Taiteellisen inspiraation lähteillä

”Matka oli ihan mieletön! Se osui sellaiseen kohtaan elämässäni, etten etukäteen edes tiennyt varmasti mihin se on minua viemässä”, kertoo Barcelonasta Suomeen palannut Corporeal Mime -näyttämötaiteilija Reetta Honkakoski. Hän sai Suomen Kulttuurirahaston liikkuvuusapurahan vuonna 2017 Ranskan Montpellieriin ja Espanjan Barcelonaan suuntautuvaan verkostoitumishankkeeseen. ”Olin sisällyttänyt projektiin kaksi eri matkaa, jotka loppujen lopuksi sulautuivat yhdeksi. Olimme työparini Saija Nojosen kanssa Ranskassa ja Espanjassa yhteensä 7 viikkoa.”

Corporeal Mime -treeniä Barcelonassa yhdessä Cia Ophelia de Teatron kanssa.
Corporeal Mime -treeniä Barcelonassa yhdessä Cia Ophelia de Teatron kanssa.

Kulttuurirahaston liikkuvuusapurahan tavoitteena on mahdollistaa taiteilijalle ulkomaisen oleskelujakson avulla uusia välineitä ja verkostoja taiteellisen työskentelynsä tueksi. Se eroaa muista vastaavista apurahoista siten, ettei se ole tiukkaan rajattu pelkästään esimerkiksi esitysvierailun matkakuluihin, vaan apurahan avulla voi viettää kohteessa pidemmän aikaa työskennellen ja verkostoja luoden. Tämä mahdollisti myös Honkakosken tutustumisen Corporeal Mime -teatterisuuntauksen kansainväliseen kenttään, sillä liikkuvuusapuraha kattoi matka- ja majoituskulujen lisäksi myös rahtikulut, jotka syntyivät Montpellieriin viedyn Duetto Yhdelle -esityksen rekvisiitan kuljettamisesta.

”Liikkuvuusapuraha on todella merkityksellinen juuri sen takia, että se mahdollistaa uusien ovien ja oman mielen avartamisen eri tavalla kuin mikään muu Suomesta tällä hetkellä saatava apuraha”, Honkakoski kiittää.

Alansa ainoa edustaja Suomessa

Corporeal Mime on fyysisen teatterin suuntaus ja Suomessa hyvin marginaalinen taiteenlaji. Reetta Honkakoski onkin maamme ainut kyseiseen ilmaisuun ja liiketekniikkaan erikoistunut näyttämötaiteilija. Hän opiskeli taidesuuntausta seitsemän vuoden ajan Lontoossa, jonka jälkeen palasi takaisin Suomeen teatterin pariin.

”Lähdin aikoinaan intuitiivisesti etsimään työvälineitä siihen, että voisin tehdä fyysisen teatterin esityksiä itsenäisesti. Löysin Lontoosta siihen työvälineet sekä esiintyjänä, ohjaajana että kouluttajana”, taiteilija kertoo.

”Tämän kaltaisia kaikenkattavia taidemuotoja ja liiketekniikoita ei Euroopassa hirveästi ole, ja törmäsinkin Corporeal Mimeen vähän sattuman, tai kenties kohtalon kautta.  Taiteenlajini on hyvin marginaalinen, mutta jos yhtään fyysisen teatterin kentällä liikkuu, niin siihen törmää ennen pitkää. Jollakin tavalla valinta oli minulle loppujen lopuksi ilmiselvä.”

Kollegoiden vertaistuki on tärkeää myös taiteentekijöille, ja Suomessa tämä on haaste Honkakoskelle. ”Liikkuvuusapurahan avulla pääsin näkemään miten muut toimivat ja tekevät. Se avasi silmiäni ja ymmärsin, että työtäni voi tehdä myös kansainvälisellä kentällä. Minun ei tarvitsekaan valita, toiminko Suomessa vai ulkomailla, vaan voin toimia molemmissa yhtä aikaa.”

Apurahan avulla uusi elämä teokselle

Reetta Honkakoski: Duetto yhdelle. Kuva: Daniela Sbrisny
Reetta Honkakoski: Duetto yhdelle. Kuva: Daniela Sbrisny

Honkakosken mukaan vapaalla kentällä toimivien freelancer-taiteilijoiden kannalta on todella merkittävää, että teoksia voi viedä ulkomaille. Se kasvattaa teoksen elinkaarta merkittävästi. ”Suomessa on niin pienet teatteriyleisöt, että jos kiertue- ja vierailumahdollisuuksia ei olisi, teoksia, joita tehdään pitkään rakkaudella ja pieteetillä, esitettäisiin hyvin lyhyen aikaa.”

Ranskassa Honkakoski vieraili Mime in Motion -festivaalilla, jonne hänet oli kutsuttu esiintymään Duetto yhdelle -sooloteoksella. Vaikka kyseessä on sooloteos, kiertueella on aina mukana neljän hengen ryhmä. Lavalla on suuri nojatuoli ja pyörätuoli, sekä Honkakosken lisäksi valtava jänisnukke.

”Esitys on kiertueita ajatellen epäkäytännöllinen, mutta on ihanaa että olen pystynyt tekemään työni taiteellisista lähtökohdista eikä siitä, mikä olisi kiertueen kannalta kätevin. Jos olisin lähtenyt luomaan teosta käytännön näkökulmasta, minulla olisi kiertueella mukana pieni matkalaukku jossa olisi ehkä puku ja kangasta, eikä lavalla olisi minun lisäkseni yhtään mitään. Matkustaisin yksin ja hyväksyisin, että olosuhteet olisivat todella haastavat. Sellainen taiteen tekeminen ei kiinnosta minua. On ihanaa tehdä töitä teoksen ehdoilla!” Honkakoski toteaa.

Verkostoitumista ja pattereiden latausta

Honkakosken verkostoitumismatka ei mennyt hukkaan, sillä Barcelonan vierailu poiki sooloesitykselle uuden esitysvierailun.

”Barcelonassa alkoi tuotannollinen yhteistyö brasilialaisen tuottajan Angela Lyran kanssa, joka pystyy myymään esityksiäni portugalin- ja espanjankieliseen maailmaan. Tämä yhteistyö mahdollisti heinäkuussa 2018 tapahtuvan kahden viikon vierailumatkan Brasiliaan. Se on kyllä aika huikeaa!”

Euroopan matka käynnisti myös taiteellisen yhteistyön barcelonalaisen Companyn Cie Ofelia de Theatre’n kanssa. Yhteistyön tulos nähdään elokuussa 2018 Helsingin Taiteiden yössä.

Suuria suunnitelmia on myös festivaalin saralla. Montpellieristä lähtöisin oleva Hors Lits -taidefestivaali inspiroi Honkakosken perustamaan oman Hors Lits -ryhmän, ja 31.8.–1.9.2018 järjestetäänkin jo ensimmäinen urbaani taidefestivaali Helsingissä. ”Konseptin idea on, että taiteilijat järjestävät pienimuotoisia esityksiä yleisölle yksityiskodeissa. Suoraan taiteilijalta katsojalle, kaikki portinvartijat siitä välistä on leikattu pois”, selittää Honkakoski.

Kaiken kaikkiaan verkostoitumismatka onnistui yli odotusten. ”Barcelonan matkaosuuden tarkoitus oli enemmänkin pattereiden lataus ja taiteellisen inspiraation lähteiltä ammentaminen. Taiteilijana kaikki nähty ja koettu jää itämään alitajuntaan ja sydämeen. Ne saattavat ajan kanssa pulppuilla esitysideoiksi, joten saa nähdä mihin tämä kaikki vielä johtaa.”

Lisätietoa:
Helsingin Hors Lits -tapahtuma: https://www.facebook.com/events/309056256521278/
www.reettahonkakoski.com

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Duetto yhdelle/Daniela Sbrisny, muut Honkakosken oma arkisto

Reetta Honkakoski sai vuonna 2017 4 500 euron liikkuvuusapurahan verkostoitumiseen Corporeal Mime -teatterin eurooppalaisella kentällä Espanjassa ja Ranskassa.
, Anna Bui.

Tytötkin kuvaavat!

Elokuva-ala on perinteisesti leimautunut vahvasti miesten maailmaksi, jossa vielä 2010-luvullakaan naisten rooli ei ole itsestään selvä.

– Useita elokuva-alalla tapahtuneita ahdistelutapauksia nousi päivänvaloon syksyllä 2017 kautta maailman. On ollut järkyttävää lukea, kuinka moni naispuolinen alan ammattilainen on joutunut miespuolisen kollegansa tai esimiehensä seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, kauhistelee Girls Film! -lyhytelokuvatyöpajan tuottaja Riitta Ryhtä.

– Ahdistelusyytteet tekevät alasta jopa naisia vahvasti sortavan ja alistavan. Näin ei missään nimessä saisi olla!

Euphoria Borealis ry järjesti kesäkuussa 2017 viisipäiväisen, 14–18-vuotiaille tytöille suunnatun lyhytelokuvatyöpajan, johon osallistui 22 tyttöä. Pajan tarkoituksena oli auttaa tyttöjä löytämään omia vahvuuksiaan ja ymmärtämään, että nainen ei ole altavastaaja miesvaltaisella elokuva-alalla. Girls Film! -työpajan periaatteena oli, että kaikki syrjintä, arvostelu ja rasismi jätettiin pajan ulkopuolelle.

4.–8.6.2018 Nuorten toimintakeskus Hapen tiloissa Sörnäisissä järjestetään uusi työpaja, jossa tytöt pääsevät opettelemaan elokuvantekoa. Työpajassa harjoitellaan elokuvakäsikirjoittamisen perusteita ja saadaan ammattilaisten opastusta kameroiden, äänityskaluston ja editointiohjelmien käyttöön. Luentojen ja käytännönläheisen opetuksen avulla tytöt tekevät lyhytelokuvan ideointivaiheesta valmiiksi elokuvaksi. Työpajassa syntyneet elokuvat esitetään 8.6. elokuvateatteri Orionissa, tai jossain muussa Helsingin elokuvateatterissa.

Tytöt kuvaamassa kohtausta lyhytelokuvaan vuoden 2017 työpajassa.

Tavoitteena korjata vääristyneitä näkemyksiä

Girls Film! -työpajan tavoitteena on luoda nuorille turvallinen ympäristö, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja jossa jokaisen ideoita ja ajatuksia arvostetaan. Työpajaan haetaan avoimella haulla 25 elokuvanteosta kiinnostunutta pääkaupunkiseutulaista nuorta, jotka ovat fyysisestä sukupuolesta riippumatta tyttöjä.

Vuoden 2017 ilmoittautumisen yhteydessä tytöt kirjoittivat lyhyet perustelut sille, miksi haluaisivat osallistua työpajaan. Eräs 17-vuotias hakija mainitsi perusteluissaan muun muassa, että hän ei ole uskaltanut hakeutua koulunsa AV-tiimiin, koska siellä on ainoastaan poikia.

Työpajan edetessä kävi myös ilmi, että monessa yhteydessä tytöistä välittyy vääristynyt naiskuva. He eivät välttämättä itse tiedostaneet sitä, vaan ovat omaksuneet sen olennaisena osana ilmaisuaan.

– On jo todistettu, että virheettömien kauneusihanteiden ihannointi ja tavoittelu vääristävät minäkuvaa ja edesauttavat monenlaisten ongelmien, kuten syömishäiriöiden syntymistä. Yksi Girls Film! -työpajan tavoitteista onkin korjata näitä näkemyksiä, Ryhtä toteaa.

– On myös tärkeää tehdä työtä sen eteen, että alalle pääsisi tekijöiksi enemmän naisia. Mitä enemmän käsikirjoittajina, ohjaajina tai muissa rooleissa kameran takana on naisia, sitä enemmän myös valkokankaalla näkyy naisrooleja.

Ryhmäytyminen ja pelkojen kartoittaminen tärkeää

Vuoden 2017 pajan alussa kartoitettiin harjoituksen avulla osallistujien ajatuksia, toiveita ja pelkoja tulevasta viikosta. Useampi tytöistä mainitsi, että pelottavinta olivat tutustuminen ja kavereiden saaminen; entä jos kavereita ei saisikaan. Ryhmäläiset keskustelivat peloistaan, ja yhdessä sovittiin, että toisten huomioonottamiseen täytyy panostaa. Työpajan aikana tytöt olivatkin hyvin solidaarisia toisiaan kohtaan. Myös tulevassa työpajassa huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, ettei kenellekään tule ulkopuolisuuden tunnetta, vaan kaikki otetaan mukaan tekemiseen.

Kohtaus 14, dramaattista kuvamateriaalia tulossa!

Mikä työpajassa sitten oli parasta? Palautteen perusteella tyttöjen suurin pelko ainakin lienee osoittautunut turhaksi, sillä parasta olivat ”ystävät ja elokuvanteko”, ”ystävät ja kuvaaminen” sekä ”ystävät ja näytteleminen”. Oli myös hienoa ”saada tehdä itselle mielenkiintoista ja rakasta asiaa mahtavien uusien ihmisten kanssa”.

Annetaan siis tytöille ystäviä ympärille ja kamera käteen, niin kyllä tytötkin kuvaavat!

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Riitta Ryhtä

Euphoria Borealis ry sai 14 000 euron apurahan 27.2.2018 Girls Film! -elokuvatyöpajan järjestämiseen.
, Anna Bui.

Avoimuutta ja yhteisöllisyyttä taidemaailmaan

Kulttuurirahaston vuoden 2018 suurimman apurahan, 240 000 euroa, sai Globe Art Point ry.

Yhdistys on perustettu syksyllä 2016 edistämään taide- ja kulttuurialan kehittymistä avoimemmaksi. Se tukee kansainvälisten taiteilijoiden yhteistyötä paikallisten taiteilijoiden ja taidelaitosten kanssa. Globe Art Point (G.A.P.) -toimitilassa Helsingissä järjestetään neuvontaa ja työpajoja, luentoja, keskusteluja ja sidosryhmätapaamisia. Tila toimii myös taiteilijoiden ja työryhmien vapaana työ- ja kokoustilana.

GAP LAB & GAB INFO. Uuden suomalaisen taiteen ja kulttuurin laboratorio ja tietopankki on hanke, jonka tarkoituksena on edistää suomalaisen taide- ja kulttuurialan monimuotoistumista vahvasti kansainvälistyvässä Suomessa. Hanke koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen, GAP LAB, tuottaa sekä esittävän että visuaalisen taiteen projekteja. Tuotokset ovat yleisön nähtävissä osana kumppanitaidelaitosten omaa ohjelmistoa.

Hankkeen toisen osan, GAP INFO:n tarkoituksena taas on parantaa taidealan avoimuutta ja saavutettavuutta ulkomaalaissyntyisten taiteilijoiden näkökulmasta.

– Tavoitteena on lisätä eritaustaisten taiteilijoiden, yleisöjen ja taidelaitosten välistä ymmärrystä ja yhteistyötä, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Tomi Purovaara.

GAP INFO:ssa kootaan ja levitetään englanninkielistä tietoa suomalaisen taide- ja kulttuurialan toimijoista, prosesseista, lainsäädännöstä ja rahoituksesta.

–Kokoamme nettipohjaisen Artist´s Welcome Package:n, jonka avulla ulkomaalaissyntyisellä taiteilijalla on mahdollisuus onnistuneesti suunnistaa omalla ammatillisella polullaan, Purovaara kertoo.

GAP LAB:issa syntyvä Artist´s Welcome Program taas sisältää työpajoja, opastusta sekä taidelaitosvierailuja, joilla syvennetään tietopaketin jakamaa tietoa.

– GAP LAB on yhteistyöhanke, jossa kuraattoriryhmä valitsee avoimesta hausta saaduista ehdotuksista toteutettavat hankkeet. Kuraattoriryhmä ja taiteelliset produktiot koostuvat sekä ulkomaalaissyntyisistä että suomalaisista tekijöistä, ja kuraattoriryhmässä on edustajia myös eri kulttuurivähemmistöjen omista yhteisöistä, Purovaara kertoo.

Hanketta on ollut suunnittelemassa Globe Art Pointin kaksi työntekijää, seitsenhenkinen, ulkomaalaissyntyisistä taiteilijoista koostuva hallitus sekä muutamia ulkopuolisia asiantuntijoita. Hankkeen projektit toteutetaan yhteistyössä valittujen taidelaitosten kanssa siten, että niiden henkilökunta työskentelee yhdessä GAP LAB -työryhmien kanssa. Taidelaitoksina toimivat esimerkiksi teatterit, galleriat, museot ja festivaalit.

Yhdistyksen päämaja sijaitsee Helsingin Kampissa Malminkadulla ja tuleva GAP LAB -työpajatila vuokrataan Helsingin alueelta. Vaikka hanke sijoittuu Suomen rajojen sisäpuolelle, Globe Art Point ry rakentaa vuoden 2018 aikana pohjoismaista yhteistyökumppaniverkostoa, jonka kanssa on tarkoitus viedä eteenpäin hankkeessa saatuja tuloksia ja hyviä käytäntöjä.

– Seuraavassa vaiheessa suunnittelemme eurooppalaisen verkoston perustamista, kertoo Purovaara yhdistyksen kunnianhimoisesta hankkeesta.

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Kemê Pellicer / Globe Art Point

Globe Art Point ry sai 240 000 euron apurahan GAP LAB & GAP INFO. Uuden suomalaisen taiteen ja kulttuurin elävä laboratorio ja tietopankki -hankkeelleen. Apuraha myönnettiin helmikuussa 2018.
, Anna Bui.

Moottoripyöräjengi pantiin kuriin musikaalissa

Pienen kylän rauha Etelä-Pohjanmaalla on mennyttä, kun moottoripyöräjengi ryhtyy häiritsemään kyläläisten elämää kaikenlaista jäynää tekemällä. Sitten paikalle tulee Robin Hood ja panee porukan järjestykseen.

Ilmajoen toimintatalon, Lappajärven toimintakeskuksen, Eskoon Kaarisillan teatteriryhmien ja Pähkä-orkesterin Moottoripyörämusikaali Pizzaa & moottoripyöriä oli riemastuttava kokemus niin yli 30 esiintyjälle kuin katsojillekin. Maakunnallisen kehitysvammaisten musikaalin toteutti Kulttuuriyhdistys KoHo ohjaaja Laura Kivimäen johdolla. Ensiesitys oli Ilmajoen kunnantalon lavalla 30. tammikuuta.

Näytelmän juoni, roolit ja kohtaukset valmistuivat ryhmälähtöisesti yhdistelemällä ryhmäläisten ajatuksia hyvästä näytelmästä.

– Musikaalin tekemisessä haluttiin painottaa jokaisen toiveita ja unelmia rooleista ja näyttämöllä esiintymisestä, Laura Kivimäki kertoo.

Niiden pohjalta Kivimäki kirjoitti nykyajan Robin Hood -tarinan, jossa oli hyvät ja pahat, jotka näytelmän lopussa pantiin järjestykseen.

Esitystä valmisteltiin ja harjoiteltiin toimintakeskuksissa kerran viikossa viimeiset puoli vuotta. Jokaisen yksikön draamaryhmä toteutti itsenäisesti kolmasosan näytelmästä. Vasta esityspäivänä Ilmajoella kaikki esiintyjät kohtasivat ensimmäisen kerran ja esitys pantiin yhteen. Ilmajokelaiset ja seinäjokelaiset pääsivät harjoittelemaan muutaman kerran yhdessä ennen ensiesitystä. Lappajärveläiset olivat niin kaukana, etteivät yhteisharjoitukset olleet mahdollisia. Ongelma ratkaistiin Skypen avulla.

– Skypen käyttö harjoituksissa oli itsellenikin uusi ja hauska kokemus, Kivimäki kertoo.

Skypen lisäksi ohjaaja kuvasi ja äänitti ryhmien kohtauksia ja näytti niitä toisille ryhmille.

– Ryhmäläisille on ollut hieno kokemus saada uusia tuttuja muualta maakunnasta ja nähdä, miten muut ryhmät toimivat.

Ilmajoen toimintatalon draamaryhmän jäsen Tommi Kivimäki esittää moottoripyöräjengin arvonsa tuntevaa johtajaa. Paikkakuntalaisille tuttu Kivimäki on esiintynyt näytelmissä ennenkin, mutta tämä rooli oli haastavin – vaikka onhan Kivimäki käynyt Idolsissakin.

– Minulla oli kolmisenkymmentä repliikkiä, ja niitä piti harjoitella aika paljon. Mutta tosi kivaa oli, kertoi Tommi esityksen jälkeen.

Niin näytti olevan kaikilla muillakin esityksessä mukana olleilla. Pähkä-orkesterin esittämä rokki soi kovaa ja meno lavalla oli villiä. Sieltä välittyi valtava esittämisen riemu. Kaikki olivat sitä mieltä, että Lappajärvellä 6.2. menee vieläkin paremmin. Laura Kivimäki iloitsi menestyksestä yhdessä esiintyjien kanssa.

– Kulttuuri jättää jäljen, hän totesi tyytyväisenä.

Teksti: Marika Aspila
Kuva: Sari Haapala, Ilmajoki-lehti

Kulttuuriyhdistys KoHo toteutti maakunnallisen kehitysvammaisten musikaalin yhdessä Etelä-Pohjanmaan maakuntarahaston kanssa. Etelä-Pohjanmaan rahasto myönsi hankkeelle 5 000 euron hanketuen vuonna 2017.
, Anna Bui.

Palkinnot merkittävistä kulttuuriteoista 2017

Suomen Kulttuurirahasto jakoi vuosijuhlassaan 27.2. yhteensä 1 108 apurahaa. Palkinnon, kukin 30 000 euroa, saivat näyttelijä Anna Paavilainen, filosofi Veikko Rantala ja arkkitehti Jenni Reuter.

Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja Anna Paavilainen

Vuonna 2006 Teatterikorkeakoulusta valmistunut Anna Paavilainen kiinnitettiin Kansallisteatterin näyttelijäksi 2008. Siellä hän esitti muun muassa keskeisiä nuorten naisten rooleja kuten Othellon Desmedonaa, Ihmisvihaajan Cèlineä ja Villsorsan Hedvigiä.

Jäätyään pois Kansallisteatterista Paavilainen ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi, joka käsikirjoittaa ja ohjaa itse omat teoksensa. Hän ottaa  työllään kantaa teatterin ja yhteiskunnan rakenteellisiin ongelmiin, esimerkiksi nuoren naisnäyttelijän asemaan ja nuorten ulkonäköpaineisiin.

Paavilaisen näyttelijäntyössä yhdistyvät hienolla tavalla kokonaisvaltainen heittäytyminen ja ajatuksen kirkkaus. Hän on myös erittäin musikaalinen, ja tuo kaiken osaamisensa rohkeasti osaksi yhteistä taideteosta.

Palkinto myönnettiin rohkeista ja riipaisevista puheenvuoroista.

Matemaatikko, filosofi Veikko Rantala

Veikko Rantala on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia filosofeja. Rantalan uran keskeinen tunnuspiirre on ylittää niin sanottua ”Kahden kulttuurin” rajaa, luonnontieteiden ja ihmistieteiden välistä vastakkainasettelua, sekä pohtia edellytyksiä, joilla keskustelu voisi syntyä.

Rantala suoritti perustutkintonsa 1950-luvun lopulla matematiikasta ja toimi matematiikan lukio-opettajana yli 10 vuotta. Opettajana hän innostui filosofiasta ja aloitti filosofian opinnot 1960-luvun lopulla. Rantala väitteli vuonna 1973 ja työskenteli sen jälkeen tutkijana Helsingin yliopistossa vuoteen 1985 asti, jolloin hän aloitti Tampereen yliopiston professorina.

Väitöskirjassaan Rantala kehitti ns. logiikan uurna-mallin. Sen avulla voitiin käsitellä monia tieto-opillisia ongelmia kuten ”mahdottomien maailmojen ongelmaa”, joiden käsittelyyn ei aiemmin ollut välineitä. Lukuisissa artikkeleissaan ja kirjoissaan Rantala on pohtinut käsitteellisen ja teorioiden muutoksen ongelmia sekä tieteellisen edistyksen mallittamista. Näiden töiden ohella ja niiden antamalla pohjalla hän alkoi yhä enemmän tehdä yhteistyötä estetiikan tutkijoiden sekä musiikki- ja kognitiotieteilijöiden kanssa. Yhteistyö johti moniin kansainvälisiin julkaisuihin.

Palkinto myönnettiin ajattelun avartajalle, ymmärryksen siltojen rakentajalle.

 

Arkkitehti Jenni Reuter

Jenni Reuter on perinteisen miesvaltaisella alalla uranuurtaja. Hän on osakkaana kolmen naisen arkkitehtitoimisto Hollmén, Reuter ja Sandmanilla ja toimii arkkitehtuurin perusteiden ja teorian professorina Aalto-yliopistossa.

Arkkitehtitoimisto Hollmén, Reuter ja Sandmanin töitä ovat mm. naistentalo Senegalissa, naisten turvakoti Tansaniassa ja oppimiskeskus Egyptissä. Näitä hankkeita toimisto rahoittaa Ukumbi-järjestöllä, jonka jäsenistä suurin osa on naisia. Suomeen Reuter on suunnitellut muun muassa edustushuvila Villa Sundsvedjaa Dragsfjärdiin ja lukuisia arkkitehtuurinäyttelyjä.

Reuterin lukuisat hankkeet kehitysmaissa vähentävät köyhyyttä ja tarjoavat suojan sitä kipeimmin tarvitseville. Tärkeää on, että avuntarvitsijat itse ovat osana suunnitteluprosessia ja toteutusta eivätkä koe jäävänsä kiitollisuudenvelkaan arkkitehdille. Taustalla on ajatus, että antaminen on ilo, mutta kiitollisuudenvelkaan jääminen pitkän päälle taakka. Tällainen syvä välittäminen ja kulttuurirajat ylittävä empatia ovat ajassamme arvokkaita. Jenni Reuterissa yhdistyy teoreettinen asiantuntemus käytännön rohkeaan tekemiseen: hän ei pelkää laittaa käsiään saveen.

Palkinto myönnettiin kulttuurirajat ylittävästä empatiasta, ihmisen kokoisesta arkkitehtuurista.

Suomen Kulttuurirahasto on vuodesta 1941 alkaen jakanut hakemuksetta palkintoja tunnustuksena merkittävistä suorituksista suomalaiskansallisen kulttuurin eri aloilla.
, Jenni Heikkinen.

Kiertävä kesäteatteri tuo häätunnelman Saimaalle

– Kesäteatterikin voi käsitellä tärkeitä asioita, mutta olla silti viihdyttävää, Saimaan Teatterin ohjaaja Riikka Oksanen sanoo.

Saimaan Teatteri kiertää Saimaan rantojen paikkakunnilla nyt kolmatta kertaa. Tänä vuonna näytelmänä on Häät, tarina Ainon ja Mustafan häistä, joita sukulaiset kokoontuvat juhlimaan.

Esityksessään Saimaan Teatteri haluaa kunnioittaa kesäteatteriperinnettä, johon kuuluu hassuttelu.

– Mutta hassutellaan niin, että se on kiinnostavaa, Oksanen sanoo.

Tekijät uskovat näytelmän sopivan hyvin esityspaikkoihin, vanhoihin seurantaloihin, joista monissa järjestetään oikeitakin hääjuhlia.

– Toiveena on, että saamme katsojatkin pohtimaan, millaisia asenteita ja odotuksia meillä kaikilla on liittyen esimerkiksi sukupuolirooleihin ja avioliittoon.

Kesäteatterissa maaseudulla on tekijöiden mukaan erilainen tunnelma kuin helsinkiläisteatterissa, ja yleisö on vaihtelevampaa. Paikalla on niin paikallisia kuin mökkiläisiäkin, ja aktiivisten teatterinkävijöiden lisäksi niitä, joille kesäteatterikäynti on ehkä vuoden ainoa teatterikokemus.

– Kesäteatteriin tullaan viihtymään, ei arvostelemaan. Siksi esityksissä on lämmin energia ja näytelmää on kiva esittää, Oksanen sanoo.

saimaanteatteri1saimaanteatteri4

Saimaan aalloilla

Idea Saimaalla kiertävään teatteriin tuli vuodesta 1969 toimineesta Skärgårdsteaternista, jossa näyttelijä Wilhelm Grotenfelt oli mukana. Koska Grotenfelt itse on alunperin kotoisin Juvalta, Saimaalla kiertäminen oli luontevaa.

Saimaan teatterin tekijöille on tärkeää viedä näytelmä sinne, missä ei muuten ole ammattilaisteatteria.

– Pienimmillä paikkakunnilla yleisöä on usein eniten ja vastaanotto on hyvä, Grotenfelt sanoo.

– Alussa mietimme, onko mitään järkeä liikkua laivalla, kun kaikkialle pääsisi autollakin. Se tuo kuitenkin oman lisänsä tunnelmaan. Toki laivalla liikkuminen lisää myös työtä, kun tavaroita pitää roudata laivasta ja laivaan jokaisella paikkakunnalla, Grotenfelt kertoo.

Kun esityspaikka vaihtuu, esitystä myös harjoitellaan koko ajan, sovitetaan uusiin paikkoihin ja vaihteleviin tiloihin.

– On harvinaista, että työryhmän huomio on näin tiiviisti teoksessa koko esityskauden ajan ja esimerkiksi päivällispöydässäkin puhutaan teoksesta. Siksi on erityisen tärkeää, että aiheessa riittää pureskeltavaa koko kesäksi, pohtii Oksanen.

saimaanteatteri2

Saimaan teatterin Häät-esitys kiertää 23.6.-19.7.2016 Helsingissä ja Saimaan rannoilla.

Lisätietoa esityksestä ja kiertueen aikataulu Saimaan Teatterin sivuilla.

Kuvat: Saimaan Teatteri

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Saimaan Teatterille apurahan höyrylaivakiertueena tapahtuvan kesäteatteriesityksen toteuttamiseen.
, Jenni Heikkinen.

Valot sammuivat vanhassa teatterissa

– Tästä hetkestä sunnuntai-iltaan asti tämä kuolemaan tuomittu talo on täynnä valoa, virtaa ja energiaa, sanoi Helena Anttonen Lappeenrannan vanhan kaupunginteatterin lavalla marraskuun alussa.

Vanhalle teatteritalolle jätettiin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna jäähyväisiä nuorten taidetapahtuman merkeissä. Pian purettava talo täyttyi musiikki-, tanssi- ja teatteriesityksistä ja kuvataiteesta kolmen päivän ajaksi.

Avoimet ovet tekijöille ja yleisölle

Viimeinen sammutta valot -tapahtuman valmistelu alkoi jo keväällä ja alusta asti oli selvää, että tapahtumasta haluttiin monitaiteinen. Esiintymään tai taidetta tekemään sai tulla kuka tahansa. Tekijät ottivatkin talon haltuunsa ja taideteoksia löytyi niin kellarista kuin saunastakin.

– Ei tämä ihan helpoin tapa ole, koska ohjelma elää koko ajan, tapahtuman koordinoinut Maria Fomin totesi avajaispäivänä perjantaina.

VSV_Maria

Yllätykset jatkuivatkin vielä avajaispäivänä, kun osa esiintyjistä perui osallistumisensa ja aikatauluja viilattiin uuteen uskoon. Järjestäjät saivat soitella uusista esiintymisajoista sopien ja juosta painossa hakemassa uusia versioita ohjelmajulisteista. Fomin ei kuitenkaan ottanut asiasta turhaa stressiä.

– Aina sattuu ja tapahtuu. Ei ole niin tärkeää, että kaikki menee ihan just oikein. Tärkeintä on, että tämä on sellainen tapahtuma, missä kaikilla on hyvä olla.

Viikonlopun ajan teatterin ovet olivat auki ja myös yleisö sai kierrellä talossa vapaasti. Moni olikin saapunut paikalle paitsi seuraamaan ohjelmaa, myös jättämään vanhalle teatterille omat jäähyväisensä.

Vapaasti kokeilemaan

– Olemme pyrkineet saamaan mukaan myös niitä, jotka eivät ole missään taidekouluissa tai vastaavissa jo mukana, järjestelyissä mukana ollut Roope Kojo kertoi.

VSV_Roope

– Se tavallinen asenne taitaa olla, että en mie uskalla, en mie ole hyvä. Olemme yrittäneet viestiä, että täällä on kynnys matalalla, tai sitä ei ole oikeastaan ollenkaan. Nyt saa tulla kokeilemaan ilman painetta, vaikka ei olisi koskaan tehnyt mitään vastaavaa.

Ennen viikonlopun tapahtumaa nuorille tarjottiin mahdollisuus tulla opettelemaan taiteen tekemistä työpajoihin. Graffittityöpajaa vetänyt Ville Silvennoinen oli itse maalannut teatterin kellaritilan. Hänen työpajaansa osallistui sekä aikuisia että lapsia ja työskentelyn tulokset olivat esillä teatterilla.

– Halusin näyttää, ettei tarvitse osata tehdä taidetta, jotta voi tehdä sitä. En koe että itsekään osaan, minä vain teen – menen sydän edellä puuhun.

VSV_Ville

– Jos joku saa kimmokkeen mihin tahansa taiteen lajiin, se on bonus. Vaikka vain yksikin nuori innostuisi täällä, löytäisi jonkun tavan jolla pystyy toteuttamaan omaa sisäistä maailmaansa näkyväksi itselleen ja muille, tavoitteemme on saavutettu, Fomin muotoili.

Kuvat: Noora Pesonen

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahaston rahoittama Viimeinen sammuttaa valot -tapahtuma järjestettiin lappeenrannan entisessä kaupunginteatterissa 6.-8.11.2015.
, Jenni Heikkinen.

Kulttuurikiskalla nähdään!

Vapaa ammattiteatteri, toimintaympäristönä maaseutu, toimintatapana laboratorioteatteri. Näistä raaka-aineista Rantasalmelta käsin toimiva Laboratorioteatteri Fennica rakensi Kulttuurikiskan.

Itäsuomalainen maaseutu on toimintaympäristönä erityinen, ja haasteet arjessa ja työssä ovat toisenlaisia kuin kaupungissa. Välimatkat ovat pitkiä, ihmiset hajallaan, harmaantuneita ja harvenevia. Laboratorioteatteri Fennican Kaisla Pirkkalainen ja Mika Juusela ovat tehneet tässä toimintaympäristössä teatteria jo kymmenen vuotta.

kulttuurikiska2

– Maalla kaikki pitää luoda itse: rahoitus hakea, paikka etsiä. Taiteilijalta vaaditaan yrittäjäasennetta, sanoo Juusela.

Valmista ei tule koskaan

Laboratorioteatterityöskentelyssä työskentelyote on tutkiva: valmista ei tule ikinä, sillä instrumenttia – näyttelijäntyön tekniikkaa – voi aina hioa.

– Fennica on perustettu aikanaan viemään ammattiteatteria sinne, missä sitä ei ole totuttu näkemään, Pirkkalainen kertoo. Kiskassa Fennica voi toteuttaa yhtä alkuperäisistä ideoistaan ja tarjota uusia estradeja sinne, missä ihmisillä ei ole taiteen esittämiseen tai kuluttamiseen itsestään selviä edellytyksiä. Näin se haluaa edistää taiteen ja kulttuurin tasa-arvoista saatavuutta sekä tarjota työmahdollisuuksia ammattilaisille.
kulttuurikiska4
Liikuteltava Kulttuurikiska voi olla vaunu, taakkapyörä tai vaikkapa peräkärryssä kulkeva esitysteltta. Kulttuurikiskan listalta voi tilata maistiaisen tai kokonaisen aterian: lähiruokaa, teatteria tai niiden yhdistelmiä. Keskeinen anti tulee koostumaan katuteatteriesityksistä, joissa palataan keskiaikaiseen teatteriperinteeseen, jossa teatteri tulee torille ja panee esityksen pystyyn.

– Katuteatteri on monitasoinen esitysmuoto. Se voi olla hupsu. Se voi viihdyttää humalaista katsojaa. Se voi askarruttaa paikalle eksynyttä ajattelijaa. Samaan aikaan se voi vastata ihmiseloa koskeviin tärkeisiin kysymyksiin, kertoo Pirkkalainen. Listalta tulee löytymään esimerkiksi Komedienne Hannele, Aappolan pojat, pienoisnäytelmiä, lauluja ja limerikkejä.

Teksti: Jenni Joru
Kuvat: Kuwaamo Sampo Luukkainen

Kulttuurikiska on Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon maakuntarahaston kärkihanke vuonna 2015.
, Jenni Heikkinen.