Kunnioitusta, antirasismia ja yhdenvertaisuutta vaihtoehtolajien parissa

Vaihtoehtolajien arvot kertovat siitä, mitä valtavirtakulttuurista puuttuu. Perinteisen urheilumaailman järjestykset eivät vallitse skeittauksen kaltaisten vaihtoehtolajien keskuudessa. Määrittelyvalta on kuitenkin yhä usein valkoisilla heteromiehillä, kertoo aiheesta väitellyt tutkija Anni Rannikko Itä-Suomen yliopistosta.

Tutkija Anni Rannikko kiinnostui skeittauksesta, scoottauksesta ja roller derbystä, kun hän työskenteli aihetta koskevassa tutkimushankkeessa.

“Esimerkiksi skeittaus kiehtoi minua, koska siinä on vahva arvomaailma. Skeittaajat karsastavat kilpailua ja autoritäärisyyttä. He vastustavat rasismia jopa siinä määrin, että skeittaajien ja uusnatsien välillä oli 90-luvulla konflikteja”, Rannikko kertoo.

Myös skeittaajilta itseltään voi kuulla saman tyyppistä palautetta: “Monen skeittaajan mielestä perinteiset kilpaurheilun piirteet eivät kuulu skeittaamiseen. Jopa ammattilaistasolla ilmapiiri on lähes päinvastainen, kuin jonkun toisen yksilöurheilulajin huipputasolla. Taitavaksi skeittaajaksi tuleminen ei myöskään edellytä kilpailemista. Koska skeittauksessa ei ole sääntöjä tai rajoitteita, sen arvosteleminen ja pisteytys on joidenkin mielestä ongelmallista, tai jopa turhaa”, eräs skeittari toteaa.

Rannikko on tehnyt tutkimusta etnografisesti havainnoimalla ja haastattelemalla lajin harrastajia. 15-29 -vuotiaat harrastajat suhtautuivat tutkijaan avoimen suopeasti, koska tutkimus lisää lajien legitimiteettiä. Katulajit ovat perinteisesti esimerkiksi kaupunkisuunnittelun kannalta altavastaajan asemassa.

“Akateeminen kiinnostus tuo lajeille uskottavuutta ja edesauttaa esimerkiksi uusien liikuntapaikkojen rakennuttamista.”

Yhdenvertaisista periaatteista huolimatta harrastajien välillä vallitsee hierarkioita. Roller derbyä lukuunottamatta Rannikon tutkimat lajit ovat miesvaltaisia ja harrastajien keskuudessa vallitsee hetero-oletus. Kaatuvaa skeittaria saatetaan yhä haukkua homoksi.

“Kun kysyin haastateltavilta, miten he suhtautuisivat skeittaavaan homoon, moni sanoi, että homous ei olisi tietenkään ongelma. Kukaan ei kuitenkaan sanonut tuntevansa yhtään skeittaavaa homoa.”

Naisharrastajien homoseksuaalisuutta ei koettu yhtä uhkaavana, pikemminkin “lesbous” yhdistettiin urheilulliseen kyvykkyyteen. Toisaalta sateenkaarevuus ja queer ovat oleellinen osa roller derby -kulttuuria.

Rannikko huomasi sukupuoliroolien vanhakantaisuuden naisoletettuja skeittaajia haastatellessaan. Skeittipaikalla liikkuvien naisten ei lähtökohtaisesti oleteta skeittaavan. Miespuoliset skeittaajat ajattelevat, että tytöt ovat saapuneet paikalle heidän takiaan.

“Naisskeittarit kertoivat, että ‘skeittityttöystävän’ roolista voi päästä irti vain silloin, jos on taitava. Monilla naisilla on skeittipaikalla niin kovia suorituspaineita, että he menevät harjoittelemaan aikoina, jolloin siellä on mahdollisimman tyhjää. Tämä johtuu siitä, että naisskeittarit kokevat, että heitä arvioidaan koko sukupuolensa edustajana. Kun naisskeittari on taitava, häneen saatetaan yhä suhtautua niin, että vitsi, että olet hyvä…tytöksi.”

Skeittarit ajattelevat, että skeittaus kuuluu kaikille. Ideaali, oletusarvoinen skeittari on kuitenkin edelleen hyvässä fyysisessä kunnossa oleva nuori mies. Yleisesti ottaen tämän kaltaiset henkilöt saavat määrittää sen, mitä skeittaus on ja vaikuttaa esimerkiksi siihen, millaisia liikuntapaikkoja rakennetaan.

Määrittelyvalta on alakulttuurien hierarkkisuuden ytimessä. Se, kuka saa ja uskaltaa kertoa, mitä skeittaus on, “hallitsee” lajia.

Katulajeissa tehdään tilapolitiikkaa. Scoottaajat eli potkulautailijat ovat tyypillisesti skeittaajia nuorempia, joten he ottavat tilan haltuunsa menemällä paikalle isolla porukalla. Tällainen tilapolitiikka ei ole kuitenkaan yhtä arvostettua kun rauhallinen argumentointi.

Vaihtoehtolajien harrastajat pyrkivät siihen, että kaikki ovat tervetulleita mukaan yhteisöihin. Aina he eivät tasavertaisten rakenteiden muodostamisessa kuitenkaan onnistu.

Harrastajat viljelevät sanoja ‘kunnioitus’ ja ‘yhdenvertaisuus’. Lajit halutaan pitää tyypillisestä kilpailusta vapaina alueina.

“Kertoo jotain uusliberalistisesta ajastamme, jos kunnioitusta ja yhdenvertaisuutta pitää erikseen vaalia alakulttuureissa. Käytäntöjä voidaan muuttaa vasta sitten kun ne tunnetaan. Joku viisas sanoi jossain, että utopia ei ole ‘tila’, johon voitaisiin päästä vaan prosessi,” Rannikko sanoo.

Teksti: Iida Sofia Hirvonen
Kuvat: Heikki Tuuli
Kuvien skeittarit eivät liity tutkimukseen.

Anni Rannikko sai 22 000 euron apurahan Pohjois-Karjalan rahastosta vuonna 2014 vaihtoehtoisia liikuntalajeja ja niiden sisällä muotoutuvia moraalisia järjestyksiä käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Anna Bui.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *