Palkittu muotoilija ylittää rajoja

Designmuseon Galleriassa avautui tammikuun lopussa muotoilija Ilkka Suppasen palkintonäyttely. Uransa aikana muun muassa huonekaluja ja valaisimia suunnitellut Suppanen on kaatanut keinotekoisia raja-aitoja arkkitehtuurin ja muotoilun väliltä, lisännyt maailmalla tietoisuutta suomalaisesta muotoilusta ja edistänyt näin nuorten suomalaisten muotoilijoiden kansainvälistymistä. Kulttuurirahasto palkitsi Suppasen työstään viime vuonna 30 000 euron palkinnolla.

Suppanen opiskeli arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa ja sisustus- ja huonekalustesuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Gerrit Rietveld Academiessa Amsterdamissa.

– Rakastan muotoilua ja arkkitehtuuria. Teknillisessä korkeakoulussa opin näkemään ympäristöni arkkitehdin silmin. Polytekniikan ohella halusin päästä muotoilemaan ja kokeilemaan materiaaleja. Menin opiskelemaan sisustus- ja huonekalusuunnittelua Taideteolliseen korkeakouluun, jossa korostuu käsityöläisyys. Oli mielenkiintoista vertailla näiden koulujen ajattelutapoja, Suppanen kertoi Tammenlastuja-lehden haastattelussa vuosi sitten.

Suppanen_tuoli

Klassisen pohjoismaisen perinteen jatkaja

Suunnittelutyössään Suppanen jatkaa klassista pohjoismaista muotoiluperinnettä. Hän korostaa, ettei skandinaavinen design ole tyylisuunta, vaan se edustaa esimerkiksi ympäristöjen esteettömyyttä, tuotteiden helppokäyttöisyyttä ja palvelujen saavutettavuutta.

Kulttuurirahaston palkinnon lisäksi Ilkka Suppanen sai vuonna 2015 Torsten ja Wanja Söderbergin palkinnon, joka myönnetään Ruotsissa vuosittain aktiiviselle pohjoismaiselle suunnittelijalle tai taidekäsityöläiselle. Tähän palkintoon liittyvässä designmuseon näyttelyssä on esillä esimerkkejä Suppasen laajasta tuotannosta. Ilkka Suppanen on suunnitellut tuotteita niin suomalaisille kuin kansainvälisillekin yrityksille, kuten Artek, Marimekko, Iittala, Woodnotes ja Capellini. Aiemmin Suppasen töitä on ollut esillä muun muassa Venetsian biennaalissa ja New Yorkin modernin taiteen museossa MoMA:ssa.

Ilkka Suppasen haastattelun Tammenlastuja-lehdessä voit lukea täältä.

Kuvat: Heikki Tuuli ja Studio Suppanen

Tietoa Design-museon näyttelystä

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 Ilkka Suppaselle 30 000 euron palkinnon ”rajojen ylittämisesta, kestävän kulttuurin muotoilusta”.
, Jenni Heikkinen.

Satellite Stories työstää uutta levyä rauhassa

Oululainen indie pop -bändi Satellite Stories on Suomessa vielä melko tuntematon, vaikka kiertääkin keikkailemassa ympäri maailmaa. Viime vuonna bändi kiersi kahteen otteeseen Euroopassa ja soitti ensimmäistä kertaa myös Yhdysvalloissa.

– Ainakin kuuntelijamäärien mukaan suurimmat yleisömme ovat Yhdysvalloissa, siksi olemme sinne koettaneet puskea, Satellite Storiesin kitaristi Marko Heikkinen kertoo. Suomessa suomalaisten esittämä englanninkielinen musiikki nousee harvoin hittilistoille ja kotimaassa yleisöä on lähinnä Helsingissä sekä bändin kotikaupungissa Oulussa.

Satellite Stories sai keväällä 2015 Pohjois-Pohjanmaan rahastolta apurahan neljännen levynsä tekoon. Kesä sujuikin tiiviisti sävellystöissä.

– Kyllähän se auttoi työskentelyä, että ei tarvinnut stressata mistään muusta. Mielestäni viime kesänä tekemämme biisit ovat parhaita mitä olemme tehneet.

Syksy kului keikkaillessa. Viime vuoden alussa julkaistu bändin kolmas levy, Vagabonds, sai keikoilla myönteistä huomiota.

– Isoissa kaupungeissa kuten Lontoossa, Madridissa, Barcelonassa ja Berliinissä sujui parhaiten, niissä riitti mukavasti yleisöä, Heikkinen kertoo.

Työ etenee

Tällä hetkellä levylle kuuluu Heikkisen mukaan hyvää.

– Teemme kaikki demoja ja sitten kuuntelemme niitä yhdessä. Nyt olemme säveltäneet tosi tarkkaan, laittaneet sointupätkiä ja melodia-ideoita luupille ja käyneet niitä läpi monta tuntia, miettineet mitkä niistä sopivat levylle.

Vagabonds-levyä äänitettiin Oulun lisäksi Britanniassa, mutta tulevan levyn osalta suunnitelmat ovat vielä avoinna. Neljännen levyn on tarkoitus ilmestyä vuonna 2017. Uusia kappaleita päästiin kuitenkin kokeilemaan jo viime syksynä New Yorkissa CMJ-festivaaleilla.

– Uudet biisit saivat ihan positiivisen vastaanoton. Levy on kuitenkin vielä niin kesken, ettei vielä tiedä miltä kappaleet lopulta kuulostavat, Heikkinen sanoo.

Tänä vuonna Satellite Stories keskittyy levyn tekoon ja suunnitelmissa on keikkailla edellisvuotta vähemmän. Joitain keikkojakin on luvassa ja keväällä bändi suuntaa taas Yhdysvaltoihin, tällä kertaa Texasin Austiniin maineikkaille South by South West –festivaaleille.

Jatkossakin yleisöt löytynevät todennäköisesti kotimaan ulkopuolelta.

-Suomessa tämä on marginaalimeininkiä, yleisöt ovat muualla.

Kuva: Satellite Stories

Maakuntarahastojen apurahat ovat haettavissa 10.1.-10.2.2016. Lisätietoa täällä.

Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan maakuntarahasto myönsi vuonna 2015 Marko Heikkiselle ja Satellite Stories -yhtyeelle apurahan taiteelliseen työskentelyyn.
, Jenni Heikkinen.

Maakuntarahastojen apurahat haettavina 10.1.-10.2.2016

Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahaston apurahojen haku alkaa 10.1.2016. Maakuntarahastot tukevat oman maakuntansa alueella tehtävää kulttuurityötä jakamalla apurahoja ja palkintoja. Vuonna 2016 maakunnat jakavat apurahoja yhteensä 11,5 miljoonan arvosta.

Videobloginsa Kouvola-jaksossa Säätiösetä kertoo maakuntarahastoista ja niiden toiminnasta:

Lisää tietoa maakuntarahastojen apurahahausta löytyy Kulttuurirahaston nettisivuilta.

Lisätietoa maakuntarahastoista: www.skr.fi/mkr

Suomen Kulttuurirahastolla on valtakunnallisesti toimivan keskusrahaston lisäksi 17 maakuntarahastoa, jotka toteuttavat omilla alueillaan rahaston sääntömääräistä tehtävää. Maakuntarahastojen tarkoituksena on maakunnan kulttuurin vaaliminen ja kehittäminen. Ne tukevat ja edistävät tiede-, taide- ja muuta kulttuurityötä jakamalla vuosittain apurahoja ja palkintoja. Lisäksi ne voivat järjestää omaa kulttuuritoimintaa ja käynnistää erilaisia kulttuurihankkeita.
, Jenni Heikkinen.

Arkea iltapäiväkerhoissa lasten kuvaamana

– Oletukseni on, että lasten kuvat ovat merkittäviä ja ne kertovat arjesta, kertoo tutkija Kristiina Eskelinen. Hän tekee väitöskirjaa koululaisten iltapäivätoiminnasta eli iltapäiväkerhoista lasten itsensä kuvaamien valokuvien kautta.

Eskelinen keräsi kuvamateriaalinsa iltapäivätoiminnassa joka on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille. Hän vei lapsille kameroita ja antoi näiden kuvata omaa arkeaan iltapäivätoiminnassa. Eskelinen katsoi kunkin lapsen kanssa valokuvat läpi ja samalla lapset saivat kertoa niistä. Lopuksi lapset valitsivat kuvistaan ne viisi, jotka heidän mielestään kuvasivat parhaiten heidän kokemuksiaan iltapäivätoiminnasta.

– Minua kiinnostaa, mitä lapset kuvaavat, mutta myös miten he kuvaavat.

eskelinen_Vauhdikas

Eskelinen keräsi materiaalinsa vuosina 2009-2010, ja hän arvelee lasten suhteen kuvaamiseen jo muuttuneen hiukan. Tuolloin lapset eivät saaneet käyttää kännyköitä iltapäivätoiminnassa, eikä lapsilla ollutkaan vielä älypuhelimia. Kuvaaminen oli osalle uutta.

Lapset kuvasivat ympäristöään, lelujaan, kavereitaan, touhujaan ja ottivat omakuvia. Lisäksi he kuvasivat leikkipaikkojaan ja muita heille tärkeitä paikkoja.

eskelinen_etana

Mitä kuva kertoo

Tällä hetkellä Eskelinen etsii tapoja teoretisoida, miten kuvia pitäisi tulkita: millaisia ääniä kuvissa on ja mitä ne kertovat. Yksi tapa on tarkastella kuvaa tilan kautta: mihin oma katse kiinnittyy ensin, missä kohtaa kuvaa lapset ovat, miten he ovat ryhmittyneet ja onko kuvassa esimerkiksi tyhjää tilaa.

– Tilan kautta tarkasteleminen kertoo esimerkiksi sosiaalisista suhteista.

Kun Eskelinen tarkasteli kuvia yhdessä lasten kanssa, paljastui usein, että lapsi oli kuvallaan halunnut kertoa jostain paljon laajemmasta kuin mitä kuvassa ensisilmäyksellä näkyi. Esimerkiksi kun kuvassa oli piha, lapsi saattoi kertoa ottaneensa kuvan kun keinui – aiheena ei siis ollutkaan yleiskuva pihasta vaan oma keinuminen.

– Valokuvan voi nähdä kehyksenä tapahtumille, jotka jatkuvat kuvan ulkopuolella. On tärkeää nähdä, minkä keskellä kuva on otettu.

eskelinen_Peli

Ohjattu vapaa-aika

– Halusin selvittää, millaista on lasten arki ohjatussa vapaa-ajantoiminnassa, Kristiina Eskelinen kertoo. Iltapäivätoiminta järjestetään usein koulun tiloissa, joten lasten päivä ei ainakaan ulkoisesti näytä suuresti muuttuvan kun koulupäivä vaihtuu iltapäivätoiminnaksi.

– Iltapäivätoiminta on kuitenkin lasten vapaa-aikaa, joten lapsella pitää ohjatun toiminnan lisäksi olla mahdollisuus levätä, toimia vapaasti ja toteuttaa luovuuttaan, Eskelinen sanoo. Lasten tarpeet pitäisikin huomioida myös tiloissa, jotka iltapäivätoiminnalle osoitetaan.

eskelinen_Kristiina
Myös tutkija pääsi kuvaan.

Kuvat ovat osa Kristiina Eskelisen tutkimuksen materiaalia, eli iltapäivätoimintaan osallistuneiden lasten ottamia.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2014 apurahan kasvatustieteen maisteri Kristiina Eskeliselle lasten ohjattua iltapäivätoimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Kahvia, polkupyöriä ja ekologisia arvoja

Muotoilija ja yrittäjä Lasse Oivan kanssa on hiukan hankalaa sopia haastattelua. Sovittua aikaa joudutaan siirtämään parikin kertaa varsin mukavan syyn takia: Velopresso-kahvilapyörän tilaukset pitävät Oivan kiireisenä.

Haastatteluhetkellä Oiva yhtiökumppaneineen on rakentamassa kahdennettatoista Velopresso-pyörää. Pyörä valmistuu yrityksen omassa tuotantotilassa Lontoossa, jossa yrittäjien itsensä lisäksi työskentelee yksi rungonrakentaja.

Oiva ja hänen yhtiökumppaninsa Amos Field Reid tapasivat Royal College of Artissa kun heidät määrättiin pareiksi tehtävässä, jossa piti suunnitella uusi lisäfunktio polkupyörän polkuvoimalle. Molemmat miehet olivat kiinnostuneita pyöräilystä ja kahvista, ja he keksivät, että polkemalla voisi jauhaa kahvia ja alkoivat kehitellä ideaa kahvilapyörästä. Ensimmäiset lopulliseen tuotantoon päätyneen mallin pyörät myytiin alkuvuodesta 2015.

velopresso

Tavoitteena toimiva kokonaisuus

Suunnittelijoille oli tärkeää, että pyörä on itsenäisesti toimiva yksikkö, jossa on kaikki tarvittava mukana. Velopressossa kahvipavut, vesi, kaasu ja kaikki kahvinvalmistukseen tarvittavat välineistöt kulkevat mukana. Maidolle on kylmäsäilytystila ja välineistön pesua varten allas vesisuihkulla.

– Koska olemme suunnitelleet lähestulkoon kaiken itse, olemme voineet miettiä, miten asiat vaikuttavat toisiinsa ja toimivat kokonaisuutena.

Pyöriä on toimitettu jo Englantiin, Australiaan, Yhdysvaltoihin, Luxenburgiin, Hollantiin, Espanjaan, Sveitsiin, Kanadaan ja Puerto Ricoon.

– Meille oli tärkeää, että Velopressolla pystyy tekemään kannattavaa kahvinmyyntiä ilman kompromisseja. Emme halunneet, että se on vain hienonnäköinen tuote, jolla voi lisäksi tehdä kahvia, Oiva kertoo.

Kahvia polkemalla

Velopresso-pyörän käyttäja voi kytkinvivusta vetämällä vaihtaa polkuvoimansa pyörän eturenkaan pyörittämisesta kahvimyllyn käyttöön. Kahvimyllyn lisäksi polkuvoima pyörittää vesipumppua joka mahdollistaa kahvikoneen boilerin uudelleen täyttämisen ja paineistaa pesualtaan vesisuihkun.

– Suunnittelimme kahvimyllyn varta vasten pyörään ja polkemalla operoitavaksi. Tavoitteena oli laite joka tekee tinkimättömän laadukasta kahvipurua, Oiva sanoo.

– Laadukas espresso vaatii tuoretta, vastajauhettua kahvia ja jauhannan karkeuskin vaikuttaa makuun. Tässä on kaiken muun ohella pitänyt opiskella baristaksi, jotta ymmärtää riittävästi kahvista.

velopresso_2

Kestävää ja esteettistä

Velopresson osia valmistaa 60 eri toimijaa, joista lähes kaikki toimivat Englannissa. Kaasulla toimivan kahvinkeittimen tekee Oivan ja Field Reidin suunnitelmien mukaisesti Birminghamissä toimiva yritys, joka on valmistanut kahvikoneita yli 50 vuotta.

– Halusimme, että pyörä on mahdollisimman helppo käyttää ja korjata, jos jotain korjattavaa sattuisi tulemaan, Oiva sanoo.

Jokaisen osan kohdalla on mietitty myös sen ulkoasua

– Pyörän pitää näyttää hyvältä, mutta funktionaalisuus on kuitenkin tärkeintä. Ei ole mitään järkeä tehdä tuotetta, jonka käytettävyys kärsii ulkoisiin ominaisuuksiin keskittyneestä muotoilusta.

Kuvat: Ivan Coleman

Lisää Velopressosta Kulttuurirahaston Tammenlastuja-lehdessä 4/2015.

Lasse Oiva ja Amos Field Reid saivat vuosina 2012 ja 2013 apurahat Velopresso-pyörän ensimmäisen ja toisen prototyypin valmistukseen.
, Jenni Heikkinen.

Säätiösetä ja salaiset kansiot

Säätiösetä palaa auttamaan apurahanhakijoita! Säätiösetä Veli-Markus Tapio työskentelee erityisasiantuntijana Suomen Kulttuurirahastossa. Videoblogissaan hän kertoo, Suomen Kulttuurirahaston apurahoista ja niiden hakemisesta.

Tällä kertaa Säätiösetä kertoo apurahahakemusten liitteistä. Apurahahakemuksen liitteitä voivat olla vaikkapa työsuunnitelma, tulo- ja menoarvio, CV, kuvat väriprintteinä tavallisella paperilla tai opintosuoritusote. Liitteet kiertävät apurahahakemusten mukana asiantuntijoilla laukussa, johon mahtuu enintään A4-kokoisia papereita.  Kaikki tarvittavat liitteet voi siis tulostaa, kirjoittaa tai piirtää tavalliselle kopiopaperille.

Tarkemmat ohjeet löydät hakuoppaasta, joten muista lukea se huolellisesti.

Hakuaika päättyy lokakuun viimeisenä arkipäivänä, toimitathan hakemuksesi ajoissa!

, Jenni Heikkinen.

Lainaviulu on kuin oma lapsi

– Nyt vasta tuntuu, että alan tuntea viulun kunnolla, Anna-Liisa Bezrodny kertoo Kulttuurirahaston Amati-viulusta, joka on ollut hänellä lainassa pian kolme vuotta. Amati saa kuitenkin Bezrodnyltä ylistävät kehut.
– Se on loistosoitin, elävä ja hengittävä viulu, joka on opettanut minulle valtavasti.

Bezrodny kehuu viulun antaneen hänelle uutta ymmärrystä musiikista ja opettaneen uudenlaista äänimaailmaa. Kun soitinta vähitellen oppii käsittelemään, sen koko kapasiteetti paljastuu.

Amatia varten Bezrodny on joutunut muun muassa hankkimaan uuden jousen ja asunnossakin on oltava kosteudenpoistajat, jotta soitin pysyisi kunnossa. Hän ei kuitenkaan koe soitintaan vaivalloiseksi.
– Sehän on palkitsevaa ja kunnia saada edes kokeilla tällaista soitinta!

Amati-viulun arvo on rahassa mitattuna huima, mutta Bezrodnylle nimellinen arvo on toissijainen seikka.
– Ei se viulun nimi ole niin tärkeä, vaan se, millainen soitin on käytännössä. Soittimen oma sielu ja sen laadukkuus ovat ainutlaatuisia.

Matkassa mukana

Bezrodny kiertää paljon maailmaa ja matkustamisessa herkän soittimen kanssa on omat haasteensa. Hän sanoo suhtautuvansa soittimeensa hyvin suojelevasti.
– Lentokentillä minusta tulee tiikeri, Bezrodny nauraa.

Matkustaminen ja vaihtelevat kohteet vaikuttavat soittimen sointiin. Esimerkiksi Chilen matkalla Bezrodny huomasi viulun saaneen shokin. Kun soitin reagoi olosuhteiden muutokseen, viulistilta vaaditaan erityistä huolenpitoa.
– Viulu on kuin oma lapsi, joten teen kaikkeni, jotta sillä olisi hyvä olo.

annaliisabezrodny

Soitinpula vaivaa

Suomen Kulttuurirahaston soitinkokoelmassa on 46 jousisoitinta. Niitä myönnetään muusikoiden käyttöön määräajaksi, yleensä viideksi tai kolmeksi vuodeksi. Bezrodnyllä on ollut Amati-viulu lainassa joulukuusta 2012 lähtien.

Anna-Liisa Bezrodny kiittelee Kulttuurirahastoa soitinlainoista, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että soittimista on kova pula. Hinnat ovat karanneet niin huimiksi, ettei muusikoilla ole mitään mahdollisuuksia hankkia itse parhaimpia soittimia. Bezrodny toivookin sijoittajien ymmärtävän, ettei soitinten arvo todennäköisesti laske, joten niitä kannattaa ostaa ja lainata muusikoille.
– Viulu  tarvitsee soittajan, ei sen kuulu olla lasikaapissa tyhjänpanttina.

Amati.Hieronymus_3

Anna-Liisa Bezrodnyn konsertteja:
10.10. Barberin konsertto Newcastlessa
15.10. Barberin konsertto Oulussa
10.-17.11. Sonoro Kamarifestivaali Bucharestissa
14.1.2016 Brahmsin tuplakonsertto Kymi Sinfoniettan, Olari Eltsin ja sellisti Jan-Erik Gustafssonin kanssa
21.2.2016 Tshaikovskin viulukonsertto Royal Philharmonic Orchestran kanssa Hullissa
26.3.2016 Sibelius konsertto Dundeessa

Brahmsin tuplakonsertto – Baltic Sea Youth Philharmonicin kiertue, johtaa Kristjan Järvi, sellisti Jan-Erik Gustafsson
15.4.2016    Klaipeda, Liettua
16.4.2016    Liepaja, Latvia
18.4.2016    Tallinna, Viro
19.4.2016    Helsinki (Musiikkitalo)

Kulttuurirahaston soittimia voi hakea lainaan 1.-23.10.2015. Lisätietoa soittimista ja niiden hakemisesta osoitteessa www.skr.fi/soitinlainat
, Jenni Heikkinen.

Hae apurahaa nyt!

Suomen Kulttuurirahaston keskusrahaston apurahat ovat haettavana 1.-30.10.2015. Taiteen aloilla tuetaan työskentelyä ja erilaisia hankkeita, tieteen apurahat on suunnattu erityisesti väitöskirjatöihin ja niiden jälkeiseen tieteelliseen työskentelyyn. Yhteisöt voivat hakea apurahoja erilaisten kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.

Lisätietoa: www.skr.fi/apurahat

Hakemisessa opastaa myös Säätiösetä:

, Jenni Heikkinen.

Tarinat luovat tunteen paikkaan kuulumisesta

Asukkaiden vahva alueellinen identiteetti voi olla hyvin merkittävä asuinalueiden suojelussa, sanoo tutkija Eeva Karhunen.

– Asukkaille henkisesti tärkeiden rakennusten säästäminen on todella tärkeää kulttuurisesti kestävän kehityksen kannalta. Kun asukkaat kokevat, että heille tärkeitä rakennuksia suojellaan, he sitoutuvat tekemään työtä koko alueen eteen.

Karhunen on tutkinut asuinalueesta kerrottujen tarinoiden ja alueen rakennusten suhdetta Porin Kuudennessa kaupunginosassa eli Kuukkarissa. Kuukkari on alun perin teollistuvan kaupungin työväestölle suunniteltu alue, joka on edelleen suosittu omaleimaisuutensa ja keskeisen sijaintinsa ansiosta.

Kuukkari

Karhusta kiinnostaa, mitä asukkaat itse pitävät arvokkaimpana asuinalueessaan. Asukkaiden arvioissa korostuu aineeton kulttuuriperintö: muistot ja tarinat. Heidän näkökulmansa on paikan sisäpuolella ja tärkeitä ovat tekeminen ja kokemuksellisuus. Viranomaiset taas katsovat aluetta ulkopuolelta, aineellisista lähtökohdista. He pyrkivät arvottamaan aluetta niin, että kriteerit voidaan siirtää paikasta toiseen.

Tutkija muistuttaa asukkaiden kokemusten merkityksestä:

– Kulttuurillisesti kestävä kehitys rakentuu yhteisölle ja paikkaan kuulumisen kokemukselle. Sen perustana on vahva alueellinen identiteetti ja se on usein emotionaalisesti latautunutta tietoisuutta omista juurista. Sen rakennusainetta ovat muun muassa kotiseudusta kerrotut tarinat ja niitten merkitsemät paikat.

Kuukkari_EevaKarhunen

Kuukkarin kasvatti

Tutkimuksensa aikana Karhunen on kerännyt alueen asukkaiden muistoja Kuukkarista. Vanhat asukkaat muistelevat lämmöllä esimerkiksi klapitalkoita, joihin yksi jos toinenkin on lapsena joutunut tai päässyt. Monelle iloa tuo se, että samat, jo lapsuudesta tutut touhut ovat arkea nykyäänkin.

– Asun itsekin Kuukkarissa, 1888 rakennetussa pikku talossa, jonka tontti on kuulunut isäni suvulle 1870-luvulta asti, Karhunen kertoo.

Hän onkin monesti saanut vastata kyselyihin, miten tutkimukseen vaikuttaa se, että kohde on tutkijalle itselleen kovin läheinen ja tutkija on osa tutkimaansa yhteisöä.

– Toimin tutkijana kotikentälläni, ja tutkijan osallisuudesta tutkimuskohteeseensa ollaan tiedemaailmassa montaa mieltä.

Karhunen on kuitenkin hyötynyt monella tapaa siitä, että tuntee tutkimuskohteensa hyvin omakohtaisesti. Hänen mukaansa tutkittavat ovat suhtautuneet luottavaisesti tutkijaan, jonka isovanhemmatkin ovat heille tuttuja. Keskustelut on ollut helppo aloittaa.

Tutkijan poika Johannes Lähteenmäki klapitalkoissa.
Tutkijan poika Johannes Lähteenmäki klapitalkoissa.

Ensimmäinen kuva: Voitto Niemelä 1969, Satakunnan Museon kuvakokoelma

Kuva Eeva Karhusesta: Marika Aspila

Muut kuvat: Eeva Karhunen

Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto myönsi vuonna 2015 Eeva Karhuselle apurahan asuinaluetta koskevan muistitiedon tuottamisen menetelmien kehittämistä koskevaan väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Peking-oopperassa yhdistyvät baletti ja kung-fu-elokuvat

Antti Silvennoinen tuo Peking-oopperan Suomeen ja nostaa lavalle akrobaatit, nykytanssijat, temppuilijat ja wusheng-harrastajat.

Wusheng Companyn perustaja, näyttelijä Antti Silvennoinen näki elämänsä ensimmäistä kertaa Peking-oopperaan Aleksanterinteatterissa 2000-luvun alussa – taidemuoto iski kuin sata wolttia.

”Kaikki mitä lavalla tapahtui oli täydellistä. Tuntui, että tämä on jollain tavalla minua varten. Olin nuorena katsonut muun muassa Jackie Chan -elokuvia, ja esityksessä näin niiden alkulähteen livenä.”

Silvennoinen on opiskellut Kiinan kansallinen perinteisen teatterin akatemiassa, opettajinaan kaksi vain kiinaa puhuvaa mestaria. Toinen mestareista, Lü Suosen, on ohjannut Silvennoisen viimeisen jättiprojektin, Juhlaviikoilla esitettävän Viimeisen taistelijan.

Viimeinen taistelija kertoo nimensä mukaisesti sodasta. Esitystä varten Suomeen matkustaa ohjaajan lisäksi seitsenhenkinen kiinalainen orkesteri, mutta kaikki esiintyjät ovat suomalaisia ja laulut esitetään suomeksi.Lavalla nähdään myös arvostettu nykytanssija Tero Saarinen ja esityksen valoista vastaa Mikki Kunttu.

”Meitä on pari, jotka ovat opiskelleet Peking-oopperaa. Sitten mukana on tanssijoita, wu-shung-harrastajia, akrobaatteja, temppuilijoita – on pitänyt löytää sieltä täältä ihmisiä, jotka on taitavia akrobaatteja jotka osaavat liikkua.”

Video: Verna Kovanen ja Ida Kukkapuro

Teksti: Ida Kukkapuro

Valokuva: Wusheng Company/Helsingin Juhlaviikot

Suomen Kulttuurirahasto myönsi 27.2.2015 Wusheng Company -osuuskunnalle 40 000 € Peking-oopperanäytelmän Viimeinen taistelija toteuttamiseen.
, Jenni Heikkinen.