Hae apurahaa lokakuussa!

Suomen Kulttuurirahaston keskusrahaston apurahat vuodelle 2017 ovat haettavana 1.−31.10.2016. Uusimmalla videollaan Säätiösetä opastaa kaikkia hakijoita paperittomassa haussa, sillä tänä vuonna Kulttuurirahasto ei enää vaadi tulostettuja hakemuksia vaan haku tapahtuu kokonaan verkossa.

Taiteen aloilla tuetaan työskentelyä ja erilaisia hankkeita, tieteen apurahat on suunnattu erityisesti väitöskirjatöihin ja niiden jälkeiseen tieteelliseen työskentelyyn. Yhteisöt voivat hakea apurahoja erilaisten kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.

Lisätietoa: www.skr.fi/apurahat

Keskusrahaston apurahat jaetaan perinteisesti vuosijuhlassa 27.2.2017.

Kaikille avoin Kulttuurirahaston apurahainfo pidetään Helsingin Vanhan ylioppilastalon Musiikkisalissa keskiviikkona 12.10. klo 16.30 alkaen.

 

 

, Jenni Heikkinen.

Urheilutapahtumien musiikki on uhoa, kansallistunnetta ja tunnelmointia

Sandstorm, We will rock you ja Get ready for this. Jos katsot jääkiekon MM-kisoja televisiosta, saat hyvin todennäköisesti kuulla pätkiä näistä kappaleista, arvelee Åbo Akademin tutkija Kaj Ahlsved.

Ahlsved tutkii, miten nauhoitettua musiikkia käytetään urheilutapahtumissa ja niiden yhteydessä esimerkiksi tv-lähetyksissä. Ahlsved on tarkastellut musiikin käyttöä jääkiekko-, jalkapallo- ja pesäpallopeleissä.

Siinä missä jääkiekko-otteluissa nauhoitettu musiikki soi jatkuvasti, jalkapallossa huutosakki ja pelin omat äänet saavat pitkälti luoda stadionin äänimaailman. Pesäpallossa käytännöt taas vaihtelevat joukkueiden kesken ja jos musiikki soi, se voi olla esimerkiksi iskelmää.

Jääkiekkopeleissä musiikin avulla pyritään muokkaamaan ottelun tunnelmaa halutunlaiseksi. Yleisö odottaa, että pelissä on melua, ja musiikki auttaa sen luomiseen.

Musiikin pitäisi pitää yllä hyvää tunnelmaa ja auttaa kannustamaan, mutta Ahlsved ei ole aivan varma, toimiiko se siinä.

– Yleensä suomalainen yleisö on varsin maltillista eikä reagoi kovin vahvasti musiikkiin. Suuri yleisö seuraa enemmänkin huutosakin laulua ja taputuksia. Toki esimerkiksi finaaleissa tilanne voi olla erilainen.

Vaikka yleisö ei automaattisesti seuraakaan musiikkia, tutut, ”omat” kappaleet saavat innostumaan.

– Vaikkapa Tepsi tekee kohta maalin -laulu herättää yleisön, mutta radiohitti ei paljon innosta.

Yleisesti ottaen musiikin on oltava sellaista, johon on helppo tarttua: riittävän nopeatempoista ja tuttua musiikkia, jonka tahdissa on helppo taputtaa.

jaakiekko1

Musiikki luo paikallistunnelman

Ahlsvedin mukaan eri joukkueiden kotihalleissa soiva musiikki luo paikallistunnetta. Suomessa esimerkiksi HIFK:n pelissä soi aina rock, Jokerit taas soittavat paljon dancea.

– Jokereiden peleissä ei todennäköisesti soisi Live is life tai Whatever you want, Ahlsved kuvaa. Tapparalle taas Live is life on oma kappale, joka saa yleisönkin innostumaan.

Eri joukkueiden välisiä eroja voi olla vaikea huomata, jos käy vain yhden joukkueen kotipeleissä. Ahlsvedin mukaan fanit kuitenkin tunnistavat, että eri hallit soivat eri tavoin. Itse hän on tutkimustaan varten käynyt paljon HIFK:n ja Jokereiden peleissä, ja siksi niiden erot tuntuvat korostuneen.

– Jokereiden peleissä soitetaan NHL:n tapaan paljon kansainvälistä, modernia, elektronista musiikkia. HIFK:n peleissä soivat jo aiemmin mainitun Whatever you wantin ohella esimerkiksi AC/DC ja ZZ Top, sekä uusi rock, Ahlsved kuvaa.

Median ja tv-pelien kautta musiikki on muuttunut samankaltaisemmaksi.

– Dj:t seuraavat esimerkiksi NHL:n pelejä ja poimivat niistä musiikkia. Tietyt biisit soivat kaikkialla.

KajAhlsved

Leijona-lauluissa uhotaan

Oma lukunsa on maajoukkueisiin, kuten jääkiekon maajoukkueeseen Leijoniin liitetty musiikki. Esimerkiksi MM-kisoja varten tehdään kisakappale, joka soi radiossa ja televisiossa ja josta keskustellaan.

Ahlsvedin mukaan kisakappaleet ovat arkipäivän nationalismia, ne luovat kuvaa kansakunnasta arkisissa tilanteissa.

– Lähtökohtani on ollut että Suomi on kuvitteellinen yhteisö, ja musiikin avulla luodaan yhteinen ”me”. Selostajan käyttäminen musikaalisena elementtinä on tässä hyvin mielenkiintoista, koska selostajaa puhuttelee tätä kuvitteellista ja hänelle näkymätöntä yhteisöä.

Siinä missä Finlandiaa soitetaan esimerkiksi pelaajien paitojen jäädytyksen yhteydessä ja Maamme-laulua voiton symbolina, kisakappaleisiin ei liity tällaista vakavaa rituaalia, vaikka niissä käytetäänkin sotaretoriikkaa.

Kisakappaleetkin ovat muuttuneet vuosien varrella. Vuonna 1995 kisakappaleena oli Sankarit, joka kertoo, että kaikki ovat sankareita, nekin joilla menee huonosti. Nykyisin kappaleiden pitää korostaa enemmän voittoa ja sitä että suomalaiset ovat erityisen hyviä.

– Ennen vuotta 1995 ja ensimmäistä mestaruutta kisabiisit olivat nöyrempiä eikä niissä ollut uhoa. Nyt kun meillä on kaksi kultaa, pitää laulaa että tietysti voitetaan.

Ahlsved puhuu Leijona-lauluista, joihin hän laskee virallisten kisakappaleiden lisäksi esimerkiksi kappaleet Ihanaa Leijonat, ihanaa ja Den glider in. Niiden tutkiminen on hänen mielestään mielenkiintoista, sillä se kertoo myös mediamaiseman muutoksesta.

– Nykyisin kuka vain voi ladata Leijona-laulun nettiin. Virallisen kisabiisin ohella onkin paljon epävirallisia. Virallinen kappale tulee kuitenkin yhä median kautta, joten medialla on siinä valtaa.

 

Kuvat Hartwall-areenasta: Susanna Välimäki

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Kaj Ahlsvedille apurahan musiikin käyttöä ja merkitystä urheilupahtumien osana käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Tyttökuoro Kaliforniassa

Sibelius-lukion tyttökuoro matkusti huhtikuussa San Franciscoon konsertoimaan ja tekemään yhteistyötä paikallisen Girls Chorus -kuoron kanssa.

– Musiikillisesti matkan anti oli poskettoman hyvää. Ei tämä kuoro ole koskaan laulanut niin hyvin kuin San Franciscossa, kuoron johtaja Reijo Aittakumpu kertoo.

Yhteistyö sanfranciscolaisen Girls Chorusin kanssa alkoi kaksi vuotta sitten sen johtajan vieraillessa Suomessa. Pian vierailun jälkeen aloi myös Kalifornian matkan valmistelu.

Kaliforniassa Sibelius-lukion tyttökuorolla oli neljä konserttia: koulukonsertti University High Schoolissa, kirkkokonsertit Montereyssä ja San Franciscon Grace Cathedralissa sekä yhteiskonsertti Girls Chorusin kanssa. Konserttien ohessa ehdittiin tutustua kaupunkiin ja sen ympäristöön sekä laulaa Finlandiaa muun muassa Golden Gate -sillalla ja punapuun sisällä.

Uutta oppia matkalta

Mukana matkalla oli 56 kuorolaista ja neljä opettajaa. Matkan järjestämisessä oli paljon työtä, mutta Aittakummin mielestä matkustaminen on kuitenkin paras tapa kehittää kuoroa.  Matka motivoi.

– Nyt kaikki ymmärsivät, miksi teimme vaikeita biisejä ja jaksoivat treenata.

Myös yhteistyö Girls Chorusin kanssa oli opettavaista.

– Kuoron johtajilta oppi uutta tekniikkaa, kuorolainen Janna Koskipää kertoo.

– Olemme edistyneet paljon kevään aikana. Nyt pitää vain jatkaa tätä samaa Suomessa, toinen kuorolainen Molly Rosenström sanoo.

Aittakummun mukaan Gilrs Chorusin toiminta on hyvin erilaista kuin suomalaisen koulukuoron: sanfranciscolaiset harjoittelevat paljon enemmän, ja toiminta on todella vakavaa ja kunnianhimoista.  Vertailukohde sai Aittakummun pohdiskelemaan, mikä olisi oikea vaatimustaso, jotta kuorolaiset oppivat, mutta eivät pala loppuun.

– Heihin verrattuna oma toimintamme tuntuu aika kotikutoiselta, mutta toisaalta yhteiskonsertissa tuntui, ettemme jääneet heistä yhtään jälkeen.

Musiikillisen annin lisäksi matka tarjosi tietysti paljon muutakin. Kuorolaiset olivat erityisen vaikuttuneita isäntäperheissä asumisesta.

– Perheissä asuessa pääsi näkemään enemmän paikallista kulttuuria, oppi kieltä ja huomasi että onhan sieltä englannintunneilta jotain jäänyt mieleen, Janna Koskipää sanoo.

kuoro_treeni

Yleisö hurrasi

San Franciscossa Sibelius-lukion tyttökuoro sai esiintyä varsin valistuneelle yleisölle, joka tuntui arvostavan suomalaisten esityksiä ja amerikkalaiseen tapaan osoitti sen.

– Yleisö selvästi tajusi, mitkä kappaleet olivat haastavia ja oli innoissaan myös kansanmusiikista, Aittakumpu kertoo. Myös kuorolaiset itse vaikuttuivat vastaanotosta.

– Viimeisen esityksen Lemmennosto-kappaleen jälkeen yleisö vain taputti ja taputti. Se oli uskomatonta ja sen jälkeen oli vaikea jatkaa konserttia. Itsekin olin eturivissä, ja yritin siinä hymyillä, vaikka oli itku kurkussa, Koskipää muistelee.

– Yleisö sanoi, että meistä näki, että meillä oli hauskaa ja se tuntui hyvältä, Rosenström kertoo.

Kuvat ja video: Silvia Hosseini

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Sibelius-lukion kuoromusiikin kannatusyhdistys ry:lle apurahan Sibelius-lukion tyttökuoron konserttimatkaan Yhdysvaltoihin.
, Jenni Heikkinen.

Kulttuurirahasto jakaa 25 miljoonaa apurahoina

Suomen Kulttuurirahasto jakaa vuosijuhlassaan 27.2. ennätykselliset 25 miljoonaa apurahoina. Apurahoja myönnettiin 1064 henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle.

Määräaikaan mennessä apurahahakemuksia jätettiin 9133 kappaletta. Tieteen hakemusten määrä nousi noin sadalla ja taiteen hakemusten laski noin viidelläsadalla. Kun jaettavaa oli peräti kaksi miljoonaa edellisvuotta enemmän, hakemusten läpimenoprosentti kasvoi sekä tieteessä että taiteessa. Nyt apurahan sai 12 % hakijoista (vuonna 2015 11%).

 

Haetut_apurahat

 

Myös apurahojen keskisuuruus kasvoi, tieteen aloilla se oli 22 700 euroa (21 900) ja taiteessa 16 600 (15 700). Tiede sai apurahoista 54% ja taide 46%. Eniten rahaa myönnettiin taiteelliseen työskentelyyn (33%) ja toiseksi eniten väitöskirjatyöhön (28%). Post doc -tutkimuksen osuus kasvoi edelleen ja oli nyt 14 %. Naisten osuus apurahansaajista laski hieman ja oli nyt 56 % (59 %). Apurahansaajista ulkomaalaisten osuus kasvoi ja oli nyt 10 % (8 %).

Jakaumat

Keskusrahaston vuosijuhlassa jakamien apurahojen lisäksi Kulttuurirahasto rahoittaa sekä säätiöiden Post doc -poolin että Post docs in Companies -ohjelman hakijoita. Näin keskusrahaston kokonaisjako nousee 25 miljoonaan euroon (23 milj. euroa vuonna 2015). Lisäksi maakuntarahastot jakavat kevään vuosijuhlissa 11,5 miljoonaa euroa.

Apurahansaajat julkaistaan lauantaina 27.2.2016 klo 19.00 osoitteessa www.skr.fi/jako2016

, Jenni Heikkinen.

Palkittu muotoilija ylittää rajoja

Designmuseon Galleriassa avautui tammikuun lopussa muotoilija Ilkka Suppasen palkintonäyttely. Uransa aikana muun muassa huonekaluja ja valaisimia suunnitellut Suppanen on kaatanut keinotekoisia raja-aitoja arkkitehtuurin ja muotoilun väliltä, lisännyt maailmalla tietoisuutta suomalaisesta muotoilusta ja edistänyt näin nuorten suomalaisten muotoilijoiden kansainvälistymistä. Kulttuurirahasto palkitsi Suppasen työstään viime vuonna 30 000 euron palkinnolla.

Suppanen opiskeli arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa ja sisustus- ja huonekalustesuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Gerrit Rietveld Academiessa Amsterdamissa.

– Rakastan muotoilua ja arkkitehtuuria. Teknillisessä korkeakoulussa opin näkemään ympäristöni arkkitehdin silmin. Polytekniikan ohella halusin päästä muotoilemaan ja kokeilemaan materiaaleja. Menin opiskelemaan sisustus- ja huonekalusuunnittelua Taideteolliseen korkeakouluun, jossa korostuu käsityöläisyys. Oli mielenkiintoista vertailla näiden koulujen ajattelutapoja, Suppanen kertoi Tammenlastuja-lehden haastattelussa vuosi sitten.

Suppanen_tuoli

Klassisen pohjoismaisen perinteen jatkaja

Suunnittelutyössään Suppanen jatkaa klassista pohjoismaista muotoiluperinnettä. Hän korostaa, ettei skandinaavinen design ole tyylisuunta, vaan se edustaa esimerkiksi ympäristöjen esteettömyyttä, tuotteiden helppokäyttöisyyttä ja palvelujen saavutettavuutta.

Kulttuurirahaston palkinnon lisäksi Ilkka Suppanen sai vuonna 2015 Torsten ja Wanja Söderbergin palkinnon, joka myönnetään Ruotsissa vuosittain aktiiviselle pohjoismaiselle suunnittelijalle tai taidekäsityöläiselle. Tähän palkintoon liittyvässä designmuseon näyttelyssä on esillä esimerkkejä Suppasen laajasta tuotannosta. Ilkka Suppanen on suunnitellut tuotteita niin suomalaisille kuin kansainvälisillekin yrityksille, kuten Artek, Marimekko, Iittala, Woodnotes ja Capellini. Aiemmin Suppasen töitä on ollut esillä muun muassa Venetsian biennaalissa ja New Yorkin modernin taiteen museossa MoMA:ssa.

Ilkka Suppasen haastattelun Tammenlastuja-lehdessä voit lukea täältä.

Kuvat: Heikki Tuuli ja Studio Suppanen

Tietoa Design-museon näyttelystä

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 Ilkka Suppaselle 30 000 euron palkinnon ”rajojen ylittämisesta, kestävän kulttuurin muotoilusta”.
, Jenni Heikkinen.

Satellite Stories työstää uutta levyä rauhassa

Oululainen indie pop -bändi Satellite Stories on Suomessa vielä melko tuntematon, vaikka kiertääkin keikkailemassa ympäri maailmaa. Viime vuonna bändi kiersi kahteen otteeseen Euroopassa ja soitti ensimmäistä kertaa myös Yhdysvalloissa.

– Ainakin kuuntelijamäärien mukaan suurimmat yleisömme ovat Yhdysvalloissa, siksi olemme sinne koettaneet puskea, Satellite Storiesin kitaristi Marko Heikkinen kertoo. Suomessa suomalaisten esittämä englanninkielinen musiikki nousee harvoin hittilistoille ja kotimaassa yleisöä on lähinnä Helsingissä sekä bändin kotikaupungissa Oulussa.

Satellite Stories sai keväällä 2015 Pohjois-Pohjanmaan rahastolta apurahan neljännen levynsä tekoon. Kesä sujuikin tiiviisti sävellystöissä.

– Kyllähän se auttoi työskentelyä, että ei tarvinnut stressata mistään muusta. Mielestäni viime kesänä tekemämme biisit ovat parhaita mitä olemme tehneet.

Syksy kului keikkaillessa. Viime vuoden alussa julkaistu bändin kolmas levy, Vagabonds, sai keikoilla myönteistä huomiota.

– Isoissa kaupungeissa kuten Lontoossa, Madridissa, Barcelonassa ja Berliinissä sujui parhaiten, niissä riitti mukavasti yleisöä, Heikkinen kertoo.

Työ etenee

Tällä hetkellä levylle kuuluu Heikkisen mukaan hyvää.

– Teemme kaikki demoja ja sitten kuuntelemme niitä yhdessä. Nyt olemme säveltäneet tosi tarkkaan, laittaneet sointupätkiä ja melodia-ideoita luupille ja käyneet niitä läpi monta tuntia, miettineet mitkä niistä sopivat levylle.

Vagabonds-levyä äänitettiin Oulun lisäksi Britanniassa, mutta tulevan levyn osalta suunnitelmat ovat vielä avoinna. Neljännen levyn on tarkoitus ilmestyä vuonna 2017. Uusia kappaleita päästiin kuitenkin kokeilemaan jo viime syksynä New Yorkissa CMJ-festivaaleilla.

– Uudet biisit saivat ihan positiivisen vastaanoton. Levy on kuitenkin vielä niin kesken, ettei vielä tiedä miltä kappaleet lopulta kuulostavat, Heikkinen sanoo.

Tänä vuonna Satellite Stories keskittyy levyn tekoon ja suunnitelmissa on keikkailla edellisvuotta vähemmän. Joitain keikkojakin on luvassa ja keväällä bändi suuntaa taas Yhdysvaltoihin, tällä kertaa Texasin Austiniin maineikkaille South by South West –festivaaleille.

Jatkossakin yleisöt löytynevät todennäköisesti kotimaan ulkopuolelta.

-Suomessa tämä on marginaalimeininkiä, yleisöt ovat muualla.

Kuva: Satellite Stories

Maakuntarahastojen apurahat ovat haettavissa 10.1.-10.2.2016. Lisätietoa täällä.

Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan maakuntarahasto myönsi vuonna 2015 Marko Heikkiselle ja Satellite Stories -yhtyeelle apurahan taiteelliseen työskentelyyn.
, Jenni Heikkinen.

Maakuntarahastojen apurahat haettavina 10.1.-10.2.2016

Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahaston apurahojen haku alkaa 10.1.2016. Maakuntarahastot tukevat oman maakuntansa alueella tehtävää kulttuurityötä jakamalla apurahoja ja palkintoja. Vuonna 2016 maakunnat jakavat apurahoja yhteensä 11,5 miljoonan arvosta.

Videobloginsa Kouvola-jaksossa Säätiösetä kertoo maakuntarahastoista ja niiden toiminnasta:

Lisää tietoa maakuntarahastojen apurahahausta löytyy Kulttuurirahaston nettisivuilta.

Lisätietoa maakuntarahastoista: www.skr.fi/mkr

Suomen Kulttuurirahastolla on valtakunnallisesti toimivan keskusrahaston lisäksi 17 maakuntarahastoa, jotka toteuttavat omilla alueillaan rahaston sääntömääräistä tehtävää. Maakuntarahastojen tarkoituksena on maakunnan kulttuurin vaaliminen ja kehittäminen. Ne tukevat ja edistävät tiede-, taide- ja muuta kulttuurityötä jakamalla vuosittain apurahoja ja palkintoja. Lisäksi ne voivat järjestää omaa kulttuuritoimintaa ja käynnistää erilaisia kulttuurihankkeita.
, Jenni Heikkinen.

Arkea iltapäiväkerhoissa lasten kuvaamana

– Oletukseni on, että lasten kuvat ovat merkittäviä ja ne kertovat arjesta, kertoo tutkija Kristiina Eskelinen. Hän tekee väitöskirjaa koululaisten iltapäivätoiminnasta eli iltapäiväkerhoista lasten itsensä kuvaamien valokuvien kautta.

Eskelinen keräsi kuvamateriaalinsa iltapäivätoiminnassa joka on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille. Hän vei lapsille kameroita ja antoi näiden kuvata omaa arkeaan iltapäivätoiminnassa. Eskelinen katsoi kunkin lapsen kanssa valokuvat läpi ja samalla lapset saivat kertoa niistä. Lopuksi lapset valitsivat kuvistaan ne viisi, jotka heidän mielestään kuvasivat parhaiten heidän kokemuksiaan iltapäivätoiminnasta.

– Minua kiinnostaa, mitä lapset kuvaavat, mutta myös miten he kuvaavat.

eskelinen_Vauhdikas

Eskelinen keräsi materiaalinsa vuosina 2009-2010, ja hän arvelee lasten suhteen kuvaamiseen jo muuttuneen hiukan. Tuolloin lapset eivät saaneet käyttää kännyköitä iltapäivätoiminnassa, eikä lapsilla ollutkaan vielä älypuhelimia. Kuvaaminen oli osalle uutta.

Lapset kuvasivat ympäristöään, lelujaan, kavereitaan, touhujaan ja ottivat omakuvia. Lisäksi he kuvasivat leikkipaikkojaan ja muita heille tärkeitä paikkoja.

eskelinen_etana

Mitä kuva kertoo

Tällä hetkellä Eskelinen etsii tapoja teoretisoida, miten kuvia pitäisi tulkita: millaisia ääniä kuvissa on ja mitä ne kertovat. Yksi tapa on tarkastella kuvaa tilan kautta: mihin oma katse kiinnittyy ensin, missä kohtaa kuvaa lapset ovat, miten he ovat ryhmittyneet ja onko kuvassa esimerkiksi tyhjää tilaa.

– Tilan kautta tarkasteleminen kertoo esimerkiksi sosiaalisista suhteista.

Kun Eskelinen tarkasteli kuvia yhdessä lasten kanssa, paljastui usein, että lapsi oli kuvallaan halunnut kertoa jostain paljon laajemmasta kuin mitä kuvassa ensisilmäyksellä näkyi. Esimerkiksi kun kuvassa oli piha, lapsi saattoi kertoa ottaneensa kuvan kun keinui – aiheena ei siis ollutkaan yleiskuva pihasta vaan oma keinuminen.

– Valokuvan voi nähdä kehyksenä tapahtumille, jotka jatkuvat kuvan ulkopuolella. On tärkeää nähdä, minkä keskellä kuva on otettu.

eskelinen_Peli

Ohjattu vapaa-aika

– Halusin selvittää, millaista on lasten arki ohjatussa vapaa-ajantoiminnassa, Kristiina Eskelinen kertoo. Iltapäivätoiminta järjestetään usein koulun tiloissa, joten lasten päivä ei ainakaan ulkoisesti näytä suuresti muuttuvan kun koulupäivä vaihtuu iltapäivätoiminnaksi.

– Iltapäivätoiminta on kuitenkin lasten vapaa-aikaa, joten lapsella pitää ohjatun toiminnan lisäksi olla mahdollisuus levätä, toimia vapaasti ja toteuttaa luovuuttaan, Eskelinen sanoo. Lasten tarpeet pitäisikin huomioida myös tiloissa, jotka iltapäivätoiminnalle osoitetaan.

eskelinen_Kristiina
Myös tutkija pääsi kuvaan.

Kuvat ovat osa Kristiina Eskelisen tutkimuksen materiaalia, eli iltapäivätoimintaan osallistuneiden lasten ottamia.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2014 apurahan kasvatustieteen maisteri Kristiina Eskeliselle lasten ohjattua iltapäivätoimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Kahvia, polkupyöriä ja ekologisia arvoja

Muotoilija ja yrittäjä Lasse Oivan kanssa on hiukan hankalaa sopia haastattelua. Sovittua aikaa joudutaan siirtämään parikin kertaa varsin mukavan syyn takia: Velopresso-kahvilapyörän tilaukset pitävät Oivan kiireisenä.

Haastatteluhetkellä Oiva yhtiökumppaneineen on rakentamassa kahdennettatoista Velopresso-pyörää. Pyörä valmistuu yrityksen omassa tuotantotilassa Lontoossa, jossa yrittäjien itsensä lisäksi työskentelee yksi rungonrakentaja.

Oiva ja hänen yhtiökumppaninsa Amos Field Reid tapasivat Royal College of Artissa kun heidät määrättiin pareiksi tehtävässä, jossa piti suunnitella uusi lisäfunktio polkupyörän polkuvoimalle. Molemmat miehet olivat kiinnostuneita pyöräilystä ja kahvista, ja he keksivät, että polkemalla voisi jauhaa kahvia ja alkoivat kehitellä ideaa kahvilapyörästä. Ensimmäiset lopulliseen tuotantoon päätyneen mallin pyörät myytiin alkuvuodesta 2015.

velopresso

Tavoitteena toimiva kokonaisuus

Suunnittelijoille oli tärkeää, että pyörä on itsenäisesti toimiva yksikkö, jossa on kaikki tarvittava mukana. Velopressossa kahvipavut, vesi, kaasu ja kaikki kahvinvalmistukseen tarvittavat välineistöt kulkevat mukana. Maidolle on kylmäsäilytystila ja välineistön pesua varten allas vesisuihkulla.

– Koska olemme suunnitelleet lähestulkoon kaiken itse, olemme voineet miettiä, miten asiat vaikuttavat toisiinsa ja toimivat kokonaisuutena.

Pyöriä on toimitettu jo Englantiin, Australiaan, Yhdysvaltoihin, Luxenburgiin, Hollantiin, Espanjaan, Sveitsiin, Kanadaan ja Puerto Ricoon.

– Meille oli tärkeää, että Velopressolla pystyy tekemään kannattavaa kahvinmyyntiä ilman kompromisseja. Emme halunneet, että se on vain hienonnäköinen tuote, jolla voi lisäksi tehdä kahvia, Oiva kertoo.

Kahvia polkemalla

Velopresso-pyörän käyttäja voi kytkinvivusta vetämällä vaihtaa polkuvoimansa pyörän eturenkaan pyörittämisesta kahvimyllyn käyttöön. Kahvimyllyn lisäksi polkuvoima pyörittää vesipumppua joka mahdollistaa kahvikoneen boilerin uudelleen täyttämisen ja paineistaa pesualtaan vesisuihkun.

– Suunnittelimme kahvimyllyn varta vasten pyörään ja polkemalla operoitavaksi. Tavoitteena oli laite joka tekee tinkimättömän laadukasta kahvipurua, Oiva sanoo.

– Laadukas espresso vaatii tuoretta, vastajauhettua kahvia ja jauhannan karkeuskin vaikuttaa makuun. Tässä on kaiken muun ohella pitänyt opiskella baristaksi, jotta ymmärtää riittävästi kahvista.

velopresso_2

Kestävää ja esteettistä

Velopresson osia valmistaa 60 eri toimijaa, joista lähes kaikki toimivat Englannissa. Kaasulla toimivan kahvinkeittimen tekee Oivan ja Field Reidin suunnitelmien mukaisesti Birminghamissä toimiva yritys, joka on valmistanut kahvikoneita yli 50 vuotta.

– Halusimme, että pyörä on mahdollisimman helppo käyttää ja korjata, jos jotain korjattavaa sattuisi tulemaan, Oiva sanoo.

Jokaisen osan kohdalla on mietitty myös sen ulkoasua

– Pyörän pitää näyttää hyvältä, mutta funktionaalisuus on kuitenkin tärkeintä. Ei ole mitään järkeä tehdä tuotetta, jonka käytettävyys kärsii ulkoisiin ominaisuuksiin keskittyneestä muotoilusta.

Kuvat: Ivan Coleman

Lisää Velopressosta Kulttuurirahaston Tammenlastuja-lehdessä 4/2015.

Lasse Oiva ja Amos Field Reid saivat vuosina 2012 ja 2013 apurahat Velopresso-pyörän ensimmäisen ja toisen prototyypin valmistukseen.
, Jenni Heikkinen.

Säätiösetä ja salaiset kansiot

Säätiösetä palaa auttamaan apurahanhakijoita! Säätiösetä Veli-Markus Tapio työskentelee erityisasiantuntijana Suomen Kulttuurirahastossa. Videoblogissaan hän kertoo, Suomen Kulttuurirahaston apurahoista ja niiden hakemisesta.

Tällä kertaa Säätiösetä kertoo apurahahakemusten liitteistä. Apurahahakemuksen liitteitä voivat olla vaikkapa työsuunnitelma, tulo- ja menoarvio, CV, kuvat väriprintteinä tavallisella paperilla tai opintosuoritusote. Liitteet kiertävät apurahahakemusten mukana asiantuntijoilla laukussa, johon mahtuu enintään A4-kokoisia papereita.  Kaikki tarvittavat liitteet voi siis tulostaa, kirjoittaa tai piirtää tavalliselle kopiopaperille.

Tarkemmat ohjeet löydät hakuoppaasta, joten muista lukea se huolellisesti.

Hakuaika päättyy lokakuun viimeisenä arkipäivänä, toimitathan hakemuksesi ajoissa!

, Jenni Heikkinen.