G. J. Ramstedtin maailma, ensi-ilta DocPoint-festivaaleilla

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään jälleen 29.1.–4.2.2018. Festivaalilla saa ensi-iltansa 30.1. myös Suomen Kulttuurirahaston rahoittama dokumenttielokuva G. J. Ramstedtin maailma. Sen ovat ohjanneet Niklas Kullström ja Martti Kaartinen sekä tuottanut Hillstream Pictures.

Elokuva kertoo Gustaf John Ramstedtin (1873–1950) tarinan ja perustuu hänen muistelmiinsa matkoiltaan Mongoliaan ja Japaniin 1900-luvun alun taitteessa.

G. J. Ramstedtin maailma on matka syvälle henkien Mongoliaan ja tulevaisuuden Japaniin unohdetun suomalaisen suurmiehen, diplomaatin ja kielitieteilijän, G. J. Ramstedtin johdattamana. Dokumentti kertoo hänen tarinansa rinnakkain nykyaikaa kuvaavan audiovisuaalisen kokonaisuuden kanssa. Kuvat nostavat yhdessä kerronnan kanssa esiin vastinpareja nykykulttuurista ja rakentavat tällä tavalla katsojalle kokemuksen ajallisesta jatkumosta ja muutoksesta: kuinka ihmisten olemus ja heidän tapansa seuraavat sukupolvien jälkeen samaa traditiota, ja kuinka sen päälle on rakentunut uusia kulttuuri-ilmiöitä, Kullström luonnehtii.

– Osana ajan käsitettä ovat myös muistot, jotka jäävät elämään ja maine, jonka jätämme taaksemme. Aika ei ole vain se hetki, jonka me vietämme tässä maailmassa. Uskomusten kuoltua pragmaattisuuden tieltä, ajatus kehityksestä ja erityisesti taloudellisesta kasvusta tuli niiden tilalle. Henkien kätkemä luonto muuttui resursseiksi, aika progressioksi. G. J. Ramstedtin kertomus rinnakkain nykypäivän visuaalisen narratiivin kanssa paljastaa meille tämän näköalattomuuden, joka osoittaa myös käyvän meille kohtalokkaaksi, kuvailee Kaartinen.

Teksti: Jenni Hietala

Fil. ja tait. kand. Niklas Kullström sai 8 000 euron apurahan 27.2.2016 kielitieteilijä ja diplomaatti G. J. Ramstedtin vuosia Mongoliassa ja Japanissa käsittelevän dokumentin tekemiseen.
, Jenni Hietala.

Yhteisymmärrystä pehmeän diplomatian keinoin

Kulttuuridiplomatia on pehmeää, taiteeseen ja kulttuuriin perustuvaa diplomatiaa, joka pyrkii luomaan yhteisymmärrystä ja luottamusta eri kansojen ja kulttuurien välille. Se on keino selvittää konflikteja ja edistää demokratiaa, osallistumista, ihmisoikeuksia ja sananvapautta.

– Kulttuuridiplomatian tavoitteena on antaa tavallisille kansalaisille mahdollisuus tutustua toiseen kulttuuriin antaen samalla viestin, että heidän kulttuurinsa on arvokas, kuvailee oululainen yhteiskuntatieteiden maisteri Siru Törnroos.

Suomessa kulttuuridiplomatia on käsitteenä melko tuore, eikä Suomessa järjestetä kulttuuridiplomatian opintoja. Sen vuoksi Törnroos lähti opiskelemaan Saksaan ja Italiaan, joissa on tehty kulttuuridiplomatiaa menestyksekkäästi jo pidempään. Vuosina 2016–2017 hän suoritti kulttuuridiplomatian maisteriopinnot yliopistoissa Berliinissä ja Sienassa. Törnroos on opiskellut aiemmin muun muassa yhteiskuntafilosofiaa ja etiikkaa, joista oli hyötyä kulttuuridiplomatian opinnoissa.

Italian Sienan opintojaksolla paino oli teoriaopinnoissa, kuten kurssit kulttuuriperinnöstä, ihmisoikeuksista, populismista, organisoidusta rikollisuudesta, konfliktien sovittelusta ja tutkimusmetodeista sekä eri alueiden poliittisesta kehityksestä esimerkiksi Tunisiassa, Egyptissä ja Lähi-Idässä.

Siru Törnroos opiskeli kulttuuridiplomatiaa Sienan ja Berliinin yliopistoissa.

– Sain paljon tietoa ja ymmärrystä tämän päivän yhteiskunnallisista haasteista ja teemoista, kuten Euroopan pakolaiskriisistä, poliittisesta islamista, erilaisesta vallankäytöstä kriisitilanteissa sekä Italian organisoidun rikollisuuden leviämisestä muualle maailmassa ja sen vaikutuksista demokratiaan.

Berliinin yliopistossa opintoihin puolestaan sisältyi paljon alan konferensseja ja tapahtumia.

– Vierailimme muun muassa Euroopan Komissiossa, josta sain paljon uusia kontakteja alan erilaisiin EU-hankkeisiin liittyen.

– Pro gradu -työni kirjoitin palattuani Suomeen, ja se käsitteli Euroopan Unionin demokratian turvallisuutta suhteessa Italian ja Turkin organisoituun rikollisuuteen. Gradutyöni johdatti minut yhteistyöhön Prahan Kansainvälisten suhteiden tutkimusinstituutin kanssa, johon alan seuraavaksi tehdä töitä tutkijaharjoittelijana. Sain myös mahdollisuuden hakea yhteiskuntatieteelliseen tutkijakouluun ulkomailla.

– Uskon, että kulttuuridiplomatia on kasvavassa asemassa, ja sen osaamista tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän myös Suomessa. Ulkomailla opin erityisesti sen, että pienetkin hankkeet ovat arvokkaita ja merkityksellisiä.

Törnroosin mielestä myös hänen kotikaupungissaan Oulussa olisi hyvä hyödyntää kulttuuridiplomatiaa.

– Ouluun, kuten muuallekin Suomeen, on viime vuosina saapunut paljon muiden kulttuurien edustajia, ja olisi hyvä pystyä nopeasti rakentamaan luottamusta ja yhteisymmärrystä heidän ja oululaisten välille. Tähän voitaisiin vaikuttaa juuri kulttuuridiplomatian keinoin.

Pidemmällä aikavälillä kulttuuridiplomatia tukee myös alueen matkailua, liiketoimintaa, maakuvaa, mielikuvia muista kansoista ja kulttuureista sekä turvallisuutta ja menestystä.

– Toivoisin voivani vaikuttaa Oulun näkyvyyteen ja linjauksiin näissä asioissa. Tällä voisi olla merkittävää vaikutusta myös seudun asenneilmapiiriin ja talouden kehitykselle.

Teksti: Jenni Hietala
Kuvat: Sienan yliopisto, Siru Törnroosin kuva-arkisto

Yhteiskuntatieteiden maisteri Siru Törnroos sai 20.5.2016 Pohjois-Pohjanmaan rahastolta 6 000 euron apurahan kulttuuridiplomatian maisteriopintoihin Saksassa ja Italiassa.
, Jenni Hietala.

Hae apurahaa maakuntarahastosta

Uuden vuoden alussa ilmassa on aina muutoksen henki. Arkielämään tuovat ryhtiä monet lupaukset: syön vähemmän, juon vähemmän, liikun enemmän, aloitan uuden harrastuksen. Vuoden alku on merkkipaalu myös kulttuurielämälle, jonka katse tähyää tammikuun tarmolla uuden vuoden uusiin haasteisiin. Kuin tilauksesta starttaa myös Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen hakukierros 10.1.2018 kaikissa 17 maakuntarahastossa.

Kuluneen syksyn aikana olen osallistunut eri puolilla Suomea Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen tapaamisiin, joissa olen saanut kuulla maakuntien ajankohtaisia asioita ja kuulumisia. Tilaisuuksissa on myös esitelty maakuntarahastojen rahoittamia oivaltavia ja innovatiivisia hankkeita, jotka ovat luoneet uutta vireyttä ja tarmoa paitsi tekijöilleen myös ympäristölleen. Todellisia helmiä, jotka innoittavat esimerkillään myös muita tekijöitä. Vilkkaissa keskusteluissa on pohdittu kulttuurin tämänhetkistä tilaa ja tulevaisuutta, nostettu näkyville yleisiä tai paikallisia ongelmakohtia ja mietitty ratkaisuja niihin.

Meneillään olevat uudistukset ovat heijastuneet moniin keskusteluihin. Miten tulevaisuuden maakunnan ja kunnan roolit muuttuvat maakuntauudistuksen myötä, entä mitä muutoksia kulttuurin valtionosuusjärjestelmän uudistus tuo tullessaan? Miten elämä maakunnassa muuten sujuu – voimmeko jotenkin auttaa syrjäytymässä olevia, miten lapset ja nuoret saadaan ohjattua oikeille raiteille? Äänenpainot ovat olleet jossain huolestuneita, toisaalla aprikoivia. Sävyjä on ollut yhtä monia kuin on ollut tilaisuuksiakin.

Jatkuvasta muutoksesta ja myllerryksestä huolimatta maakunnissa ei ole missään tapauksessa vaivuttu synkkyyteen. Tämän todistaa tapaamisten hyvä henki ja aktiivinen keskustelu, jossa on katsottu viisaasti ongelmien taakse sekä yli ja sitten etsitty luovasti ja monipuolisesti ratkaisuja niiden selättämiseen. Luovista ja villeistä visioistakaan ei ole ollut pulaa. Paikallisissa hankkeissa ja niiden tekijöissä piilee uskomaton voima, joka pitää kulttuurin liekkiä ja tulevaisuudenuskoa elossa kaikissa Suomen kolkissa.

Suomen Kulttuurirahaston perustamiseen 1930-luvulla osallistuivat kulttuurin voimaan uskovat kansalaiset kaikkialta maastamme. He halusivat muutosta, ja he myös tekivät sen. Kulttuurirahastosta kasvoi menestystarina, ja nyt se puolestaan antaa takaisin – luo mahdollisuuksia tämän päivän ja tulevaisuuden tekijöille, jotka tuntevat omakseen säätiön tehtävän ”vaalia ja kehittää suomalaiskansallista henkistä ja taloudellista viljelyä”. Maakuntarahastot tukevat juuri oman alueensa kulttuurityötä ja siihen kohdistuvaa taiteellista tai tieteellistä työtä. Ne kattavat koko Suomen – kukaan ei siis jää katveeseen, vaan kaikilla on mahdollisuus, vieläpä lähellä.

Sinä siellä, tartu toimeen nyt. Sinulla on jo hyvä idea, tee siitä vielä huolellisesti hakemus ja jätä se helmikuun 9. päivään mennessä sähköisen hakujärjestelmän kautta käsiteltäväksi. Hakemuksesi saa reilun kohtelun. Jokainen jätetty hakemus tulee luetuksi ja sen tarpeellisuus tarkoin punnituksi monesta näkökulmasta. Arvioinnissa hoitokuntien jäsenten laajaa paikallistuntemusta täydentää runsas joukko eri alojen asiantuntijoita. Meillä kaikilla on yhteinen tavoite, maakuntiemme menestys.

Muutos alkaa nyt. Odotamme hakemustasi.

Teksti: Siru Ahopelto
Kuva: Anna-Liisa Suntio

Siru Ahopelto on Kymenlaakson rahaston hoitokunnan puheenjohtaja ja Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistys ry:n johtokunnan varapuheenjohtaja.
, Jenni Hietala.

Hiuspäähineestä iloa lapsipotilaille

Hattulalainen Satu Rautalahti sairastui rintasyöpään vuonna 2014.

– Syöpäsairaalle hoitojen aiheuttama hiusten lähteminen voi olla kovempi juttu kuin itse sairaus. Näin kävi myös itselleni, vaikka olin siihenkin mielestäni etukäteen varautunut, Satu muistelee.

Satu kokeili peruukkia, mutta sen käyttäminen tuntui hänestä epämukavalta. Peruukki kiristi ja kutitti, ja sitä oli hankala huoltaa.

“Yllättävä hiustenlähtö vaikuttaa mielialaan, itsetuntoon ja elämänlaatuun”, toteaa hiuspäähineen kehittänyt Satu Rautalahti.

–  Sairastunut toivoo sulautuvansa joukkoon. Kun peruukki ei tuntunut hyvältä, vedin  usein päähäni pipon, joka tuntui pehmeältä ihoa vasten. Ajattelin, että kun päähineen alta pilkottaisi edes muutama hiushaiven, niin näyttäisin taas itseltäni.

Syntyi ajatus hiuspäähineestä, jossa on kaksi osaa: päähine ja sen sisäpuolelle tarranauhalla kiinnitettävä hiusnauha. Saman hiusnauhan voi kiinnittää eri päähineisiin, ja vaihdella näin erilaisia tyylejä. Hiuspäähine on vaihtoehto peruukille tai
pelkälle päähineelle ja sopii myös alopeciaa sairastaville. Päähineiden suunnittelu on toiminut Sadulle keinona käsitellä omaa sairastumista ja purkaa ahdistusta positiivisella tavalla.

Kesällä 2016 Kanta-Hämeen keskussairaalan kirurgi otti Satuun yhteyttä kuultuaan tämän hiuspäähineistä. Hänen ystävänsä 6-vuotias tytär oli sairastunut leukemiaan, ja hoitojen seurauksena hiukset lähtisivät pian.

– Lapselle ja nuorelle hiusten lähteminen voi olla pelottava kokemus ja vaikuttaa itsetuntoon. Halusin suunnitella päähineen myös lapsille. Otin yhteyttä Sylva ry:hyn, jonka kautta sain muutaman perheen testiryhmääni.

Maleena (oik.) ja Fanni malleina. Toisella on omat hiukset, toisella ei. Arvaisitko kummalla? Hiusnauhan voi kiinnittää tarranauhalla eri päähineisiin, ja näin vaihdella tyylejä.

Lasten hiuspäähineissä käytetään aitoa hiusta. Avuksi tulee Tukkaoperaatio-tempauksen äiti Sofia Rautapuro, jonka kanssa on suunnitteilla tempaus, jossa voi lahjoittaa kampaamoissa hiuksensa pikkupotilaiden hyväksi. Luovutetuista hiuksista tehdään hiusnauhoja lapsipotilaiden päähineisiin. Mukana on myös Project liv -yhdistys, joka haluaa luoda enemmän iloa pitkäaikaissairaiden lasten ja heidän vanhempiensa arkeen.

– Lapsi voi piirtää päähineeseen haluamansa kuvan tai kuvion paperille tai vaikka tabletin piirrosohjelmalla. Kuvio toimitetaan meille, ja me teemme siitä hänelle oman hiuspäähineen toivotulla hiusnauhalla.

Yksilöllisesti kuvioituja päähineitä toteutetaan lapsipotilaille kampanjana tänä syksynä.

– Toivon, että voimme tällä projektilla tarjota pienille lapsipotilaille toivoa ja piristystä sairauden kanssa elämiseen sekä lohtua hiusten menettämiseen. Suunnittelutyöhön osallistuminen antaa myös vähän mielekästä ja luovaa tekemistä tylsiinkin sairaalapäiviin.

Satu on hankkinut hiuspäähineelle Patentti- ja rekisterihallitukselta hyödyllisyysmallisuojan sekä tavaramerkkisuojan EU-maissa. Tuote on myös yksi Suomi 100 -juhlavuoden tuotteista.

Lisätietoja: bravehair.fi

Teksti: Jenni Hietala
Kuvat: Panu Mäkelä, DropInMedia

Tradenomi, yrittäjä Satu Rautalahti sai 12.5.2017 Hämeen rahastolta 5 000 euron apurahan hiuspäähinemalliston toteuttamiseen yhdessä syöpää sairastavien lasten kanssa.
, Jenni Hietala.

Inspiraatiota residenssistä

O Espaço do Tempon taiteilijaresidenssi Portugalin lämmössä sijaitsee historiallisessa Montemor-o-Novon kaupungissa, noin 100 kilometriä Lissabonista. Korkealle kukkulalle vanhaan dominikaaniluostariin perustetusta residenssistä avautuvat henkeäsalpaavat maisemat alas laaksoon. Rappioromanttisen kuoren alta paljastuvat kuitenkin modernit työskentelytilat tanssi- ja näyttämötaiteiden tekijöille.

O Espaço do Tempo (kuva: www.skr.fi)

O Espaço do Tempo on yksi Kulttuurirahaston viidestä residenssikohteesta ulkomailla. Sinne myönnetään vuosittain neljä 2–3 viikon työskentelyjaksoa, joihin sisältyy täyshoito. Taiteilijat saavat käyttöönsä oman työskentelytilan, ja teoksia voi harjoitella vastikään Lissaboniin avatussa teatteritilassa.

Täällä teostaan työstivät myös tanssija-koreografi Janina Rajakangas ja hänen työryhmänsä toukokuussa 2017.

Janina Rajakangas (kuva: Jenni Pystynen)

– Olen käynyt tässä residenssissä aiemmin esiintymässä, ja tiesin kohteen upeaksi. Siksi hain apurahaa juuri tänne. Työryhmämme koostui kolmesta tanssijasta, äänisuunnittelijasta ja ohjaaja/koreografista. Meistä kolme oli suomalaisia, yksi Puolasta ja yksi Irlannista, kertoo Rajakangas.

Apurahahakemusta varten Rajakangas oli valmistellut teoksen aiheen sekä tietyt tavoitteet.

– Halusin projektissani käsitellä yliherkkyyden lisääntymistä ja sen vaikutusta ihmisiin, oli kyse sitten vaikkapa ADHD:stä, allergioista tai ääniherkkyydestä. Teoksen keskeinen kysymys työryhmällemme oli, miten yliherkkyyttä voi ilmaista näyttämöllä. Onko yliherkkyyksiä mahdollista ruumiillistaa niin, että se kävisi nykytanssista.

Rajakankaan mielestä residenssityöskentelyn suurimpia hyötyjä taiteilijalle on mahdollisuus intensiiviseen keskittymiseen.

– Tutussa kotiympäristössä mielessä pyörivät helposti kaikki arjen asiat, rutiinit ja aikataulut. Residenssissä saa puolestaan keskittyä tekeillä olevaan työhön, ja jokainen työryhmän jäsen pystyy antamaan täyden panoksensa. Kotona olen tarkka siitä, että työ ja vapaa-aika ovat erillään.

– Residenssissä arkea jaetaan yhdessä aamusta iltaan. Tällaisessa vuorovaikutuksessa teoskin kasvaa kuin itsestään ilman, että siitä tarvitsee edes keskustella, Rajakangas sanoo.

Päivä rannalla (kuva: Rea-Liina Brunou)

Vaikka päivät kuluvat pitkälti oman työryhmän kanssa, tapaavat asukkaat toisiaan usein iltaisin terassilla keskustellen ja ajatuksia vaihtaen.

– Uudenlainen ympäristö ja keskustelut muiden asukkaiden kanssa tuovat inspiraatiota omaan työhön. Samalla voi syntyä avauksia uusille teoksille ja tarjoutua yhteistyömahdollisuuksia maailmalla.

Avoimissa harjoituksissa omasta teoksesta voi halutessaan esittää otteita muille asukkaille.

– Esityksen jälkeen käytävä palautekeskustelu on hurjan hyödyllistä ja arvokasta. On hyvä saada esittää omaa teostaan muille ja nähdä sekä kuulla, millaisia reaktioita se heissä herättää.

Rajakankaan teos esitetään ainakin The Place -teatterissa Lontoossa ja Helsingin Kiasmassa syksyllä 2018.

Teksti: Jenni Hietala
Kansikuva: Janina Rajakangas

Tanssija-koreografi Janina Rajakangas ja työryhmä sai 5 000 euron apurahan 27.2.2017 taiteelliseen työskentelyyn O Espaço do Tempon taiteilijaresidenssissä Portugalissa.
, Jenni Hietala.

Miten muotokuva syntyy

Kulttuurirahasto on perinteisesti teettänyt maalauksen hallituksensa puheenjohtajasta. Kevättalvella 2017 maalattavaksi asettautui professori Pirjo Ståhle. Hän valitsi muotokuvansa maalaajaksi Olga Malytchevan.

Katso videolta, miten muotokuva syntyy. Video on tekstitetty, joten sen voi katsoa ilman ääntä. Jos tekstitys ei näy videolla automaattisesti, sen voi ottaa käyttöön videon alla olevista asetuksista.

Ståhle kertoi ihastuneensa Malytchevan maalausten tyyliin. Hän suhtautui koko maalausprosessiin innostuneesti.

– Tämä on mielenkiintoinen kokemus. On upeaa nähdä
taiteilija työssään ja saada tutustua häneen, kertoo Ståhle.

Malytchevalle muotokuvan teossa on tärkeää tutustua maalattavaan titteleiden ja saavutusten takana.

– Maalauksen ei kuulu olla kuin valokuva, vaan jotain muuta. Hyvässä muotokuvassa tavoitetaan jotain oleellista ihmisen persoonasta.

Kulttuurirahasto on tukenut muotokuvamaalausta myös muun muassa järjestämällä muotokuvamaalauksen kursseja.
Vuosina 2007–2011 eri puolilla Suomea järjestetyillä kursseilla haluttiin innostaa ammattitaiteilijoita tutkimaan muotokuvamaalauksen perinnettä ja kehittämään sitä nykytaiteen kentässä. Historiansa aikana Kulttuurirahasto on rahoittanut myös lukuisia muita maalauskursseja ja kuvataiteilijoille suunnattuja koulutuksia.

Teksti ja video:
Jenni Heikkinen

Kuvat:
Heikki Tuuli

, Jenni Hietala.

Mitä taiteilijoiden taivaat kertovat?

Meteorologi Seija Paasonen valmistelee ainutlaatuista tietokirjaa, joka vie lukijan meteorologiselle löytöretkelle maalausten maisemiin. Paasonen ei halua tehdä taidehistoriallisia johtopäätöksiä. Hän analysoi sitä, mitä ilmatieteilijänä maalauksissa näkee: sääilmiöitä.

– Ajatus meteorologin taidekirjasta syntyi jo 1981, ensimmäisen meteorologian opiskeluvuoden pilvikurssilla. Olin kiinnostunut kuvataiteista, harrastin piirustusta ja kuvanveistoa. Impulssin tutkimustyöhön sain kolme vuotta sitten, kun minut kutsuttiin Järvenpään taidemuseoon luennoimaan Eero Järnefeltin pilvistä, Seija Paasonen kertoo.

– Kuulijoiden innostus kannusti jatkamaan. Aloin tutkia Suomen taidemuseoiden maisemamaalauksia. Seurasin Järnefeltin jalanjälkiä Kolille, ja keräsin aineistoa Euroopan taidemuseoista ja taiteilijoiden kotiseuduilta. Katsoin maalauksia kuin turisti maisemia. Kuljin Pariisissa, Lontoossa, Pietarissa ja Tukholmassa, valokuvasin ja kirjoitin matkapäiväkirjaa. Aistin ateljeiden tunnelmia. Luxembourgin puistossa asemoin itseni täsmälleen siihen paikkaan, jossa Albert Edelfelt maalasi.

Analysoitavaksi kertyi 1863 maalausta eri aikakausilta. Niistä 870 on suomalaisten taiteilijoiden töitä. Vanhin, Filippino Lippin maalaama Kristus-lapsen palvonta, on 1480-luvulta. Pääosa 535 taiteilijan teoksista on 1800-luvulta. Taivas oli silloin tärkeä osa maisemamaalausta, ja säätilat haluttiin kuvata todenmukaisesti.

– Järnefelt maalasi kauniita iltataivaita ja auringonlaskuja. Suvirannan edestä näkyykin länsitaivas. Myös Fanny Churberg tarkkaili luontoa. Hän maalasi korkeita taivaita ja pilvikerroksia, meteorologin unelmamaalauksia.

Paasonen on luetteloinut maalaukset Excel-ohjelmaan ja taulukoinut 80 sarakkeeseen muun muassa maalauksien pilviluokat ja liikesuunnat, sateet, vuorokauden- ja vuodenajat sekä jää- ja lumipeitteet. Hän analysoi myös tuulen voimakkuutta, lämpötiloja ja säätilojen muutoksia. Vaikeaa oli muun muassa määritellä vuodenajat Etelä-Euroopassa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa maalatuista teoksista.

Uskonnollinen maalaus kuvaa kalastajia Genesaretinjärvellä. Mihin vuorokaudenaikaan he lähtivät kalaan? Vastaus löytyi Raamatusta. Tietokirjallisuudesta Paasonen tarkentaa tietojaan historiallisten aiheiden tapahtumapaikoista ja ajankohdista. Google Maps ja Street View vievät nykytutkijan samoihin maisemiin.

Kirjan raakatekstiä on jo 400 sivua. Seija Paasonen työstää sitä puolen vuoden virkavapaansa ajan.

– Kirjoitustyö on ollut tauolla viime syyskuusta lähtien. Ehkä saan aineistosta vielä uusia oivalluksia ja näkökulmia.

Teksti:
Mariitta Hämäläinen

Kuvat:
Heikki Tuuli

Fil. maisteri Seija Paasonen sai 12 000 euron apurahan Uudenmaan rahaston Kauko Kammosen rahastosta 12.5.2017 Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin -tietokirjan kirjoittamiseen.
, Jenni Hietala.

Palkinnot merkittävistä kulttuuriteoista 2017

Suomen Kulttuurirahasto jakoi vuosijuhlassaan 27.2. yhteensä 1 108 apurahaa. Palkinnon, kukin 30 000 euroa, saivat näyttelijä Anna Paavilainen, filosofi Veikko Rantala ja arkkitehti Jenni Reuter.

Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja Anna Paavilainen

Vuonna 2006 Teatterikorkeakoulusta valmistunut Anna Paavilainen kiinnitettiin Kansallisteatterin näyttelijäksi 2008. Siellä hän esitti muun muassa keskeisiä nuorten naisten rooleja kuten Othellon Desmedonaa, Ihmisvihaajan Cèlineä ja Villsorsan Hedvigiä.

Jäätyään pois Kansallisteatterista Paavilainen ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi, joka käsikirjoittaa ja ohjaa itse omat teoksensa. Hän ottaa  työllään kantaa teatterin ja yhteiskunnan rakenteellisiin ongelmiin, esimerkiksi nuoren naisnäyttelijän asemaan ja nuorten ulkonäköpaineisiin.

Paavilaisen näyttelijäntyössä yhdistyvät hienolla tavalla kokonaisvaltainen heittäytyminen ja ajatuksen kirkkaus. Hän on myös erittäin musikaalinen, ja tuo kaiken osaamisensa rohkeasti osaksi yhteistä taideteosta.

Palkinto myönnettiin rohkeista ja riipaisevista puheenvuoroista.

Matemaatikko, filosofi Veikko Rantala

Veikko Rantala on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia filosofeja. Rantalan uran keskeinen tunnuspiirre on ylittää niin sanottua ”Kahden kulttuurin” rajaa, luonnontieteiden ja ihmistieteiden välistä vastakkainasettelua, sekä pohtia edellytyksiä, joilla keskustelu voisi syntyä.

Rantala suoritti perustutkintonsa 1950-luvun lopulla matematiikasta ja toimi matematiikan lukio-opettajana yli 10 vuotta. Opettajana hän innostui filosofiasta ja aloitti filosofian opinnot 1960-luvun lopulla. Rantala väitteli vuonna 1973 ja työskenteli sen jälkeen tutkijana Helsingin yliopistossa vuoteen 1985 asti, jolloin hän aloitti Tampereen yliopiston professorina.

Väitöskirjassaan Rantala kehitti ns. logiikan uurna-mallin. Sen avulla voitiin käsitellä monia tieto-opillisia ongelmia kuten ”mahdottomien maailmojen ongelmaa”, joiden käsittelyyn ei aiemmin ollut välineitä. Lukuisissa artikkeleissaan ja kirjoissaan Rantala on pohtinut käsitteellisen ja teorioiden muutoksen ongelmia sekä tieteellisen edistyksen mallittamista. Näiden töiden ohella ja niiden antamalla pohjalla hän alkoi yhä enemmän tehdä yhteistyötä estetiikan tutkijoiden sekä musiikki- ja kognitiotieteilijöiden kanssa. Yhteistyö johti moniin kansainvälisiin julkaisuihin.

Palkinto myönnettiin ajattelun avartajalle, ymmärryksen siltojen rakentajalle.

 

Arkkitehti Jenni Reuter

Jenni Reuter on perinteisen miesvaltaisella alalla uranuurtaja. Hän on osakkaana kolmen naisen arkkitehtitoimisto Hollmén, Reuter ja Sandmanilla ja toimii arkkitehtuurin perusteiden ja teorian professorina Aalto-yliopistossa.

Arkkitehtitoimisto Hollmén, Reuter ja Sandmanin töitä ovat mm. naistentalo Senegalissa, naisten turvakoti Tansaniassa ja oppimiskeskus Egyptissä. Näitä hankkeita toimisto rahoittaa Ukumbi-järjestöllä, jonka jäsenistä suurin osa on naisia. Suomeen Reuter on suunnitellut muun muassa edustushuvila Villa Sundsvedjaa Dragsfjärdiin ja lukuisia arkkitehtuurinäyttelyjä.

Reuterin lukuisat hankkeet kehitysmaissa vähentävät köyhyyttä ja tarjoavat suojan sitä kipeimmin tarvitseville. Tärkeää on, että avuntarvitsijat itse ovat osana suunnitteluprosessia ja toteutusta eivätkä koe jäävänsä kiitollisuudenvelkaan arkkitehdille. Taustalla on ajatus, että antaminen on ilo, mutta kiitollisuudenvelkaan jääminen pitkän päälle taakka. Tällainen syvä välittäminen ja kulttuurirajat ylittävä empatia ovat ajassamme arvokkaita. Jenni Reuterissa yhdistyy teoreettinen asiantuntemus käytännön rohkeaan tekemiseen: hän ei pelkää laittaa käsiään saveen.

Palkinto myönnettiin kulttuurirajat ylittävästä empatiasta, ihmisen kokoisesta arkkitehtuurista.

Suomen Kulttuurirahasto on vuodesta 1941 alkaen jakanut hakemuksetta palkintoja tunnustuksena merkittävistä suorituksista suomalaiskansallisen kulttuurin eri aloilla.
, Jenni Heikkinen.

Kuinka apurahahakemuksia arvioidaan

Kulttuurirahaston lokakuisessa haussa jätettiin 9 260 apurahahakemusta. Hakuajan päätyttyä hakemuksia arvioivat asiantuntijat ovat saaneet hakemukset luettavikseen.

Asiantuntijaryhmät saavat luettavikseen jopa satoja hakemuksia, joista heidän on valittava alasta riippuen mutamia kymmeniä apurahan saajiksi.

– Vaikka hakemukset lukisi kuinka huolella, niin isoa tekstimäärää ei voi pitää mielessä. On siis luotava metodi, jolla hakemuksia käy läpi, kertoo professori Eero Vuorio, joka toimi Kulttuurirahaston apurahahakemusten arvioijana yhdeksänä vuonna eri ryhmissä.

Vuorio arvioi muun muassa eri lääketieteen alojen hakemuksia ja toimi asiantuntijaryhmän puheenjohtajana. Luettavana oli vuosittain kolmisensataa hakemusta, yhteensä noin 4000-5000 sivua hakemustekstejä.

– Ensin kävin kaikki hakemukset läpi ja varmistin, ettei siellä ole sellaisia, joita olisin esteellinen käsittelemään. Samalla sain jonkinlaisen käsityksen, millaisia hakemuksia kasassa on. Laskin aina miesten ja naisten suhteen ja miten eri paikkakunnilta hakijoita tulee. Tällaista pohjatyötä tein päivän tai kahden ajan.

Vuorio on uransa aikana arvioinut lukuisten muiden säätiöiden ja julkisten rahoittajien, muun muassa Suomen Akatemian, apurahahakemuksia.
– Kokemuksen mukana työmäärästä tulee koko ajan pienempi, prosessi rationalisoituu. Jokainen arvioija varmasti pyrkii valitsemaan itselleen niin suuren paperimäärän hallitsemiseen toimivimman tavan.

Kulttuurirahastossa kunkin alan asiantuntuntijaryhmä koostuu puheenjohtajasta sekä kahdesta ulkopuolisesta, vuosittain vaihtuvasta asiantuntijasta.

Tärkeä tiivistelmä

Vuorio kertoo kiinnittäneensä ensin huomion hakijaan.

–  Ansioluettelot luetaan läpi, ja katsotaan, missä työtä aiotaan tehdä ja kuka esimerkiksi väitöskirjatyötä ohjaa. Näiden asioiden kautta pitäisi muodostaa käsitys, että onko työ toteutettavissa.

Tärkein asia on Vuorion mielestä kuitenkin tutkimussuunnitelman yhteenveto. Sen pitäisi olla ymmärrettävä arvioijalle, joka ei välttämättä ole juuri sen erityisalan ekspertti ja vakuuttaa asiantuntija siitä, että hakijalla on rahkeet ja toimintaedellytykset toteuttaa suunnitelmansa.

– Jos  vielä pystyy sanomaan jonkun virkkeen siitä, miksi työ on tärkeä ja miten se tulee auttamaan maailmaa eteenpäin, sen jälkeen lukijalla on elävä kiinnostus aiheeseen.

Vuorio arvelee, etteivät monet hakijat ymmärrä tiivistelmän merkitystä. Hän suositteleekin tiivistelmän luetuttamista muilla.
– Jollei tiivistelmästä käy selväksi mitä tässä oikein aiotaan tehdä, niin ei siitä hyvää voi seurata jatkossakaan. Tiivistelmä asettaa lukijan tiettyyn vireystilaan, joka usein säilyy.

Arvioijat ovat oman alansa asiantuntijoita, mutta eivät voi tietenkään tuntea jokaikistä alan suuntausta. Työssä auttaa se, että asiantuntijat ovat kokeneita ja jokaisella on oma näkökulmansa tarkastella aihetta. Vuorion mukaan arvioijat ovat yleensä kriittismpiä oman erityisalansa hakemuksille.

– Monet hakijat alkavat liikaa esitellä oman alansa metodia ja erityispiirteitä vakuuttaakseen, että osaavat kaiken vaikean. Lukijahan haluaa nähdä isomman kuvan.

– Lääketieteen alat ovat siinä mielessä helppoja, että esimerkiksi hakijoiden ansioluetteloiden vertailu on melko helppoa. Muilla tieteenaloilla tilanne voi olla erilainen ja taide on jo kokonaan oma lukunsa.

Vaikeita päätöksiä

Asiantuntijat lajittelevat hakemukset erinomaisiin, keskusteltaviin ja hylättäviin ja kokoontuvat sitten tekemään Kulttuurirahaston hallitukselle ehdotuksen apurahojen jaosta. Ennen kokousta Kulttuurirahaston henkilökunta tarkastaa mahdollisimman huolellisesti mitä muuta rahoitusta hakijat ovat saaneet.

Päätöskokousessa asiantuntijat käyvät läpi kaikki hakemukset ja sen, haluaako joku nostaa ne rahoitettavien joukkoon. Jokainen asiantuntija tuo kokoukseen omat suosikkinsa. Vuorio kertoo, että hakemusten joukosta löytyi aina niitä, jotka olivat jokaisen listalla.
– Laadun kyllä tunnistaa ja aina löytyi myös ne hakemukset, jotka kaikki laittoivat syrjään.

Hyviä hakemuksia riittää.

– Kolmesta sadasta hakemuksesta satakunta oli yleensä sellaisia, joille apurahan olisi voinut hyvin myöntää, mutta meidän piti valita kolmisenkymmentä. Ei niitä apurahoja siis huonoille hakijoille mene, Vuorio sanoo.

Kun asiantuntijat ovat tehneet työnsä, heidän esittämänsä lista apurahansaajista menee Kulttuurirahaston hallituksen kokoukseen lopullista päätöstä varten. Hallituksen tehtyä päätökset niistä ilmoitetaan hakijoille.

Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen apurahat ovat haettavissa 10.1.-10.2.2017. Maakuntarahastojen apurahojen jakoa koskevat samat periaatteet kuin keskusrahastossakin.
, Jenni Heikkinen.

Hae apurahaa lokakuussa!

Suomen Kulttuurirahaston keskusrahaston apurahat vuodelle 2017 ovat haettavana 1.−31.10.2016. Uusimmalla videollaan Säätiösetä opastaa kaikkia hakijoita paperittomassa haussa, sillä tänä vuonna Kulttuurirahasto ei enää vaadi tulostettuja hakemuksia vaan haku tapahtuu kokonaan verkossa.

Taiteen aloilla tuetaan työskentelyä ja erilaisia hankkeita, tieteen apurahat on suunnattu erityisesti väitöskirjatöihin ja niiden jälkeiseen tieteelliseen työskentelyyn. Yhteisöt voivat hakea apurahoja erilaisten kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.

Lisätietoa: www.skr.fi/apurahat

Keskusrahaston apurahat jaetaan perinteisesti vuosijuhlassa 27.2.2017.

Kaikille avoin Kulttuurirahaston apurahainfo pidetään Helsingin Vanhan ylioppilastalon Musiikkisalissa keskiviikkona 12.10. klo 16.30 alkaen.

 

 

, Jenni Heikkinen.