Kuvien takana

Kuvittaja Virpi Talvitie on kuvittanut kymmenittäin kirjoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Tällä hetkellä työn alla on muun muassa lasten tietokirja, tarinakokoelma kaikenikäisille ja taustaprojisointeja konsertteihin.

– Kuvaprojisoinnit ovat minulle uusi aluevaltaus ja niiden tekeminen on kiinnostavaa. On tärkeää laajentaa omaa osaamista ja huomata että omat kuvat sopivat muuhunkin kuin kirjamuotoon. Samalla saan etsiä uutta ilmaisun muotoa kun uusi tekniikka tuo uudenlaisia vaatimuksia.

Talvitie on tehnyt paljon kuvituksia itse kehittämällään öljypastelleja, vesivärejä ja raapeteriä hyödyntävällä tekniikalla. Tekniikasta ja välineistä johtuen alkuperäiset teokset ovat pienikokoisia.

– Ne toimivat kuitenkin myös suurina seinälle heijastettavina projisointeina. Niistä löytyy ihan uusia ulottuvuuksia, Talvitie kertoo.

Kissakeisari ja appelsiinikuu

Projisointeja tehdessään Talvitie hyödyntää myös vanhoja töitään.

– On äärimmäisen kiinnostavaa miettiä, mihin kaikkeen kuvasta on – mihin kaikkeen hyvä kuva kelpaa ja sopii. Ja missä kaikissa muodoissa kuva voi ilmetä: kirjassa tai muussa painotuotteessa, kankaassa, esineessä, tietokoneen ruudulla, seinälle projisoituna tai seinälle ripustettuna.

Juuri tällä hetkellä monet eri työt liittyvät musiikkiin.

– Se on todella mielenkiintoista. Lisäksi monet eri konserttiprojektit tukevat toinen toistaan.

Talvitie onkin usein nostanut kuvituksiaan esiin näyttelyissä.

– Minusta se on kuvittajalle luonteva tapa tuoda työtään esille. Näyttelyssä kuvat pääsevät esiin vähän eri tavoin kuin kirjoissa. Ne alkavat käydä uutta vuoropuhelua keskenään. Näyttelyssä kuvittaja pääsee käymään kiinnostavaa vuoropuhelua yleisön kanssa ja on mahtavaa kun kuvia tulkitaan monella tavalla.

Laulaja ilman ääntä

talvitie

Itsenäistä työtä

Kuvittajan työ on itsenäistä ja aikaavievää. Yhteen kuvakirjaan tai lastenromaaniinkin sisältyy kymmeniä kuvia, joiden tekeminen vaatii lukemattomia tunteja.

– Olen saanut tehdä innostavaa yhteistyötä muun muassa Timo Parvelan, Katri Tapolan ja Tittamari Marttisen kanssa, Talvitie kertoo. Yhteistyö poikii myös uutta tekemistä, kun yhteistyössä syntyy uusia ideoita.

Kuvakirjojen teossa kirjailija ja kuvittaja muodostavat tiiviin työparin, jonka jäsenet kuitenkin työskentelevät varsin itsenäisesti.

– Usein kirjailija on miettinyt tarinan jo pitkälle ja sitten kuvittaja alkaa muuttaa sitä kuviksi. Joskus taas kirjoja mietitään alusta asti yhdessä. Ihailen sitä, etteivät kirjailijat syötä kuvittajalle valmista suunnitelmaa vaan saan saan luoda tekstin pohjalta oman kuvallisen maailmani. Haluan toki esitellä luonnoksiani ja keskeneräisiä kuviani kirjailijalle, koska työn eri vaiheissa syntyy koko ajan uusia ideoita. Usein tekstikin muuttuu ja hioutuu kuvien myötä.

Talvitien hiihtäjäpoika

Kuvissa Virpi Talvitien kuvituksia eri teoksiin vuosilta 2013-2016.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 Virpi Talvitielle apurahan lastenkirjojen ja musiikki- sekä teatteriesitysten kuvittamiseen ja näyttelyprojektien toteuttamiseen.
, Jenni Heikkinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *