Hiljaiset suomalaiset – totta vai stereotypiaa?

Suomalaisten hiljaisuus on paljon toisteltu stereotypia, joka on jatkuvasti esillä. Samalla suomalaiset tulevat kuin automaattisesti verratuksi muihin kansoihin.

– Ei kuitenkaan ole varsinaisesti tutkittu, että mitä se oikeastaan tarkoittaa. Missä tilanteissa suomalaiset ovat hiljaisia, ja keneen verrattuna? tutkijatohtori Anna Vatanen Helsingin yliopistosta kertoo. Siksi Vatanen päätti itse tarttua aiheeseen.

Tutkimuksessaan Vatanen tarkastelee toisilleen tuttuja ihmisiä luonnollisissa keskustelutilanteissa ja selvittää, miten nämä reagoivat keskustelussa syntyviin hiljaisiin hetkiin ja luovat niitä toiminnallaan: miten ne alkavat, mihin loppuvat ja mitä siinä välissä tapahtuu – onko tilanne luonteva vai vaivautunut, pitääkö hiljaiseksi hetkeksi keksiä jotain muuta tekemistä. Aineistona on videoituja keskusteluja.

Vatanen etsii keskusteluista taukohetkiä ja niissä toistuvia piirteitä, pyrkii löytämään yleisiä toimintatapoja ja suhteuttaa niitä siihen, mitä suomalaisten hiljaisuudesta on sanottu ja millaisia seikkoja muunkielisessä tutkimuksessa on löydetty.

hiljaisuus_vatanen

Vaitonaiset hetket

Vatasen tutkimus on vasta alussa, mutta jo nyt hän arvelee, että jotain erityistä suomalaisten suhtautumisessa hiljaisuuteen on. Aiemmassa tutkimuksessa oli havaittu, että englanninkielisetkin kyllä pitävät taukoja keskustelussa, mutta näissä tilanteissa keskustelukumppanit tyypillisesti keskittyvät hetkeksi muuhun, silittävät vaikka koiraa tai hakevat kirjan hyllystä. Suomalaisten keskusteluissa on havaittavissa tilanteita, joissa ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään.

– Siinä vain ollaan, ja tilanteet vaikuttavat ihan rennoilta, Vatanen kuvaa.

– Kiinnostavinta ei välttämättä ole, miten pitkään ollaan hiljaa, vaan mitä silloin tapahtuu.

Vatasen aineistona on keskusteluja esimerkiksi aamiaiselta, automatkalta, kaveriporukan lautapeli-illasta ja ystävän vierailulta. Jotkut hiljaisuudet toki johtuvat siitä, että keskustelijan pitää tehdä jotain muuta, vaikkapa suunnitella seuraavaa siirtoaan lautapelissä. Vatanen huomauttaa, etteivät nämä tilanteet silti aina vaatisi kaikkia läsnäolijoita olemaan hiljaa.

– Jo parikin sekuntia kestävä hiljaisuus voi olla pitkä. Jos sellaisia on usein, eivätkä ne vaikuta epämiellyttäviltä, se kertonee, että hiljainen hetki on keskustelijoiden mielestä ihan ok.

Mitä on hiljaisuus?

– Käsite hiljaisuus nostaa esiin vain sen, että tilanteessa ei ole puhetta, mutta onhan muutakin vuorovaikutusta kuin puhe, vaikkapa nyökyttely tai katse.  Hiljaisuus voi siksi olla vähän harhaanjohtava termi, Vatanen sanoo.

Kyse on myös siitä, millä keinoin osoitetaan, että ollaan yhdessä. Aina siihen ei tarvita sanoja, vaan pelkkä oleminen voi riittää.

– Suomen puhujille on ehkä ominaista toimia niin, ettei sanota mitään, se voi olla yksi tavallinen yhdessäolon tapa. Toisaalta vaikka suomalaiset suhtautuisivat hiljaisuuteen eri tavoin kuin jotkut muut kansalaisuudet, se ei vielä tarkoita että suomalaiset olisivat aina tai ylipäätään ”hiljaisia”. Ei voida myöskään olettaa, että ”suomalaiset” olisivat jokin yhtenäinen ryhmä, jonka jäsenten toiminta olisi aina samanlaista.

Keväällä Vatanen matkustaa Australiaan tekemään yhteistyötä sikäläisten tutkijoiden kanssa. Hän odottaakin innolla, miten he näkevät tutkittavan ilmiön ja pitävätkö he sitä jotenkin poikkeavana tai kummallisena.

– En varmaankaan pysty selvittämään, mistä ajatukset suomalaisten hiljaisuudesta ovat peräisin, mutta toivon ja uskon voivani paljastaa jotain todellisuudesta stereotypian takana.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 filosofian tohtori Anna Vataselle apurahan suomalaisten hiljaisuutta käsittelevään väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *