Tytötkin kuvaavat!

Elokuva-ala on perinteisesti leimautunut vahvasti miesten maailmaksi, jossa vielä 2010-luvullakaan naisten rooli ei ole itsestään selvä.

– Useita elokuva-alalla tapahtuneita ahdistelutapauksia nousi päivänvaloon syksyllä 2017 kautta maailman. On ollut järkyttävää lukea, kuinka moni naispuolinen alan ammattilainen on joutunut miespuolisen kollegansa tai esimiehensä seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, kauhistelee Girls Film! -lyhytelokuvatyöpajan tuottaja Riitta Ryhtä.

– Ahdistelusyytteet tekevät alasta jopa naisia vahvasti sortavan ja alistavan. Näin ei missään nimessä saisi olla!

Euphoria Borealis ry järjesti kesäkuussa 2017 viisipäiväisen, 14–18-vuotiaille tytöille suunnatun lyhytelokuvatyöpajan, johon osallistui 22 tyttöä. Pajan tarkoituksena oli auttaa tyttöjä löytämään omia vahvuuksiaan ja ymmärtämään, että nainen ei ole altavastaaja miesvaltaisella elokuva-alalla. Girls Film! -työpajan periaatteena oli, että kaikki syrjintä, arvostelu ja rasismi jätettiin pajan ulkopuolelle.

4.–8.6.2018 Nuorten toimintakeskus Hapen tiloissa Sörnäisissä järjestetään uusi työpaja, jossa tytöt pääsevät opettelemaan elokuvantekoa. Työpajassa harjoitellaan elokuvakäsikirjoittamisen perusteita ja saadaan ammattilaisten opastusta kameroiden, äänityskaluston ja editointiohjelmien käyttöön. Luentojen ja käytännönläheisen opetuksen avulla tytöt tekevät lyhytelokuvan ideointivaiheesta valmiiksi elokuvaksi. Työpajassa syntyneet elokuvat esitetään 8.6. elokuvateatteri Orionissa, tai jossain muussa Helsingin elokuvateatterissa.

Tytöt kuvaamassa kohtausta lyhytelokuvaan vuoden 2017 työpajassa.

Tavoitteena korjata vääristyneitä näkemyksiä

Girls Film! -työpajan tavoitteena on luoda nuorille turvallinen ympäristö, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja jossa jokaisen ideoita ja ajatuksia arvostetaan. Työpajaan haetaan avoimella haulla 25 elokuvanteosta kiinnostunutta pääkaupunkiseutulaista nuorta, jotka ovat fyysisestä sukupuolesta riippumatta tyttöjä.

Vuoden 2017 ilmoittautumisen yhteydessä tytöt kirjoittivat lyhyet perustelut sille, miksi haluaisivat osallistua työpajaan. Eräs 17-vuotias hakija mainitsi perusteluissaan muun muassa, että hän ei ole uskaltanut hakeutua koulunsa AV-tiimiin, koska siellä on ainoastaan poikia.

Työpajan edetessä kävi myös ilmi, että monessa yhteydessä tytöistä välittyy vääristynyt naiskuva. He eivät välttämättä itse tiedostaneet sitä, vaan ovat omaksuneet sen olennaisena osana ilmaisuaan.

– On jo todistettu, että virheettömien kauneusihanteiden ihannointi ja tavoittelu vääristävät minäkuvaa ja edesauttavat monenlaisten ongelmien, kuten syömishäiriöiden syntymistä. Yksi Girls Film! -työpajan tavoitteista onkin korjata näitä näkemyksiä, Ryhtä toteaa.

– On myös tärkeää tehdä työtä sen eteen, että alalle pääsisi tekijöiksi enemmän naisia. Mitä enemmän käsikirjoittajina, ohjaajina tai muissa rooleissa kameran takana on naisia, sitä enemmän myös valkokankaalla näkyy naisrooleja.

Ryhmäytyminen ja pelkojen kartoittaminen tärkeää

Vuoden 2017 pajan alussa kartoitettiin harjoituksen avulla osallistujien ajatuksia, toiveita ja pelkoja tulevasta viikosta. Useampi tytöistä mainitsi, että pelottavinta olivat tutustuminen ja kavereiden saaminen; entä jos kavereita ei saisikaan. Ryhmäläiset keskustelivat peloistaan, ja yhdessä sovittiin, että toisten huomioonottamiseen täytyy panostaa. Työpajan aikana tytöt olivatkin hyvin solidaarisia toisiaan kohtaan. Myös tulevassa työpajassa huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, ettei kenellekään tule ulkopuolisuuden tunnetta, vaan kaikki otetaan mukaan tekemiseen.

Kohtaus 14, dramaattista kuvamateriaalia tulossa!

Mikä työpajassa sitten oli parasta? Palautteen perusteella tyttöjen suurin pelko ainakin lienee osoittautunut turhaksi, sillä parasta olivat ”ystävät ja elokuvanteko”, ”ystävät ja kuvaaminen” sekä ”ystävät ja näytteleminen”. Oli myös hienoa ”saada tehdä itselle mielenkiintoista ja rakasta asiaa mahtavien uusien ihmisten kanssa”.

Annetaan siis tytöille ystäviä ympärille ja kamera käteen, niin kyllä tytötkin kuvaavat!

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Riitta Ryhtä

Euphoria Borealis ry sai 14 000 euron apurahan 27.2.2018 Girls Film! -elokuvatyöpajan järjestämiseen.
, Anna Bui.

Palkinnot merkittävistä kulttuuriteoista 2018

Suomen Kulttuurirahasto jakoi vuosijuhlassaan 27.2.2018 yhteensä 1090 apurahaa. 30 000 euron palkinnon merkittävistä kulttuuriteoista saivat professori, emerita Kaisa Nyberg, tekstiilitaiteilija, muotoilija Markku Piri ja elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Selma Vilhunen.

Professori, emerita Kaisa Nyberg

Kaisa Nybergin ala on kryptologia eli tiede, joka tutkii matemaattisin menetelmin tiedon turvallista varastointia ja siirtämistä. Tavallisille kansalaisille kryptologia voi olla vierasta, vaikka käytämme sen sovelluksia sujuvasti esimerkiksi verkkokaupassa asioidessamme tai älypuhelimella kommunikoidessamme.

Kaisa Nyberg toimi Aalto-yliopiston kryptologian professorina vuosina 2005-2016, eläkkeelle jäämiseensä asti. Tieteellisten saavutustensa ohella hän sai aikaan kryptologian opetuksen kehittymisen ja vakiintumisen Suomessa. Hän on myös pyrkinyt vaikuttamaan sen puolesta, että nykyistä useampi nuori nainen löytäisi oman alansa matemaattisten ja teknisten tieteiden parista.

Kaisa Nyberg palkittiin tiedon tehokkaasta salaamisesta, turvallisista viestien valtateistä.

Muotoilija, tekstiilitaiteilija Markku Piri

Markku Piri on taiteellinen monilahjakkuus, jonka identiteettiä tai erikoisosaamista on mahdoton kuvata yhdellä sanalla, ellei se ole renessanssi-ihminen. Piri on muotoilija, kuvataiteilija, tekstiilitaiteilija, kirjoittaja, tuottaja, luennoitsija, leipuri ja ooppera- ja laulumusiikin ekspertti – joitain mainitaksemme. Opinnot Suomen lisäksi Yhdysvalloissa ja Italiassa kasvattivat hänet kosmopoliitiksi, ja laaja-alainen kiinnostus ilmiöihin ja materiaaleihin ovat sen jälkeen taanneet äärimmäisen monipuolisen suhteen taiteeseen.

Markku Pirin intohimo ja pitkäjänteisyys näkyvät kaikessa, oli sitten kyse taidelasista, kaakeleiden suunnittelusta, kansainvälisten urheilukisojen kokonaisilmeestä toimitsijoiden asuineen ja mitaleineen, messuosaston tai konsertin visualisoinnista, kaupunki-ilmeen kokonaissuunnittelusta, moderneista kristallikruunuista tai täydellisestä täytekakusta. Pirin luennot ovat innostavia performansseja ja hänen kynänsä vuolas, usein myös pistävän terävä, mistä aihepiiristä hän sitten kirjoittaakin.

Muotoilija, tekstiilitaiteilija Markku Piri vastaanotti palkinnon muotoilun maailmankansalaiselle, visuaalisten ihmeiden toteuttajalle.

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Selma Vilhunen

Selma Vilhunen on monipuolinen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Uransa alkuvaiheessa Vilhunen teki käsikirjoituksia, jotka liikkuivat nuorten maailmassa ja käsittelivät mm. syrjäytymistä ja mielenterveyttä. Näitä teemoja hän on myöhemmin syventänyt ohjauksissaan.

Vuonna 2012 Vilhunen ohjasi lyhytelokuvan “Pitääkö mun kaikki hoitaa?”, kertomuksen lapsiperheen kiireisestä aamusta. Elokuva valittiin ensimmäisenä suomalaisena lyhytelokuvana Oscar-palkintoehdokkaaksi vuonna 2014.

Vilhusella on elokuvissaan taito tunkeutua nuorten ja lasten ajatusmaailmaan ja jättää se silti koskemattomaksi. Henkilöohjaajana hän on taitava.

Selma Vilhunen haluaa käsikirjoituksissaan ja ohjauksissaan ravistella lokeroivia käsityksiä esimerkiksi köyhyydestä, yksinhuoltajuudesta ja sukupuolesta. Hän vastustaa ajattelua, jossa ihmisestä nähdään vain yksi puoli, vaikka jokaisella meistä on tarve olla kokonainen henkilö. Hän on elokuvissaan kuin unilukkari, joka herättelee meitä viihteen turruttamia katsojia näkemään monipuolisen, todellisen maailman ympärillämme.

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Selma Vilhunen sai palkinnon koskettavista tarinoista, elävistä nuorten kuvista.

, Anna Bui.

Avoimuutta ja yhteisöllisyyttä taidemaailmaan

Kulttuurirahaston vuoden 2018 suurimman apurahan, 240 000 euroa, sai Globe Art Point ry.

Yhdistys on perustettu syksyllä 2016 edistämään taide- ja kulttuurialan kehittymistä avoimemmaksi. Se tukee kansainvälisten taiteilijoiden yhteistyötä paikallisten taiteilijoiden ja taidelaitosten kanssa. Globe Art Point (G.A.P.) -toimitilassa Helsingissä järjestetään neuvontaa ja työpajoja, luentoja, keskusteluja ja sidosryhmätapaamisia. Tila toimii myös taiteilijoiden ja työryhmien vapaana työ- ja kokoustilana.

GAP LAB & GAB INFO. Uuden suomalaisen taiteen ja kulttuurin laboratorio ja tietopankki on hanke, jonka tarkoituksena on edistää suomalaisen taide- ja kulttuurialan monimuotoistumista vahvasti kansainvälistyvässä Suomessa. Hanke koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen, GAP LAB, tuottaa sekä esittävän että visuaalisen taiteen projekteja. Tuotokset ovat yleisön nähtävissä osana kumppanitaidelaitosten omaa ohjelmistoa.

Hankkeen toisen osan, GAP INFO:n tarkoituksena taas on parantaa taidealan avoimuutta ja saavutettavuutta ulkomaalaissyntyisten taiteilijoiden näkökulmasta.

– Tavoitteena on lisätä eritaustaisten taiteilijoiden, yleisöjen ja taidelaitosten välistä ymmärrystä ja yhteistyötä, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Tomi Purovaara.

GAP INFO:ssa kootaan ja levitetään englanninkielistä tietoa suomalaisen taide- ja kulttuurialan toimijoista, prosesseista, lainsäädännöstä ja rahoituksesta.

–Kokoamme nettipohjaisen Artist´s Welcome Package:n, jonka avulla ulkomaalaissyntyisellä taiteilijalla on mahdollisuus onnistuneesti suunnistaa omalla ammatillisella polullaan, Purovaara kertoo.

GAP LAB:issa syntyvä Artist´s Welcome Program taas sisältää työpajoja, opastusta sekä taidelaitosvierailuja, joilla syvennetään tietopaketin jakamaa tietoa.

– GAP LAB on yhteistyöhanke, jossa kuraattoriryhmä valitsee avoimesta hausta saaduista ehdotuksista toteutettavat hankkeet. Kuraattoriryhmä ja taiteelliset produktiot koostuvat sekä ulkomaalaissyntyisistä että suomalaisista tekijöistä, ja kuraattoriryhmässä on edustajia myös eri kulttuurivähemmistöjen omista yhteisöistä, Purovaara kertoo.

Hanketta on ollut suunnittelemassa Globe Art Pointin kaksi työntekijää, seitsenhenkinen, ulkomaalaissyntyisistä taiteilijoista koostuva hallitus sekä muutamia ulkopuolisia asiantuntijoita. Hankkeen projektit toteutetaan yhteistyössä valittujen taidelaitosten kanssa siten, että niiden henkilökunta työskentelee yhdessä GAP LAB -työryhmien kanssa. Taidelaitoksina toimivat esimerkiksi teatterit, galleriat, museot ja festivaalit.

Yhdistyksen päämaja sijaitsee Helsingin Kampissa Malminkadulla ja tuleva GAP LAB -työpajatila vuokrataan Helsingin alueelta. Vaikka hanke sijoittuu Suomen rajojen sisäpuolelle, Globe Art Point ry rakentaa vuoden 2018 aikana pohjoismaista yhteistyökumppaniverkostoa, jonka kanssa on tarkoitus viedä eteenpäin hankkeessa saatuja tuloksia ja hyviä käytäntöjä.

– Seuraavassa vaiheessa suunnittelemme eurooppalaisen verkoston perustamista, kertoo Purovaara yhdistyksen kunnianhimoisesta hankkeesta.

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Kemê Pellicer / Globe Art Point

Globe Art Point ry sai 240 000 euron apurahan GAP LAB & GAP INFO. Uuden suomalaisen taiteen ja kulttuurin elävä laboratorio ja tietopankki -hankkeelleen. Apuraha myönnettiin helmikuussa 2018.
, Anna Bui.

G. J. Ramstedtin maailma, ensi-ilta DocPoint-festivaaleilla

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään jälleen 29.1.–4.2.2018. Festivaalilla saa ensi-iltansa 30.1. myös Suomen Kulttuurirahaston rahoittama dokumenttielokuva G. J. Ramstedtin maailma. Sen ovat ohjanneet Niklas Kullström ja Martti Kaartinen sekä tuottanut Hillstream Pictures.

Elokuva kertoo Gustaf John Ramstedtin (1873–1950) tarinan ja perustuu hänen muistelmiinsa matkoiltaan Mongoliaan ja Japaniin 1900-luvun alun taitteessa.

G. J. Ramstedtin maailma on matka syvälle henkien Mongoliaan ja tulevaisuuden Japaniin unohdetun suomalaisen suurmiehen, diplomaatin ja kielitieteilijän, G. J. Ramstedtin johdattamana. Dokumentti kertoo hänen tarinansa rinnakkain nykyaikaa kuvaavan audiovisuaalisen kokonaisuuden kanssa. Kuvat nostavat yhdessä kerronnan kanssa esiin vastinpareja nykykulttuurista ja rakentavat tällä tavalla katsojalle kokemuksen ajallisesta jatkumosta ja muutoksesta: kuinka ihmisten olemus ja heidän tapansa seuraavat sukupolvien jälkeen samaa traditiota, ja kuinka sen päälle on rakentunut uusia kulttuuri-ilmiöitä, Kullström luonnehtii.

– Osana ajan käsitettä ovat myös muistot, jotka jäävät elämään ja maine, jonka jätämme taaksemme. Aika ei ole vain se hetki, jonka me vietämme tässä maailmassa. Uskomusten kuoltua pragmaattisuuden tieltä, ajatus kehityksestä ja erityisesti taloudellisesta kasvusta tuli niiden tilalle. Henkien kätkemä luonto muuttui resursseiksi, aika progressioksi. G. J. Ramstedtin kertomus rinnakkain nykypäivän visuaalisen narratiivin kanssa paljastaa meille tämän näköalattomuuden, joka osoittaa myös käyvän meille kohtalokkaaksi, kuvailee Kaartinen.

Teksti: Jenni Hietala

Fil. ja tait. kand. Niklas Kullström sai 8 000 euron apurahan 27.2.2016 kielitieteilijä ja diplomaatti G. J. Ramstedtin vuosia Mongoliassa ja Japanissa käsittelevän dokumentin tekemiseen.
, Jenni Hietala.

Yhteisymmärrystä pehmeän diplomatian keinoin

Kulttuuridiplomatia on pehmeää, taiteeseen ja kulttuuriin perustuvaa diplomatiaa, joka pyrkii luomaan yhteisymmärrystä ja luottamusta eri kansojen ja kulttuurien välille. Se on keino selvittää konflikteja ja edistää demokratiaa, osallistumista, ihmisoikeuksia ja sananvapautta.

– Kulttuuridiplomatian tavoitteena on antaa tavallisille kansalaisille mahdollisuus tutustua toiseen kulttuuriin antaen samalla viestin, että heidän kulttuurinsa on arvokas, kuvailee oululainen yhteiskuntatieteiden maisteri Siru Törnroos.

Suomessa kulttuuridiplomatia on käsitteenä melko tuore, eikä Suomessa järjestetä kulttuuridiplomatian opintoja. Sen vuoksi Törnroos lähti opiskelemaan Saksaan ja Italiaan, joissa on tehty kulttuuridiplomatiaa menestyksekkäästi jo pidempään. Vuosina 2016–2017 hän suoritti kulttuuridiplomatian maisteriopinnot yliopistoissa Berliinissä ja Sienassa. Törnroos on opiskellut aiemmin muun muassa yhteiskuntafilosofiaa ja etiikkaa, joista oli hyötyä kulttuuridiplomatian opinnoissa.

Italian Sienan opintojaksolla paino oli teoriaopinnoissa, kuten kurssit kulttuuriperinnöstä, ihmisoikeuksista, populismista, organisoidusta rikollisuudesta, konfliktien sovittelusta ja tutkimusmetodeista sekä eri alueiden poliittisesta kehityksestä esimerkiksi Tunisiassa, Egyptissä ja Lähi-Idässä.

Siru Törnroos opiskeli kulttuuridiplomatiaa Sienan ja Berliinin yliopistoissa.

– Sain paljon tietoa ja ymmärrystä tämän päivän yhteiskunnallisista haasteista ja teemoista, kuten Euroopan pakolaiskriisistä, poliittisesta islamista, erilaisesta vallankäytöstä kriisitilanteissa sekä Italian organisoidun rikollisuuden leviämisestä muualle maailmassa ja sen vaikutuksista demokratiaan.

Berliinin yliopistossa opintoihin puolestaan sisältyi paljon alan konferensseja ja tapahtumia.

– Vierailimme muun muassa Euroopan Komissiossa, josta sain paljon uusia kontakteja alan erilaisiin EU-hankkeisiin liittyen.

– Pro gradu -työni kirjoitin palattuani Suomeen, ja se käsitteli Euroopan Unionin demokratian turvallisuutta suhteessa Italian ja Turkin organisoituun rikollisuuteen. Gradutyöni johdatti minut yhteistyöhön Prahan Kansainvälisten suhteiden tutkimusinstituutin kanssa, johon alan seuraavaksi tehdä töitä tutkijaharjoittelijana. Sain myös mahdollisuuden hakea yhteiskuntatieteelliseen tutkijakouluun ulkomailla.

– Uskon, että kulttuuridiplomatia on kasvavassa asemassa, ja sen osaamista tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän myös Suomessa. Ulkomailla opin erityisesti sen, että pienetkin hankkeet ovat arvokkaita ja merkityksellisiä.

Törnroosin mielestä myös hänen kotikaupungissaan Oulussa olisi hyvä hyödyntää kulttuuridiplomatiaa.

– Ouluun, kuten muuallekin Suomeen, on viime vuosina saapunut paljon muiden kulttuurien edustajia, ja olisi hyvä pystyä nopeasti rakentamaan luottamusta ja yhteisymmärrystä heidän ja oululaisten välille. Tähän voitaisiin vaikuttaa juuri kulttuuridiplomatian keinoin.

Pidemmällä aikavälillä kulttuuridiplomatia tukee myös alueen matkailua, liiketoimintaa, maakuvaa, mielikuvia muista kansoista ja kulttuureista sekä turvallisuutta ja menestystä.

– Toivoisin voivani vaikuttaa Oulun näkyvyyteen ja linjauksiin näissä asioissa. Tällä voisi olla merkittävää vaikutusta myös seudun asenneilmapiiriin ja talouden kehitykselle.

Teksti: Jenni Hietala
Kuvat: Sienan yliopisto, Siru Törnroosin kuva-arkisto

Yhteiskuntatieteiden maisteri Siru Törnroos sai 20.5.2016 Pohjois-Pohjanmaan rahastolta 6 000 euron apurahan kulttuuridiplomatian maisteriopintoihin Saksassa ja Italiassa.
, Jenni Hietala.

Hae apurahaa maakuntarahastosta

Uuden vuoden alussa ilmassa on aina muutoksen henki. Arkielämään tuovat ryhtiä monet lupaukset: syön vähemmän, juon vähemmän, liikun enemmän, aloitan uuden harrastuksen. Vuoden alku on merkkipaalu myös kulttuurielämälle, jonka katse tähyää tammikuun tarmolla uuden vuoden uusiin haasteisiin. Kuin tilauksesta starttaa myös Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen hakukierros 10.1.2018 kaikissa 17 maakuntarahastossa.

Kuluneen syksyn aikana olen osallistunut eri puolilla Suomea Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen tapaamisiin, joissa olen saanut kuulla maakuntien ajankohtaisia asioita ja kuulumisia. Tilaisuuksissa on myös esitelty maakuntarahastojen rahoittamia oivaltavia ja innovatiivisia hankkeita, jotka ovat luoneet uutta vireyttä ja tarmoa paitsi tekijöilleen myös ympäristölleen. Todellisia helmiä, jotka innoittavat esimerkillään myös muita tekijöitä. Vilkkaissa keskusteluissa on pohdittu kulttuurin tämänhetkistä tilaa ja tulevaisuutta, nostettu näkyville yleisiä tai paikallisia ongelmakohtia ja mietitty ratkaisuja niihin.

Meneillään olevat uudistukset ovat heijastuneet moniin keskusteluihin. Miten tulevaisuuden maakunnan ja kunnan roolit muuttuvat maakuntauudistuksen myötä, entä mitä muutoksia kulttuurin valtionosuusjärjestelmän uudistus tuo tullessaan? Miten elämä maakunnassa muuten sujuu – voimmeko jotenkin auttaa syrjäytymässä olevia, miten lapset ja nuoret saadaan ohjattua oikeille raiteille? Äänenpainot ovat olleet jossain huolestuneita, toisaalla aprikoivia. Sävyjä on ollut yhtä monia kuin on ollut tilaisuuksiakin.

Jatkuvasta muutoksesta ja myllerryksestä huolimatta maakunnissa ei ole missään tapauksessa vaivuttu synkkyyteen. Tämän todistaa tapaamisten hyvä henki ja aktiivinen keskustelu, jossa on katsottu viisaasti ongelmien taakse sekä yli ja sitten etsitty luovasti ja monipuolisesti ratkaisuja niiden selättämiseen. Luovista ja villeistä visioistakaan ei ole ollut pulaa. Paikallisissa hankkeissa ja niiden tekijöissä piilee uskomaton voima, joka pitää kulttuurin liekkiä ja tulevaisuudenuskoa elossa kaikissa Suomen kolkissa.

Suomen Kulttuurirahaston perustamiseen 1930-luvulla osallistuivat kulttuurin voimaan uskovat kansalaiset kaikkialta maastamme. He halusivat muutosta, ja he myös tekivät sen. Kulttuurirahastosta kasvoi menestystarina, ja nyt se puolestaan antaa takaisin – luo mahdollisuuksia tämän päivän ja tulevaisuuden tekijöille, jotka tuntevat omakseen säätiön tehtävän ”vaalia ja kehittää suomalaiskansallista henkistä ja taloudellista viljelyä”. Maakuntarahastot tukevat juuri oman alueensa kulttuurityötä ja siihen kohdistuvaa taiteellista tai tieteellistä työtä. Ne kattavat koko Suomen – kukaan ei siis jää katveeseen, vaan kaikilla on mahdollisuus, vieläpä lähellä.

Sinä siellä, tartu toimeen nyt. Sinulla on jo hyvä idea, tee siitä vielä huolellisesti hakemus ja jätä se helmikuun 9. päivään mennessä sähköisen hakujärjestelmän kautta käsiteltäväksi. Hakemuksesi saa reilun kohtelun. Jokainen jätetty hakemus tulee luetuksi ja sen tarpeellisuus tarkoin punnituksi monesta näkökulmasta. Arvioinnissa hoitokuntien jäsenten laajaa paikallistuntemusta täydentää runsas joukko eri alojen asiantuntijoita. Meillä kaikilla on yhteinen tavoite, maakuntiemme menestys.

Muutos alkaa nyt. Odotamme hakemustasi.

Teksti: Siru Ahopelto
Kuva: Anna-Liisa Suntio

Siru Ahopelto on Kymenlaakson rahaston hoitokunnan puheenjohtaja ja Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistys ry:n johtokunnan varapuheenjohtaja.
, Jenni Hietala.

Hiuspäähineestä iloa lapsipotilaille

Hattulalainen Satu Rautalahti sairastui rintasyöpään vuonna 2014.

– Syöpäsairaalle hoitojen aiheuttama hiusten lähteminen voi olla kovempi juttu kuin itse sairaus. Näin kävi myös itselleni, vaikka olin siihenkin mielestäni etukäteen varautunut, Satu muistelee.

Satu kokeili peruukkia, mutta sen käyttäminen tuntui hänestä epämukavalta. Peruukki kiristi ja kutitti, ja sitä oli hankala huoltaa.

“Yllättävä hiustenlähtö vaikuttaa mielialaan, itsetuntoon ja elämänlaatuun”, toteaa hiuspäähineen kehittänyt Satu Rautalahti.

–  Sairastunut toivoo sulautuvansa joukkoon. Kun peruukki ei tuntunut hyvältä, vedin  usein päähäni pipon, joka tuntui pehmeältä ihoa vasten. Ajattelin, että kun päähineen alta pilkottaisi edes muutama hiushaiven, niin näyttäisin taas itseltäni.

Syntyi ajatus hiuspäähineestä, jossa on kaksi osaa: päähine ja sen sisäpuolelle tarranauhalla kiinnitettävä hiusnauha. Saman hiusnauhan voi kiinnittää eri päähineisiin, ja vaihdella näin erilaisia tyylejä. Hiuspäähine on vaihtoehto peruukille tai
pelkälle päähineelle ja sopii myös alopeciaa sairastaville. Päähineiden suunnittelu on toiminut Sadulle keinona käsitellä omaa sairastumista ja purkaa ahdistusta positiivisella tavalla.

Kesällä 2016 Kanta-Hämeen keskussairaalan kirurgi otti Satuun yhteyttä kuultuaan tämän hiuspäähineistä. Hänen ystävänsä 6-vuotias tytär oli sairastunut leukemiaan, ja hoitojen seurauksena hiukset lähtisivät pian.

– Lapselle ja nuorelle hiusten lähteminen voi olla pelottava kokemus ja vaikuttaa itsetuntoon. Halusin suunnitella päähineen myös lapsille. Otin yhteyttä Sylva ry:hyn, jonka kautta sain muutaman perheen testiryhmääni.

Maleena (oik.) ja Fanni malleina. Toisella on omat hiukset, toisella ei. Arvaisitko kummalla? Hiusnauhan voi kiinnittää tarranauhalla eri päähineisiin, ja näin vaihdella tyylejä.

Lasten hiuspäähineissä käytetään aitoa hiusta. Avuksi tulee Tukkaoperaatio-tempauksen äiti Sofia Rautapuro, jonka kanssa on suunnitteilla tempaus, jossa voi lahjoittaa kampaamoissa hiuksensa pikkupotilaiden hyväksi. Luovutetuista hiuksista tehdään hiusnauhoja lapsipotilaiden päähineisiin. Mukana on myös Project liv -yhdistys, joka haluaa luoda enemmän iloa pitkäaikaissairaiden lasten ja heidän vanhempiensa arkeen.

– Lapsi voi piirtää päähineeseen haluamansa kuvan tai kuvion paperille tai vaikka tabletin piirrosohjelmalla. Kuvio toimitetaan meille, ja me teemme siitä hänelle oman hiuspäähineen toivotulla hiusnauhalla.

Yksilöllisesti kuvioituja päähineitä toteutetaan lapsipotilaille kampanjana tänä syksynä.

– Toivon, että voimme tällä projektilla tarjota pienille lapsipotilaille toivoa ja piristystä sairauden kanssa elämiseen sekä lohtua hiusten menettämiseen. Suunnittelutyöhön osallistuminen antaa myös vähän mielekästä ja luovaa tekemistä tylsiinkin sairaalapäiviin.

Satu on hankkinut hiuspäähineelle Patentti- ja rekisterihallitukselta hyödyllisyysmallisuojan sekä tavaramerkkisuojan EU-maissa. Tuote on myös yksi Suomi 100 -juhlavuoden tuotteista.

Lisätietoja: bravehair.fi

Teksti: Jenni Hietala
Kuvat: Panu Mäkelä, DropInMedia

Tradenomi, yrittäjä Satu Rautalahti sai 12.5.2017 Hämeen rahastolta 5 000 euron apurahan hiuspäähinemalliston toteuttamiseen yhdessä syöpää sairastavien lasten kanssa.
, Jenni Hietala.

Inspiraatiota residenssistä

O Espaço do Tempon taiteilijaresidenssi Portugalin lämmössä sijaitsee historiallisessa Montemor-o-Novon kaupungissa, noin 100 kilometriä Lissabonista. Korkealle kukkulalle vanhaan dominikaaniluostariin perustetusta residenssistä avautuvat henkeäsalpaavat maisemat alas laaksoon. Rappioromanttisen kuoren alta paljastuvat kuitenkin modernit työskentelytilat tanssi- ja näyttämötaiteiden tekijöille.

O Espaço do Tempo (kuva: www.skr.fi)

O Espaço do Tempo on yksi Kulttuurirahaston viidestä residenssikohteesta ulkomailla. Sinne myönnetään vuosittain neljä 2–3 viikon työskentelyjaksoa, joihin sisältyy täyshoito. Taiteilijat saavat käyttöönsä oman työskentelytilan, ja teoksia voi harjoitella vastikään Lissaboniin avatussa teatteritilassa.

Täällä teostaan työstivät myös tanssija-koreografi Janina Rajakangas ja hänen työryhmänsä toukokuussa 2017.

Janina Rajakangas (kuva: Jenni Pystynen)

– Olen käynyt tässä residenssissä aiemmin esiintymässä, ja tiesin kohteen upeaksi. Siksi hain apurahaa juuri tänne. Työryhmämme koostui kolmesta tanssijasta, äänisuunnittelijasta ja ohjaaja/koreografista. Meistä kolme oli suomalaisia, yksi Puolasta ja yksi Irlannista, kertoo Rajakangas.

Apurahahakemusta varten Rajakangas oli valmistellut teoksen aiheen sekä tietyt tavoitteet.

– Halusin projektissani käsitellä yliherkkyyden lisääntymistä ja sen vaikutusta ihmisiin, oli kyse sitten vaikkapa ADHD:stä, allergioista tai ääniherkkyydestä. Teoksen keskeinen kysymys työryhmällemme oli, miten yliherkkyyttä voi ilmaista näyttämöllä. Onko yliherkkyyksiä mahdollista ruumiillistaa niin, että se kävisi nykytanssista.

Rajakankaan mielestä residenssityöskentelyn suurimpia hyötyjä taiteilijalle on mahdollisuus intensiiviseen keskittymiseen.

– Tutussa kotiympäristössä mielessä pyörivät helposti kaikki arjen asiat, rutiinit ja aikataulut. Residenssissä saa puolestaan keskittyä tekeillä olevaan työhön, ja jokainen työryhmän jäsen pystyy antamaan täyden panoksensa. Kotona olen tarkka siitä, että työ ja vapaa-aika ovat erillään.

– Residenssissä arkea jaetaan yhdessä aamusta iltaan. Tällaisessa vuorovaikutuksessa teoskin kasvaa kuin itsestään ilman, että siitä tarvitsee edes keskustella, Rajakangas sanoo.

Päivä rannalla (kuva: Rea-Liina Brunou)

Vaikka päivät kuluvat pitkälti oman työryhmän kanssa, tapaavat asukkaat toisiaan usein iltaisin terassilla keskustellen ja ajatuksia vaihtaen.

– Uudenlainen ympäristö ja keskustelut muiden asukkaiden kanssa tuovat inspiraatiota omaan työhön. Samalla voi syntyä avauksia uusille teoksille ja tarjoutua yhteistyömahdollisuuksia maailmalla.

Avoimissa harjoituksissa omasta teoksesta voi halutessaan esittää otteita muille asukkaille.

– Esityksen jälkeen käytävä palautekeskustelu on hurjan hyödyllistä ja arvokasta. On hyvä saada esittää omaa teostaan muille ja nähdä sekä kuulla, millaisia reaktioita se heissä herättää.

Rajakankaan teos esitetään ainakin The Place -teatterissa Lontoossa ja Helsingin Kiasmassa syksyllä 2018.

Teksti: Jenni Hietala
Kansikuva: Janina Rajakangas

Tanssija-koreografi Janina Rajakangas ja työryhmä sai 5 000 euron apurahan 27.2.2017 taiteelliseen työskentelyyn O Espaço do Tempon taiteilijaresidenssissä Portugalissa.
, Jenni Hietala.

Miten muotokuva syntyy

Kulttuurirahasto on perinteisesti teettänyt maalauksen hallituksensa puheenjohtajasta. Kevättalvella 2017 maalattavaksi asettautui professori Pirjo Ståhle. Hän valitsi muotokuvansa maalaajaksi Olga Malytchevan.

Katso videolta, miten muotokuva syntyy. Video on tekstitetty, joten sen voi katsoa ilman ääntä. Jos tekstitys ei näy videolla automaattisesti, sen voi ottaa käyttöön videon alla olevista asetuksista.

Ståhle kertoi ihastuneensa Malytchevan maalausten tyyliin. Hän suhtautui koko maalausprosessiin innostuneesti.

– Tämä on mielenkiintoinen kokemus. On upeaa nähdä
taiteilija työssään ja saada tutustua häneen, kertoo Ståhle.

Malytchevalle muotokuvan teossa on tärkeää tutustua maalattavaan titteleiden ja saavutusten takana.

– Maalauksen ei kuulu olla kuin valokuva, vaan jotain muuta. Hyvässä muotokuvassa tavoitetaan jotain oleellista ihmisen persoonasta.

Kulttuurirahasto on tukenut muotokuvamaalausta myös muun muassa järjestämällä muotokuvamaalauksen kursseja.
Vuosina 2007–2011 eri puolilla Suomea järjestetyillä kursseilla haluttiin innostaa ammattitaiteilijoita tutkimaan muotokuvamaalauksen perinnettä ja kehittämään sitä nykytaiteen kentässä. Historiansa aikana Kulttuurirahasto on rahoittanut myös lukuisia muita maalauskursseja ja kuvataiteilijoille suunnattuja koulutuksia.

Teksti ja video:
Jenni Heikkinen

Kuvat:
Heikki Tuuli

, Jenni Hietala.

Mitä taiteilijoiden taivaat kertovat?

Meteorologi Seija Paasonen valmistelee ainutlaatuista tietokirjaa, joka vie lukijan meteorologiselle löytöretkelle maalausten maisemiin. Paasonen ei halua tehdä taidehistoriallisia johtopäätöksiä. Hän analysoi sitä, mitä ilmatieteilijänä maalauksissa näkee: sääilmiöitä.

– Ajatus meteorologin taidekirjasta syntyi jo 1981, ensimmäisen meteorologian opiskeluvuoden pilvikurssilla. Olin kiinnostunut kuvataiteista, harrastin piirustusta ja kuvanveistoa. Impulssin tutkimustyöhön sain kolme vuotta sitten, kun minut kutsuttiin Järvenpään taidemuseoon luennoimaan Eero Järnefeltin pilvistä, Seija Paasonen kertoo.

– Kuulijoiden innostus kannusti jatkamaan. Aloin tutkia Suomen taidemuseoiden maisemamaalauksia. Seurasin Järnefeltin jalanjälkiä Kolille, ja keräsin aineistoa Euroopan taidemuseoista ja taiteilijoiden kotiseuduilta. Katsoin maalauksia kuin turisti maisemia. Kuljin Pariisissa, Lontoossa, Pietarissa ja Tukholmassa, valokuvasin ja kirjoitin matkapäiväkirjaa. Aistin ateljeiden tunnelmia. Luxembourgin puistossa asemoin itseni täsmälleen siihen paikkaan, jossa Albert Edelfelt maalasi.

Analysoitavaksi kertyi 1863 maalausta eri aikakausilta. Niistä 870 on suomalaisten taiteilijoiden töitä. Vanhin, Filippino Lippin maalaama Kristus-lapsen palvonta, on 1480-luvulta. Pääosa 535 taiteilijan teoksista on 1800-luvulta. Taivas oli silloin tärkeä osa maisemamaalausta, ja säätilat haluttiin kuvata todenmukaisesti.

– Järnefelt maalasi kauniita iltataivaita ja auringonlaskuja. Suvirannan edestä näkyykin länsitaivas. Myös Fanny Churberg tarkkaili luontoa. Hän maalasi korkeita taivaita ja pilvikerroksia, meteorologin unelmamaalauksia.

Paasonen on luetteloinut maalaukset Excel-ohjelmaan ja taulukoinut 80 sarakkeeseen muun muassa maalauksien pilviluokat ja liikesuunnat, sateet, vuorokauden- ja vuodenajat sekä jää- ja lumipeitteet. Hän analysoi myös tuulen voimakkuutta, lämpötiloja ja säätilojen muutoksia. Vaikeaa oli muun muassa määritellä vuodenajat Etelä-Euroopassa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa maalatuista teoksista.

Uskonnollinen maalaus kuvaa kalastajia Genesaretinjärvellä. Mihin vuorokaudenaikaan he lähtivät kalaan? Vastaus löytyi Raamatusta. Tietokirjallisuudesta Paasonen tarkentaa tietojaan historiallisten aiheiden tapahtumapaikoista ja ajankohdista. Google Maps ja Street View vievät nykytutkijan samoihin maisemiin.

Kirjan raakatekstiä on jo 400 sivua. Seija Paasonen työstää sitä puolen vuoden virkavapaansa ajan.

– Kirjoitustyö on ollut tauolla viime syyskuusta lähtien. Ehkä saan aineistosta vielä uusia oivalluksia ja näkökulmia.

Teksti:
Mariitta Hämäläinen

Kuvat:
Heikki Tuuli

Fil. maisteri Seija Paasonen sai 12 000 euron apurahan Uudenmaan rahaston Kauko Kammosen rahastosta 12.5.2017 Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin -tietokirjan kirjoittamiseen.
, Jenni Hietala.