Taiteellisen inspiraation lähteillä

”Matka oli ihan mieletön! Se osui sellaiseen kohtaan elämässäni, etten etukäteen edes tiennyt varmasti mihin se on minua viemässä”, kertoo Barcelonasta Suomeen palannut Corporeal Mime -näyttämötaiteilija Reetta Honkakoski. Hän sai Suomen Kulttuurirahaston liikkuvuusapurahan vuonna 2017 Ranskan Montpellieriin ja Espanjan Barcelonaan suuntautuvaan verkostoitumishankkeeseen. ”Olin sisällyttänyt projektiin kaksi eri matkaa, jotka loppujen lopuksi sulautuivat yhdeksi. Olimme työparini Saija Nojosen kanssa Ranskassa ja Espanjassa yhteensä 7 viikkoa.”

Corporeal Mime -treeniä Barcelonassa yhdessä Cia Ophelia de Teatron kanssa.
Corporeal Mime -treeniä Barcelonassa yhdessä Cia Ophelia de Teatron kanssa.

Kulttuurirahaston liikkuvuusapurahan tavoitteena on mahdollistaa taiteilijalle ulkomaisen oleskelujakson avulla uusia välineitä ja verkostoja taiteellisen työskentelynsä tueksi. Se eroaa muista vastaavista apurahoista siten, ettei se ole tiukkaan rajattu pelkästään esimerkiksi esitysvierailun matkakuluihin, vaan apurahan avulla voi viettää kohteessa pidemmän aikaa työskennellen ja verkostoja luoden. Tämä mahdollisti myös Honkakosken tutustumisen Corporeal Mime -teatterisuuntauksen kansainväliseen kenttään, sillä liikkuvuusapuraha kattoi matka- ja majoituskulujen lisäksi myös rahtikulut, jotka syntyivät Montpellieriin viedyn Duetto Yhdelle -esityksen rekvisiitan kuljettamisesta.

”Liikkuvuusapuraha on todella merkityksellinen juuri sen takia, että se mahdollistaa uusien ovien ja oman mielen avartamisen eri tavalla kuin mikään muu Suomesta tällä hetkellä saatava apuraha”, Honkakoski kiittää.

Alansa ainoa edustaja Suomessa

Corporeal Mime on fyysisen teatterin suuntaus ja Suomessa hyvin marginaalinen taiteenlaji. Reetta Honkakoski onkin maamme ainut kyseiseen ilmaisuun ja liiketekniikkaan erikoistunut näyttämötaiteilija. Hän opiskeli taidesuuntausta seitsemän vuoden ajan Lontoossa, jonka jälkeen palasi takaisin Suomeen teatterin pariin.

”Lähdin aikoinaan intuitiivisesti etsimään työvälineitä siihen, että voisin tehdä fyysisen teatterin esityksiä itsenäisesti. Löysin Lontoosta siihen työvälineet sekä esiintyjänä, ohjaajana että kouluttajana”, taiteilija kertoo.

”Tämän kaltaisia kaikenkattavia taidemuotoja ja liiketekniikoita ei Euroopassa hirveästi ole, ja törmäsinkin Corporeal Mimeen vähän sattuman, tai kenties kohtalon kautta.  Taiteenlajini on hyvin marginaalinen, mutta jos yhtään fyysisen teatterin kentällä liikkuu, niin siihen törmää ennen pitkää. Jollakin tavalla valinta oli minulle loppujen lopuksi ilmiselvä.”

Kollegoiden vertaistuki on tärkeää myös taiteentekijöille, ja Suomessa tämä on haaste Honkakoskelle. ”Liikkuvuusapurahan avulla pääsin näkemään miten muut toimivat ja tekevät. Se avasi silmiäni ja ymmärsin, että työtäni voi tehdä myös kansainvälisellä kentällä. Minun ei tarvitsekaan valita, toiminko Suomessa vai ulkomailla, vaan voin toimia molemmissa yhtä aikaa.”

Apurahan avulla uusi elämä teokselle

Reetta Honkakoski: Duetto yhdelle. Kuva: Daniela Sbrisny
Reetta Honkakoski: Duetto yhdelle. Kuva: Daniela Sbrisny

Honkakosken mukaan vapaalla kentällä toimivien freelancer-taiteilijoiden kannalta on todella merkittävää, että teoksia voi viedä ulkomaille. Se kasvattaa teoksen elinkaarta merkittävästi. ”Suomessa on niin pienet teatteriyleisöt, että jos kiertue- ja vierailumahdollisuuksia ei olisi, teoksia, joita tehdään pitkään rakkaudella ja pieteetillä, esitettäisiin hyvin lyhyen aikaa.”

Ranskassa Honkakoski vieraili Mime in Motion -festivaalilla, jonne hänet oli kutsuttu esiintymään Duetto yhdelle -sooloteoksella. Vaikka kyseessä on sooloteos, kiertueella on aina mukana neljän hengen ryhmä. Lavalla on suuri nojatuoli ja pyörätuoli, sekä Honkakosken lisäksi valtava jänisnukke.

”Esitys on kiertueita ajatellen epäkäytännöllinen, mutta on ihanaa että olen pystynyt tekemään työni taiteellisista lähtökohdista eikä siitä, mikä olisi kiertueen kannalta kätevin. Jos olisin lähtenyt luomaan teosta käytännön näkökulmasta, minulla olisi kiertueella mukana pieni matkalaukku jossa olisi ehkä puku ja kangasta, eikä lavalla olisi minun lisäkseni yhtään mitään. Matkustaisin yksin ja hyväksyisin, että olosuhteet olisivat todella haastavat. Sellainen taiteen tekeminen ei kiinnosta minua. On ihanaa tehdä töitä teoksen ehdoilla!” Honkakoski toteaa.

Verkostoitumista ja pattereiden latausta

Honkakosken verkostoitumismatka ei mennyt hukkaan, sillä Barcelonan vierailu poiki sooloesitykselle uuden esitysvierailun.

”Barcelonassa alkoi tuotannollinen yhteistyö brasilialaisen tuottajan Angela Lyran kanssa, joka pystyy myymään esityksiäni portugalin- ja espanjankieliseen maailmaan. Tämä yhteistyö mahdollisti heinäkuussa 2018 tapahtuvan kahden viikon vierailumatkan Brasiliaan. Se on kyllä aika huikeaa!”

Euroopan matka käynnisti myös taiteellisen yhteistyön barcelonalaisen Companyn Cie Ofelia de Theatre’n kanssa. Yhteistyön tulos nähdään elokuussa 2018 Helsingin Taiteiden yössä.

Suuria suunnitelmia on myös festivaalin saralla. Montpellieristä lähtöisin oleva Hors Lits -taidefestivaali inspiroi Honkakosken perustamaan oman Hors Lits -ryhmän, ja 31.8.–1.9.2018 järjestetäänkin jo ensimmäinen urbaani taidefestivaali Helsingissä. ”Konseptin idea on, että taiteilijat järjestävät pienimuotoisia esityksiä yleisölle yksityiskodeissa. Suoraan taiteilijalta katsojalle, kaikki portinvartijat siitä välistä on leikattu pois”, selittää Honkakoski.

Kaiken kaikkiaan verkostoitumismatka onnistui yli odotusten. ”Barcelonan matkaosuuden tarkoitus oli enemmänkin pattereiden lataus ja taiteellisen inspiraation lähteiltä ammentaminen. Taiteilijana kaikki nähty ja koettu jää itämään alitajuntaan ja sydämeen. Ne saattavat ajan kanssa pulppuilla esitysideoiksi, joten saa nähdä mihin tämä kaikki vielä johtaa.”

Lisätietoa:
Helsingin Hors Lits -tapahtuma: https://www.facebook.com/events/309056256521278/
www.reettahonkakoski.com

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Duetto yhdelle/Daniela Sbrisny, muut Honkakosken oma arkisto

Reetta Honkakoski sai vuonna 2017 4 500 euron liikkuvuusapurahan verkostoitumiseen Corporeal Mime -teatterin eurooppalaisella kentällä Espanjassa ja Ranskassa.
, Anna Bui.

Avoimuutta ja yhteisöllisyyttä taidemaailmaan

Kulttuurirahaston vuoden 2018 suurimman apurahan, 240 000 euroa, sai Globe Art Point ry.

Yhdistys on perustettu syksyllä 2016 edistämään taide- ja kulttuurialan kehittymistä avoimemmaksi. Se tukee kansainvälisten taiteilijoiden yhteistyötä paikallisten taiteilijoiden ja taidelaitosten kanssa. Globe Art Point (G.A.P.) -toimitilassa Helsingissä järjestetään neuvontaa ja työpajoja, luentoja, keskusteluja ja sidosryhmätapaamisia. Tila toimii myös taiteilijoiden ja työryhmien vapaana työ- ja kokoustilana.

GAP LAB & GAB INFO. Uuden suomalaisen taiteen ja kulttuurin laboratorio ja tietopankki on hanke, jonka tarkoituksena on edistää suomalaisen taide- ja kulttuurialan monimuotoistumista vahvasti kansainvälistyvässä Suomessa. Hanke koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen, GAP LAB, tuottaa sekä esittävän että visuaalisen taiteen projekteja. Tuotokset ovat yleisön nähtävissä osana kumppanitaidelaitosten omaa ohjelmistoa.

Hankkeen toisen osan, GAP INFO:n tarkoituksena taas on parantaa taidealan avoimuutta ja saavutettavuutta ulkomaalaissyntyisten taiteilijoiden näkökulmasta.

– Tavoitteena on lisätä eritaustaisten taiteilijoiden, yleisöjen ja taidelaitosten välistä ymmärrystä ja yhteistyötä, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Tomi Purovaara.

GAP INFO:ssa kootaan ja levitetään englanninkielistä tietoa suomalaisen taide- ja kulttuurialan toimijoista, prosesseista, lainsäädännöstä ja rahoituksesta.

–Kokoamme nettipohjaisen Artist´s Welcome Package:n, jonka avulla ulkomaalaissyntyisellä taiteilijalla on mahdollisuus onnistuneesti suunnistaa omalla ammatillisella polullaan, Purovaara kertoo.

GAP LAB:issa syntyvä Artist´s Welcome Program taas sisältää työpajoja, opastusta sekä taidelaitosvierailuja, joilla syvennetään tietopaketin jakamaa tietoa.

– GAP LAB on yhteistyöhanke, jossa kuraattoriryhmä valitsee avoimesta hausta saaduista ehdotuksista toteutettavat hankkeet. Kuraattoriryhmä ja taiteelliset produktiot koostuvat sekä ulkomaalaissyntyisistä että suomalaisista tekijöistä, ja kuraattoriryhmässä on edustajia myös eri kulttuurivähemmistöjen omista yhteisöistä, Purovaara kertoo.

Hanketta on ollut suunnittelemassa Globe Art Pointin kaksi työntekijää, seitsenhenkinen, ulkomaalaissyntyisistä taiteilijoista koostuva hallitus sekä muutamia ulkopuolisia asiantuntijoita. Hankkeen projektit toteutetaan yhteistyössä valittujen taidelaitosten kanssa siten, että niiden henkilökunta työskentelee yhdessä GAP LAB -työryhmien kanssa. Taidelaitoksina toimivat esimerkiksi teatterit, galleriat, museot ja festivaalit.

Yhdistyksen päämaja sijaitsee Helsingin Kampissa Malminkadulla ja tuleva GAP LAB -työpajatila vuokrataan Helsingin alueelta. Vaikka hanke sijoittuu Suomen rajojen sisäpuolelle, Globe Art Point ry rakentaa vuoden 2018 aikana pohjoismaista yhteistyökumppaniverkostoa, jonka kanssa on tarkoitus viedä eteenpäin hankkeessa saatuja tuloksia ja hyviä käytäntöjä.

– Seuraavassa vaiheessa suunnittelemme eurooppalaisen verkoston perustamista, kertoo Purovaara yhdistyksen kunnianhimoisesta hankkeesta.

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Kemê Pellicer / Globe Art Point

Globe Art Point ry sai 240 000 euron apurahan GAP LAB & GAP INFO. Uuden suomalaisen taiteen ja kulttuurin elävä laboratorio ja tietopankki -hankkeelleen. Apuraha myönnettiin helmikuussa 2018.
, Anna Bui.

Tanssii roskien kanssa

– No se lähti liikkeelle hassusta ajatuksesta, että olisiko paras kesätyö sellainen, missä arjen supersankarit ajaisivat pyörillä, siivoaisivat ja tanssisivat ympäri kaupunkia. Laitoin idean Facebookiin ja tanssijakollega Antti Lahti vastasi heti, että hän on mukana, muistelee tanssija-koreografi Panu Varstala tanssivien roskasankareiden alkua.

Trash Heroes on kaupunkiesitys ja meidän ehdotuksemme paremmasta kaupungista. Jokainen pystyy tekemään pieniä tekoja ympäristönsä viihtyvyyden ja ihmisten hyvinvoinnin eteen, Varstala toteaa.

Esityksen ideana on, että ajetaan kaupungissa ympäristöystävällisesti pyörillä, pysähdytään, siivotaan alue roskista, laitetaan musiikki soimaan ja sitten pistetään tanssiksi.

Ei ihan mitä tahansa pyöriä

Parivaljakko kiertää ahkerasti Suomea festareilla ja erilaisissa tapahtumissa. Tyylikkäät mustat pyörät ovat asianmukaisesti tarkoitukseen tuunattuja. Toisen pyörän edessä on laatikko, joka kätkee sisäänsä hyvin varustellun, aurinkoenergialla toimivan dj-pöydän. Toisesta pyörästä löytyy lyömäsoitinsetti. Ja molemmissa on tietenkin roskanpoimija. Varusteineen pyörät ovat painavia menopelejä.

– Varsinkin Antin dj-pyörän kanssa menee ylämäissä kyllä työntöhommiksi, Varstala naurahtaa.

Tänä kesänä pyöriin asennetaan sähkömoot-
torit, jolloin matkanteko kevenee ja nopeutuu.

Suomalainenkin osaa heittäytyä

Trash Heroes on mukana valtakunnallisessa Koko Suomi tanssii -kampanjassa, joka on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa. Tavoitteena on, että jokainen suomalainen tanssii tai kokee tanssia tänä vuonna. Yleisö on tervetullut osallistumaan myös Trash Heroes -esitykseen. Jähmeiksikin luonnehditut suomalaiset ovat lähteneet tanssin pyörteisiin Varstalan mukaan innolla.

– Harvemmin taide-esityksissä käy niin, että joku tulee tutustumaan tekniikkaan. Trash Heroes on esityksenä monitahoinen ja mahdollistaa erilaisia kohtaamisia. Ihmiset tulevat mielellään juttelemaan, ja aiheet vaihtelevat taiteesta ja tanssista musiikkiin, tekniikkaan ja luontoasioihin.

Trash Heroes alkaa kiertää syksyllä myös kouluissa ja päiväkodeissa. Kokemuksia erilaisista lasten ja nuorten tapahtumista kaksikolla jo onkin, ja he odottavat vierailuja kovasti.

– Se, miten uusi juttu menee läpi lapsilla ja nuorilla, on pitkälti sidoksissa siihen, miten innoissamme me aikuiset asiasta olemme ja miten osaamme innostaa heidät mukaan. Lapset ottavat meistä mallia, aikaisemmin opettajanakin toiminut Varstala pohtii.

Trash Heroes leviää maailmalle

Esityksen maine on kiirinyt myös Suomen ulkopuolelle. Toimintamalli on käännetty jo italiaksi ja yhteydenottoja on tullut muun muassa Brasiliasta, Australiasta, Puolasta, Amerikasta ja Filippiineiltä.

– Meidän formaattia saa vapaasti käyttää kuka tahansa halukas missä tahansa. Sehän on vain hienoa, jos hyvä juttu leviää! Mielellämme kerromme, miten pyörät on suunniteltu ja rakennettu ja miten tämä kuvio toimii. Meillä on apuna ja tukena monta asiantuntijaa ja yhteistyökumppania, joita ilman tämä ei olisi mahdollista. Edellytämme heiltäkin kestävän kehityksen periaatteiden noudattamista.


Juttelumme lomassa Varstala tarttuu roskanpoimijaan ja keräilee samalla tottuneesti roskia ja tupakan tumppeja puiston penkin ympäriltä ja polulta roskakoriin. Hän naurahtaa, kun seuraan toimenpidettä.

– Tästä on tullut tapa. Roskien poimimista on vaikea lopettaa. Nostan yhden roskan ja huomaan, että tuossahan on vielä yksi. Ja tuossa. Ja vielä tuollakin.

Ei olisi pahitteeksi, jos tapa tarttuisi meihin jokaiseen.

Tulevat keikat löytyvät Trash Heroes’n Facebook-sivulta.
Katso Trash Heroes -video tästä.

Kuvat:
Antti Lahti ja Panu Varstala

TanssitM, KM ja muusikko Panu Varstala on saanut Suomen Kulttuurirahastolta sekä Uudenmaan rahastolta apurahoja vuosina 2016–2017 yhteensä 26 000 euroa Trash Heroes -konseptin kehittämiseen.
, Jenni Hietala.

Tyllin hurmaa

Metreittäin tylliä ja koristenauhoja, silkkiä, pitsiä ja lakanakangasta. Balettipuvut, tutut, sisältävät paljon yksityiskohtia, joiden tekijältä vaaditaan niin ompelutaitoa kuin ymmärrystä tanssin vaatimuksistakin.

Lappeenrannan Tanssiopiston edeltäjän, Balettikoulu Sonja Tammelan, perustaja Sonja Tammela muistelee, kuinka hän aikoinaan sekä ompeli pukuja että kiersi ympäri Suomea hankkimassa niihin kankaita ja koristeita. Jopa pukujen peseminen kuului koulun perustajan töihin. Toimiessaan Kansallisbaletissa 1950- ja 60-luvuilla Tammela sai Suomeen tärkeitä oppeja pukujen tekoon. Siinä auttoivat kuuluisat ballerinaystävät.

– Margot Fonteynilta opin, että tyllikerrosten väliin kannattaa kiinnittää kevyt vanne. Tämän tiedon puolestaan Maja Plisetskaja vei meiltä Venäjälle, Tammela kertoo.

Nyt Lappeenrantaan halutaan saada ammattimaista, erityisesti tanssimiseen sopivien asujen vaatimuksiin perehtynyttä osaamista. Tarkoituksena on kouluttaa kaksi paikallista ompelijaa, jotta nämä tekisivät jatkossa tutuja paitsi Tanssiopiston, mahdollisesti myös muiden suomalaisten tanssikoulujen käyttöön. Lisäksi osaavat ompelijat mahdollistaisivat sen, että Lappeenrannasta voitaisiin lainata pukuja muualle.

– Emmehän me voi lainata niitä, jos meillä ei ole ketään joka osaisi korjata pukuja tarvittaessa.

Koulutettavat ompelijat ovat ammattilaisia ja saattaneet tehdä pukuja Tanssiopistonkin käyttöön, mutta nyt heidän on tarkoitus perehtyä monimutkaisten tutujen tekoon.

Hankkeesta vastaa  Balettiyhdistys Attitydi, jonka toiminta-ajatuksena on tukea ja edistää tanssitaiteen, erityisesti baletin, tuntemusta, harrastusta, opetusta ja esitystoimintaa. Attitydi on aiemminkin kustantanut pukuja Lappeenrannan Tanssiopistolle.

– Minä olen ollut tässä toiminnassa ihailijan roolissa. Paljossa voi kuitenkin auttaa, kertoo Eeva-Liisa Tarvainen Attitydistä.

Yksityiskohtia ja kikkoja

Tutujen teossa riittää työtä, sillä puvut ovat täynnä yksityiskohtia, ja niiden tulee olla kauniita niistäkin kohdista, jotka eivät jatkuvasti näy. Tyllikerroksetkin alkavat jo housuosasssa. Lisäksi pukujen pitää toimia fyysisesti vaikeissa tanssiesityksissä, kestää kulutusta ja pysyä napakasti tanssijan päällä. Se vaatii monenlaisia kikkoja.

– Esimerkiksi jos tanssiin sisältyy nostoja, yläosassa ei saa olla sellaisia koristuksia, jotka rikkoisivat pojan kädet, Sonja Tammela kertoo.

Pukuja käytetään vuosien mittaan monissa esityksissä. Niitä muokataan, lisätään koristuksia tai esimerkiksi eriväristä kangasta ja annetaan vanhoille puvuille uutta elämää.

Puvut ja lavastus ovat osa tanssin visuaalisuutta eikä niistä haluta tinkiä.

– Kun oppilailta vaaditaan parasta osaamista ja sitoutumista, pitää kaiken muunkin olla kunnolla tehtyä, Tarvainen sanoo.

Kuvat: Arttu Muukkonen

Balettiyhdistys Attitydi sai 13 000 euron apurahan 27.2. tutuiden eli balettipukujen ompelijoiden kouluttamiseen ja pukujen valmistukseen.
, Jenni Heikkinen.

Tanssin juhla

Toukokuussa Aleksanterin teatterissa vietetään kuusi iltaa tanssija Alpo Aaltokosken 30-vuotista taiteilijauraa juhlien. Iltojen aikana nähdään Aaltokosken uusi Navigaatio-soolo ja vaihtuvia vierailevia esiintyjiä, niin tanssijoita kuin muusikoitakin.

– Mikäs sen parempaa, kuin juhlia työn parissa, Aaltokoski itse kommentoi.

Nyt, reilu kuukausi ennen esityksiä, Aaltokoski rakentaa ja harjoittelee toukokuun Navigaatio-teosta tiiviissä yhteystyössä muusikoiden kanssa.

– Musiikki kuten tanssikin navigoi, tapailee eri tyylejä. Esitys ei ole omakuva, mutta jotta voi navigoida, pitää olla kiintopisteitä, Aaltokoski kertoo. Nämä kiintopisteet löytyvät vuosien varrelta, vanhoista teoksista ylijääneistä osista, ajatuksista jotka ovat jääneet mieleen pyörimään, mutta joille ei aiemmin ole löytynyt sopivaa toteutustapaa.

Esitys onkin kokoelma erilaisia tyylejä, ja joukosta erottuu muun muassa jo Aaltokosken ensimmäisessä soolossa, De una Semillassa, näkynyt latinalaisamerikkalainen vaikutus.

– Olin miettinyt soolon tekemistä jo aiemmin, tuntui että siihen olisi materiaalia. Juhlavuosi sopi tähän hyvin, mutta ei ollut mikään lähtökohta, että tämä on juhlaesitys.

aaltokoski_navigaatio

Kun Aaltokoski alkoi työstää esitystä, hänen mieleensä palautui tunnelmia ensimmäisen soolon tekemisestä.

– Siitähän on aika kauan aikaa, 20 vuotta. Aloin miettiä, mitä kaikkea elämässä onkaan tapahtunut.

Vaikka Navigaatio on soolo, Aaltokoskesta se tuntuu kuitenkin yhteistyöprojektilta. Mukana ovat tiiviisti paitsi muusikot, myös lavastaja ja puvustaja. Samalla esityksessä kulkevat lukuisat kokemukset menneiltä vuosilta.

– Liikkeet liittyvät erilaisiin teemoihin, ihmisiin ja tapahtumiin. Tiedän, että yleisössäkin on paljon yhteistyökumppaneita ja ihmisiä, jotka ovat seuranneet työtäni pitkään. En minä tätä yksin ole tehnyt.

Usko omaan alaan säilyy

Aaltokoski on uransa aikana ehtinyt tehdä yli 50 koreografiaa ja esiintynyt lähes 30 maassa. 30-vuotistaiteilijajuhla ei ole tanssijalle mikään itsestäänselvyys.

– Aika vähän on 58-vuotiaita tanssijoita, jotka ovat yhä aktiivisia, Aaltokoski myöntää. Hänestä olisi kuitenkin sekä tanssitaiteen kehityksen, että esitysten monipuolisuuden takia tärkeää, että myös vanhempia tanssijoita olisi.

– Vanhemmat tanssijat voisivat tuoda esityksiin erilaisia teemoja.

Taiteilijajuhla on vielä edessä, mutta samalla Aaltokoski suunnittelee ja työstää jo lukuisia muita projekteja. Työn alla on muun muassa Together teoksen teemoja jatkavat Veljet-työnimellä työstettävä teos. Myös yhteys latinalaiseen Amerikkaan on säilynyt, ja suunnitteilla on esityksiä ja yhteistyötä muun muassa Nicaraguassa ja Boliviassa.

aaltokoski

Aaltokosken usko omaan alaan ja työhön on edelleen vahva.

– Teatterikorkeakoulussa opiskellessani harkitsin lopettamista. Olin liian tunnollinen, väsyin ja tajusin opiskelleeni väärin. Se oli minun kriisini, sen jälkeen olen uskonut tekemiseeni.

 

Kuvat: Jani Laukkanen, Stefan Bremer

Lisätietoa esityksistä täällä.

Alpo Aaltokoski sai vuonna 2016 Suomen Kulttuurirahaston apurahan taiteellisen ja pedagogiseen työskentelyyn.
, Jenni Heikkinen.

Valot sammuivat vanhassa teatterissa

– Tästä hetkestä sunnuntai-iltaan asti tämä kuolemaan tuomittu talo on täynnä valoa, virtaa ja energiaa, sanoi Helena Anttonen Lappeenrannan vanhan kaupunginteatterin lavalla marraskuun alussa.

Vanhalle teatteritalolle jätettiin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna jäähyväisiä nuorten taidetapahtuman merkeissä. Pian purettava talo täyttyi musiikki-, tanssi- ja teatteriesityksistä ja kuvataiteesta kolmen päivän ajaksi.

Avoimet ovet tekijöille ja yleisölle

Viimeinen sammutta valot -tapahtuman valmistelu alkoi jo keväällä ja alusta asti oli selvää, että tapahtumasta haluttiin monitaiteinen. Esiintymään tai taidetta tekemään sai tulla kuka tahansa. Tekijät ottivatkin talon haltuunsa ja taideteoksia löytyi niin kellarista kuin saunastakin.

– Ei tämä ihan helpoin tapa ole, koska ohjelma elää koko ajan, tapahtuman koordinoinut Maria Fomin totesi avajaispäivänä perjantaina.

VSV_Maria

Yllätykset jatkuivatkin vielä avajaispäivänä, kun osa esiintyjistä perui osallistumisensa ja aikatauluja viilattiin uuteen uskoon. Järjestäjät saivat soitella uusista esiintymisajoista sopien ja juosta painossa hakemassa uusia versioita ohjelmajulisteista. Fomin ei kuitenkaan ottanut asiasta turhaa stressiä.

– Aina sattuu ja tapahtuu. Ei ole niin tärkeää, että kaikki menee ihan just oikein. Tärkeintä on, että tämä on sellainen tapahtuma, missä kaikilla on hyvä olla.

Viikonlopun ajan teatterin ovet olivat auki ja myös yleisö sai kierrellä talossa vapaasti. Moni olikin saapunut paikalle paitsi seuraamaan ohjelmaa, myös jättämään vanhalle teatterille omat jäähyväisensä.

Vapaasti kokeilemaan

– Olemme pyrkineet saamaan mukaan myös niitä, jotka eivät ole missään taidekouluissa tai vastaavissa jo mukana, järjestelyissä mukana ollut Roope Kojo kertoi.

VSV_Roope

– Se tavallinen asenne taitaa olla, että en mie uskalla, en mie ole hyvä. Olemme yrittäneet viestiä, että täällä on kynnys matalalla, tai sitä ei ole oikeastaan ollenkaan. Nyt saa tulla kokeilemaan ilman painetta, vaikka ei olisi koskaan tehnyt mitään vastaavaa.

Ennen viikonlopun tapahtumaa nuorille tarjottiin mahdollisuus tulla opettelemaan taiteen tekemistä työpajoihin. Graffittityöpajaa vetänyt Ville Silvennoinen oli itse maalannut teatterin kellaritilan. Hänen työpajaansa osallistui sekä aikuisia että lapsia ja työskentelyn tulokset olivat esillä teatterilla.

– Halusin näyttää, ettei tarvitse osata tehdä taidetta, jotta voi tehdä sitä. En koe että itsekään osaan, minä vain teen – menen sydän edellä puuhun.

VSV_Ville

– Jos joku saa kimmokkeen mihin tahansa taiteen lajiin, se on bonus. Vaikka vain yksikin nuori innostuisi täällä, löytäisi jonkun tavan jolla pystyy toteuttamaan omaa sisäistä maailmaansa näkyväksi itselleen ja muille, tavoitteemme on saavutettu, Fomin muotoili.

Kuvat: Noora Pesonen

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahaston rahoittama Viimeinen sammuttaa valot -tapahtuma järjestettiin lappeenrannan entisessä kaupunginteatterissa 6.-8.11.2015.
, Jenni Heikkinen.

Peking-oopperassa yhdistyvät baletti ja kung-fu-elokuvat

Antti Silvennoinen tuo Peking-oopperan Suomeen ja nostaa lavalle akrobaatit, nykytanssijat, temppuilijat ja wusheng-harrastajat.

Wusheng Companyn perustaja, näyttelijä Antti Silvennoinen näki elämänsä ensimmäistä kertaa Peking-oopperaan Aleksanterinteatterissa 2000-luvun alussa – taidemuoto iski kuin sata wolttia.

”Kaikki mitä lavalla tapahtui oli täydellistä. Tuntui, että tämä on jollain tavalla minua varten. Olin nuorena katsonut muun muassa Jackie Chan -elokuvia, ja esityksessä näin niiden alkulähteen livenä.”

Silvennoinen on opiskellut Kiinan kansallinen perinteisen teatterin akatemiassa, opettajinaan kaksi vain kiinaa puhuvaa mestaria. Toinen mestareista, Lü Suosen, on ohjannut Silvennoisen viimeisen jättiprojektin, Juhlaviikoilla esitettävän Viimeisen taistelijan.

Viimeinen taistelija kertoo nimensä mukaisesti sodasta. Esitystä varten Suomeen matkustaa ohjaajan lisäksi seitsenhenkinen kiinalainen orkesteri, mutta kaikki esiintyjät ovat suomalaisia ja laulut esitetään suomeksi.Lavalla nähdään myös arvostettu nykytanssija Tero Saarinen ja esityksen valoista vastaa Mikki Kunttu.

”Meitä on pari, jotka ovat opiskelleet Peking-oopperaa. Sitten mukana on tanssijoita, wu-shung-harrastajia, akrobaatteja, temppuilijoita – on pitänyt löytää sieltä täältä ihmisiä, jotka on taitavia akrobaatteja jotka osaavat liikkua.”

Video: Verna Kovanen ja Ida Kukkapuro

Teksti: Ida Kukkapuro

Valokuva: Wusheng Company/Helsingin Juhlaviikot

Suomen Kulttuurirahasto myönsi 27.2.2015 Wusheng Company -osuuskunnalle 40 000 € Peking-oopperanäytelmän Viimeinen taistelija toteuttamiseen.
, Jenni Heikkinen.

Tehdassaari tuo tapahtumat keskelle Nokiaa

Vanhan nokialaisen tehdasrakennuksen suojissa tapahtuu paljon. Tehdassaaressa järjestetään koko perheen tapahtumia, taidenäyttelyitä, juhlia ja työpajoja. Lisäksi Tehdas 108 antaa työtilat kymmenkunnalle eri alojen ammattilaiselle. Vanhan tehdaskiinteistön käyttöönsä ottanut Tehdassaaren Osuuskunta on työskennellyt vuodesta 2012 kehittääkseen talosta yhteisöllisen kulttuurikeskuksen ja työtilan.

tehdas09

 

tehdas08

 

tehdas07

 

Toiminnassa alusta asti mukana ollut osuuskunnan jäsen Sanna-Kaisa Salonen kertoo kulttuurikeskuksen saaneen paikkakunnalla paljon huomiota ja se tunnetaan jo melko laajasti. Odotuksiakin on, niin paikkakuntalaisilla kuin tehdassaarelaisillakin.
– Suuria suunnitelmia riittää, Salonen nauraa.
Talossa toimii eri alojen ammattilaisia graafikosta eri alojen taiteilijoihin, joten toiminnan kirjo on suuri.
– Onneksi tila mahdollistaa monenlaista, Salonen sanoo. Lähitulevaisuudessa luvassa onkin esimerkiksi taidesuunnistusta ja valokuvanäyttely.

tehdas11

 

tehdas16

 

Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto myönsi vuonna 2014 Tehdassaarelle apurahan muun muassa tanssisalin rakentamiseen ja Kotona-yhteisötaidehankkeen toteutukseen.  Viime syksynä toteutettu projekti sai osallistuneilta ja yleisöltä hyvää palautetta. Kaikille avoimessa hankkeessa eri-ikäiset osallistujat toteuttivat tanssillisen esityksen ja tekivät taidetta.

Projektin vetänyt tanssitaiteilija Noora Nenonen toivoo, että vastaavia projekteja voitaisiin järjestää jatkossakin.
– Apurahat mahdollistivat sen, että osallistuminen oli ilmaista, mikä on minulle tärkeää. Kulttuuri ei saa olla vain paremman väen oikeus.

tehdas15

 

tehdas10

 

Kuvat: Harri Tahvanainen

Lisätietoa Tehdassaaresta: www.tehdas108.fi

Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto myönsi vuonna 2014 Tehdassaaren Osuuskunnalle apurahan teollisuustilan muuntaminen taiteen työ- esiintymis- ja harrastustiloiksi sekä yhteisötaideprojektin toteuttamiseen.
, Jenni Heikkinen.