Oma ja kaikkien metsä

Suomessa saa muun muassa jokamiehenoikeuden perusteella liikkua hyvin vapaasti niin yksityishenkilöiden kuin valtionkin omistamissa metsissä. Metsien käyttö voi kuitenkin aiheuttaa erilaisia ristiriitoja.

– Jos vaikka taluttaisin koiraa metsässä aina samassa paikassa, lumen tultua talloisin polun ja sitten joku muu vetäisi polulle oman latunsa jolla ei hänen mukaansa saa kävellä, riita olisi valmis, tutkija Anne Matilainen kuvaa.

Hänen mukaansa riidan taustalla on usein se, että metsään kehittyy omistajuuden tunne, joka ei välttämättä ole mitenkään yhteydessä lailliseen omistajuuteen: on ”omat” marjapaikat, lenkkipolut ja metsästysmaat. Maasto, jossa on liikkunut paljon ja josta on ehkä pitänyt huolta, alkaa tuntua omalta, vaikkei sitä virallisesti ehkä olekaan. Matilainen tutkii tällaista luonnonvaroihin kohdistuvaa psykologista omistajuutta ja toivoo sen auttavan erilaisten maankäyttöön liittyvien konfliktien ratkaisemisessa.

– Erimielisyyttä aiheuttavat esimerkiksi riistakysymykset, eli vaikkapa voiko metsästyslupia antaa matkailukäyttöön, tai saako osan Lapin luvista antaa etelästä tulleille lupametsästäjille, Matilainen kuvaa.

Pienemmät riidat voivat olla kirjoittelua yleisöosastolla, isoimmat vahingontekoa. Valtion maiden osalta ristiriitoja aiheuttaa, mihin ja miten maita käytetään ja se, kenellä on oikeus vaikuttaa.

Luontoyrittäjät tasapainoilemassa

Yksi mahdollisten konfliktien aiheuttaja on luontomatkailu.

– Luontoyrittäjillä on sinänsä erikoinen tilanne, että he eivät välttämättä omista tärkeintä tuotantoresurssiaan, eli luontoa, joka Suomessa usein tarkoittaa metsiä.

Metsänomistajan näkökulmasta siis joku muu saa taloudellista hyötyä hänen metsästään. Se ei välttämättä ole ongelma, mutta voi aiheuttaa ristiriitoja.

Yrittäjillä on erilaisia toimintatapoja ja suhteita metsänomistajiin. Osa yrittäjistä ei koskaan mene metsäalueelle ilman sen omistajan lupaa ja jopa korvaa metsänkäyttöä jotenkin, osa taas ei lupia kysele.

– Jos luontomatkailuyrittäjä ymmärtää psykologista omistajuutta ja tajuaa, miten omistajaa kunnioitetaan, monet ongelmat voi välttää, Matilainen sanoo. Kyse ei välttämättä ole taloudellisesta korvauksesta vaan enemmänkin omistajuuden ja omistajan aseman kunnioittamisesta.

Pohjoisessa Suomessa lähes kaikki maa on valtion omistuksessa, mutta esimerkiksi Matilaisen kotiseudulla Etelä-Pohjanmaalla hyvin suuri osa maista on yksityisomistuksessa.

– Etelä-Pohjanmaalla ei voi tehdä oikein mitään menemättä yksityisille maille.  Silloin konfliktien riski on suurempi.

Forest_03c

Järki ja tunteet

Matilaisen mukaan on tärkeää ymmärtää, että konfliktitilanteissa omaa kantaa puolustamaan saatetaan käyttää aivan muita perusteluita, vaikka taustalla olisi omistajuuden kokemus.

– Omaksi mieltämääni polkuani puolustaakseni saattaisin vaikka perustella, että hiihtäminen jotenkin vahingoittaa maastoa, Matilainen kuvailee.

Kun taustalla on tunne omistajuudesta, mielipide ei muutu, vaikka osoitettaisiin, ettei hiihtäminen haittaa maastoa mitenkään. Samalla tavoin esimerkiksi susia pelkäävä ei muuta mielipiteitään, vaikka hänelle kuinka näytetään tilastoista, etteivät sudet todellisuudessa ole tappaneet ihmisiä yli 150 vuoteen.

– Luonnonvara-alalla on totuttu ajattelemaan, että faktat ratkaisevat ja niiden perusteella tehdään päätökset. Ihmiset kuitenkin itse asiassa harvoin toimivat rationaalisesti, joten auttaa kun ymmärtää, millaisia tunteita argumenttien taustalla on.

Kuvat: Harri Tahvanainen

Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen apurahat ovat haettavissa 10.1.-10.2.2016. Lisätietoa osoitteessa www.skr.fi/mkr

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston myönsi Anne Matilaiselle vuonna 2015 apurahan yksityismetsiin kohdistuvaa psykologista omistajuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *