Mitä taiteilijoiden taivaat kertovat?

Meteorologi Seija Paasonen valmistelee ainutlaatuista tietokirjaa, joka vie lukijan meteorologiselle löytöretkelle maalausten maisemiin. Paasonen ei halua tehdä taidehistoriallisia johtopäätöksiä. Hän analysoi sitä, mitä ilmatieteilijänä maalauksissa näkee: sääilmiöitä.

– Ajatus meteorologin taidekirjasta syntyi jo 1981, ensimmäisen meteorologian opiskeluvuoden pilvikurssilla. Olin kiinnostunut kuvataiteista, harrastin piirustusta ja kuvanveistoa. Impulssin tutkimustyöhön sain kolme vuotta sitten, kun minut kutsuttiin Järvenpään taidemuseoon luennoimaan Eero Järnefeltin pilvistä, Seija Paasonen kertoo.

– Kuulijoiden innostus kannusti jatkamaan. Aloin tutkia Suomen taidemuseoiden maisemamaalauksia. Seurasin Järnefeltin jalanjälkiä Kolille, ja keräsin aineistoa Euroopan taidemuseoista ja taiteilijoiden kotiseuduilta. Katsoin maalauksia kuin turisti maisemia. Kuljin Pariisissa, Lontoossa, Pietarissa ja Tukholmassa, valokuvasin ja kirjoitin matkapäiväkirjaa. Aistin ateljeiden tunnelmia. Luxembourgin puistossa asemoin itseni täsmälleen siihen paikkaan, jossa Albert Edelfelt maalasi.

Analysoitavaksi kertyi 1863 maalausta eri aikakausilta. Niistä 870 on suomalaisten taiteilijoiden töitä. Vanhin, Filippino Lippin maalaama Kristus-lapsen palvonta, on 1480-luvulta. Pääosa 535 taiteilijan teoksista on 1800-luvulta. Taivas oli silloin tärkeä osa maisemamaalausta, ja säätilat haluttiin kuvata todenmukaisesti.

– Järnefelt maalasi kauniita iltataivaita ja auringonlaskuja. Suvirannan edestä näkyykin länsitaivas. Myös Fanny Churberg tarkkaili luontoa. Hän maalasi korkeita taivaita ja pilvikerroksia, meteorologin unelmamaalauksia.

Paasonen on luetteloinut maalaukset Excel-ohjelmaan ja taulukoinut 80 sarakkeeseen muun muassa maalauksien pilviluokat ja liikesuunnat, sateet, vuorokauden- ja vuodenajat sekä jää- ja lumipeitteet. Hän analysoi myös tuulen voimakkuutta, lämpötiloja ja säätilojen muutoksia. Vaikeaa oli muun muassa määritellä vuodenajat Etelä-Euroopassa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa maalatuista teoksista.

Uskonnollinen maalaus kuvaa kalastajia Genesaretinjärvellä. Mihin vuorokaudenaikaan he lähtivät kalaan? Vastaus löytyi Raamatusta. Tietokirjallisuudesta Paasonen tarkentaa tietojaan historiallisten aiheiden tapahtumapaikoista ja ajankohdista. Google Maps ja Street View vievät nykytutkijan samoihin maisemiin.

Kirjan raakatekstiä on jo 400 sivua. Seija Paasonen työstää sitä puolen vuoden virkavapaansa ajan.

– Kirjoitustyö on ollut tauolla viime syyskuusta lähtien. Ehkä saan aineistosta vielä uusia oivalluksia ja näkökulmia.

Teksti:
Mariitta Hämäläinen

Kuvat:
Heikki Tuuli

Fil. maisteri Seija Paasonen sai 12 000 euron apurahan Uudenmaan rahaston Kauko Kammosen rahastosta 12.5.2017 Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin -tietokirjan kirjoittamiseen.
, Jenni Hietala.

Palkinnot merkittävistä kulttuuriteoista 2017

Suomen Kulttuurirahasto jakoi vuosijuhlassaan 27.2. yhteensä 1 108 apurahaa. Palkinnon, kukin 30 000 euroa, saivat näyttelijä Anna Paavilainen, filosofi Veikko Rantala ja arkkitehti Jenni Reuter.

Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja Anna Paavilainen

Vuonna 2006 Teatterikorkeakoulusta valmistunut Anna Paavilainen kiinnitettiin Kansallisteatterin näyttelijäksi 2008. Siellä hän esitti muun muassa keskeisiä nuorten naisten rooleja kuten Othellon Desmedonaa, Ihmisvihaajan Cèlineä ja Villsorsan Hedvigiä.

Jäätyään pois Kansallisteatterista Paavilainen ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi, joka käsikirjoittaa ja ohjaa itse omat teoksensa. Hän ottaa  työllään kantaa teatterin ja yhteiskunnan rakenteellisiin ongelmiin, esimerkiksi nuoren naisnäyttelijän asemaan ja nuorten ulkonäköpaineisiin.

Paavilaisen näyttelijäntyössä yhdistyvät hienolla tavalla kokonaisvaltainen heittäytyminen ja ajatuksen kirkkaus. Hän on myös erittäin musikaalinen, ja tuo kaiken osaamisensa rohkeasti osaksi yhteistä taideteosta.

Palkinto myönnettiin rohkeista ja riipaisevista puheenvuoroista.

Matemaatikko, filosofi Veikko Rantala

Veikko Rantala on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia filosofeja. Rantalan uran keskeinen tunnuspiirre on ylittää niin sanottua ”Kahden kulttuurin” rajaa, luonnontieteiden ja ihmistieteiden välistä vastakkainasettelua, sekä pohtia edellytyksiä, joilla keskustelu voisi syntyä.

Rantala suoritti perustutkintonsa 1950-luvun lopulla matematiikasta ja toimi matematiikan lukio-opettajana yli 10 vuotta. Opettajana hän innostui filosofiasta ja aloitti filosofian opinnot 1960-luvun lopulla. Rantala väitteli vuonna 1973 ja työskenteli sen jälkeen tutkijana Helsingin yliopistossa vuoteen 1985 asti, jolloin hän aloitti Tampereen yliopiston professorina.

Väitöskirjassaan Rantala kehitti ns. logiikan uurna-mallin. Sen avulla voitiin käsitellä monia tieto-opillisia ongelmia kuten ”mahdottomien maailmojen ongelmaa”, joiden käsittelyyn ei aiemmin ollut välineitä. Lukuisissa artikkeleissaan ja kirjoissaan Rantala on pohtinut käsitteellisen ja teorioiden muutoksen ongelmia sekä tieteellisen edistyksen mallittamista. Näiden töiden ohella ja niiden antamalla pohjalla hän alkoi yhä enemmän tehdä yhteistyötä estetiikan tutkijoiden sekä musiikki- ja kognitiotieteilijöiden kanssa. Yhteistyö johti moniin kansainvälisiin julkaisuihin.

Palkinto myönnettiin ajattelun avartajalle, ymmärryksen siltojen rakentajalle.

 

Arkkitehti Jenni Reuter

Jenni Reuter on perinteisen miesvaltaisella alalla uranuurtaja. Hän on osakkaana kolmen naisen arkkitehtitoimisto Hollmén, Reuter ja Sandmanilla ja toimii arkkitehtuurin perusteiden ja teorian professorina Aalto-yliopistossa.

Arkkitehtitoimisto Hollmén, Reuter ja Sandmanin töitä ovat mm. naistentalo Senegalissa, naisten turvakoti Tansaniassa ja oppimiskeskus Egyptissä. Näitä hankkeita toimisto rahoittaa Ukumbi-järjestöllä, jonka jäsenistä suurin osa on naisia. Suomeen Reuter on suunnitellut muun muassa edustushuvila Villa Sundsvedjaa Dragsfjärdiin ja lukuisia arkkitehtuurinäyttelyjä.

Reuterin lukuisat hankkeet kehitysmaissa vähentävät köyhyyttä ja tarjoavat suojan sitä kipeimmin tarvitseville. Tärkeää on, että avuntarvitsijat itse ovat osana suunnitteluprosessia ja toteutusta eivätkä koe jäävänsä kiitollisuudenvelkaan arkkitehdille. Taustalla on ajatus, että antaminen on ilo, mutta kiitollisuudenvelkaan jääminen pitkän päälle taakka. Tällainen syvä välittäminen ja kulttuurirajat ylittävä empatia ovat ajassamme arvokkaita. Jenni Reuterissa yhdistyy teoreettinen asiantuntemus käytännön rohkeaan tekemiseen: hän ei pelkää laittaa käsiään saveen.

Palkinto myönnettiin kulttuurirajat ylittävästä empatiasta, ihmisen kokoisesta arkkitehtuurista.

Suomen Kulttuurirahasto on vuodesta 1941 alkaen jakanut hakemuksetta palkintoja tunnustuksena merkittävistä suorituksista suomalaiskansallisen kulttuurin eri aloilla.
, Jenni Heikkinen.

Kuinka apurahahakemuksia arvioidaan

Kulttuurirahaston lokakuisessa haussa jätettiin 9 260 apurahahakemusta. Hakuajan päätyttyä hakemuksia arvioivat asiantuntijat ovat saaneet hakemukset luettavikseen.

Asiantuntijaryhmät saavat luettavikseen jopa satoja hakemuksia, joista heidän on valittava alasta riippuen mutamia kymmeniä apurahan saajiksi.

– Vaikka hakemukset lukisi kuinka huolella, niin isoa tekstimäärää ei voi pitää mielessä. On siis luotava metodi, jolla hakemuksia käy läpi, kertoo professori Eero Vuorio, joka toimi Kulttuurirahaston apurahahakemusten arvioijana yhdeksänä vuonna eri ryhmissä.

Vuorio arvioi muun muassa eri lääketieteen alojen hakemuksia ja toimi asiantuntijaryhmän puheenjohtajana. Luettavana oli vuosittain kolmisensataa hakemusta, yhteensä noin 4000-5000 sivua hakemustekstejä.

– Ensin kävin kaikki hakemukset läpi ja varmistin, ettei siellä ole sellaisia, joita olisin esteellinen käsittelemään. Samalla sain jonkinlaisen käsityksen, millaisia hakemuksia kasassa on. Laskin aina miesten ja naisten suhteen ja miten eri paikkakunnilta hakijoita tulee. Tällaista pohjatyötä tein päivän tai kahden ajan.

Vuorio on uransa aikana arvioinut lukuisten muiden säätiöiden ja julkisten rahoittajien, muun muassa Suomen Akatemian, apurahahakemuksia.
– Kokemuksen mukana työmäärästä tulee koko ajan pienempi, prosessi rationalisoituu. Jokainen arvioija varmasti pyrkii valitsemaan itselleen niin suuren paperimäärän hallitsemiseen toimivimman tavan.

Kulttuurirahastossa kunkin alan asiantuntuntijaryhmä koostuu puheenjohtajasta sekä kahdesta ulkopuolisesta, vuosittain vaihtuvasta asiantuntijasta.

Tärkeä tiivistelmä

Vuorio kertoo kiinnittäneensä ensin huomion hakijaan.

–  Ansioluettelot luetaan läpi, ja katsotaan, missä työtä aiotaan tehdä ja kuka esimerkiksi väitöskirjatyötä ohjaa. Näiden asioiden kautta pitäisi muodostaa käsitys, että onko työ toteutettavissa.

Tärkein asia on Vuorion mielestä kuitenkin tutkimussuunnitelman yhteenveto. Sen pitäisi olla ymmärrettävä arvioijalle, joka ei välttämättä ole juuri sen erityisalan ekspertti ja vakuuttaa asiantuntija siitä, että hakijalla on rahkeet ja toimintaedellytykset toteuttaa suunnitelmansa.

– Jos  vielä pystyy sanomaan jonkun virkkeen siitä, miksi työ on tärkeä ja miten se tulee auttamaan maailmaa eteenpäin, sen jälkeen lukijalla on elävä kiinnostus aiheeseen.

Vuorio arvelee, etteivät monet hakijat ymmärrä tiivistelmän merkitystä. Hän suositteleekin tiivistelmän luetuttamista muilla.
– Jollei tiivistelmästä käy selväksi mitä tässä oikein aiotaan tehdä, niin ei siitä hyvää voi seurata jatkossakaan. Tiivistelmä asettaa lukijan tiettyyn vireystilaan, joka usein säilyy.

Arvioijat ovat oman alansa asiantuntijoita, mutta eivät voi tietenkään tuntea jokaikistä alan suuntausta. Työssä auttaa se, että asiantuntijat ovat kokeneita ja jokaisella on oma näkökulmansa tarkastella aihetta. Vuorion mukaan arvioijat ovat yleensä kriittismpiä oman erityisalansa hakemuksille.

– Monet hakijat alkavat liikaa esitellä oman alansa metodia ja erityispiirteitä vakuuttaakseen, että osaavat kaiken vaikean. Lukijahan haluaa nähdä isomman kuvan.

– Lääketieteen alat ovat siinä mielessä helppoja, että esimerkiksi hakijoiden ansioluetteloiden vertailu on melko helppoa. Muilla tieteenaloilla tilanne voi olla erilainen ja taide on jo kokonaan oma lukunsa.

Vaikeita päätöksiä

Asiantuntijat lajittelevat hakemukset erinomaisiin, keskusteltaviin ja hylättäviin ja kokoontuvat sitten tekemään Kulttuurirahaston hallitukselle ehdotuksen apurahojen jaosta. Ennen kokousta Kulttuurirahaston henkilökunta tarkastaa mahdollisimman huolellisesti mitä muuta rahoitusta hakijat ovat saaneet.

Päätöskokousessa asiantuntijat käyvät läpi kaikki hakemukset ja sen, haluaako joku nostaa ne rahoitettavien joukkoon. Jokainen asiantuntija tuo kokoukseen omat suosikkinsa. Vuorio kertoo, että hakemusten joukosta löytyi aina niitä, jotka olivat jokaisen listalla.
– Laadun kyllä tunnistaa ja aina löytyi myös ne hakemukset, jotka kaikki laittoivat syrjään.

Hyviä hakemuksia riittää.

– Kolmesta sadasta hakemuksesta satakunta oli yleensä sellaisia, joille apurahan olisi voinut hyvin myöntää, mutta meidän piti valita kolmisenkymmentä. Ei niitä apurahoja siis huonoille hakijoille mene, Vuorio sanoo.

Kun asiantuntijat ovat tehneet työnsä, heidän esittämänsä lista apurahansaajista menee Kulttuurirahaston hallituksen kokoukseen lopullista päätöstä varten. Hallituksen tehtyä päätökset niistä ilmoitetaan hakijoille.

Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen apurahat ovat haettavissa 10.1.-10.2.2017. Maakuntarahastojen apurahojen jakoa koskevat samat periaatteet kuin keskusrahastossakin.
, Jenni Heikkinen.

Hae apurahaa lokakuussa!

Suomen Kulttuurirahaston keskusrahaston apurahat vuodelle 2017 ovat haettavana 1.−31.10.2016. Uusimmalla videollaan Säätiösetä opastaa kaikkia hakijoita paperittomassa haussa, sillä tänä vuonna Kulttuurirahasto ei enää vaadi tulostettuja hakemuksia vaan haku tapahtuu kokonaan verkossa.

Taiteen aloilla tuetaan työskentelyä ja erilaisia hankkeita, tieteen apurahat on suunnattu erityisesti väitöskirjatöihin ja niiden jälkeiseen tieteelliseen työskentelyyn. Yhteisöt voivat hakea apurahoja erilaisten kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.

Lisätietoa: www.skr.fi/apurahat

Keskusrahaston apurahat jaetaan perinteisesti vuosijuhlassa 27.2.2017.

Kaikille avoin Kulttuurirahaston apurahainfo pidetään Helsingin Vanhan ylioppilastalon Musiikkisalissa keskiviikkona 12.10. klo 16.30 alkaen.

 

 

, Jenni Heikkinen.

Urheilutapahtumien musiikki on uhoa, kansallistunnetta ja tunnelmointia

Sandstorm, We will rock you ja Get ready for this. Jos katsot jääkiekon MM-kisoja televisiosta, saat hyvin todennäköisesti kuulla pätkiä näistä kappaleista, arvelee Åbo Akademin tutkija Kaj Ahlsved.

Ahlsved tutkii, miten nauhoitettua musiikkia käytetään urheilutapahtumissa ja niiden yhteydessä esimerkiksi tv-lähetyksissä. Ahlsved on tarkastellut musiikin käyttöä jääkiekko-, jalkapallo- ja pesäpallopeleissä.

Siinä missä jääkiekko-otteluissa nauhoitettu musiikki soi jatkuvasti, jalkapallossa huutosakki ja pelin omat äänet saavat pitkälti luoda stadionin äänimaailman. Pesäpallossa käytännöt taas vaihtelevat joukkueiden kesken ja jos musiikki soi, se voi olla esimerkiksi iskelmää.

Jääkiekkopeleissä musiikin avulla pyritään muokkaamaan ottelun tunnelmaa halutunlaiseksi. Yleisö odottaa, että pelissä on melua, ja musiikki auttaa sen luomiseen.

Musiikin pitäisi pitää yllä hyvää tunnelmaa ja auttaa kannustamaan, mutta Ahlsved ei ole aivan varma, toimiiko se siinä.

– Yleensä suomalainen yleisö on varsin maltillista eikä reagoi kovin vahvasti musiikkiin. Suuri yleisö seuraa enemmänkin huutosakin laulua ja taputuksia. Toki esimerkiksi finaaleissa tilanne voi olla erilainen.

Vaikka yleisö ei automaattisesti seuraakaan musiikkia, tutut, ”omat” kappaleet saavat innostumaan.

– Vaikkapa Tepsi tekee kohta maalin -laulu herättää yleisön, mutta radiohitti ei paljon innosta.

Yleisesti ottaen musiikin on oltava sellaista, johon on helppo tarttua: riittävän nopeatempoista ja tuttua musiikkia, jonka tahdissa on helppo taputtaa.

jaakiekko1

Musiikki luo paikallistunnelman

Ahlsvedin mukaan eri joukkueiden kotihalleissa soiva musiikki luo paikallistunnetta. Suomessa esimerkiksi HIFK:n pelissä soi aina rock, Jokerit taas soittavat paljon dancea.

– Jokereiden peleissä ei todennäköisesti soisi Live is life tai Whatever you want, Ahlsved kuvaa. Tapparalle taas Live is life on oma kappale, joka saa yleisönkin innostumaan.

Eri joukkueiden välisiä eroja voi olla vaikea huomata, jos käy vain yhden joukkueen kotipeleissä. Ahlsvedin mukaan fanit kuitenkin tunnistavat, että eri hallit soivat eri tavoin. Itse hän on tutkimustaan varten käynyt paljon HIFK:n ja Jokereiden peleissä, ja siksi niiden erot tuntuvat korostuneen.

– Jokereiden peleissä soitetaan NHL:n tapaan paljon kansainvälistä, modernia, elektronista musiikkia. HIFK:n peleissä soivat jo aiemmin mainitun Whatever you wantin ohella esimerkiksi AC/DC ja ZZ Top, sekä uusi rock, Ahlsved kuvaa.

Median ja tv-pelien kautta musiikki on muuttunut samankaltaisemmaksi.

– Dj:t seuraavat esimerkiksi NHL:n pelejä ja poimivat niistä musiikkia. Tietyt biisit soivat kaikkialla.

KajAhlsved

Leijona-lauluissa uhotaan

Oma lukunsa on maajoukkueisiin, kuten jääkiekon maajoukkueeseen Leijoniin liitetty musiikki. Esimerkiksi MM-kisoja varten tehdään kisakappale, joka soi radiossa ja televisiossa ja josta keskustellaan.

Ahlsvedin mukaan kisakappaleet ovat arkipäivän nationalismia, ne luovat kuvaa kansakunnasta arkisissa tilanteissa.

– Lähtökohtani on ollut että Suomi on kuvitteellinen yhteisö, ja musiikin avulla luodaan yhteinen ”me”. Selostajan käyttäminen musikaalisena elementtinä on tässä hyvin mielenkiintoista, koska selostajaa puhuttelee tätä kuvitteellista ja hänelle näkymätöntä yhteisöä.

Siinä missä Finlandiaa soitetaan esimerkiksi pelaajien paitojen jäädytyksen yhteydessä ja Maamme-laulua voiton symbolina, kisakappaleisiin ei liity tällaista vakavaa rituaalia, vaikka niissä käytetäänkin sotaretoriikkaa.

Kisakappaleetkin ovat muuttuneet vuosien varrella. Vuonna 1995 kisakappaleena oli Sankarit, joka kertoo, että kaikki ovat sankareita, nekin joilla menee huonosti. Nykyisin kappaleiden pitää korostaa enemmän voittoa ja sitä että suomalaiset ovat erityisen hyviä.

– Ennen vuotta 1995 ja ensimmäistä mestaruutta kisabiisit olivat nöyrempiä eikä niissä ollut uhoa. Nyt kun meillä on kaksi kultaa, pitää laulaa että tietysti voitetaan.

Ahlsved puhuu Leijona-lauluista, joihin hän laskee virallisten kisakappaleiden lisäksi esimerkiksi kappaleet Ihanaa Leijonat, ihanaa ja Den glider in. Niiden tutkiminen on hänen mielestään mielenkiintoista, sillä se kertoo myös mediamaiseman muutoksesta.

– Nykyisin kuka vain voi ladata Leijona-laulun nettiin. Virallisen kisabiisin ohella onkin paljon epävirallisia. Virallinen kappale tulee kuitenkin yhä median kautta, joten medialla on siinä valtaa.

 

Kuvat Hartwall-areenasta: Susanna Välimäki

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Kaj Ahlsvedille apurahan musiikin käyttöä ja merkitystä urheilupahtumien osana käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Tyttökuoro Kaliforniassa

Sibelius-lukion tyttökuoro matkusti huhtikuussa San Franciscoon konsertoimaan ja tekemään yhteistyötä paikallisen Girls Chorus -kuoron kanssa.

– Musiikillisesti matkan anti oli poskettoman hyvää. Ei tämä kuoro ole koskaan laulanut niin hyvin kuin San Franciscossa, kuoron johtaja Reijo Aittakumpu kertoo.

Yhteistyö sanfranciscolaisen Girls Chorusin kanssa alkoi kaksi vuotta sitten sen johtajan vieraillessa Suomessa. Pian vierailun jälkeen aloi myös Kalifornian matkan valmistelu.

Kaliforniassa Sibelius-lukion tyttökuorolla oli neljä konserttia: koulukonsertti University High Schoolissa, kirkkokonsertit Montereyssä ja San Franciscon Grace Cathedralissa sekä yhteiskonsertti Girls Chorusin kanssa. Konserttien ohessa ehdittiin tutustua kaupunkiin ja sen ympäristöön sekä laulaa Finlandiaa muun muassa Golden Gate -sillalla ja punapuun sisällä.

Uutta oppia matkalta

Mukana matkalla oli 56 kuorolaista ja neljä opettajaa. Matkan järjestämisessä oli paljon työtä, mutta Aittakummin mielestä matkustaminen on kuitenkin paras tapa kehittää kuoroa.  Matka motivoi.

– Nyt kaikki ymmärsivät, miksi teimme vaikeita biisejä ja jaksoivat treenata.

Myös yhteistyö Girls Chorusin kanssa oli opettavaista.

– Kuoron johtajilta oppi uutta tekniikkaa, kuorolainen Janna Koskipää kertoo.

– Olemme edistyneet paljon kevään aikana. Nyt pitää vain jatkaa tätä samaa Suomessa, toinen kuorolainen Molly Rosenström sanoo.

Aittakummun mukaan Gilrs Chorusin toiminta on hyvin erilaista kuin suomalaisen koulukuoron: sanfranciscolaiset harjoittelevat paljon enemmän, ja toiminta on todella vakavaa ja kunnianhimoista.  Vertailukohde sai Aittakummun pohdiskelemaan, mikä olisi oikea vaatimustaso, jotta kuorolaiset oppivat, mutta eivät pala loppuun.

– Heihin verrattuna oma toimintamme tuntuu aika kotikutoiselta, mutta toisaalta yhteiskonsertissa tuntui, ettemme jääneet heistä yhtään jälkeen.

Musiikillisen annin lisäksi matka tarjosi tietysti paljon muutakin. Kuorolaiset olivat erityisen vaikuttuneita isäntäperheissä asumisesta.

– Perheissä asuessa pääsi näkemään enemmän paikallista kulttuuria, oppi kieltä ja huomasi että onhan sieltä englannintunneilta jotain jäänyt mieleen, Janna Koskipää sanoo.

kuoro_treeni

Yleisö hurrasi

San Franciscossa Sibelius-lukion tyttökuoro sai esiintyä varsin valistuneelle yleisölle, joka tuntui arvostavan suomalaisten esityksiä ja amerikkalaiseen tapaan osoitti sen.

– Yleisö selvästi tajusi, mitkä kappaleet olivat haastavia ja oli innoissaan myös kansanmusiikista, Aittakumpu kertoo. Myös kuorolaiset itse vaikuttuivat vastaanotosta.

– Viimeisen esityksen Lemmennosto-kappaleen jälkeen yleisö vain taputti ja taputti. Se oli uskomatonta ja sen jälkeen oli vaikea jatkaa konserttia. Itsekin olin eturivissä, ja yritin siinä hymyillä, vaikka oli itku kurkussa, Koskipää muistelee.

– Yleisö sanoi, että meistä näki, että meillä oli hauskaa ja se tuntui hyvältä, Rosenström kertoo.

Kuvat ja video: Silvia Hosseini

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Sibelius-lukion kuoromusiikin kannatusyhdistys ry:lle apurahan Sibelius-lukion tyttökuoron konserttimatkaan Yhdysvaltoihin.
, Jenni Heikkinen.

Kulttuurirahasto jakaa 25 miljoonaa apurahoina

Suomen Kulttuurirahasto jakaa vuosijuhlassaan 27.2. ennätykselliset 25 miljoonaa apurahoina. Apurahoja myönnettiin 1064 henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle.

Määräaikaan mennessä apurahahakemuksia jätettiin 9133 kappaletta. Tieteen hakemusten määrä nousi noin sadalla ja taiteen hakemusten laski noin viidelläsadalla. Kun jaettavaa oli peräti kaksi miljoonaa edellisvuotta enemmän, hakemusten läpimenoprosentti kasvoi sekä tieteessä että taiteessa. Nyt apurahan sai 12 % hakijoista (vuonna 2015 11%).

 

Haetut_apurahat

 

Myös apurahojen keskisuuruus kasvoi, tieteen aloilla se oli 22 700 euroa (21 900) ja taiteessa 16 600 (15 700). Tiede sai apurahoista 54% ja taide 46%. Eniten rahaa myönnettiin taiteelliseen työskentelyyn (33%) ja toiseksi eniten väitöskirjatyöhön (28%). Post doc -tutkimuksen osuus kasvoi edelleen ja oli nyt 14 %. Naisten osuus apurahansaajista laski hieman ja oli nyt 56 % (59 %). Apurahansaajista ulkomaalaisten osuus kasvoi ja oli nyt 10 % (8 %).

Jakaumat

Keskusrahaston vuosijuhlassa jakamien apurahojen lisäksi Kulttuurirahasto rahoittaa sekä säätiöiden Post doc -poolin että Post docs in Companies -ohjelman hakijoita. Näin keskusrahaston kokonaisjako nousee 25 miljoonaan euroon (23 milj. euroa vuonna 2015). Lisäksi maakuntarahastot jakavat kevään vuosijuhlissa 11,5 miljoonaa euroa.

Apurahansaajat julkaistaan lauantaina 27.2.2016 klo 19.00 osoitteessa www.skr.fi/jako2016

, Jenni Heikkinen.

Palkittu muotoilija ylittää rajoja

Designmuseon Galleriassa avautui tammikuun lopussa muotoilija Ilkka Suppasen palkintonäyttely. Uransa aikana muun muassa huonekaluja ja valaisimia suunnitellut Suppanen on kaatanut keinotekoisia raja-aitoja arkkitehtuurin ja muotoilun väliltä, lisännyt maailmalla tietoisuutta suomalaisesta muotoilusta ja edistänyt näin nuorten suomalaisten muotoilijoiden kansainvälistymistä. Kulttuurirahasto palkitsi Suppasen työstään viime vuonna 30 000 euron palkinnolla.

Suppanen opiskeli arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa ja sisustus- ja huonekalustesuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Gerrit Rietveld Academiessa Amsterdamissa.

– Rakastan muotoilua ja arkkitehtuuria. Teknillisessä korkeakoulussa opin näkemään ympäristöni arkkitehdin silmin. Polytekniikan ohella halusin päästä muotoilemaan ja kokeilemaan materiaaleja. Menin opiskelemaan sisustus- ja huonekalusuunnittelua Taideteolliseen korkeakouluun, jossa korostuu käsityöläisyys. Oli mielenkiintoista vertailla näiden koulujen ajattelutapoja, Suppanen kertoi Tammenlastuja-lehden haastattelussa vuosi sitten.

Suppanen_tuoli

Klassisen pohjoismaisen perinteen jatkaja

Suunnittelutyössään Suppanen jatkaa klassista pohjoismaista muotoiluperinnettä. Hän korostaa, ettei skandinaavinen design ole tyylisuunta, vaan se edustaa esimerkiksi ympäristöjen esteettömyyttä, tuotteiden helppokäyttöisyyttä ja palvelujen saavutettavuutta.

Kulttuurirahaston palkinnon lisäksi Ilkka Suppanen sai vuonna 2015 Torsten ja Wanja Söderbergin palkinnon, joka myönnetään Ruotsissa vuosittain aktiiviselle pohjoismaiselle suunnittelijalle tai taidekäsityöläiselle. Tähän palkintoon liittyvässä designmuseon näyttelyssä on esillä esimerkkejä Suppasen laajasta tuotannosta. Ilkka Suppanen on suunnitellut tuotteita niin suomalaisille kuin kansainvälisillekin yrityksille, kuten Artek, Marimekko, Iittala, Woodnotes ja Capellini. Aiemmin Suppasen töitä on ollut esillä muun muassa Venetsian biennaalissa ja New Yorkin modernin taiteen museossa MoMA:ssa.

Ilkka Suppasen haastattelun Tammenlastuja-lehdessä voit lukea täältä.

Kuvat: Heikki Tuuli ja Studio Suppanen

Tietoa Design-museon näyttelystä

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 Ilkka Suppaselle 30 000 euron palkinnon ”rajojen ylittämisesta, kestävän kulttuurin muotoilusta”.
, Jenni Heikkinen.

Satellite Stories työstää uutta levyä rauhassa

Oululainen indie pop -bändi Satellite Stories on Suomessa vielä melko tuntematon, vaikka kiertääkin keikkailemassa ympäri maailmaa. Viime vuonna bändi kiersi kahteen otteeseen Euroopassa ja soitti ensimmäistä kertaa myös Yhdysvalloissa.

– Ainakin kuuntelijamäärien mukaan suurimmat yleisömme ovat Yhdysvalloissa, siksi olemme sinne koettaneet puskea, Satellite Storiesin kitaristi Marko Heikkinen kertoo. Suomessa suomalaisten esittämä englanninkielinen musiikki nousee harvoin hittilistoille ja kotimaassa yleisöä on lähinnä Helsingissä sekä bändin kotikaupungissa Oulussa.

Satellite Stories sai keväällä 2015 Pohjois-Pohjanmaan rahastolta apurahan neljännen levynsä tekoon. Kesä sujuikin tiiviisti sävellystöissä.

– Kyllähän se auttoi työskentelyä, että ei tarvinnut stressata mistään muusta. Mielestäni viime kesänä tekemämme biisit ovat parhaita mitä olemme tehneet.

Syksy kului keikkaillessa. Viime vuoden alussa julkaistu bändin kolmas levy, Vagabonds, sai keikoilla myönteistä huomiota.

– Isoissa kaupungeissa kuten Lontoossa, Madridissa, Barcelonassa ja Berliinissä sujui parhaiten, niissä riitti mukavasti yleisöä, Heikkinen kertoo.

Työ etenee

Tällä hetkellä levylle kuuluu Heikkisen mukaan hyvää.

– Teemme kaikki demoja ja sitten kuuntelemme niitä yhdessä. Nyt olemme säveltäneet tosi tarkkaan, laittaneet sointupätkiä ja melodia-ideoita luupille ja käyneet niitä läpi monta tuntia, miettineet mitkä niistä sopivat levylle.

Vagabonds-levyä äänitettiin Oulun lisäksi Britanniassa, mutta tulevan levyn osalta suunnitelmat ovat vielä avoinna. Neljännen levyn on tarkoitus ilmestyä vuonna 2017. Uusia kappaleita päästiin kuitenkin kokeilemaan jo viime syksynä New Yorkissa CMJ-festivaaleilla.

– Uudet biisit saivat ihan positiivisen vastaanoton. Levy on kuitenkin vielä niin kesken, ettei vielä tiedä miltä kappaleet lopulta kuulostavat, Heikkinen sanoo.

Tänä vuonna Satellite Stories keskittyy levyn tekoon ja suunnitelmissa on keikkailla edellisvuotta vähemmän. Joitain keikkojakin on luvassa ja keväällä bändi suuntaa taas Yhdysvaltoihin, tällä kertaa Texasin Austiniin maineikkaille South by South West –festivaaleille.

Jatkossakin yleisöt löytynevät todennäköisesti kotimaan ulkopuolelta.

-Suomessa tämä on marginaalimeininkiä, yleisöt ovat muualla.

Kuva: Satellite Stories

Maakuntarahastojen apurahat ovat haettavissa 10.1.-10.2.2016. Lisätietoa täällä.

Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan maakuntarahasto myönsi vuonna 2015 Marko Heikkiselle ja Satellite Stories -yhtyeelle apurahan taiteelliseen työskentelyyn.
, Jenni Heikkinen.

Maakuntarahastojen apurahat haettavina 10.1.-10.2.2016

Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahaston apurahojen haku alkaa 10.1.2016. Maakuntarahastot tukevat oman maakuntansa alueella tehtävää kulttuurityötä jakamalla apurahoja ja palkintoja. Vuonna 2016 maakunnat jakavat apurahoja yhteensä 11,5 miljoonan arvosta.

Videobloginsa Kouvola-jaksossa Säätiösetä kertoo maakuntarahastoista ja niiden toiminnasta:

Lisää tietoa maakuntarahastojen apurahahausta löytyy Kulttuurirahaston nettisivuilta.

Lisätietoa maakuntarahastoista: www.skr.fi/mkr

Suomen Kulttuurirahastolla on valtakunnallisesti toimivan keskusrahaston lisäksi 17 maakuntarahastoa, jotka toteuttavat omilla alueillaan rahaston sääntömääräistä tehtävää. Maakuntarahastojen tarkoituksena on maakunnan kulttuurin vaaliminen ja kehittäminen. Ne tukevat ja edistävät tiede-, taide- ja muuta kulttuurityötä jakamalla vuosittain apurahoja ja palkintoja. Lisäksi ne voivat järjestää omaa kulttuuritoimintaa ja käynnistää erilaisia kulttuurihankkeita.
, Jenni Heikkinen.