Tukiperhetoiminta suurennuslasin alla

Tukiperhetoiminta on vapaaehtoistyötä, jonka merkitys lastensuojelussa on ollut tärkeä sen käyttöönotosta, vuodesta 1983, asti. Tukiperhetoiminnassa lasta ja lapsen perhettä tuetaan vahvistamalla väliaikaisesti heidän sosiaalista verkostoaan. Lähtökohtana on, että tukiperhe tapaa lasta säännöllisesti ennalta sovittuina ajankohtina, yleensä viikonlopun ajan kerran kuussa.

Anu-Riina Svenlin valmistelee tukiperhetoimintaa käsittelevää väitöskirjaa, joka on Suomen ensimmäinen laaja tutkimus aiheesta. Motivaatio aiheen tutkimiseen tuli Svenlinin työskennellessä sosiaalityöntekijänä. Hän etsi ja rekrytoi tukiperheitä asiakkaille, mutta huomasi usein pohtivansa kysymystä, mistä tukiperhetoiminnassa oikeastaan on kyse ja miten se vaikuttaa lapsen ja vanhemman tilanteeseen.

svenlin

– Toimintaa on pyöritetty yli 30 vuotta, mutta hyvin vähän on keskusteltu ja kirjattu ylös sitä, mikä on toiminnan perusta, millaiseen käyttöteoriaan se perustuu jne. Tukiperhettä pidetään hyvänä ja tarpeellisena toimintamuotona, mutta sitä on tutkittu lähinnä opinnäytetöissä ja tutkimus on jäänyt pinnalliseksi, Svenlin kertoo.

Tutkimuksessaan Svenlin on tarkastellut tukiperhetoiminnan käyttämistä tukitoimena yhdessä kunnassa. Hän on haastatellut niin sosiaalitoimen työntekijöitä, tukiperheitä kuin tuettavia lapsia ja heidän vanhempiaan. Työntekijät ovat pohtineet yhdessä, mihin toiminta ja sen toimivuus perustuu ja millaisiin ongelmiin sillä voidaan pyrkiä vaikuttamaan. Tukiperheet, lapset ja näiden vanhemmat puolestaan kertoivat, millaisia asioita he viikonloppujen aikana tekevät, mikä tukiperheessä on heidän mielestään tärkeää ja millaisia muutoksia he ovat sen myötä huomanneet.

Svenlinin havainto on, että toimintaa määriteltäessä korostuvat ajatukset arkisesta yhdessäolosta, vuorovaikutuksesta ja siitä, että sekä lapsi että aikuinen saavat myönteistä palautetta tukiperheeltä.

– Tukiperheen avulla halutaan saada aikaan positiivinen kierre lapsen ja vanhemman elämässä. Keskeistä on myös tukiviikonloppujen säännöllisyys ja toisenlaisen ympäristön tarjoamat virikkeet.

Vahvuudet ja kriittiset kohdat

Tutkimuksen tavoitteena on rakentaa mahdollisimman kokonaisvaltainen jäsennys tukiperhetoiminnasta: mistä siinä on kyse, miten se toimii ja mihin asioihin pitää kiinnittää erityistä huomiota. Yksi esimerkki tästä on tukisuhteen päättäminen ja siihen liittyvät asiat. Toinen tutkimuksessa näyttäytyvä jännite on, että tukiperheen ajatellaan olevan ensisijaisesti lasta varten, mutta samaan aikaan myös vanhempi kaipaa usein keskustelukumppania.

– Havaintojeni perusteella tukisuhde näyttäisi toimivan parhaiten, kun tukiperhe pystyy luomaan sekä lapseen että vanhempaan luottamuksellisen suhteen.

Tukea saavien perheiden omat turvaverkostot ovat usein heikkoja ja Svenlin kertoo pohtineensa paljon, missä määrin tukiperhetoimintaa voi ratkaista tätä ongelmaa.

– Kenties meidän pitäisi miettiä enemmän, miten tukisimme vanhempia rakentamaan omia, pysyviä läheisverkostoja? Se on tukiperhetoiminnan kehittämisen kannalta oleellinen kysymys.

Svenlinin tutkimuksen myötä kuva tukiperheestä lastensuojelun tukitoimen tarkentuu: miten tukiperhe voi vaikuttaa lapsen ja perheen tilanteeseen, mihin asioihin on syytä kiinnittää huomiota ja missä tilanteessa tukiperhetoiminnan käyttö on erityisen perusteltua.

– Tutkimus antaa tietoon perustavan pohjan, johon toimintaa voi peilata. Kun meillä on vahvempi, auki kirjoitettu käyttöteoria, toimintaa on helpompi kehittää. Silloin on myös helpompi seurata, että tukiperhe on yksittäisessä tapauksessa juuri se mitä tarvitaan.

Kuvat: Harri Tahvanainen, Anu-Riina Svenlin

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston myönsi vuosijuhlassaan 10.4.2016 Anu-Riina Svenlinille apurahan tukiperhettä lastensuojelun avohuollon tukitoimena käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *