Kuvien takana

Kuvittaja Virpi Talvitie on kuvittanut kymmenittäin kirjoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Tällä hetkellä työn alla on muun muassa lasten tietokirja, tarinakokoelma kaikenikäisille ja taustaprojisointeja konsertteihin.

– Kuvaprojisoinnit ovat minulle uusi aluevaltaus ja niiden tekeminen on kiinnostavaa. On tärkeää laajentaa omaa osaamista ja huomata että omat kuvat sopivat muuhunkin kuin kirjamuotoon. Samalla saan etsiä uutta ilmaisun muotoa kun uusi tekniikka tuo uudenlaisia vaatimuksia.

Talvitie on tehnyt paljon kuvituksia itse kehittämällään öljypastelleja, vesivärejä ja raapeteriä hyödyntävällä tekniikalla. Tekniikasta ja välineistä johtuen alkuperäiset teokset ovat pienikokoisia.

– Ne toimivat kuitenkin myös suurina seinälle heijastettavina projisointeina. Niistä löytyy ihan uusia ulottuvuuksia, Talvitie kertoo.

Kissakeisari ja appelsiinikuu

Projisointeja tehdessään Talvitie hyödyntää myös vanhoja töitään.

– On äärimmäisen kiinnostavaa miettiä, mihin kaikkeen kuvasta on – mihin kaikkeen hyvä kuva kelpaa ja sopii. Ja missä kaikissa muodoissa kuva voi ilmetä: kirjassa tai muussa painotuotteessa, kankaassa, esineessä, tietokoneen ruudulla, seinälle projisoituna tai seinälle ripustettuna.

Juuri tällä hetkellä monet eri työt liittyvät musiikkiin.

– Se on todella mielenkiintoista. Lisäksi monet eri konserttiprojektit tukevat toinen toistaan.

Talvitie onkin usein nostanut kuvituksiaan esiin näyttelyissä.

– Minusta se on kuvittajalle luonteva tapa tuoda työtään esille. Näyttelyssä kuvat pääsevät esiin vähän eri tavoin kuin kirjoissa. Ne alkavat käydä uutta vuoropuhelua keskenään. Näyttelyssä kuvittaja pääsee käymään kiinnostavaa vuoropuhelua yleisön kanssa ja on mahtavaa kun kuvia tulkitaan monella tavalla.

Laulaja ilman ääntä

talvitie

Itsenäistä työtä

Kuvittajan työ on itsenäistä ja aikaavievää. Yhteen kuvakirjaan tai lastenromaaniinkin sisältyy kymmeniä kuvia, joiden tekeminen vaatii lukemattomia tunteja.

– Olen saanut tehdä innostavaa yhteistyötä muun muassa Timo Parvelan, Katri Tapolan ja Tittamari Marttisen kanssa, Talvitie kertoo. Yhteistyö poikii myös uutta tekemistä, kun yhteistyössä syntyy uusia ideoita.

Kuvakirjojen teossa kirjailija ja kuvittaja muodostavat tiiviin työparin, jonka jäsenet kuitenkin työskentelevät varsin itsenäisesti.

– Usein kirjailija on miettinyt tarinan jo pitkälle ja sitten kuvittaja alkaa muuttaa sitä kuviksi. Joskus taas kirjoja mietitään alusta asti yhdessä. Ihailen sitä, etteivät kirjailijat syötä kuvittajalle valmista suunnitelmaa vaan saan saan luoda tekstin pohjalta oman kuvallisen maailmani. Haluan toki esitellä luonnoksiani ja keskeneräisiä kuviani kirjailijalle, koska työn eri vaiheissa syntyy koko ajan uusia ideoita. Usein tekstikin muuttuu ja hioutuu kuvien myötä.

Talvitien hiihtäjäpoika

Kuvissa Virpi Talvitien kuvituksia eri teoksiin vuosilta 2013-2016.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 Virpi Talvitielle apurahan lastenkirjojen ja musiikki- sekä teatteriesitysten kuvittamiseen ja näyttelyprojektien toteuttamiseen.
, Jenni Heikkinen.

Veistos varjoissa

Suuri puuveistos odottaa viimesilausta hyvinkääläisen työhuoneen seinustalla. Veistoksen viimeistelevät lasista puhalletut kukan heteet. Valmis työ, nimeltään Kellarista, tulee esille Kuvataideakatemian lopputöitä esittelevään Kuvan kevät -näyttelyyn.

– Valmistuin Lahden Taideinstituutista yli 20 vuotta sitten, mutta nyt ajattelin että tarvitsen uudempaa tutkintoa, kuvanveistäjä Maija Helasvuo kertoo. Siksi hän haki opiskelemaan Kuvataideakatemiaan ja valmistuu pian kuvataiteen maisteriksi. Opettajina on ollut uran aikana tutuksi tulleita kollegoita.

– On ollut antoisaa, että kollegat joilla on hyvin erilaisia näkemyksiä ovat olleet suorastaan pakotettuja antamaan palautetta, Helasvuo pohtii.

MaijaHelasvuo_05 MaijaHelasvuo_04

Kuvan kevääseen valmistuvan teoksen lisäksi työhuoneelta löytyy muitakin vielä keskeneräisiä töitä, muun muassa Galleria Toolboxiin Berliiniin kesällä lähtevä teos.

– Ennen tein aina vain yhtä työtä kerrallaan, mutta nykyisin useita yhtä aikaa, limittäin ja lomittain. Lisäksi tekemistä tuottaa muun muassa jäsenyys Berliinin galleriaa pyörittävässä Osuuskunta Toolboxissa.

Puu ja sen seuralaiset

Kellarista-teos on yhdistelmä erilaisia puulaatuja ja mukana on myös palasiksi lyöty tuoli.

– Männynjuurta, haapaa, honkaa, Helasvuo luettelee.

– En oikeastaan osaa selittää, miksi työssä on mukana tuoli, mutta kun olen tehnyt pitkään töitä erilaisista puista, tuntui kiinnostavalta laittaa teollinen tuote osaksi teosta.

MaijaHelasvuo_03MaijaHelasvuo_02

Puun lisäksi Helasvuo on tehnyt töitä savesta, pronssista ja lasista. Kellarista-teoksessa hän käyttää ensimmäistä kertaa lasiosia puutyön osana.

– Olen miettinyt koko ajan varjoja. Aiemmin olen valaissut vasta valmiin työn kiinnostavalla tavalla, nyt varjot ovat olleet kiinteä osa veistoprosessia. Koko teoksen idea lähti siitä, että halusin työn päättyvän aniliininpunaiseen varjoon, Helasvuo kertoo.

Kuvan kevät 7.–29.5.2016. Maija Helasvuon teos on esillä Forum Box –galleriassa.

Kuvat: Harri Tahvanainen

MaijaHelasvuo_01
Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Maija Helasvuolle apurahan taiteelliseen työskentelyyn.
, Jenni Heikkinen.

Tanssin juhla

Toukokuussa Aleksanterin teatterissa vietetään kuusi iltaa tanssija Alpo Aaltokosken 30-vuotista taiteilijauraa juhlien. Iltojen aikana nähdään Aaltokosken uusi Navigaatio-soolo ja vaihtuvia vierailevia esiintyjiä, niin tanssijoita kuin muusikoitakin.

– Mikäs sen parempaa, kuin juhlia työn parissa, Aaltokoski itse kommentoi.

Nyt, reilu kuukausi ennen esityksiä, Aaltokoski rakentaa ja harjoittelee toukokuun Navigaatio-teosta tiiviissä yhteystyössä muusikoiden kanssa.

– Musiikki kuten tanssikin navigoi, tapailee eri tyylejä. Esitys ei ole omakuva, mutta jotta voi navigoida, pitää olla kiintopisteitä, Aaltokoski kertoo. Nämä kiintopisteet löytyvät vuosien varrelta, vanhoista teoksista ylijääneistä osista, ajatuksista jotka ovat jääneet mieleen pyörimään, mutta joille ei aiemmin ole löytynyt sopivaa toteutustapaa.

Esitys onkin kokoelma erilaisia tyylejä, ja joukosta erottuu muun muassa jo Aaltokosken ensimmäisessä soolossa, De una Semillassa, näkynyt latinalaisamerikkalainen vaikutus.

– Olin miettinyt soolon tekemistä jo aiemmin, tuntui että siihen olisi materiaalia. Juhlavuosi sopi tähän hyvin, mutta ei ollut mikään lähtökohta, että tämä on juhlaesitys.

aaltokoski_navigaatio

Kun Aaltokoski alkoi työstää esitystä, hänen mieleensä palautui tunnelmia ensimmäisen soolon tekemisestä.

– Siitähän on aika kauan aikaa, 20 vuotta. Aloin miettiä, mitä kaikkea elämässä onkaan tapahtunut.

Vaikka Navigaatio on soolo, Aaltokoskesta se tuntuu kuitenkin yhteistyöprojektilta. Mukana ovat tiiviisti paitsi muusikot, myös lavastaja ja puvustaja. Samalla esityksessä kulkevat lukuisat kokemukset menneiltä vuosilta.

– Liikkeet liittyvät erilaisiin teemoihin, ihmisiin ja tapahtumiin. Tiedän, että yleisössäkin on paljon yhteistyökumppaneita ja ihmisiä, jotka ovat seuranneet työtäni pitkään. En minä tätä yksin ole tehnyt.

Usko omaan alaan säilyy

Aaltokoski on uransa aikana ehtinyt tehdä yli 50 koreografiaa ja esiintynyt lähes 30 maassa. 30-vuotistaiteilijajuhla ei ole tanssijalle mikään itsestäänselvyys.

– Aika vähän on 58-vuotiaita tanssijoita, jotka ovat yhä aktiivisia, Aaltokoski myöntää. Hänestä olisi kuitenkin sekä tanssitaiteen kehityksen, että esitysten monipuolisuuden takia tärkeää, että myös vanhempia tanssijoita olisi.

– Vanhemmat tanssijat voisivat tuoda esityksiin erilaisia teemoja.

Taiteilijajuhla on vielä edessä, mutta samalla Aaltokoski suunnittelee ja työstää jo lukuisia muita projekteja. Työn alla on muun muassa Together teoksen teemoja jatkavat Veljet-työnimellä työstettävä teos. Myös yhteys latinalaiseen Amerikkaan on säilynyt, ja suunnitteilla on esityksiä ja yhteistyötä muun muassa Nicaraguassa ja Boliviassa.

aaltokoski

Aaltokosken usko omaan alaan ja työhön on edelleen vahva.

– Teatterikorkeakoulussa opiskellessani harkitsin lopettamista. Olin liian tunnollinen, väsyin ja tajusin opiskelleeni väärin. Se oli minun kriisini, sen jälkeen olen uskonut tekemiseeni.

 

Kuvat: Jani Laukkanen, Stefan Bremer

Lisätietoa esityksistä täällä.

Alpo Aaltokoski sai vuonna 2016 Suomen Kulttuurirahaston apurahan taiteellisen ja pedagogiseen työskentelyyn.
, Jenni Heikkinen.

Palkittu muotoilija ylittää rajoja

Designmuseon Galleriassa avautui tammikuun lopussa muotoilija Ilkka Suppasen palkintonäyttely. Uransa aikana muun muassa huonekaluja ja valaisimia suunnitellut Suppanen on kaatanut keinotekoisia raja-aitoja arkkitehtuurin ja muotoilun väliltä, lisännyt maailmalla tietoisuutta suomalaisesta muotoilusta ja edistänyt näin nuorten suomalaisten muotoilijoiden kansainvälistymistä. Kulttuurirahasto palkitsi Suppasen työstään viime vuonna 30 000 euron palkinnolla.

Suppanen opiskeli arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa ja sisustus- ja huonekalustesuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Gerrit Rietveld Academiessa Amsterdamissa.

– Rakastan muotoilua ja arkkitehtuuria. Teknillisessä korkeakoulussa opin näkemään ympäristöni arkkitehdin silmin. Polytekniikan ohella halusin päästä muotoilemaan ja kokeilemaan materiaaleja. Menin opiskelemaan sisustus- ja huonekalusuunnittelua Taideteolliseen korkeakouluun, jossa korostuu käsityöläisyys. Oli mielenkiintoista vertailla näiden koulujen ajattelutapoja, Suppanen kertoi Tammenlastuja-lehden haastattelussa vuosi sitten.

Suppanen_tuoli

Klassisen pohjoismaisen perinteen jatkaja

Suunnittelutyössään Suppanen jatkaa klassista pohjoismaista muotoiluperinnettä. Hän korostaa, ettei skandinaavinen design ole tyylisuunta, vaan se edustaa esimerkiksi ympäristöjen esteettömyyttä, tuotteiden helppokäyttöisyyttä ja palvelujen saavutettavuutta.

Kulttuurirahaston palkinnon lisäksi Ilkka Suppanen sai vuonna 2015 Torsten ja Wanja Söderbergin palkinnon, joka myönnetään Ruotsissa vuosittain aktiiviselle pohjoismaiselle suunnittelijalle tai taidekäsityöläiselle. Tähän palkintoon liittyvässä designmuseon näyttelyssä on esillä esimerkkejä Suppasen laajasta tuotannosta. Ilkka Suppanen on suunnitellut tuotteita niin suomalaisille kuin kansainvälisillekin yrityksille, kuten Artek, Marimekko, Iittala, Woodnotes ja Capellini. Aiemmin Suppasen töitä on ollut esillä muun muassa Venetsian biennaalissa ja New Yorkin modernin taiteen museossa MoMA:ssa.

Ilkka Suppasen haastattelun Tammenlastuja-lehdessä voit lukea täältä.

Kuvat: Heikki Tuuli ja Studio Suppanen

Tietoa Design-museon näyttelystä

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 Ilkka Suppaselle 30 000 euron palkinnon ”rajojen ylittämisesta, kestävän kulttuurin muotoilusta”.
, Jenni Heikkinen.

Rakkautta ravintolassa

– Mielestämme ravintolaan mennään ensisijaisesti hakemaan jonkinlaista nautintoa – oli se sitten ”lihallista” tai syömistä, kertoo Anu  Kehusmaa, Hotelli- ja ravintolamuseossa ensi vuonna avautuvan Rakkauden tiloja -näyttelyn tuottaja.

Näyttely on museon tapa osallistua Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlintaan. Se kertoo rakkaudesta suomalaisissa ravintoloissa, ja on osa neljän uusmaalaisen museon yhteistä rakkausteemaa.

Rakkaus ravintoloissa kattaa niin sosiaalisen kanssakäymisen, eli ihmisten väliset suhteet ja soidinmenot, kuin tietenkin myös rakkauden ruokaan. Näyttelyn alaotsikkona onkin ”Nautinnon nälkä”.

– Meidän lisäksemme rakkaudessa ovat mukana Vantaan kaupunginmuseo, Teatterimuseo ja Lottamuseo. Jokainen tarkastelee rakkautta oman erityisalansa kautta.

hrm_iskurepla

Flirtistä rakastavaisten riitoihin

Tällä hetkellä Hotelli- ja ravintolamuseo kerää tarinoita ja muistoja näyttelyä varten. Ravintoloissa tapahtuu monesti koko rakkauden kaari, ja kaikesta tästä museossa ollaan kiinnostuneita.

– Flirtti, rakastuminen, kosinnat, häät, riidat ja erot, Kehusmaa luettelee. Muistoja käytetään taustatietona ja tutkimuksen tukena. Mikäli kertojalle sopii, muistoja voidaan tuoda esiin itse näyttelyssäkin. Tarinansa voi kertoa omalla nimellä tai nimimerkillä.

– Flirtistähän se alkaa ja monet ovat tavanneet puolisonsa ravintolassa, joten ravintolalla on tosiaan tärkeä rooli monessa rakkaustarinassa.

hrm4419_40

Sateenkaariväen kokemukset

Rakkauden tiloja -näyttelyssä halutaan erityisesti nostaa esiin queer-näkökulmaa: millainen rakkaus on ollut hyväksyttävää, kuka on saanut rakastaa näkyvästi ja miten ihmisten kanssakäymistä on ravintolamaailmassa säädelty. Kuinka heteronormatiivista ravintolakulttuuri lopulta on ollut. Kulttuurirahaston tuella palkattu queer-tutkija on käynyt läpi museon kokoelmia ja kerännyt haastatteluilla muistoja ja kokemuksia.

– Ravintolat ovat kautta historian olleet paikkoja, joissa seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ovat voineet tavata toisiaan. Kaunokirjallisista lähteistä löytyy viitteitä, että jo 1900-luvun alun Helsingissä tietyt paikat olivat homojen suosiossa, Kehusmaa kertoo. Sateenkaariväen historia ravintoloissa onkin suurelta osin homojen historiaa, sillä naiset eivät pitkään edes päässeet ravintolaan keskenään.

Seksuaalivähemmistöjen historian tutkiminen ei kuitenkaan ole aivan helppoa, ja esimerkiksi Hotelli- ja ravintolamuseon omasta kokoelmasta on ollut vaikea löytää mitään yksityiskohtaista tietoa vähemmistöjen kokemuksista.

– 1970-80-luvuille asti homoasiakaskunta joutui käyttäytymään ravintoloissa piilotellusti ja se tekee tutkimuksesta hankalaa. Sateenkaariväki on joutunut käyttäytymään pitkälti heteronormatiivisuuden ehdoilla ennen kuin ensimmäiset viralliset homobaarit tulivat.

hrm

Osallistu näyttelyn tekoon – jätä oma tarinasi.

Kuvat:

Hotelli Torni, Tornin baari, Helsinki 1952. Kuvaaja: tuntematon
Hoitelli- ja ravintolamuseon iskurepliikkiautomaatin kirjoittajalle tarjoama repliikki. Kuvaaja: Jenni Heikkinen
Suomen Hotelli- ja ravintolakoulun joulujuhla, Hotelli Klaus Kurki, Helsinki 1949. Kuvaaja: Nasakuva Oy
Anu Kehusmaa iskurepliikkikoneen äärellä. Kuvaaja: Jenni Heikkinen

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 Hotelli- ja ravintolamuseolle apurahan Rakkauden tiloja -näyttelyn valmisteluun.
, Jenni Heikkinen.

Satellite Stories työstää uutta levyä rauhassa

Oululainen indie pop -bändi Satellite Stories on Suomessa vielä melko tuntematon, vaikka kiertääkin keikkailemassa ympäri maailmaa. Viime vuonna bändi kiersi kahteen otteeseen Euroopassa ja soitti ensimmäistä kertaa myös Yhdysvalloissa.

– Ainakin kuuntelijamäärien mukaan suurimmat yleisömme ovat Yhdysvalloissa, siksi olemme sinne koettaneet puskea, Satellite Storiesin kitaristi Marko Heikkinen kertoo. Suomessa suomalaisten esittämä englanninkielinen musiikki nousee harvoin hittilistoille ja kotimaassa yleisöä on lähinnä Helsingissä sekä bändin kotikaupungissa Oulussa.

Satellite Stories sai keväällä 2015 Pohjois-Pohjanmaan rahastolta apurahan neljännen levynsä tekoon. Kesä sujuikin tiiviisti sävellystöissä.

– Kyllähän se auttoi työskentelyä, että ei tarvinnut stressata mistään muusta. Mielestäni viime kesänä tekemämme biisit ovat parhaita mitä olemme tehneet.

Syksy kului keikkaillessa. Viime vuoden alussa julkaistu bändin kolmas levy, Vagabonds, sai keikoilla myönteistä huomiota.

– Isoissa kaupungeissa kuten Lontoossa, Madridissa, Barcelonassa ja Berliinissä sujui parhaiten, niissä riitti mukavasti yleisöä, Heikkinen kertoo.

Työ etenee

Tällä hetkellä levylle kuuluu Heikkisen mukaan hyvää.

– Teemme kaikki demoja ja sitten kuuntelemme niitä yhdessä. Nyt olemme säveltäneet tosi tarkkaan, laittaneet sointupätkiä ja melodia-ideoita luupille ja käyneet niitä läpi monta tuntia, miettineet mitkä niistä sopivat levylle.

Vagabonds-levyä äänitettiin Oulun lisäksi Britanniassa, mutta tulevan levyn osalta suunnitelmat ovat vielä avoinna. Neljännen levyn on tarkoitus ilmestyä vuonna 2017. Uusia kappaleita päästiin kuitenkin kokeilemaan jo viime syksynä New Yorkissa CMJ-festivaaleilla.

– Uudet biisit saivat ihan positiivisen vastaanoton. Levy on kuitenkin vielä niin kesken, ettei vielä tiedä miltä kappaleet lopulta kuulostavat, Heikkinen sanoo.

Tänä vuonna Satellite Stories keskittyy levyn tekoon ja suunnitelmissa on keikkailla edellisvuotta vähemmän. Joitain keikkojakin on luvassa ja keväällä bändi suuntaa taas Yhdysvaltoihin, tällä kertaa Texasin Austiniin maineikkaille South by South West –festivaaleille.

Jatkossakin yleisöt löytynevät todennäköisesti kotimaan ulkopuolelta.

-Suomessa tämä on marginaalimeininkiä, yleisöt ovat muualla.

Kuva: Satellite Stories

Maakuntarahastojen apurahat ovat haettavissa 10.1.-10.2.2016. Lisätietoa täällä.

Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan maakuntarahasto myönsi vuonna 2015 Marko Heikkiselle ja Satellite Stories -yhtyeelle apurahan taiteelliseen työskentelyyn.
, Jenni Heikkinen.

Kuvissa elämän paikat

Kuvassa vanha rouva syö jäätelöä maauimalan luona. Toinen poseeraa kerrostalon edessä Esplanadilla. Valokuvaaja Helena Inkerin toteuttamassa Elämän paikat –näyttelyssä kuvataan ikäihmisiä heille tärkeissä paikoissa ja kerrotaan niihin liittyviä muistoja.

– Halusin tarkastella ikäihmisten kanssa heille tärkeitä muistoja – kuitenkin niin, että muistoja voidaan tuoda ja heijastaa valittujen paikkojen kautta tähän päivään, Helena Inkeri kertoo.

Inkeri halusi tarjota hoivapalveluiden piirissä eläville ikäihmisille tilaisuuden tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään sekä tuoda esiin muistoja ajalta, jolloin osallistujat kokevat olleensa vahvoilla.

– Kun ikää tulee, tulee usein myös sairauksia, kipuja ja haasteita arjesta selviytymisessä. Niiden alle hautautuu helposti osa ihmisen persoonasta ja elämänkokemuksesta, Inkeri pohtii.

999_50-10_blogi

Projektiin osallistui 11 vanhusta. Mukana oli kaksi pariskuntaa, joten kuvat kertovat yhdeksän tarinaa. Ensin osallistujien kanssa tavattiin useita kertoja sekä ryhmässä että yksityisesti, tutustuttiin, katseltiin vanhoja valokuvia ja jaettiin muistoja. Sitten oli vuorossa kuvausmatka jokaisen tärkeään paikkaan.

Kuvausmatkat vaativat tarkkaa suunnittelua, jotta kaikki sujuisi turvallisesti ja vanhukset jaksaisivat olla mukana. Kaikki muistelijat eivät itse pystyneet matkustamaan, ja tällöin Inkeri lähti kuvausmatkalle mukanaan vanha valokuva, jonka avulla muistelija saatiin mukaan uuteen kuvaan.

999_7-1_blogi

Alkuun epäilytti

Osa osallistujista myös suhtautui projektiin aluksi hieman epäillen. Esimerkiksi vaimonsa Hilkan kanssa projektiin osallistunut Väikkä arveli, että osallistuminen voisi olla liian työlästä ja raskasta. Avajaisten jälkimainingeissa Väikkä kuitenkin kiittelee Helena Inkeriä kovasti.

– Sinä kyllä olet ammatissasi, osaat niin hienosti tehdä tätä ja aina olet huomioinut meitä, Väikkä kiittää.

Väikälle jäi kuvaprojektista hyvä tunne, sillä muihin osallistujiin tutustuminen oli mukavaa ja keskustelut Inkerin kanssa kiinnostavia. Alkuun puhuminen tuntui kuitenkin vaikealta.

– Oli vähän outoa puhua vieraan ihmisen kanssa asioista, joista ei ole oikeastaan puhunut kenellekään ja haikeita muistojakin tuli mieleen, Väikkä kertoo.

999_30-8_blogi

– Muistojen lisäksi meillä oli syvällisiä juttutuokioita myös esimerkiksi omaishoitajuudesta. On mieletön kunnia, että ihmiset ovat kertoneet elämistään avoimesti, sanoo Inkeri.

– Toivon, että näyttelyn myötä että osallistujien ääni ja arvokkaat tarinat pääsevät laajemminkin esiin. Vaikka tarinat ovat henkilökohtaisia, niissä on aina jotakin tunnistettavaa ja jaettua, jotakin, mihin muut voivat peilata omia kokemuksiaan.

999_25-blogi

Elämän paikat -näyttely on esillä Roihuvuoren palvelukeskuksessa 29.12.2015 saakka. Elämän paikat -projekti jatkuu Seniorisäätiön Kannelkodissa ja vuonna 2016 näyttelykokonaisuus lähtee kiertuueelle.

 Lisätietoa ja tarinoita luettavissa projektin verkkosivuilla ja Facebookissa:

www.elamanpaikat.fi
www.facebook.com/elamanpaikat

Kuvat: Harri Tahvanainen

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 valokuvaaja Helena Inkerille Taidetta hoitolaitoksiin –apurahan Elämän paikat -valokuvaprojektin ja näyttelyiden toteuttamiseen ikäihmisten asumisyksiköissä.
, Jenni Heikkinen.

Valot sammuivat vanhassa teatterissa

– Tästä hetkestä sunnuntai-iltaan asti tämä kuolemaan tuomittu talo on täynnä valoa, virtaa ja energiaa, sanoi Helena Anttonen Lappeenrannan vanhan kaupunginteatterin lavalla marraskuun alussa.

Vanhalle teatteritalolle jätettiin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna jäähyväisiä nuorten taidetapahtuman merkeissä. Pian purettava talo täyttyi musiikki-, tanssi- ja teatteriesityksistä ja kuvataiteesta kolmen päivän ajaksi.

Avoimet ovet tekijöille ja yleisölle

Viimeinen sammutta valot -tapahtuman valmistelu alkoi jo keväällä ja alusta asti oli selvää, että tapahtumasta haluttiin monitaiteinen. Esiintymään tai taidetta tekemään sai tulla kuka tahansa. Tekijät ottivatkin talon haltuunsa ja taideteoksia löytyi niin kellarista kuin saunastakin.

– Ei tämä ihan helpoin tapa ole, koska ohjelma elää koko ajan, tapahtuman koordinoinut Maria Fomin totesi avajaispäivänä perjantaina.

VSV_Maria

Yllätykset jatkuivatkin vielä avajaispäivänä, kun osa esiintyjistä perui osallistumisensa ja aikatauluja viilattiin uuteen uskoon. Järjestäjät saivat soitella uusista esiintymisajoista sopien ja juosta painossa hakemassa uusia versioita ohjelmajulisteista. Fomin ei kuitenkaan ottanut asiasta turhaa stressiä.

– Aina sattuu ja tapahtuu. Ei ole niin tärkeää, että kaikki menee ihan just oikein. Tärkeintä on, että tämä on sellainen tapahtuma, missä kaikilla on hyvä olla.

Viikonlopun ajan teatterin ovet olivat auki ja myös yleisö sai kierrellä talossa vapaasti. Moni olikin saapunut paikalle paitsi seuraamaan ohjelmaa, myös jättämään vanhalle teatterille omat jäähyväisensä.

Vapaasti kokeilemaan

– Olemme pyrkineet saamaan mukaan myös niitä, jotka eivät ole missään taidekouluissa tai vastaavissa jo mukana, järjestelyissä mukana ollut Roope Kojo kertoi.

VSV_Roope

– Se tavallinen asenne taitaa olla, että en mie uskalla, en mie ole hyvä. Olemme yrittäneet viestiä, että täällä on kynnys matalalla, tai sitä ei ole oikeastaan ollenkaan. Nyt saa tulla kokeilemaan ilman painetta, vaikka ei olisi koskaan tehnyt mitään vastaavaa.

Ennen viikonlopun tapahtumaa nuorille tarjottiin mahdollisuus tulla opettelemaan taiteen tekemistä työpajoihin. Graffittityöpajaa vetänyt Ville Silvennoinen oli itse maalannut teatterin kellaritilan. Hänen työpajaansa osallistui sekä aikuisia että lapsia ja työskentelyn tulokset olivat esillä teatterilla.

– Halusin näyttää, ettei tarvitse osata tehdä taidetta, jotta voi tehdä sitä. En koe että itsekään osaan, minä vain teen – menen sydän edellä puuhun.

VSV_Ville

– Jos joku saa kimmokkeen mihin tahansa taiteen lajiin, se on bonus. Vaikka vain yksikin nuori innostuisi täällä, löytäisi jonkun tavan jolla pystyy toteuttamaan omaa sisäistä maailmaansa näkyväksi itselleen ja muille, tavoitteemme on saavutettu, Fomin muotoili.

Kuvat: Noora Pesonen

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahaston rahoittama Viimeinen sammuttaa valot -tapahtuma järjestettiin lappeenrannan entisessä kaupunginteatterissa 6.-8.11.2015.
, Jenni Heikkinen.

Kallio houkuttelee luovia yrittäjiä

Helsingin Kalliosta on kehittynyt monen luovan alan yrittäjän työpaikka ja suuri osa heistä myös asuu alueella. Itsekin Kalliossa asuva tutkija Olga Gurova huomasi alueelle ilmestyneen paljon pieniä työhuoneita ja halusi selvittää, keitä niissä työskentelee. Hän ryhtyi haastattelemaan yrittäjiä ja päätyi tekemään heistä dokumenttia yhteistyössä assistenttinsa Daria Morozovan ja taiteilija Alissa Javitsin kanssa.

– Halusimme näyttää, mitä Kalliossa on tällä hetkellä meneillään, Gurova kertoo.

kallio05

Kallion muotialan yrittäjistä useimpien konsepti on kestävä muoti: on kierrätystä, vanhan uudistamista ja erikoisia materiaaleja. Suunnittelijoiden lisäksi alueelle on keskittynyt ompelimoja, vintage-liikkeitä ja kirpputoreja.

Putiikit sijaitsevat usein pienissä ryppäissä lähekkäin. Useat yrittäjät myös työskentelevät jaetuissa tiloissa, esimerkiksi Made in Kallio -työhuoneella työskentelee noin kymmenen yrittäjää. Työtilojen jakaminen on edullista ja lisäksi suunnittelijat saavat kaipaamaansa seuraa.

– Saman alan yrittäjät eivät niinkään kilpaile keskenään vaan auttavat toisiaan ja hyötyvät toisistaan, Gurova kertoo.

kallio04

Ei liian keskiluokkaista

Kallion imago houkuttelee luovia ihmisiä niin yrittäjiksi kuin asukkaiksikin. Alue on muuttunut kovasti viime vuosina, mutta Gurova ei usko Kallion muuttuvan yläluokkaiseksi, vaikka se onkin siistiytynyt.

– En usko että Kallio koskaan kokonaan keskiluokkaistuisi. Täällä toimivat Hursti, Pelastusarmeija, vastaanottokeskus ja monet muut toimijat, jotka tuovat alueelle monenlaisia ihmisiä.

Tällainen moniarvoisuus ja erilaisuuden hyväksyvä ilmapiiri on monelle alueen yrittäjälle mieleen.

– Suunnittelijoita ei pelota, että alueella on köyhiä ja juoppoja, mutta liika keskiluokkaistuminen ehkä vähän pelottaa.

kallio06

Gurovan mukaan Kalliota on tutkittu yllättävänkin vähän, vaikka aiheita riittäisi.

– Olen pohtinut esimerkiksi miksi vintage on täällä niin suosittua. Voisiko se liittyä historiaan työläisalueena?

Tutkija tekemässä elokuvaa

Gurovan tutkimus yhdistää sosiaalitieteitä ja taidetta. Videot ovat usein osa sosiaalitieteiden tutkimusta, mutta laajemmalle yleisölle tehty dokumentti vaati uudenlaista lähestymistapaa. Gurova kertoo tuskailleensa tieteellisen kielen kanssa.

– Selostuksistani tuli jatkuvasti liian akateemisia.

kallio03

Tieteen ja taiteen yhdistäminen oli kuitenkin Gurovalle mieleen.

– Toinen tapa ilmaista ajatuksia, uusi kieli, avaa uudenlaisia mahdollisuuksia ja inspiroi.

Gurova suositteleekin videon tekemistä muillekin tutkijoille, sillä hänen mielestään video tuo tieteen lähemmäs ihmisiä.

– Akateemiset ihmiset ovat joustavia ja haluaisivat kertoa tutkimuksistaan ihmisille, mutta eivät aina löydä oikeita tapoja tai kanavia. Videot voisivat olla yksi uusi tapa.

Gurovan, Morozovan ja Javitsin elokuva esitetään 5.2.2016 Arkadia International Bookshopissa Helsingissä. Suunnitteilla on myös näytös Kallion kirjastossa tammikuussa 2016.

Kuvat: Harri Tahvanainen

Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto myönsi vuonna 2015 apurahan Olga Gurovalle, Daria Morozovalle ja M.A. Alissa Javitsille nuorten vaatesuunnittelijoiden toimintaa Helsingin Kalliossa käsittelevään tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Rauhaa ja inspiraatiota taiteilijaresidenssissä

Kuvataiteilija Tero Annanolli lähti Kulttuurirahaston apurahalla taiteilijaresidenssiin Hôtel Chevilloniin elokuun alussa ja työskentelee siellä tammikuun 2016 loppuun.

Annanolli haki residenssiin, koska uskoi, että siellä olisi helpompi keskittyä työskentelyyn. Hän toivoi myös saavansa uusia vaikutteita. Annanolli sanoo uuden ympäristön näkyvänkin töissä.

– Valo on täällä erilainen ja samoin värit, joten vie aikansa, että tutustuu uuteen väripalettiin.

Maaseudun rauha ja hiljaisuus ovat olleet taiteilijalle mieleen.

– Residenssi on loistava paikka irrottautua arjesta ja asettua aivan uuteen ympäristöön. Myös Hôtel Chevillonin pitkä historia tuo oman charminsa. Lähistön metsät ovat uskomattoman kauniita ja Fontainbleau, jossa residenssi sijaitsee, on kaunis pikku tuppukylä.

chevillon_annanolli

 

Vanhassa linnassa on viehättävyyden lisäksi myös haasteensa.

– Ateljee ei ollut heti toimintakunnossa: katossa oli kosteusvaurioita ja sähköt olivat poissa muutaman viikon, joten illalla ei voinut työskennellä. Myös nettiyhteys toimii välillä huonosti, Annanolli kertoo. Hän kuitenkin käytti ajan hyödykseen pyöräilemällä lähiympäristössä ja keräämällä uusia ideoita.

Päivät residenssissä vaihtelevat, ja Annanolli on käynyt myös Pariisissa tutustumassa kulttuurikohteisiin ja hankkimassa taiteilijatarvikkeita.

– Yleensä aamulla luen sähköpostit ja käyn kaupassa, jonka jälkeen aloitan työskentelyn. Aterian valmistamiseen menee aikaa ja sen teen yleensä siestan aikaan, jolloin kaikki liikkeet ovat kiinni. Sen jälkeen jatkan työskentelyä. Joskus aloitan työskentelyn vasta illalla.

Yllätyksekseen Annanolli on päässyt myös treenaamaan ruotsin kieltä, sillä suurin osa Chevillonin taiteilijoista tulee Ruotsista.

– Toukokuussa työskentelen Roomassa,  Circolo Skandinavossa, joten ruotsin kielestä on hyötyä. Pohjoismainen yhteistyö on aina kiinnostanut minua.

Taiteilijaresidensseihin vuodelle 2016 myönnetyt apurahat julkistettiin 22.10.2015 Suomen Kulttuurirahaston verkkosivuilla.

Kuvat: Tero Annanolli

Suomen Kulttuurirahasto myöntää vuosittain apurahoja työskentelyyn taiteilijaresidensseissä. Viime vuosina apurahoja on myönnetty Schloss Wiepersdorfiin Saksaan ja Hôtel Chevilloniin Ranskaan. Hôtel Chevillon sijaitsee Grez-sur-Loingin kylässä noin 70 km Pariisista etelään ja noin 9 km Fontainebleaun kaupungista. Kylässä on noin 1 300 asukasta. Paikka houkutteli kuvataiteilijoita, kirjailijoita, säveltäjiä ja muusikkoja jo 1800-luvun lopulla. Siellä ovat työskennelleet muun muassa Carl Larsson, August Strindberg, Anders Zorn ja Ville Vallgren.
, Jenni Heikkinen.