Talvi kaupungissa

Postmodernin yhteiskunnan kaupunki-ihanteet tulevat Etelä-Euroopasta. Rakennukset ja elinympäristö piazzoineen, kävelykatuineen ja ulkoilmakahviloineen suunnitellaan ikuiseen kesään. Vihreää on helppo hallita, mutta vaihtuvalle säälle ja pohjoisen vuodenajoille ei voi asettaa täsmällistä paikkaa.

Essi Oikarinen Oulun yliopistosta tutkii väitöskirjatyössään pohjoisen ilmaston ja sääolosuhteiden huomioimista ja hyödyntämistä yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelussa.

– Pohjoisessa on vihreää vain neljäsosan vuodesta. Haluan tietää, miten myös sininen, valkoinen ja jopa harmaa otetaan suunnittelussa huomioon. Miten säätä ja harmautta voidaan hallita tai miten eri vuodenajoista saadaan niiden parhaat puolet irti. ”Pohjoinen kaupunki” on käsitteenä ja suunnitteluteemana yhä täysin standardoitumaton, Oikarinen kertoo.

Pohjoinen elinympäristö hakee vielä identiteettiään erityistapauksena kaupungistuneiden elämäntapojen joukossa. Talvi on kaupunkisuunnittelussa mukana lähinnä teknisenä asiana, ei niinkään ihmisten toiminnallisena aisti- ja merkitysympäristönä. Teknisen ja sosiaalisen infrastruktuurin yhtäaikaiseen pohtimiseen ei ole kiinnitetty kovin paljon huomiota.

– Vuodenajat ja lumi loistavat poissaolollaan. Jos talvi ylipäätään on mukana, niin yleensä vain materiaalivalintojen ja teknisten mitoitusten kautta. Pohjoisen vuodenaikoja ei ajatella kokonaisvaltaisena kaupunkikokemuksena. Esimerkiksi talvimaisemien ja talvisten näkymien hyvinvointivaikutuksia urbaanissa kontekstissa ei pohdita tarpeeksi.

Ikuisen kesän ideologia

Tekniikka on ottanut lähtökohdakseen ikuisen kesän ideologian – mitä tapahtuisi, jos talvinen kunnossapito ei toimisi, katuja ei aurattaisi ja jalkakäytäviä ei hiekoitettaisi. Myös muut lähtökohdat on kuitenkin hyvä tunnistaa ja tunnustaa. Elämäntapaa, kulttuurisen omaleimaisuuden eri puolia sekä luonnon tarjoamia aineellisia ja aineettomia palveluita eri vuodenaikoina voidaan ottaa enemmän tarkasteluun mukaan.

– Ikuinen kesä osataan jo aika hyvin. Vihreä on ollut ”in”, koska ekosysteemipalvelut ovat ”in”. Vihreän lisäksi haluan tutkia valkoisen vaikutusta, sitä millainen on hyvä arjen elinympäristö erityisesti talvella. Vaikka harmaus lisääntyisi maisemassa, arjen harmauden ei tarvitse lisääntyä. Pohjoisessa talvi on arkea, Oikarinen selittää.

Nykyaikaisessa kaupunkisuunnittelussa on pyrkimyksenä altistaa suotuisille ja suojata haitallisilta ilmastotekijöiltä ja sääolosuhteilta. Pohjoisissa oloissa tärkeää on pohtia asukkaiden kokeman toiminnallisuuden, kaupunkitilojen ja -rakenteen sekä kausiluontoisuuden ja vuodenaikojen välisiä riippuvuussuhteita.

– Lähestyn tutkimusaihetta tila, paikka ja käyttäjät edellä. Kaupunkiympäristöjen fyysisiä piirteitä ja käyttäjämielikuvia on todella mielenkiintoista verrata keskenään.

Teksti ja kuvat: Sauli Herva

Arkkitehti Essi Oikarinen sai 24 000 euron apurahan 27.2.2015 pohjoisten sääolosuhteiden huomioimista ja hyödyntämistä kaupunkisuunnittelussa käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Hiljaiset suomalaiset – totta vai stereotypiaa?

Suomalaisten hiljaisuus on paljon toisteltu stereotypia, joka on jatkuvasti esillä. Samalla suomalaiset tulevat kuin automaattisesti verratuksi muihin kansoihin.

– Ei kuitenkaan ole varsinaisesti tutkittu, että mitä se oikeastaan tarkoittaa. Missä tilanteissa suomalaiset ovat hiljaisia, ja keneen verrattuna? tutkijatohtori Anna Vatanen Helsingin yliopistosta kertoo. Siksi Vatanen päätti itse tarttua aiheeseen.

Tutkimuksessaan Vatanen tarkastelee toisilleen tuttuja ihmisiä luonnollisissa keskustelutilanteissa ja selvittää, miten nämä reagoivat keskustelussa syntyviin hiljaisiin hetkiin ja luovat niitä toiminnallaan: miten ne alkavat, mihin loppuvat ja mitä siinä välissä tapahtuu – onko tilanne luonteva vai vaivautunut, pitääkö hiljaiseksi hetkeksi keksiä jotain muuta tekemistä. Aineistona on videoituja keskusteluja.

Vatanen etsii keskusteluista taukohetkiä ja niissä toistuvia piirteitä, pyrkii löytämään yleisiä toimintatapoja ja suhteuttaa niitä siihen, mitä suomalaisten hiljaisuudesta on sanottu ja millaisia seikkoja muunkielisessä tutkimuksessa on löydetty.

hiljaisuus_vatanen

Vaitonaiset hetket

Vatasen tutkimus on vasta alussa, mutta jo nyt hän arvelee, että jotain erityistä suomalaisten suhtautumisessa hiljaisuuteen on. Aiemmassa tutkimuksessa oli havaittu, että englanninkielisetkin kyllä pitävät taukoja keskustelussa, mutta näissä tilanteissa keskustelukumppanit tyypillisesti keskittyvät hetkeksi muuhun, silittävät vaikka koiraa tai hakevat kirjan hyllystä. Suomalaisten keskusteluissa on havaittavissa tilanteita, joissa ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään.

– Siinä vain ollaan, ja tilanteet vaikuttavat ihan rennoilta, Vatanen kuvaa.

– Kiinnostavinta ei välttämättä ole, miten pitkään ollaan hiljaa, vaan mitä silloin tapahtuu.

Vatasen aineistona on keskusteluja esimerkiksi aamiaiselta, automatkalta, kaveriporukan lautapeli-illasta ja ystävän vierailulta. Jotkut hiljaisuudet toki johtuvat siitä, että keskustelijan pitää tehdä jotain muuta, vaikkapa suunnitella seuraavaa siirtoaan lautapelissä. Vatanen huomauttaa, etteivät nämä tilanteet silti aina vaatisi kaikkia läsnäolijoita olemaan hiljaa.

– Jo parikin sekuntia kestävä hiljaisuus voi olla pitkä. Jos sellaisia on usein, eivätkä ne vaikuta epämiellyttäviltä, se kertonee, että hiljainen hetki on keskustelijoiden mielestä ihan ok.

Mitä on hiljaisuus?

– Käsite hiljaisuus nostaa esiin vain sen, että tilanteessa ei ole puhetta, mutta onhan muutakin vuorovaikutusta kuin puhe, vaikkapa nyökyttely tai katse.  Hiljaisuus voi siksi olla vähän harhaanjohtava termi, Vatanen sanoo.

Kyse on myös siitä, millä keinoin osoitetaan, että ollaan yhdessä. Aina siihen ei tarvita sanoja, vaan pelkkä oleminen voi riittää.

– Suomen puhujille on ehkä ominaista toimia niin, ettei sanota mitään, se voi olla yksi tavallinen yhdessäolon tapa. Toisaalta vaikka suomalaiset suhtautuisivat hiljaisuuteen eri tavoin kuin jotkut muut kansalaisuudet, se ei vielä tarkoita että suomalaiset olisivat aina tai ylipäätään ”hiljaisia”. Ei voida myöskään olettaa, että ”suomalaiset” olisivat jokin yhtenäinen ryhmä, jonka jäsenten toiminta olisi aina samanlaista.

Keväällä Vatanen matkustaa Australiaan tekemään yhteistyötä sikäläisten tutkijoiden kanssa. Hän odottaakin innolla, miten he näkevät tutkittavan ilmiön ja pitävätkö he sitä jotenkin poikkeavana tai kummallisena.

– En varmaankaan pysty selvittämään, mistä ajatukset suomalaisten hiljaisuudesta ovat peräisin, mutta toivon ja uskon voivani paljastaa jotain todellisuudesta stereotypian takana.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 filosofian tohtori Anna Vataselle apurahan suomalaisten hiljaisuutta käsittelevään väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Sääksien matkassa

Sääksisäätiön vuonna 2014 alkaneessa hankkeessa kuusi sääkseä varustettiin satelliittilähettimillä niiden pesinnän ja muuttomatkojen seuraamiseksi.

– Sääksi on vähälukuinen petolintu, jonka Suomessa pesivä kanta on arviolta 1200 paria, Sääksisäätiön puheenjohtaja Ilmari Häkkinen kertoo.

Sääksillä on pula pesintään sopivista puista, joita ovat yleensä vanhat tasalatvaiset männyt. Pesiä tuhoutuu myrskyissä pesimäaikana ja syksyisin.  Silloin pesintä keskeytyy tai jää seuraavana vuonna väliin uutta pesää rakennettaessa. Siksi viime vuosina sääksille onkin rakennettu pesäalustoja, jotka kestävät kovankin myrskyn. Työn tuloksena sääksikanta on pystytty pitämään vakaana jopa siinä määrin, että viimeisimmässä uhanalaisluokituksessa sääksi siirrettiin silmälläpidettävistä elinvoimaisten lajien joukkoon.

– Tämä on pitkälti lintuharrastajien  ja lintujen rengastajien ansiota, sillä he  ovat rakentaneet tekopesiä sellaisiin paikkoihin, joissa sääksen luonnonpesä on pudonnut alas tai paikka on muuten sovelias sääksen pesinnälle.

saaksisaatio2

Alun perin kolmevuotiseksi suunniteltu satelliittisääksien tutkimushanke jatkuu vielä vuoden ajan.

– Laitteet tuntuvat toimivan varsin hyvin ja kuudesta linnusta vielä kolme on hengissä.

Lähettimien antamaa tietoa voi kuka tahansa seurata Luonnontieteellisen keskusmuseon sivuilta, ja näitä tietoja ovat hyödyntäneet myös useat koululuokat Suomen lisäksi muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

– Sääksien avulla koululaiset opettajineen pääsevät uuden opetussuunnitelman mukaisesti oppiainerajat ylittävään, laaja-alaisen osaamisen ja ilmiöpohjaiseen oppimisen ytimeen. Eri ikäisten oppilaiden ympäristötiedon, biologian, maantiedon, englannin kielen, kuvataiteen ja liikunnan taitojen lisäksi, oppilaat oppivat lintujen elämästä, rakenteellista ominaisuuksista, ravinnonhankinnasta, muutosta ja pesinnästä. Sääksisäätiön ja muidenkin sääksiharrastajien ylläpitämät pesäkamerat ovat kouluissa aktiivisessa käytössä.

saaksisaatio3

Linnut muuttotouhuissa

Tällä hetkellä satelliittisääksille kuuluu enimmäkseen hyvää, kertoo Sääksisäätiön toiminnanjohtaja Juhani Koivu.

– Satelliittiseurannalla on saatu kerättyä käsittämättömän hienoa aineistoa lintujen liikkeistä, Koivu kehuu.

Juuri nyt sääksien seurannassa eletään taas jännittäviä aikoja, kun syysmuutto on käynnistymässä. Linnut lentävät vuodesta toiseen pitkälti samoja reittejä ja talvehtivat yleensä läntisessä Afrikassa Guineanlahden rannoilla.

Huonojakin uutisia on. Renkolaisen Ilpo-sääksen satelliittiseurannassa mukana ollut vaimo ammuttiin viime syksynä Ukrainassa.

– Ilpo ei onnistunut saamaan uutta puolisoa koko kesänä, vaan joutui viettämään koko kesäkauden leskimiehenä. Se toki rakenteli vanhaa pesäänsä ja paria muutakin pesää lähiseudulla. Lisäksi se oleili useilla järvillä ja vieraili ainakin seitsemällä asutulla pesällä kyläilemässä. Ilpo kyllästyi Suomen sateisiin ja starttasi kohti etelää jo 13.8. Neljä päivää myöhemmin Ilpo ilmoitti sijaintinsa Puolassa ja siirtyi sittemmin Algeriaan.

Juhani Koivun mukaan utsjokinen sääksirouva Seija aloitti lentonsa kohti etelää 14.8. ja jätti samalla poikkeuksellisen aikaisin lastenhoitovastuun isäsääkselle. Kesällä 2016 uutena yksilönä seurantaan valjastettu janakkalalainen sääksikoiras Alan puolestaan aloitti muuttonsa 31.8.

Kuva 2: Tero Niskanen ja Harri Koskinen ovat juuri saaneet valjastettua Utsjoella nuoren sääksen satelliitttilähettimellä.
Kuva 3: Harri Koskinen tarkistaa Ilpo-sääkselle asennetun lähettimen ja vapauttaa sitten linnun reviirilleen.

Kuvat: Sääksisäätiö

Sääksisäätiö sai vuonna 2014 Suomen Kulttuurirahaston apurahan sääksien satelliittiseurantaan ja eurooppalaiseen kouluyhteistyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Haminan vanhojen talojen tarinat tutkitaan

Haminan linnoituksen wanhat talot ry haluaa selvittää kaupungin vanhan linnoituksen asuintalojen historian elävöittääkseen kaupunkia.

– Haminan vallit, linnoitus sekä julkiset rakennukset kuten kirkot ja raatihuone on kunnostettu upeasti ja niiden historia tunnetaan hyvin, mutta linnoituksen vanhoja taloja ei, yksi yhdistyksen perustajajäsenistä, Matti Parpola kertoo.

Yhdistyksen jäseniä kiinnostavat sekä linnoituksen talot että tontit joille ne on rakennettu, sillä tonteilla on tapahtunut paljon jo ennen nykyisten talojen rakentamista. Tähän mennessä on tehty alueen tonttikartta vanhimpien tunnettujen tonttien mukaan, selvitetty vanhat tonttinumerot, kadunnimet ja palovakuutusasiakirjat.

– Niiden avulla kaivamme arkistoista tietoja ja määrittelemme, mihin nykytaloon mikäkin historiallinen tapahtuma liittyy.
Tietoa haetaan Kymenlaakson maakunta-arkistosta sekä Viipurin, Tukholman ja Pietarin arkistoista.

haminanwanhattalot4

– Haluamme, että tieto on julkista ja kaikkien käytössä. Meille on myös tärkeää tehdä huippulaatuista työtä ja kerätä aukotonta tietoa, Parpola sanoo. Yksi päätavoitteista on tietokirjan julkaisu.

Toiveissa on myös Haminan matkailun edistäminen.

– Aina siellä asuneet ovat saattaneet sokeutua kaupungin hienoudelle ja sille, kuinka ainutlaatuinen kaupunki on, Parpola arvelee. Yhdistyksen tavoitteena on, että vanhoista taloista kerätyt tiedot olisivat jokaisen matkailijan käytössä esimerkiksi älypuhelimen sovellusten kautta.

haminanwanhattalot3

Tarinat heräävät henkiin

Vanhaan linnoitusalueeseen liittyy Parpolan mukaan paljon tarinoita, joita ei ole kirjattu ylös. Hänen omassa kotitalossaan toimi 1900-luvun alussa suutarinverstas, ja kellarissa viinikellari. Verstas olikin kasakoiden suosiossa, sillä he saattoivat hiippailla sukkasillaan kellariin nauttimaan juomista kunnes saappaat olivat valmiit.

– Myös kaupungin suurin konna on omistanut talon. Hänet tuomittiin aika kamalista rikoksista, joten jos tontilla alkaisi kaivella, sieltä voisi löytyä kaikenlaista.

haminanwanhattalot2

Yhdistys onkin jo järjestänyt alueella erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi Hamina Tattoon aikana talojen pihat avattiin yleisölle ja niillä järjestettiin konsertteja ja taidenäyttelyjä. Toinen tapahtuma on ollut polkuautokilpailu, jossa kierretään korttelia 24 minuutin ajan.

– Juuri tällaista toimintaa haluammekin, jotta kaupunki herää henkiin uudessa ajassa.

Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahasto myönsi vuonna 2016 Haminan wanhat talot ry:lle apurahan Haminan linnoituksen vanhojen asuinrakennusten historiatutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Hymyilevän miehen tarina hurmasi ohjaajan

– Elokuvantekijälle taiteellinen vapaus on kaikki kaikessa. Ehkä nyt sitä on helpompi pyytää, kun voi osoittaa että on aiemminkin ollut luottamuksen arvoinen, pohtii ohjaaja Juho Kuosmanen. Hänen elokuvansa Hymyilevä mies voitti toukokuussa Cannesin elokuvajuhlilla Un Certain Regard -palkinnon ja sen jälkeen elokuvalle ja sen ohjaajalle on povattu suurta menestystä.

Cannesissa saadun huomion vaikutus kokonaisuudessaan selvinnee vasta myöhemmin, mutta Kuosmanen sanoo, että ainakin yhteistyökumppanit toki pitävät huomiosta. Hymyilevä mies vaikuttaa Kuosmasen mukaan myyvän hyvin ulkomaillakin ja ohjaaja iloitsee myös siitä, jos sen myötä muutkin suomalaiset tekijät saavat huomiota.

– Kun jostain maasta yksi tekijä huomataan, se kääntää katseet siihen maahan muutenkin.

hymyilevamies_1

Poikkeuksellinen mies, poikkeuksellinen elokuva

Idea Hymyilevään mieheen tuli vuonna 2011. Kuosmanen koetti kirjoittaa pariakin käsikirjoitusta, mutta ne eivät millään tuntuneet sujuvan. Kuosmasen lopputyönään ohjaama Taulukauppiaat oli voittanut Cannesin parhaan opiskelijaelokuvan palkinnon.  Se merkitsi, että Kuosmasen ensimmäinen pitkä elokuva esitettäisiin myös festivaaleilla, mikä toi lisää painetta työhön. Sitten Kuosmanen törmäsi nyrkkeilijä Olli Mäen tarinaan.

– Ajattelin, että sen kautta voisin käsitellä samoja tunteita, eli paineita ja menestystä, sitä mitä se kenellekin tarkoittaa.

Hymyilevä mies kuvaa Olli Mäen valmistautumista maailmanmestaruusotteluun. Samaan aikaan Mäki huomaa rakastuneensa.

Kuosmasta kiinnosti, miten Mäestä ennen ottelua rakennettiin kansakunnan sankarihahmoa, vaikka nyrkkeilijä itse koki, ettei tulossa ollut sankaritarinaa.

– Olli Mäki oli hyvä nyrkkeilijä, mutta hänen kiltti luonteensa oli ristiriidassa lajin kovuuden kanssa. Poikkeuksellisesta nyrkkeilijästä piti tehdä poikkeuksellinen nyrkeilijäelokuva.

hymyilevamies_3

Mykkäelokuvista virkistystä

Nyt Kuosmasella on työn alla kaksi käsikirjoitusta ja talven aikana hän kuvaa mykkäelokuvaa Loud Silents -festivaaleille. Luvassa on uusi versio Suomen vanhimmasta elokuvasta, Salaviinanpolttajista vuodelta 1907.

Kuosmasella on mykkäelokuvan tekemisestä kokemusta jo vuodelta 2012, jolloin hän teki elokuvan Romu-Mattila ja Kaunis Nainen. Sitä esitetään taas Pariisin elokuva-arkistossa Hymyilevän miehen ensi-illan yhteydessä.

– Välit elokuvien välillä ovat pitkiä ja prosessit kestävät kauan, varsinkin kun haluaa olla kaikessa mukana. Siksi on hyvä, että on välissä lyhyempiä töitä, että hommassa pysyy mukana tekeminen ja leikkisyys. Mykkäelokuvat ovat virkistäviä projekteja ja tuovat myös ideoita.

Hymyilevä mies teattereissa 2.9.2016

Kuvat Hymyilevä mies -elokuvan kuvauksista.

Juho Kuosmanen on saanut Suomen Kulttuurirahastolta apurahoja elokuvien käsikirjoittamiseen, ennakkovalmisteluihin ja muuhun taiteelliseen työskentelyyn vuosina 2011-2016.
, Jenni Heikkinen.

Julkinen tunnustus korjaa urheilijan kokemaa vääryyttä

Tutkija Mika Hämäläisen työn tuloksille riittää juuri nyt kysyntää. Haastattelupäivää edeltävänä yönä on tullut uutinen, että keihäänheittäjä Antti Ruuskasen Lontoon olympialaisissa saama pronssi kirkastuukin hopeaksi kilpakumppanin dopingkäryn myötä. Kesällä julkaistussa artikkelissaan Hämäläinen tarkasteli, miten tällaisessa tilanteessa voitaisiin toimia mahdollisimman oikeudenmukaisesti: miten jälkikäteen korjataan se epäreiluus, että urheilija on menestynyt dopingiin turvautumalla?

Hämäläinen listaa kahdeksan toimenpidettä tilanteen korjaamiseksi. Näitä ovat hylkäys ja sijoitusten uudelleenjako, tulosten muuttaminen, mitalien uudelleenjako, kilpailukielto, oikeudellinen seuraus, uusintaottelu, anteeksipyyntö sekä anteeksianto.

– Uskon, että paras vaihtoehto on jonkinlainen järkevä yhdistelmä näistä –uusintakilpailua lukuun ottamatta.

Erityisen tärkeänä hän pitää mitalien uudelleenjakoa, joka tulisi toteuttaa näyttävästi.

– Uuden seremonian voisi pitää arvokisojen yhteydessä. Olen miettinyt, voisiko kärynnyt urheilija osallistua seremoniaan ikään kuin anteeksipyyntönä. Jos hän luovuttaisi mitalin, se voisi luoda juhlavampaa tunnelmaa. Kärynneen pitäisi kuitenkin olla mukana vapaaehtoisesti, ei pakotettuna.

Hämäläisen mukaan mitaliseremonia on tärkeä, sillä siinä tulee esiin kilpailun sosiaalinen puoli.

– Urheilukilpailu on sosiaalista toimintaa ja kilpailua motivoi vertailu toisiin, Hämäläinen selittää.

Siksi myös lopputuloksessa sen julkisuus on merkittävä osa, ei riitä että vain urheilija itse tietää miten on pärjännyt.

Urheilu_MikaH

Reiluus rangaistuksissa

Jos oikaisutoimenpiteitä käytetään huonosti, ne voivat lisätä epäreiluutta.

– Kun esimerkiksi jaetaan kilpailukieltoja, tavoitteina on, että sääntöjä rikkonut ei hyötyisi rikkeestään, että sanktiot toimisivat pelotteena ja että ne rankaisisivat. Voisi ajatella, että tavoitteet täyttyisivät paremmin, mitä ankarampi rangaistus on, mutta eivät rangaistukset aina toimi niin. Voi esimerkiksi olla lieventäviä asianhaaroja, jotka vähentävät syyllisyyttä.

Rangaistuksen reiluuden kannalta Venäjän joukkueen kohtelu Rion olympialaisissa on kiinnostava tapaus, sillä siinä rangaistaan yksittäisten urheilijoiden sijaan koko joukkuetta, kun muun muassa koko yleisurheilujoukkue suljetaan kisoista.

– Kollektiivinen rangaistus on tehokas, mutta samallahan syyttömiäkin rangaistaan. Silloin tehokkuus ja yksilönvapaus asettuvat vastakkain, sillä olemme tottuneet ajattelemaan, että jokaisella yksilöllä tulee olla vapaus tavoitella menestystä. Näiden arvojen välille pitäisi löytää tasapaino.

Tutkittavaa riittämiin

Toistaiseksi Hämäläinen on tutkinut urheilua, mutta hänen toiveenaan olisi tarkastella myös koulutukseen liittyviä tilanteita.

– Ratkaisevat kokeet, kuten ylioppilas- ja pääsykokeet, ovat urheilukisoihin vertautuvia kilpailutilanteita. Niissäkin joudutaan miettimään oikaisutoimenpiteitä, jos jälkikäteen käy ilmi, että joku on esimerkiksi huijannut tai jonkun pisteet on laskettu väärin.

Meneillään olevat olympialaiset, uutiset doping-käryistä ja tuloslistojen korjaaminen ovat Hämäläisen tutkijan työn kannalta kiinnostavia.

– Kyllähän ne tutkijan innostusta herättävät ja aiheen valinta tuntuu onnistuneelta. Katselen silti olympialaisia lähinnä urheilufanina, ja odotan kovasti esimerkiksi Usain Boltin suorituksia.

Kuvat: Harri Tahvanainen ja Nils Sandman

Varsinais-Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 Mikä Hämäläiselle apurahan urheilun ja koulutuksen reiluutta käsittelevään väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Metsämarjat muistiin

Suomalaisille marjoille riittää Aasiassa kysyntää. Esimerkiksi Japaniin ja Kiinaan marjoja ostettaisiin enemmän, kuin meiltä riittää myyntiin. Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, etteikö Suomen metsissä riittäisi marjoja, vaan siinä, että vain pieni osa marjoista poimitaan. Nyt tutkijat selvittävät marjojen satovaihtelua ja poimintamääriä, jotta voidaan arvioida, paljonko enemmän marjoja voisi metsistä poimia.

– Itä-Suomen yliopistossa on tehtiin vuosina 2011-13 laaja valtakunnallinen kyselytutkimus, jossa suomalaisilta kotitalouksilta tiedusteltiin heidän poimimiaan marjamääriä lajeittain. Sen perusteella saadaan laskettua talteen oton määrät lajeittain eri alueilla sekä valtakunnallisesti, tutkija Marjut Turtiainen kertoo.

Toinen tutkija, Pekka Rantanen, puolestaan keskittyy selvittämään ulkomaalaisten poimimien marjojen määrää. Satovaihtelua selvitetään Luonnonvarakeskuksen keräämien havaintotietojen pohjalta.

Vuosittaiset satovaihtelut ovat merkittäviä:

– Esimerkiksi vuosi 2010 oli heikompi marjavuosi ja 2012 tosi hyvä. Ero hyvän ja huonon vuoden välillä on helposti kaksi-kolminkertainen, Turtiainen kertoo.

mustikat

Tutkittua tietoa tarvitaan

Vuosittain Suomen metsissä kypsyy keskimäärin 184 miljoona kiloa mustikkaa ja 257 miljoonaa kiloa puolukkaa. Tästä määrästä poimitaan vaihteleva määrä, riippuen muun muassa vuotuisesta sadon määrästä.

– 1990-luvun lopulla, ennen ulkomaalaisten poimijoiden tuloa, mustikoista poimittiin keskimäärin 5-6 prosenttia, puolukasta 8-10 prosenttia valtakunnallisella tasolla, Turtiainen kertoo.

– Koko sato ei toki ole poimittavissa, vaan arvioiden mukaan noin yksi kolmasosa marjoista. Jos marjat ovat hyvin kaukana, tai jos marjoja on vain harvakseltaan, niitä ei poimita. Silti tehostamisen varaa on.

Viime vuosina yhä suuremman osan Suomen marjoista ovat poimineet ulkomaalaiset poimijat, arvioiden mukaan jopa 80 prosenttia myydyistä marjoista. Ahkerat suomalaispoimijat ovat ikääntyneet, eikä marjanpoiminta tunnu kiinnostavan nuorempia ikäluokkia samaan malliin kuin vanhempia. Turtiainen sanoo myös kaupungistumisen vaikuttavan: marjametsät ovat kaukana, joten marjaan ei tule lähdetyksi.

Ulkomaalaisten poimijoiden myötä poiminnan on arvioitu muuttuneen tehokkaammaksi, mutta tutkittua tietoa aiheesta ei ole. Tätä puutetta Turtiaisen ja Rantasen tutkimus paikkaa kokoamalla yhteen tiedot sekä suomalaisten että ulkomaalaisten marjanpoiminnasta.

– Tarkoituksena on, että tuloksemme päätyisivät käyttöön esimerkiksi ministeriöihin. Niitä voisi käyttää apuna, kun mietitään ulkomaalaisten poimijoiden tuomista Suomeen, sillä tulosten avulla voidaan arvioida, paljonko marjanpoimintaa on varaa tehostaa.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Marjut Turtiaiselle ja Pekka Rantaselle apurahan luonnonmarjojen poimintaa ja satovaihteluita koskevaan tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Sauna on kuin aikakone

Istun lauteilla. Sähkön lämmittämien kivien sihahtaessa toisenlaisen, pehmeämmän sihahduksen vuosien takaa. Istun lauteilla äitini kanssa oman viisivuotiaani kokoisena ja oloisena. Ulkoa kuuluu tuulen vongahtelua ja napsahduksia. Saunan seinustalla seisova koivu pyyhkäisee alaoksillaan pärekattoa. (SKS/SAUNA 1992, 1582.)

– Vaikka saunominen on arkinen tapahtuma, se saa monenlaisia merkityksiä sillä sauna paikkana on vähän kuin aikakonemoottori kokemukselle, selittää Laura Puromies.

Laura_Puromies-Lili_Zoe_Ermezei

Väitöskirjatutkimuksessaan Puromies tutkii saunaa paikkana, joka mahdollistaa menneisyyden läsnäolon ja kokemisen. Puromies tarkastelee ihmisten saunakokemuksia Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon kuuluvien kahden sauna-aiheisen muistitietokeräyksen aineistojen kautta – niistä yksi esimerkki on alun lainaus.

Kertomuksia hän vertaa siihen, miten saunakokemus on esitetty saunaan liittyvissä mainoksissa, lähinnä kiuasmainoksissa. Niitä tarkastelussa on 1950-luvulta lähtien, eli siitä alkaen kun Suomessa on alettu valmistaa kiukaita teollisesti.

Aito sauna

Saunomisessa tapahtunut muutos näkyy Puromiehen tarkastelemissa mainoksissa.

– Sauna on saanut erilaisia merkityksiä ja arvoja sen jälkeen kun se ei ole enää ollut välttämätön, ainoa peseytymispaikka. Mainoksissa painotetaan luonnonyhteyttä ja mystisyyttä 1990-luvulta alkaen.

Mainoksissa mystifioidaan esimerkiksi tulta, kiveä ja höyryä. Myös aitous ja alkuperäisyys saavat moninaisia piirteitä uudemmissa mainoksissa.

– Ihan kaikki mahdollinen argumentoidaan aidoksi, alkaen vaikka lämmöstä, höyrystä tai tuoksusta. Ja jos se on aitoa, se on tavoiteltavaa, Puromies kertoo.

Mainokset myös kierrättävät vanhoja kerronnan tapoja. Kun esimerkiksi markkinoidaan uudenmallista kiuasta, saatetaan käyttää vaikkapa säkeitä Kalevalasta. Kuvaa voidaan käsitellä vanhanaikaisemman näköiseksi tai kun muuten kaikki on modernia ja puhutaan uusista teknologisista innovaatioista, kuvassa saattaa olla tuohivirsut.

– Moderni täytyy perustella vanhalla. Mitä uudempaa, sitä voimakkaammin vanha on läsnä: puhutaan vaikkapa savusaunamaisista löylyistä vaikka mainostetaan sähkökiuasta joka on tarkoitettu muutaman neliön kokoiseen saunaan, Puromies kertoo.

kiuas

Mennyt on läsnä lauteilla

Sama näkyy myös muistoissa, joissa mennyt on vahvasti läsnä.

– Varsinkin kun saunakokemus kerronnallistetaan, siihen yhdistyy erilaisia aikatasoja. Samassa lauseessa saatetaan kuvailla sitä hetkeä kun ollaan saunassa ja sitä miten se ”on kuin vanha savusauna jossa viisivuotiaana saunoin”.

Kertomuksissa mennyt ikään kuin koetaan uudestaan.

– Vaikuttaa siltä, että kyseessä voi olla ihan mikä tahansa sauna missä tahansa, mutta kun kokemuksesta kerrotaan, kerrotaan samalla kaikista muista elämänkaaren saunoista.  Se mihin muistelu päättyy, on yleensä joku lapsuuden aikainen pihasauna tai rantasauna. Se on tavallaan mukana kokemuksessa, vaikka istuttaisiinkin uimahallin saunassa. Sauna on paikka, joka sitoo kokemukseen muistojen eri tasot.

Miksi juuri sauna toimii näin?

– Ehkä sen takia, että sauna on useimmille ollut aina läsnä elämässä. Aineistoni kertomuksissakin sanotaan, että ”ei minua ole opetettu saunomaan vaan synnyin saunaan”. Ja vaikkei nyt olisi ihan syntynyt saunaan, oletettavasti on saunonut eri ikäisenä, Puromies kertoo.

– Ehkä myös se, että saunominen on kehollisena kokemuksena säilynyt hyvin samantapaisena, saa aikaan, että sauna voi toimia tällaisena aikakoneena. Paikasta riippumatta toistetaan hyvin samankaltaisia asioita.

Vaikka sauna on osa arkea, se kuitenkin erottuu muista arkisista toimista. Siellä ollaan alasti, hikoillaan ja rauhoitutaan.

– Sauna on varmaankin monelle vähiten digitalisoitunut paikka, Puromies pohtii.

Kuvat: Kulttuurirahaston arkisto, Lili Zoe Ermezei, Harvia Oy

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Laura Puromiehelle apurahan saunan kulttuurillisesti merkittävää asemaa osana suomalaista arkea käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Alkuraskaus siitepölyaikana saattaa johtaa allergioihin

Kaisa Pyrhönen selvitti väitöskirjatutkimuksessaan, Etelä-Karjalan Allergiatutkimuksessa, kyselylomaketutkimuksella vuosina 2001-06 syntyneiden Etelä-Karjalassa asuneiden lasten allergiaoireita sekä keräsi samana aikana syntyneiden lasten allergiatestien tuloksia.

Väitöskirjatutkimusta suunnitellessaan Pyrhönen huomasi, että väestötietoa allergioiden ja astman esiintyvyydestä ja riskitekijöistä puuttuu sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Suomalainen lastenneuvolaverkosto tavoittaa käytännössä koko väestön lapsuudessa, mikä on Pyrhösen mukaan ainutlaatuista maailmassa, ja juuri se mahdollisti aiempaa kattavamman tutkimuksen. Kyselytutkimus toteutettiinkin lastenneuvoloiden kanssa tiiviissä yhteistyössä ja vanhemmat palauttivat kyselylomakkeet neuvolakäynnin yhteydessä. Tutkimus koski lähes 6000 lasta, joista lähes 4000 lapsen vanhemmat palauttivat kyselylomakkeen.

– Terveydenhoitajat ja vanhemmat olivat motivoituneita keräämään tietoa, vaikka lomakkeiden täyttäminen oli työlästä, Pyrhönen kertoo.

Nyt on aika jatkaa allergiatestiaineiston keruuta samoista lapsista, nyt 7,5-12,5 vuoden ikään asti.

Syntymäajan ja allergioiden yhteys

Pyrhösen tutkimustulosten mukaan kolmasosa päiväkoti-ikäisistä lapsista kärsii tai on kärsinyt ruokayliherkkyydestä. Alle 4-vuotiaista 8 prosentilla on testein todettu ruoka-aineallergia.  Eniten ruoka-aineallergioita on lapsilla, joiden sikiöajan ensimmäinen kolmannes on ajoittunut kevään siitepölyaikaan. Alle 1-vuotiaana kissalle altistuneilla esiintyi viisinkertainen määrä kissa-allergiaa ja koiralle altistuneilla koira-allergiaa lähes kolminkertaisesti altistumattomiin verrattuna.

Erityisesti raskauden ensimmäiseen kolmannekseen liittyvät seikat kiinnostavat Pyrhöstä.

– Tiedetään että immunologia kehittyy pitkälle jo raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana. On myös havaittu, että syntymäajalla ja allergioilla on yhteyttä, Pyrhönen kertoo.

Eteläkarjalaisten lasten väestössä näkyy selvästi, että jos raskauden 11. viikko on osunut koivun siitepölyaikaan, allergiatesteissä löydettiin enemmän ruoka-aineallergioita.

– Nyt on kuitenkin löytynyt vasta ajallinen yhteys, se ei vielä vahvista syy-seuraus-suhdetta. Aihetta on siis tarkasteltava lisää, Pyrhönen sanoo.

pyrhonen_kuvitus

Allergioiden marssijärjestys selviää

Nyt Pyrhösellä on tekeillä artikkeli allergisesta marssista eli siitä missä järjestyksessä ja millaisin kombinaatioin allergiat ilmaantuvat valikoimattomassa väestössä syntymän jälkeen. Tietoa ilmaantuvuusjärjestyksestä tarvitaan näiden sairauksien ennaltaehkäisyssä: jos nähdään, että jonkun allergian ilmaantuvuuden huippu on yksivuotiailla, ei sitä kannata ehkäistä enää viisivuotiailla. Se ohjaa myös etsimään allergioiden syitä oikeasta suunnasta.

Pyrhönen myös käynnistelee jatkokeruuta, joka kattaa eteläkarjalaisten lasten tiedot syyskuulle 2013 asti. Sen myötä päästään näkemään, mitä neljännen ikävuoden jälkeen tapahtuu. Tällä kertaa Pyrhönen kerää allergiatestiaineistoa potilaskertomuksista ja yhdistää ne aiempiin testaustietoihin.

– Uusien tietojen keruun myötä allergiatestattujen ja positiivisten testituloksen saaneiden lukumäärä kasvaa, joten aineistoon tulee lisää tilastollista voimaa, ja sen arvo kasvaa.

Kuvat: Ari Nakari

Etelä-Karjalan Kulttuurirahasto myönsi keväällä 2016 lääketieteen tohtori Kaisa Pyrhöselle apurahan lapsiväestön allergioiden esiintyvyyttä ja varhaisia riskitekijöitä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Urheilutapahtumien musiikki on uhoa, kansallistunnetta ja tunnelmointia

Sandstorm, We will rock you ja Get ready for this. Jos katsot jääkiekon MM-kisoja televisiosta, saat hyvin todennäköisesti kuulla pätkiä näistä kappaleista, arvelee Åbo Akademin tutkija Kaj Ahlsved.

Ahlsved tutkii, miten nauhoitettua musiikkia käytetään urheilutapahtumissa ja niiden yhteydessä esimerkiksi tv-lähetyksissä. Ahlsved on tarkastellut musiikin käyttöä jääkiekko-, jalkapallo- ja pesäpallopeleissä.

Siinä missä jääkiekko-otteluissa nauhoitettu musiikki soi jatkuvasti, jalkapallossa huutosakki ja pelin omat äänet saavat pitkälti luoda stadionin äänimaailman. Pesäpallossa käytännöt taas vaihtelevat joukkueiden kesken ja jos musiikki soi, se voi olla esimerkiksi iskelmää.

Jääkiekkopeleissä musiikin avulla pyritään muokkaamaan ottelun tunnelmaa halutunlaiseksi. Yleisö odottaa, että pelissä on melua, ja musiikki auttaa sen luomiseen.

Musiikin pitäisi pitää yllä hyvää tunnelmaa ja auttaa kannustamaan, mutta Ahlsved ei ole aivan varma, toimiiko se siinä.

– Yleensä suomalainen yleisö on varsin maltillista eikä reagoi kovin vahvasti musiikkiin. Suuri yleisö seuraa enemmänkin huutosakin laulua ja taputuksia. Toki esimerkiksi finaaleissa tilanne voi olla erilainen.

Vaikka yleisö ei automaattisesti seuraakaan musiikkia, tutut, ”omat” kappaleet saavat innostumaan.

– Vaikkapa Tepsi tekee kohta maalin -laulu herättää yleisön, mutta radiohitti ei paljon innosta.

Yleisesti ottaen musiikin on oltava sellaista, johon on helppo tarttua: riittävän nopeatempoista ja tuttua musiikkia, jonka tahdissa on helppo taputtaa.

jaakiekko1

Musiikki luo paikallistunnelman

Ahlsvedin mukaan eri joukkueiden kotihalleissa soiva musiikki luo paikallistunnetta. Suomessa esimerkiksi HIFK:n pelissä soi aina rock, Jokerit taas soittavat paljon dancea.

– Jokereiden peleissä ei todennäköisesti soisi Live is life tai Whatever you want, Ahlsved kuvaa. Tapparalle taas Live is life on oma kappale, joka saa yleisönkin innostumaan.

Eri joukkueiden välisiä eroja voi olla vaikea huomata, jos käy vain yhden joukkueen kotipeleissä. Ahlsvedin mukaan fanit kuitenkin tunnistavat, että eri hallit soivat eri tavoin. Itse hän on tutkimustaan varten käynyt paljon HIFK:n ja Jokereiden peleissä, ja siksi niiden erot tuntuvat korostuneen.

– Jokereiden peleissä soitetaan NHL:n tapaan paljon kansainvälistä, modernia, elektronista musiikkia. HIFK:n peleissä soivat jo aiemmin mainitun Whatever you wantin ohella esimerkiksi AC/DC ja ZZ Top, sekä uusi rock, Ahlsved kuvaa.

Median ja tv-pelien kautta musiikki on muuttunut samankaltaisemmaksi.

– Dj:t seuraavat esimerkiksi NHL:n pelejä ja poimivat niistä musiikkia. Tietyt biisit soivat kaikkialla.

KajAhlsved

Leijona-lauluissa uhotaan

Oma lukunsa on maajoukkueisiin, kuten jääkiekon maajoukkueeseen Leijoniin liitetty musiikki. Esimerkiksi MM-kisoja varten tehdään kisakappale, joka soi radiossa ja televisiossa ja josta keskustellaan.

Ahlsvedin mukaan kisakappaleet ovat arkipäivän nationalismia, ne luovat kuvaa kansakunnasta arkisissa tilanteissa.

– Lähtökohtani on ollut että Suomi on kuvitteellinen yhteisö, ja musiikin avulla luodaan yhteinen ”me”. Selostajan käyttäminen musikaalisena elementtinä on tässä hyvin mielenkiintoista, koska selostajaa puhuttelee tätä kuvitteellista ja hänelle näkymätöntä yhteisöä.

Siinä missä Finlandiaa soitetaan esimerkiksi pelaajien paitojen jäädytyksen yhteydessä ja Maamme-laulua voiton symbolina, kisakappaleisiin ei liity tällaista vakavaa rituaalia, vaikka niissä käytetäänkin sotaretoriikkaa.

Kisakappaleetkin ovat muuttuneet vuosien varrella. Vuonna 1995 kisakappaleena oli Sankarit, joka kertoo, että kaikki ovat sankareita, nekin joilla menee huonosti. Nykyisin kappaleiden pitää korostaa enemmän voittoa ja sitä että suomalaiset ovat erityisen hyviä.

– Ennen vuotta 1995 ja ensimmäistä mestaruutta kisabiisit olivat nöyrempiä eikä niissä ollut uhoa. Nyt kun meillä on kaksi kultaa, pitää laulaa että tietysti voitetaan.

Ahlsved puhuu Leijona-lauluista, joihin hän laskee virallisten kisakappaleiden lisäksi esimerkiksi kappaleet Ihanaa Leijonat, ihanaa ja Den glider in. Niiden tutkiminen on hänen mielestään mielenkiintoista, sillä se kertoo myös mediamaiseman muutoksesta.

– Nykyisin kuka vain voi ladata Leijona-laulun nettiin. Virallisen kisabiisin ohella onkin paljon epävirallisia. Virallinen kappale tulee kuitenkin yhä median kautta, joten medialla on siinä valtaa.

 

Kuvat Hartwall-areenasta: Susanna Välimäki

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Kaj Ahlsvedille apurahan musiikin käyttöä ja merkitystä urheilupahtumien osana käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.