Hyvä, paha Disney-isä

Olen Aino Isojärvi, 27-vuotias rovaniemeläislähtöinen nykytaiteiden maisteri, kulttuuritoimittaja, kriitikko ja tutkija. Työstän Disney-elokuvien perhemallia ja isyyskäsityksiä tarkastelevaa väitöskirjaa Oulun yliopistossa.

Olen ollut Disney-tuotantojen ja käsintehdyn, perinteisen piirrosanimaation ystävä jo pienestä pitäen. Disney-elokuvat edesauttoivat sitä, että minusta tuli jo nuorella iällä animaatioharrastaja sekä -keräilijä. Opin myös lukemaan Aku Ankka -sarjakuvalehden avulla.

Vuonna 2014 opiskelin Kentin yliopistossa Englannissa Master of Arts -tutkintoa ja tein lopputyöni nuorille tytöille suunnatuista hevosanimaatioista. Hämmästelin gradussani sitä, kuinka ratsastaminen ja hevosten kanssa työskentely oli vielä 1900-luvun taitteessa ensisijaisesti miesten karski harrastus. Alle sata vuotta myöhemmin valitsemissani piirretyissä ”hevostelu” esitettiin pehmeiden arvojen kautta feminiinisenä, hyväntahtoisena pikku puuhasteluna. Kuinka ollakaan, tänä päivänä ratsastus mielletään yhä useammin ensisijaisesti naisten ajanvietteeksi.

Tutkimani piirretyt olivat varsin pieniä tuotantoja, ja työni saikin minut pohtimaan, mitä ideologisia viestejä piileskelisi suuremman mittakaavan animaatiotuotannoissa, joilla todistettavasti olisi miljoonia katsojia. On kiusallisen helppoa ajatella, ettei lastenelokuvilla ole vaikutusvaltaa, eikä niihin siksi tarvitse kiinnittää erityistä huomiota. Mutta entäs sitten, kun elokuvien levikkialue kattaa globaalisti koko maailman?

Hallitseva ja vaikutusvaltainen Disney-isä

Lastenviihde on kasvavan tärkeässä asemassa, kun lähdetään pohtimaan, mistä aikuisiän käsitykset elämästä kumpuavat. Lastenviihde voi luoda, ylläpitää ja vahvistaa mitä moninaisempia olettamuksia, koskien esimerkiksi sukupuolirooleja.  Keväällä 2016 aloin kypsytellä ajatusta tohtorintutkinnosta ja suuntasin katseeni rohkeasti suoraan Disney-elokuviin. Luin animaatioiden alkuperäistekstejä, katsoin elokuvia, etsiskelin yhteistä nimittäjää. Yllättäen silmiinpistävä elementti löytyi nopeasti: isähahmot.

Aino ja Kulkuri. Kulkuri on Disney-isähahmo elokuvasta Kaunotar ja Kulkuri.

Disney-isä on usein näkyvä ja merkittävä, hallitseva ja vaikutusvaltainen. Tuntui hurjalta, ettei isän hahmosta oltu päästetty irti edes 2000-lukua lähestyttäessä: sen sijaan isästä oli tullut ikään kuin itsestään selvä osa narratiivia. Pocahontasin isä Powhatan valitsee tälle puolison (1995). Soturineito Mulan pelastaa Kiinan, mutta ei osaa iloita saavutuksestaan, ennen kuin on saanut isänsä hyväksynnän (1998). Vuonna 2010 julkaistussa Liisa ihmemaassa -elokuvassa Liisa onnistuu vapauttamaan itsensä epämieluisan pakkoavioliiton ikeestä ainoastaan loikkaamalla isänsä saappaisiin ja jatkamalla tämän liiketoimintaa: ojasta allikkoon.

Tiettyyn pisteeseen asti isän merkitystä voi yrittää perustella historiakontekstilla, mutta se tuntuu häiritsevän ontuvalta fantasiamaailman pyörteissä, sillä Disney-elokuviin on kirjoitettu isähahmo usein silloinkin, kun se esiteoksesta sattuu puuttumaan. Näin on esimerkiksi Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa -kirjan kohdalla. Ryhdyin puntaroimaan, mistä ilmiö johtui. Tutkimuskirjallisuudessa tyydyttiin usein toteamaan, että Disney-elokuvien perhemalli on joko ’stereotyyppinen’, ’konservatiivinen’, ’viktoriaaninen’ tai ’patriarkaalinen’. Pidin luonnehdintaa yksinkertaistettuna ja riittämättömänä, sillä se ei antanut vastausta kysymyksiini.

Tutkimusta löytyi huomattavan paljon Disney-naisista, Disney-markkinoinnista sekä esimerkiksi Disney-luonnosta. Sen sijaan Disney-miehet loistivat poissaolollaan, vaikka useimmiten elokuvat kertoivat juuri heistä. Halusin löytää selityksen Disney-isälle: tahdoin tietää, miten ja miksi niin useassa elokuvassa ympäröivää yhteiskuntaa käsitellään isän hahmon kautta. Miksi isä on edelleen perheen määrittävä ja yhdessä pitävä voimavara? Mikä on isähahmon merkitys näille elokuville, puhumattakaan sitten brändistä itsessään?

Omaa tutkimusaihettaan saa vapaasti vähän fanittaakin. Aino Isojärvi Pariisin Disneylandissa kesällä 2016.

Pois valmiiksi lokeroiduista karsinoista

Tällä hetkellä olen edennyt tutkimuksessani noin puoleen väliin, keskittyen yrityksen vuosikymmeniin ennen Walt Disneyn poismenoa vuonna 1966. Pyrin hahmottamaan sitä, miten studion elokuvien mieskuva on lähtökohtaisesti muodostunut, ja missä määrin voidaan katsoa tämän näkemyksen säilyneen tai muuttuneen nykytuotannoissa.

Se, että elokuva on visuaalisesti miellyttävä, tai että sen tarina on vetävä, ei tarkoita, etteikö sen sanoma voisi silti olla falski ja kehityskelpoinen. Universaaliuteen ja iättömyyteen tahtoisi yhdistää jotain muutakin, kuin valmiiksi lokeroidut karsinat miehille ja naisille. Tutkijana koen olevani etuoikeutetussa asemassa, kun pystyn sijoittamaan kysymyksen laajempaan perspektiiviin ja selittämään vaikuttimia tuotantoprosessin takaa. Ajattelen, että tämä on myös työni perimmäinen tarkoitus. Toivon, että englanninkielinen väitöskirjani lisää tietoisuutta näitä elokuvia kohtaan, ja sitä kautta edistää niiden monimuotoisuutta. Mitä useampi ihminen tulee kriittiseksi katsomaansa kohtaan ja lausuu ääneen haluavansa parempaa katsottavaa, sitä voimakkaampi ääni on.

En itse nauttinut lapsena Disneyn ”prinsessaelokuvien” katselusta, mutta en osannut silloin pukea sanoiksi, miksi. Vasta varttuneempana oivalsin, etten löytänyt elokuvista juurikaan samaistumisen kohteita. Suurin osa klassikkokaanonin prinsessoista siivoaa, laittaa kotia, ryhtyy nukkumaan tai muuten vain yrittää kuluttaa aikaansa odotellessa, että prinssi ilmestyisi jostain. Sittemmin jopa Disneyn kaltainen suuryhtiö on lähtenyt painokkaasti kehittämään naiskuvaansa ja etsimään uusia teemoja, koska tänä päivänä näistä samoista prinsessoista on saatu aikaan paljon julkista porua. En todennäköisesti ole yksin, kun väitän, että miehillekin samankaltainen, pieni kasvojenkohotus tekisi terää. Onhan tämän päivän miehisyyskin vastaavasti paljon muutakin, kuin henkistä lujuutta ja fyysistä voimaa.

Teksti: Aino Isojärvi
Kuvat: Malin Axtell

Aino Isojärvi sai 12 000 euron apurahan keskusrahastosta Disney-elokuvien perhemallia ja isyyskäsityksiä käsittelevään väitöskirjatyöhön. Apuraha myönnettiin 27.2.2018.
, Anna Bui.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *