oikaisutoimenpiteitä, jos jälkikäteen käy ilmi, että joku on esimerkiksi huijannut tai jonkun pisteet on laskettu väärin.

Meneillään olevat olympialaiset, uutiset doping-käryistä ja tuloslistojen korjaaminen ovat Hämäläisen tutkijan työn kannalta kiinnostavia.

– Kyllähän ne tutkijan innostusta herättävät ja aiheen valinta tuntuu onnistuneelta. Katselen silti olympialaisia lähinnä urheilufanina, ja odotan kovasti esimerkiksi Usain Boltin suorituksia.

Kuvat: Harri Tahvanainen ja Nils Sandman

Varsinais-Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 Mikä Hämäläiselle apurahan urheilun ja koulutuksen reiluutta käsittelevään väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Metsämarjat muistiin

Suomalaisille marjoille riittää Aasiassa kysyntää. Esimerkiksi Japaniin ja Kiinaan marjoja ostettaisiin enemmän, kuin meiltä riittää myyntiin. Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, etteikö Suomen metsissä riittäisi marjoja, vaan siinä, että vain pieni osa marjoista poimitaan. Nyt tutkijat selvittävät marjojen satovaihtelua ja poimintamääriä, jotta voidaan arvioida, paljonko enemmän marjoja voisi metsistä poimia.

– Itä-Suomen yliopistossa on tehtiin vuosina 2011-13 laaja valtakunnallinen kyselytutkimus, jossa suomalaisilta kotitalouksilta tiedusteltiin heidän poimimiaan marjamääriä lajeittain. Sen perusteella saadaan laskettua talteen oton määrät lajeittain eri alueilla sekä valtakunnallisesti, tutkija Marjut Turtiainen kertoo.

Toinen tutkija, Pekka Rantanen, puolestaan keskittyy selvittämään ulkomaalaisten poimimien marjojen määrää. Satovaihtelua selvitetään Luonnonvarakeskuksen keräämien havaintotietojen pohjalta.

Vuosittaiset satovaihtelut ovat merkittäviä:

– Esimerkiksi vuosi 2010 oli heikompi marjavuosi ja 2012 tosi hyvä. Ero hyvän ja huonon vuoden välillä on helposti kaksi-kolminkertainen, Turtiainen kertoo.

mustikat

Tutkittua tietoa tarvitaan

Vuosittain Suomen metsissä kypsyy keskimäärin 184 miljoona kiloa mustikkaa ja 257 miljoonaa kiloa puolukkaa. Tästä määrästä poimitaan vaihteleva määrä, riippuen muun muassa vuotuisesta sadon määrästä.

– 1990-luvun lopulla, ennen ulkomaalaisten poimijoiden tuloa, mustikoista poimittiin keskimäärin 5-6 prosenttia, puolukasta 8-10 prosenttia valtakunnallisella tasolla, Turtiainen kertoo.

– Koko sato ei toki ole poimittavissa, vaan arvioiden mukaan noin yksi kolmasosa marjoista. Jos marjat ovat hyvin kaukana, tai jos marjoja on vain harvakseltaan, niitä ei poimita. Silti tehostamisen varaa on.

Viime vuosina yhä suuremman osan Suomen marjoista ovat poimineet ulkomaalaiset poimijat, arvioiden mukaan jopa 80 prosenttia myydyistä marjoista. Ahkerat suomalaispoimijat ovat ikääntyneet, eikä marjanpoiminta tunnu kiinnostavan nuorempia ikäluokkia samaan malliin kuin vanhempia. Turtiainen sanoo myös kaupungistumisen vaikuttavan: marjametsät ovat kaukana, joten marjaan ei tule lähdetyksi.

Ulkomaalaisten poimijoiden myötä poiminnan on arvioitu muuttuneen tehokkaammaksi, mutta tutkittua tietoa aiheesta ei ole. Tätä puutetta Turtiaisen ja Rantasen tutkimus paikkaa kokoamalla yhteen tiedot sekä suomalaisten että ulkomaalaisten marjanpoiminnasta.

– Tarkoituksena on, että tuloksemme päätyisivät käyttöön esimerkiksi ministeriöihin. Niitä voisi käyttää apuna, kun mietitään ulkomaalaisten poimijoiden tuomista Suomeen, sillä tulosten avulla voidaan arvioida, paljonko marjanpoimintaa on varaa tehostaa.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Marjut Turtiaiselle ja Pekka Rantaselle apurahan luonnonmarjojen poimintaa ja satovaihteluita koskevaan tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Kiertävä kesäteatteri tuo häätunnelman Saimaalle

– Kesäteatterikin voi käsitellä tärkeitä asioita, mutta olla silti viihdyttävää, Saimaan Teatterin ohjaaja Riikka Oksanen sanoo.

Saimaan Teatteri kiertää Saimaan rantojen paikkakunnilla nyt kolmatta kertaa. Tänä vuonna näytelmänä on Häät, tarina Ainon ja Mustafan häistä, joita sukulaiset kokoontuvat juhlimaan.

Esityksessään Saimaan Teatteri haluaa kunnioittaa kesäteatteriperinnettä, johon kuuluu hassuttelu.

– Mutta hassutellaan niin, että se on kiinnostavaa, Oksanen sanoo.

Tekijät uskovat näytelmän sopivan hyvin esityspaikkoihin, vanhoihin seurantaloihin, joista monissa järjestetään oikeitakin hääjuhlia.

– Toiveena on, että saamme katsojatkin pohtimaan, millaisia asenteita ja odotuksia meillä kaikilla on liittyen esimerkiksi sukupuolirooleihin ja avioliittoon.

Kesäteatterissa maaseudulla on tekijöiden mukaan erilainen tunnelma kuin helsinkiläisteatterissa, ja yleisö on vaihtelevampaa. Paikalla on niin paikallisia kuin mökkiläisiäkin, ja aktiivisten teatterinkävijöiden lisäksi niitä, joille kesäteatterikäynti on ehkä vuoden ainoa teatterikokemus.

– Kesäteatteriin tullaan viihtymään, ei arvostelemaan. Siksi esityksissä on lämmin energia ja näytelmää on kiva esittää, Oksanen sanoo.

saimaanteatteri1saimaanteatteri4

Saimaan aalloilla

Idea Saimaalla kiertävään teatteriin tuli vuodesta 1969 toimineesta Skärgårdsteaternista, jossa näyttelijä Wilhelm Grotenfelt oli mukana. Koska Grotenfelt itse on alunperin kotoisin Juvalta, Saimaalla kiertäminen oli luontevaa.

Saimaan teatterin tekijöille on tärkeää viedä näytelmä sinne, missä ei muuten ole ammattilaisteatteria.

– Pienimmillä paikkakunnilla yleisöä on usein eniten ja vastaanotto on hyvä, Grotenfelt sanoo.

– Alussa mietimme, onko mitään järkeä liikkua laivalla, kun kaikkialle pääsisi autollakin. Se tuo kuitenkin oman lisänsä tunnelmaan. Toki laivalla liikkuminen lisää myös työtä, kun tavaroita pitää roudata laivasta ja laivaan jokaisella paikkakunnalla, Grotenfelt kertoo.

Kun esityspaikka vaihtuu, esitystä myös harjoitellaan koko ajan, sovitetaan uusiin paikkoihin ja vaihteleviin tiloihin.

– On harvinaista, että työryhmän huomio on näin tiiviisti teoksessa koko esityskauden ajan ja esimerkiksi päivällispöydässäkin puhutaan teoksesta. Siksi on erityisen tärkeää, että aiheessa riittää pureskeltavaa koko kesäksi, pohtii Oksanen.

saimaanteatteri2

Saimaan teatterin Häät-esitys kiertää 23.6.-19.7.2016 Helsingissä ja Saimaan rannoilla.

Lisätietoa esityksestä ja kiertueen aikataulu Saimaan Teatterin sivuilla.

Kuvat: Saimaan Teatteri

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Saimaan Teatterille apurahan höyrylaivakiertueena tapahtuvan kesäteatteriesityksen toteuttamiseen.
, Jenni Heikkinen.

Sauna on kuin aikakone

Istun lauteilla. Sähkön lämmittämien kivien sihahtaessa toisenlaisen, pehmeämmän sihahduksen vuosien takaa. Istun lauteilla äitini kanssa oman viisivuotiaani kokoisena ja oloisena. Ulkoa kuuluu tuulen vongahtelua ja napsahduksia. Saunan seinustalla seisova koivu pyyhkäisee alaoksillaan pärekattoa. (SKS/SAUNA 1992, 1582.)

– Vaikka saunominen on arkinen tapahtuma, se saa monenlaisia merkityksiä sillä sauna paikkana on vähän kuin aikakonemoottori kokemukselle, selittää Laura Puromies.

Laura_Puromies-Lili_Zoe_Ermezei

Väitöskirjatutkimuksessaan Puromies tutkii saunaa paikkana, joka mahdollistaa menneisyyden läsnäolon ja kokemisen. Puromies tarkastelee ihmisten saunakokemuksia Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon kuuluvien kahden sauna-aiheisen muistitietokeräyksen aineistojen kautta – niistä yksi esimerkki on alun lainaus.

Kertomuksia hän vertaa siihen, miten saunakokemus on esitetty saunaan liittyvissä mainoksissa, lähinnä kiuasmainoksissa. Niitä tarkastelussa on 1950-luvulta lähtien, eli siitä alkaen kun Suomessa on alettu valmistaa kiukaita teollisesti.

Aito sauna

Saunomisessa tapahtunut muutos näkyy Puromiehen tarkastelemissa mainoksissa.

– Sauna on saanut erilaisia merkityksiä ja arvoja sen jälkeen kun se ei ole enää ollut välttämätön, ainoa peseytymispaikka. Mainoksissa painotetaan luonnonyhteyttä ja mystisyyttä 1990-luvulta alkaen.

Mainoksissa mystifioidaan esimerkiksi tulta, kiveä ja höyryä. Myös aitous ja alkuperäisyys saavat moninaisia piirteitä uudemmissa mainoksissa.

– Ihan kaikki mahdollinen argumentoidaan aidoksi, alkaen vaikka lämmöstä, höyrystä tai tuoksusta. Ja jos se on aitoa, se on tavoiteltavaa, Puromies kertoo.

Mainokset myös kierrättävät vanhoja kerronnan tapoja. Kun esimerkiksi markkinoidaan uudenmallista kiuasta, saatetaan käyttää vaikkapa säkeitä Kalevalasta. Kuvaa voidaan käsitellä vanhanaikaisemman näköiseksi tai kun muuten kaikki on modernia ja puhutaan uusista teknologisista innovaatioista, kuvassa saattaa olla tuohivirsut.

– Moderni täytyy perustella vanhalla. Mitä uudempaa, sitä voimakkaammin vanha on läsnä: puhutaan vaikkapa savusaunamaisista löylyistä vaikka mainostetaan sähkökiuasta joka on tarkoitettu muutaman neliön kokoiseen saunaan, Puromies kertoo.

kiuas

Mennyt on läsnä lauteilla

Sama näkyy myös muistoissa, joissa mennyt on vahvasti läsnä.

– Varsinkin kun saunakokemus kerronnallistetaan, siihen yhdistyy erilaisia aikatasoja. Samassa lauseessa saatetaan kuvailla sitä hetkeä kun ollaan saunassa ja sitä miten se ”on kuin vanha savusauna jossa viisivuotiaana saunoin”.

Kertomuksissa mennyt ikään kuin koetaan uudestaan.

– Vaikuttaa siltä, että kyseessä voi olla ihan mikä tahansa sauna missä tahansa, mutta kun kokemuksesta kerrotaan, kerrotaan samalla kaikista muista elämänkaaren saunoista.  Se mihin muistelu päättyy, on yleensä joku lapsuuden aikainen pihasauna tai rantasauna. Se on tavallaan mukana kokemuksessa, vaikka istuttaisiinkin uimahallin saunassa. Sauna on paikka, joka sitoo kokemukseen muistojen eri tasot.

Miksi juuri sauna toimii näin?

– Ehkä sen takia, että sauna on useimmille ollut aina läsnä elämässä. Aineistoni kertomuksissakin sanotaan, että ”ei minua ole opetettu saunomaan vaan synnyin saunaan”. Ja vaikkei nyt olisi ihan syntynyt saunaan, oletettavasti on saunonut eri ikäisenä, Puromies kertoo.

– Ehkä myös se, että saunominen on kehollisena kokemuksena säilynyt hyvin samantapaisena, saa aikaan, että sauna voi toimia tällaisena aikakoneena. Paikasta riippumatta toistetaan hyvin samankaltaisia asioita.

Vaikka sauna on osa arkea, se kuitenkin erottuu muista arkisista toimista. Siellä ollaan alasti, hikoillaan ja rauhoitutaan.

– Sauna on varmaankin monelle vähiten digitalisoitunut paikka, Puromies pohtii.

Kuvat: Kulttuurirahaston arkisto, Lili Zoe Ermezei, Harvia Oy

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Laura Puromiehelle apurahan saunan kulttuurillisesti merkittävää asemaa osana suomalaista arkea käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Alkuraskaus siitepölyaikana saattaa johtaa allergioihin

Kaisa Pyrhönen selvitti väitöskirjatutkimuksessaan, Etelä-Karjalan Allergiatutkimuksessa, kyselylomaketutkimuksella vuosina 2001-06 syntyneiden Etelä-Karjalassa asuneiden lasten allergiaoireita sekä keräsi samana aikana syntyneiden lasten allergiatestien tuloksia.

Väitöskirjatutkimusta suunnitellessaan Pyrhönen huomasi, että väestötietoa allergioiden ja astman esiintyvyydestä ja riskitekijöistä puuttuu sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Suomalainen lastenneuvolaverkosto tavoittaa käytännössä koko väestön lapsuudessa, mikä on Pyrhösen mukaan ainutlaatuista maailmassa, ja juuri se mahdollisti aiempaa kattavamman tutkimuksen. Kyselytutkimus toteutettiinkin lastenneuvoloiden kanssa tiiviissä yhteistyössä ja vanhemmat palauttivat kyselylomakkeet neuvolakäynnin yhteydessä. Tutkimus koski lähes 6000 lasta, joista lähes 4000 lapsen vanhemmat palauttivat kyselylomakkeen.

– Terveydenhoitajat ja vanhemmat olivat motivoituneita keräämään tietoa, vaikka lomakkeiden täyttäminen oli työlästä, Pyrhönen kertoo.

Nyt on aika jatkaa allergiatestiaineiston keruuta samoista lapsista, nyt 7,5-12,5 vuoden ikään asti.

Syntymäajan ja allergioiden yhteys

Pyrhösen tutkimustulosten mukaan kolmasosa päiväkoti-ikäisistä lapsista kärsii tai on kärsinyt ruokayliherkkyydestä. Alle 4-vuotiaista 8 prosentilla on testein todettu ruoka-aineallergia.  Eniten ruoka-aineallergioita on lapsilla, joiden sikiöajan ensimmäinen kolmannes on ajoittunut kevään siitepölyaikaan. Alle 1-vuotiaana kissalle altistuneilla esiintyi viisinkertainen määrä kissa-allergiaa ja koiralle altistuneilla koira-allergiaa lähes kolminkertaisesti altistumattomiin verrattuna.

Erityisesti raskauden ensimmäiseen kolmannekseen liittyvät seikat kiinnostavat Pyrhöstä.

– Tiedetään että immunologia kehittyy pitkälle jo raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana. On myös havaittu, että syntymäajalla ja allergioilla on yhteyttä, Pyrhönen kertoo.

Eteläkarjalaisten lasten väestössä näkyy selvästi, että jos raskauden 11. viikko on osunut koivun siitepölyaikaan, allergiatesteissä löydettiin enemmän ruoka-aineallergioita.

– Nyt on kuitenkin löytynyt vasta ajallinen yhteys, se ei vielä vahvista syy-seuraus-suhdetta. Aihetta on siis tarkasteltava lisää, Pyrhönen sanoo.

pyrhonen_kuvitus

Allergioiden marssijärjestys selviää

Nyt Pyrhösellä on tekeillä artikkeli allergisesta marssista eli siitä missä järjestyksessä ja millaisin kombinaatioin allergiat ilmaantuvat valikoimattomassa väestössä syntymän jälkeen. Tietoa ilmaantuvuusjärjestyksestä tarvitaan näiden sairauksien ennaltaehkäisyssä: jos nähdään, että jonkun allergian ilmaantuvuuden huippu on yksivuotiailla, ei sitä kannata ehkäistä enää viisivuotiailla. Se ohjaa myös etsimään allergioiden syitä oikeasta suunnasta.

Pyrhönen myös käynnistelee jatkokeruuta, joka kattaa eteläkarjalaisten lasten tiedot syyskuulle 2013 asti. Sen myötä päästään näkemään, mitä neljännen ikävuoden jälkeen tapahtuu. Tällä kertaa Pyrhönen kerää allergiatestiaineistoa potilaskertomuksista ja yhdistää ne aiempiin testaustietoihin.

– Uusien tietojen keruun myötä allergiatestattujen ja positiivisten testituloksen saaneiden lukumäärä kasvaa, joten aineistoon tulee lisää tilastollista voimaa, ja sen arvo kasvaa.

Kuvat: Ari Nakari

Etelä-Karjalan Kulttuurirahasto myönsi keväällä 2016 lääketieteen tohtori Kaisa Pyrhöselle apurahan lapsiväestön allergioiden esiintyvyyttä ja varhaisia riskitekijöitä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Elämysten puutarha

Koululaiset pääsevät pian kokemaan Oulun kasvitieteellisen puutarhan uudella tavalla ja saavat laittaa omatkin sormensa multaan.

– Kasvukauden alku on aina kiireistä aikaa kasvitieteellisessä puutarhassa, kasvitieteellisen puutarhan intendentti Anna Liisa Ruotsalainen kertoo.

Tänä vuonna tavanomaisen kiireen ohella työtä teettää Ruotsalaisen sekä kehittäjäopettaja Jussi Tombergin ja väitöskirjatutkija Eerika Virranmäen hanke, jossa pyritään lisäämään puutarhan käyttöä koulujen perusopetuksen tukena sekä muokkaamaan sitä entistä osallistavammaksi.

Yksi innoittaja hankkeelle on se, että ala- ja yläkoulujen uudet opetussuunnitelmat astuvat voimaan vuosina 2016-2019. Ne korostavat oppilaiden omaa tekemistä, tutkimuksellisuutta ja elämyksellisyyttä. Tällaiseen oppimiseen vierailu kasvitieteellisessä puutarhassa sopii hyvin.

Kolmivuotisessa hankkeessa kasvitieteelliseen puutarhaan luodaan toiminnallisia, digitaalisuutta hyödyntäviä oppimispolkuja ja perustetaan puutarhan hyötykasviosastoon alue, jolla oppilaat voivat kasvattaa kasveja. Lisäksi yläkoulujen oppilaat saavat mahdollisuuden tutustua laboratoriotutkimukseen kokeilemalla kasvien solukkoviljelyä. Tarkoituksena on kolmen vuoden aikana saada juurrutettua käytäntöjä ja luotua kontakteja niin, että toiminnasta tulisi pysyvää.

– Tämä on pilottiprojekti, joten testaamme, mitkä ovat parhaita käytäntöjä, Ruotsalainen sanoo.

Ensimmäiset koululaiset pääsivät viljelytouhuun jo toukokuussa ennen kesäloman alkua. Syksyllä ja talvella toteutetaan oppimispolut ja laboratorio-osuus.

Matalampi kynnys, enemmän tietoa

Kasvitieteellisessä puutarhassa on toki aiemminkin vieraillut paljon koululaisryhmiä.

– Puutarha tarjoaa tietenkin erilaisen ympäristön kuin luokkahuone ja elämyksellisyyttä.  Tänne on rakennettu paljon erilaisia ympäristöjä, vaikkapa trooppisten kasvien kasvatukseen. Kasvihuoneet tarjoavat vähän kuin ulkomaan matkan.

Hankkeen myötä tavoitteena on, että oppilaat saisivat vierailuista entistä enemmän irti. Ruotsalainen uskoo valmiiden, ajantasaisten materiaalien ja tehtävien madaltavan kynnystä tulla kasvitieteelliseen puutarhaan. Ne myös helpottavat opettajien työtä. Oppisisällöt laajenevat biologiasta muun muassa terveystiedon puolelle. Yläluokkien tutkimusta korostavaan opetussuunnitelmaan vastaa mahdollisuus kokeilla laboratoriotyöskentelyä.

– Olennaista on, että luomme informaatiota koululaisten käyttöön. Ettei vierailu ole vain sitä, että tänne vain tullaan katsomaan kasveja ja opettelemaan niiden nimiä, vaan oppilaita varten on oppimismateriaalia ja tietoa valmiina, ja ilmiöitä voi ymmärtää useammalla tasolla, Ruotsalainen kertoo.

Kuva:Petteri Löppönen

Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahasto myönsi vuosijuhlassaan 20.5.2016 Anna Liisa Ruotsalaiselle, Jussi Tombergille ja Eerika Virranmäelle apurahan Oulun yliopiston kasvitieteellistä puutarhaa ja perusopetusta yhdistävän pilottihankkeen toteuttamiseen.
, Jenni Heikkinen.

Kuvien takana

Kuvittaja Virpi Talvitie on kuvittanut kymmenittäin kirjoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Tällä hetkellä työn alla on muun muassa lasten tietokirja, tarinakokoelma kaikenikäisille ja taustaprojisointeja konsertteihin.

– Kuvaprojisoinnit ovat minulle uusi aluevaltaus ja niiden tekeminen on kiinnostavaa. On tärkeää laajentaa omaa osaamista ja huomata että omat kuvat sopivat muuhunkin kuin kirjamuotoon. Samalla saan etsiä uutta ilmaisun muotoa kun uusi tekniikka tuo uudenlaisia vaatimuksia.

Talvitie on tehnyt paljon kuvituksia itse kehittämällään öljypastelleja, vesivärejä ja raapeteriä hyödyntävällä tekniikalla. Tekniikasta ja välineistä johtuen alkuperäiset teokset ovat pienikokoisia.

– Ne toimivat kuitenkin myös suurina seinälle heijastettavina projisointeina. Niistä löytyy ihan uusia ulottuvuuksia, Talvitie kertoo.

Kissakeisari ja appelsiinikuu

Projisointeja tehdessään Talvitie hyödyntää myös vanhoja töitään.

– On äärimmäisen kiinnostavaa miettiä, mihin kaikkeen kuvasta on – mihin kaikkeen hyvä kuva kelpaa ja sopii. Ja missä kaikissa muodoissa kuva voi ilmetä: kirjassa tai muussa painotuotteessa, kankaassa, esineessä, tietokoneen ruudulla, seinälle projisoituna tai seinälle ripustettuna.

Juuri tällä hetkellä monet eri työt liittyvät musiikkiin.

– Se on todella mielenkiintoista. Lisäksi monet eri konserttiprojektit tukevat toinen toistaan.

Talvitie onkin usein nostanut kuvituksiaan esiin näyttelyissä.

– Minusta se on kuvittajalle luonteva tapa tuoda työtään esille. Näyttelyssä kuvat pääsevät esiin vähän eri tavoin kuin kirjoissa. Ne alkavat käydä uutta vuoropuhelua keskenään. Näyttelyssä kuvittaja pääsee käymään kiinnostavaa vuoropuhelua yleisön kanssa ja on mahtavaa kun kuvia tulkitaan monella tavalla.

Laulaja ilman ääntä

talvitie

Itsenäistä työtä

Kuvittajan työ on itsenäistä ja aikaavievää. Yhteen kuvakirjaan tai lastenromaaniinkin sisältyy kymmeniä kuvia, joiden tekeminen vaatii lukemattomia tunteja.

– Olen saanut tehdä innostavaa yhteistyötä muun muassa Timo Parvelan, Katri Tapolan ja Tittamari Marttisen kanssa, Talvitie kertoo. Yhteistyö poikii myös uutta tekemistä, kun yhteistyössä syntyy uusia ideoita.

Kuvakirjojen teossa kirjailija ja kuvittaja muodostavat tiiviin työparin, jonka jäsenet kuitenkin työskentelevät varsin itsenäisesti.

– Usein kirjailija on miettinyt tarinan jo pitkälle ja sitten kuvittaja alkaa muuttaa sitä kuviksi. Joskus taas kirjoja mietitään alusta asti yhdessä. Ihailen sitä, etteivät kirjailijat syötä kuvittajalle valmista suunnitelmaa vaan saan saan luoda tekstin pohjalta oman kuvallisen maailmani. Haluan toki esitellä luonnoksiani ja keskeneräisiä kuviani kirjailijalle, koska työn eri vaiheissa syntyy koko ajan uusia ideoita. Usein tekstikin muuttuu ja hioutuu kuvien myötä.

Talvitien hiihtäjäpoika

Kuvissa Virpi Talvitien kuvituksia eri teoksiin vuosilta 2013-2016.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 Virpi Talvitielle apurahan lastenkirjojen ja musiikki- sekä teatteriesitysten kuvittamiseen ja näyttelyprojektien toteuttamiseen.
, Jenni Heikkinen.

Urheilutapahtumien musiikki on uhoa, kansallistunnetta ja tunnelmointia

Sandstorm, We will rock you ja Get ready for this. Jos katsot jääkiekon MM-kisoja televisiosta, saat hyvin todennäköisesti kuulla pätkiä näistä kappaleista, arvelee Åbo Akademin tutkija Kaj Ahlsved.

Ahlsved tutkii, miten nauhoitettua musiikkia käytetään urheilutapahtumissa ja niiden yhteydessä esimerkiksi tv-lähetyksissä. Ahlsved on tarkastellut musiikin käyttöä jääkiekko-, jalkapallo- ja pesäpallopeleissä.

Siinä missä jääkiekko-otteluissa nauhoitettu musiikki soi jatkuvasti, jalkapallossa huutosakki ja pelin omat äänet saavat pitkälti luoda stadionin äänimaailman. Pesäpallossa käytännöt taas vaihtelevat joukkueiden kesken ja jos musiikki soi, se voi olla esimerkiksi iskelmää.

Jääkiekkopeleissä musiikin avulla pyritään muokkaamaan ottelun tunnelmaa halutunlaiseksi. Yleisö odottaa, että pelissä on melua, ja musiikki auttaa sen luomiseen.

Musiikin pitäisi pitää yllä hyvää tunnelmaa ja auttaa kannustamaan, mutta Ahlsved ei ole aivan varma, toimiiko se siinä.

– Yleensä suomalainen yleisö on varsin maltillista eikä reagoi kovin vahvasti musiikkiin. Suuri yleisö seuraa enemmänkin huutosakin laulua ja taputuksia. Toki esimerkiksi finaaleissa tilanne voi olla erilainen.

Vaikka yleisö ei automaattisesti seuraakaan musiikkia, tutut, ”omat” kappaleet saavat innostumaan.

– Vaikkapa Tepsi tekee kohta maalin -laulu herättää yleisön, mutta radiohitti ei paljon innosta.

Yleisesti ottaen musiikin on oltava sellaista, johon on helppo tarttua: riittävän nopeatempoista ja tuttua musiikkia, jonka tahdissa on helppo taputtaa.

jaakiekko1

Musiikki luo paikallistunnelman

Ahlsvedin mukaan eri joukkueiden kotihalleissa soiva musiikki luo paikallistunnetta. Suomessa esimerkiksi HIFK:n pelissä soi aina rock, Jokerit taas soittavat paljon dancea.

– Jokereiden peleissä ei todennäköisesti soisi Live is life tai Whatever you want, Ahlsved kuvaa. Tapparalle taas Live is life on oma kappale, joka saa yleisönkin innostumaan.

Eri joukkueiden välisiä eroja voi olla vaikea huomata, jos käy vain yhden joukkueen kotipeleissä. Ahlsvedin mukaan fanit kuitenkin tunnistavat, että eri hallit soivat eri tavoin. Itse hän on tutkimustaan varten käynyt paljon HIFK:n ja Jokereiden peleissä, ja siksi niiden erot tuntuvat korostuneen.

– Jokereiden peleissä soitetaan NHL:n tapaan paljon kansainvälistä, modernia, elektronista musiikkia. HIFK:n peleissä soivat jo aiemmin mainitun Whatever you wantin ohella esimerkiksi AC/DC ja ZZ Top, sekä uusi rock, Ahlsved kuvaa.

Median ja tv-pelien kautta musiikki on muuttunut samankaltaisemmaksi.

– Dj:t seuraavat esimerkiksi NHL:n pelejä ja poimivat niistä musiikkia. Tietyt biisit soivat kaikkialla.

KajAhlsved

Leijona-lauluissa uhotaan

Oma lukunsa on maajoukkueisiin, kuten jääkiekon maajoukkueeseen Leijoniin liitetty musiikki. Esimerkiksi MM-kisoja varten tehdään kisakappale, joka soi radiossa ja televisiossa ja josta keskustellaan.

Ahlsvedin mukaan kisakappaleet ovat arkipäivän nationalismia, ne luovat kuvaa kansakunnasta arkisissa tilanteissa.

– Lähtökohtani on ollut että Suomi on kuvitteellinen yhteisö, ja musiikin avulla luodaan yhteinen ”me”. Selostajan käyttäminen musikaalisena elementtinä on tässä hyvin mielenkiintoista, koska selostajaa puhuttelee tätä kuvitteellista ja hänelle näkymätöntä yhteisöä.

Siinä missä Finlandiaa soitetaan esimerkiksi pelaajien paitojen jäädytyksen yhteydessä ja Maamme-laulua voiton symbolina, kisakappaleisiin ei liity tällaista vakavaa rituaalia, vaikka niissä käytetäänkin sotaretoriikkaa.

Kisakappaleetkin ovat muuttuneet vuosien varrella. Vuonna 1995 kisakappaleena oli Sankarit, joka kertoo, että kaikki ovat sankareita, nekin joilla menee huonosti. Nykyisin kappaleiden pitää korostaa enemmän voittoa ja sitä että suomalaiset ovat erityisen hyviä.

– Ennen vuotta 1995 ja ensimmäistä mestaruutta kisabiisit olivat nöyrempiä eikä niissä ollut uhoa. Nyt kun meillä on kaksi kultaa, pitää laulaa että tietysti voitetaan.

Ahlsved puhuu Leijona-lauluista, joihin hän laskee virallisten kisakappaleiden lisäksi esimerkiksi kappaleet Ihanaa Leijonat, ihanaa ja Den glider in. Niiden tutkiminen on hänen mielestään mielenkiintoista, sillä se kertoo myös mediamaiseman muutoksesta.

– Nykyisin kuka vain voi ladata Leijona-laulun nettiin. Virallisen kisabiisin ohella onkin paljon epävirallisia. Virallinen kappale tulee kuitenkin yhä median kautta, joten medialla on siinä valtaa.

 

Kuvat Hartwall-areenasta: Susanna Välimäki

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Kaj Ahlsvedille apurahan musiikin käyttöä ja merkitystä urheilupahtumien osana käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Tyttökuoro Kaliforniassa

Sibelius-lukion tyttökuoro matkusti huhtikuussa San Franciscoon konsertoimaan ja tekemään yhteistyötä paikallisen Girls Chorus -kuoron kanssa.

– Musiikillisesti matkan anti oli poskettoman hyvää. Ei tämä kuoro ole koskaan laulanut niin hyvin kuin San Franciscossa, kuoron johtaja Reijo Aittakumpu kertoo.

Yhteistyö sanfranciscolaisen Girls Chorusin kanssa alkoi kaksi vuotta sitten sen johtajan vieraillessa Suomessa. Pian vierailun jälkeen aloi myös Kalifornian matkan valmistelu.

Kaliforniassa Sibelius-lukion tyttökuorolla oli neljä konserttia: koulukonsertti University High Schoolissa, kirkkokonsertit Montereyssä ja San Franciscon Grace Cathedralissa sekä yhteiskonsertti Girls Chorusin kanssa. Konserttien ohessa ehdittiin tutustua kaupunkiin ja sen ympäristöön sekä laulaa Finlandiaa muun muassa Golden Gate -sillalla ja punapuun sisällä.

Uutta oppia matkalta

Mukana matkalla oli 56 kuorolaista ja neljä opettajaa. Matkan järjestämisessä oli paljon työtä, mutta Aittakummin mielestä matkustaminen on kuitenkin paras tapa kehittää kuoroa.  Matka motivoi.

– Nyt kaikki ymmärsivät, miksi teimme vaikeita biisejä ja jaksoivat treenata.

Myös yhteistyö Girls Chorusin kanssa oli opettavaista.

– Kuoron johtajilta oppi uutta tekniikkaa, kuorolainen Janna Koskipää kertoo.

– Olemme edistyneet paljon kevään aikana. Nyt pitää vain jatkaa tätä samaa Suomessa, toinen kuorolainen Molly Rosenström sanoo.

Aittakummun mukaan Gilrs Chorusin toiminta on hyvin erilaista kuin suomalaisen koulukuoron: sanfranciscolaiset harjoittelevat paljon enemmän, ja toiminta on todella vakavaa ja kunnianhimoista.  Vertailukohde sai Aittakummun pohdiskelemaan, mikä olisi oikea vaatimustaso, jotta kuorolaiset oppivat, mutta eivät pala loppuun.

– Heihin verrattuna oma toimintamme tuntuu aika kotikutoiselta, mutta toisaalta yhteiskonsertissa tuntui, ettemme jääneet heistä yhtään jälkeen.

Musiikillisen annin lisäksi matka tarjosi tietysti paljon muutakin. Kuorolaiset olivat erityisen vaikuttuneita isäntäperheissä asumisesta.

– Perheissä asuessa pääsi näkemään enemmän paikallista kulttuuria, oppi kieltä ja huomasi että onhan sieltä englannintunneilta jotain jäänyt mieleen, Janna Koskipää sanoo.

kuoro_treeni

Yleisö hurrasi

San Franciscossa Sibelius-lukion tyttökuoro sai esiintyä varsin valistuneelle yleisölle, joka tuntui arvostavan suomalaisten esityksiä ja amerikkalaiseen tapaan osoitti sen.

– Yleisö selvästi tajusi, mitkä kappaleet olivat haastavia ja oli innoissaan myös kansanmusiikista, Aittakumpu kertoo. Myös kuorolaiset itse vaikuttuivat vastaanotosta.

– Viimeisen esityksen Lemmennosto-kappaleen jälkeen yleisö vain taputti ja taputti. Se oli uskomatonta ja sen jälkeen oli vaikea jatkaa konserttia. Itsekin olin eturivissä, ja yritin siinä hymyillä, vaikka oli itku kurkussa, Koskipää muistelee.

– Yleisö sanoi, että meistä näki, että meillä oli hauskaa ja se tuntui hyvältä, Rosenström kertoo.

Kuvat ja video: Silvia Hosseini

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Sibelius-lukion kuoromusiikin kannatusyhdistys ry:lle apurahan Sibelius-lukion tyttökuoron konserttimatkaan Yhdysvaltoihin.
, Jenni Heikkinen.