Hae apurahaa maakuntarahastosta

Uuden vuoden alussa ilmassa on aina muutoksen henki. Arkielämään tuovat ryhtiä monet lupaukset: syön vähemmän, juon vähemmän, liikun enemmän, aloitan uuden harrastuksen. Vuoden alku on merkkipaalu myös kulttuurielämälle, jonka katse tähyää tammikuun tarmolla uuden vuoden uusiin haasteisiin. Kuin tilauksesta starttaa myös Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen hakukierros 10.1.2018 kaikissa 17 maakuntarahastossa.

Kuluneen syksyn aikana olen osallistunut eri puolilla Suomea Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen tapaamisiin, joissa olen saanut kuulla maakuntien ajankohtaisia asioita ja kuulumisia. Tilaisuuksissa on myös esitelty maakuntarahastojen rahoittamia oivaltavia ja innovatiivisia hankkeita, jotka ovat luoneet uutta vireyttä ja tarmoa paitsi tekijöilleen myös ympäristölleen. Todellisia helmiä, jotka innoittavat esimerkillään myös muita tekijöitä. Vilkkaissa keskusteluissa on pohdittu kulttuurin tämänhetkistä tilaa ja tulevaisuutta, nostettu näkyville yleisiä tai paikallisia ongelmakohtia ja mietitty ratkaisuja niihin.

Meneillään olevat uudistukset ovat heijastuneet moniin keskusteluihin. Miten tulevaisuuden maakunnan ja kunnan roolit muuttuvat maakuntauudistuksen myötä, entä mitä muutoksia kulttuurin valtionosuusjärjestelmän uudistus tuo tullessaan? Miten elämä maakunnassa muuten sujuu – voimmeko jotenkin auttaa syrjäytymässä olevia, miten lapset ja nuoret saadaan ohjattua oikeille raiteille? Äänenpainot ovat olleet jossain huolestuneita, toisaalla aprikoivia. Sävyjä on ollut yhtä monia kuin on ollut tilaisuuksiakin.

Jatkuvasta muutoksesta ja myllerryksestä huolimatta maakunnissa ei ole missään tapauksessa vaivuttu synkkyyteen. Tämän todistaa tapaamisten hyvä henki ja aktiivinen keskustelu, jossa on katsottu viisaasti ongelmien taakse sekä yli ja sitten etsitty luovasti ja monipuolisesti ratkaisuja niiden selättämiseen. Luovista ja villeistä visioistakaan ei ole ollut pulaa. Paikallisissa hankkeissa ja niiden tekijöissä piilee uskomaton voima, joka pitää kulttuurin liekkiä ja tulevaisuudenuskoa elossa kaikissa Suomen kolkissa.

Suomen Kulttuurirahaston perustamiseen 1930-luvulla osallistuivat kulttuurin voimaan uskovat kansalaiset kaikkialta maastamme. He halusivat muutosta, ja he myös tekivät sen. Kulttuurirahastosta kasvoi menestystarina, ja nyt se puolestaan antaa takaisin – luo mahdollisuuksia tämän päivän ja tulevaisuuden tekijöille, jotka tuntevat omakseen säätiön tehtävän ”vaalia ja kehittää suomalaiskansallista henkistä ja taloudellista viljelyä”. Maakuntarahastot tukevat juuri oman alueensa kulttuurityötä ja siihen kohdistuvaa taiteellista tai tieteellistä työtä. Ne kattavat koko Suomen – kukaan ei siis jää katveeseen, vaan kaikilla on mahdollisuus, vieläpä lähellä.

Sinä siellä, tartu toimeen nyt. Sinulla on jo hyvä idea, tee siitä vielä huolellisesti hakemus ja jätä se helmikuun 9. päivään mennessä sähköisen hakujärjestelmän kautta käsiteltäväksi. Hakemuksesi saa reilun kohtelun. Jokainen jätetty hakemus tulee luetuksi ja sen tarpeellisuus tarkoin punnituksi monesta näkökulmasta. Arvioinnissa hoitokuntien jäsenten laajaa paikallistuntemusta täydentää runsas joukko eri alojen asiantuntijoita. Meillä kaikilla on yhteinen tavoite, maakuntiemme menestys.

Muutos alkaa nyt. Odotamme hakemustasi.

Teksti: Siru Ahopelto
Kuva: Anna-Liisa Suntio

Siru Ahopelto on Kymenlaakson rahaston hoitokunnan puheenjohtaja ja Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistys ry:n johtokunnan varapuheenjohtaja.
, Jenni Hietala.

Taidetta megalopoliksessa

Taiteilija-tutkija, koreografi Simo Kellokumpu vietti syksyllä 2017 kolme kuukautta Tokion Art and Space (aiemmin Tokyo Wondersite) -residenssissä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, ranskalaistaiteilija Vincent Roumagnacin kanssa.

– Hain Tokion residenssiin, koska halusin tehdä uuden taiteellisen projektin ja työstää tohtorintutkintoon johtavaa taiteellista tutkimustani hypermobiilin Tokion viitekehyksessä. Viime vuosina olen työskennellyt paikka- ja kontekstisidonnaisesti, mutta ennen residenssiä teoksistani puuttui megalopoliksen mittakaavassa tapahtunut työ, Kellokumpu kertoo.

– Halusin myös siirtää taiteellis-tutkimuksellisen prosessini toisenlaiseen tutkimusympäristöön, tutustua japanilaiseen nykytaiteeseen sekä opiskella japanilaisen science fictionin historiaa.

– Mahdollisuus syventyä taiteelliseen prosessiin kolme kuukautta oli oppimisprosessina riittävän pitkä aika, jotta vuorovaikutuksellinen suhde vieraaseen kulttuuriin ehtii kehittyä. Taiteellisessa työssä, prosessissa ja ajattelussa tapahtuva liike ja kulttuurinen vaihto on toiminut residenssin keston takia syvällä tasolla. Tietysti tämäntyyppiset kulttuurisia eroja, toiseuksia ja ymmärryksiä täydentävät prosessit ovat hyvin hitaita, ja haluaisinkin palata Tokioon takaisin.

Kellokummun mukaan residenssijakso moninaisti hänen työtään monella tapaa ja avasi pitkäkestoisia jatkosuunnitelmia taiteellisen työskentelyn suhteen.

Kuva Shapeshifter (The Tokyo Series) -valokuvasarjasta.

– Taiteellinen yhteistyö japanilaisen mangataiteilija Nao Yazawan ja Vincent Roumagnacin kanssa on ollut residenssissä antoisaa. Tein residenssijakson aikana Roumagnacin kanssa myös Shapeshifter-valokuvasarjat Kiotossa, Yōrōssa ja Tokiossa.

Kellokummun seuraava taiteellinen työprosessi tapahtuu Macaossa tammikuussa 2018.

– Etsin mahdollisuuksia asettaa Japanissa valmistellut työt esille myös Suomessa. Tutkimusprojektiani varten palaan Helsinkiin ja pyrin saamaan sen valmiiksi vuoden 2019 aikana. Aion myös selvittää, milloin minun on mahdollista palata Tokioon.

Teksti: Annakaisa Tavast
Kuvat: Vincent Roumagnac
Kansikuva pompom-installaatiosta

Master of Arts Simo Kellokumpu ja Vincent Roumagnac saivat tammikuussa 2017 Kulttuurirahaston apurahan Tokyo Arts and Space -residenssissä työskentelyä varten.
, Jenni Hietala.

Miten muotokuva syntyy

Kulttuurirahasto on perinteisesti teettänyt maalauksen hallituksensa puheenjohtajasta. Kevättalvella 2017 maalattavaksi asettautui professori Pirjo Ståhle. Hän valitsi muotokuvansa maalaajaksi Olga Malytchevan.

Katso videolta, miten muotokuva syntyy. Video on tekstitetty, joten sen voi katsoa ilman ääntä. Jos tekstitys ei näy videolla automaattisesti, sen voi ottaa käyttöön videon alla olevista asetuksista.

Ståhle kertoi ihastuneensa Malytchevan maalausten tyyliin. Hän suhtautui koko maalausprosessiin innostuneesti.

– Tämä on mielenkiintoinen kokemus. On upeaa nähdä
taiteilija työssään ja saada tutustua häneen, kertoo Ståhle.

Malytchevalle muotokuvan teossa on tärkeää tutustua maalattavaan titteleiden ja saavutusten takana.

– Maalauksen ei kuulu olla kuin valokuva, vaan jotain muuta. Hyvässä muotokuvassa tavoitetaan jotain oleellista ihmisen persoonasta.

Kulttuurirahasto on tukenut muotokuvamaalausta myös muun muassa järjestämällä muotokuvamaalauksen kursseja.
Vuosina 2007–2011 eri puolilla Suomea järjestetyillä kursseilla haluttiin innostaa ammattitaiteilijoita tutkimaan muotokuvamaalauksen perinnettä ja kehittämään sitä nykytaiteen kentässä. Historiansa aikana Kulttuurirahasto on rahoittanut myös lukuisia muita maalauskursseja ja kuvataiteilijoille suunnattuja koulutuksia.

Teksti ja video:
Jenni Heikkinen

Kuvat:
Heikki Tuuli

, Jenni Hietala.

Mitä taiteilijoiden taivaat kertovat?

Meteorologi Seija Paasonen valmistelee ainutlaatuista tietokirjaa, joka vie lukijan meteorologiselle löytöretkelle maalausten maisemiin. Paasonen ei halua tehdä taidehistoriallisia johtopäätöksiä. Hän analysoi sitä, mitä ilmatieteilijänä maalauksissa näkee: sääilmiöitä.

– Ajatus meteorologin taidekirjasta syntyi jo 1981, ensimmäisen meteorologian opiskeluvuoden pilvikurssilla. Olin kiinnostunut kuvataiteista, harrastin piirustusta ja kuvanveistoa. Impulssin tutkimustyöhön sain kolme vuotta sitten, kun minut kutsuttiin Järvenpään taidemuseoon luennoimaan Eero Järnefeltin pilvistä, Seija Paasonen kertoo.

– Kuulijoiden innostus kannusti jatkamaan. Aloin tutkia Suomen taidemuseoiden maisemamaalauksia. Seurasin Järnefeltin jalanjälkiä Kolille, ja keräsin aineistoa Euroopan taidemuseoista ja taiteilijoiden kotiseuduilta. Katsoin maalauksia kuin turisti maisemia. Kuljin Pariisissa, Lontoossa, Pietarissa ja Tukholmassa, valokuvasin ja kirjoitin matkapäiväkirjaa. Aistin ateljeiden tunnelmia. Luxembourgin puistossa asemoin itseni täsmälleen siihen paikkaan, jossa Albert Edelfelt maalasi.

Analysoitavaksi kertyi 1863 maalausta eri aikakausilta. Niistä 870 on suomalaisten taiteilijoiden töitä. Vanhin, Filippino Lippin maalaama Kristus-lapsen palvonta, on 1480-luvulta. Pääosa 535 taiteilijan teoksista on 1800-luvulta. Taivas oli silloin tärkeä osa maisemamaalausta, ja säätilat haluttiin kuvata todenmukaisesti.

– Järnefelt maalasi kauniita iltataivaita ja auringonlaskuja. Suvirannan edestä näkyykin länsitaivas. Myös Fanny Churberg tarkkaili luontoa. Hän maalasi korkeita taivaita ja pilvikerroksia, meteorologin unelmamaalauksia.

Paasonen on luetteloinut maalaukset Excel-ohjelmaan ja taulukoinut 80 sarakkeeseen muun muassa maalauksien pilviluokat ja liikesuunnat, sateet, vuorokauden- ja vuodenajat sekä jää- ja lumipeitteet. Hän analysoi myös tuulen voimakkuutta, lämpötiloja ja säätilojen muutoksia. Vaikeaa oli muun muassa määritellä vuodenajat Etelä-Euroopassa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa maalatuista teoksista.

Uskonnollinen maalaus kuvaa kalastajia Genesaretinjärvellä. Mihin vuorokaudenaikaan he lähtivät kalaan? Vastaus löytyi Raamatusta. Tietokirjallisuudesta Paasonen tarkentaa tietojaan historiallisten aiheiden tapahtumapaikoista ja ajankohdista. Google Maps ja Street View vievät nykytutkijan samoihin maisemiin.

Kirjan raakatekstiä on jo 400 sivua. Seija Paasonen työstää sitä puolen vuoden virkavapaansa ajan.

– Kirjoitustyö on ollut tauolla viime syyskuusta lähtien. Ehkä saan aineistosta vielä uusia oivalluksia ja näkökulmia.

Teksti:
Mariitta Hämäläinen

Kuvat:
Heikki Tuuli

Fil. maisteri Seija Paasonen sai 12 000 euron apurahan Uudenmaan rahaston Kauko Kammosen rahastosta 12.5.2017 Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin -tietokirjan kirjoittamiseen.
, Jenni Hietala.

Inhon magneettisuus

Huoneliha, Haisuli ja Hodor-meemit ovat Susanne Ylöselle esimerkkejä esteettisestä härmistämisestä eli abstraktin tai pelottavan asian alentamisesta konkretian keinoin. Huoneliha on uudissana, joka kuvailee kokouksissa pelkän edustamisen vuoksi istuvaa ihmistä.

– Ilmaus pilkkaa ja rienaa. Siitä syntyy ällöttävä mielikuva, että ihminen on aivotonta lihaa. Silti ilmaus on niin osuva, että kutsuu käyttämään itseään; sen synnyttämässä inhossa on jotain magneettista, taidekasvatuksen tutkijatohtori Susanne Ylönen Jyväskylän yliopistosta sanoo.

Huoneliha on esimerkki Ylösen uudesta tutkimuskohteesta esteettisestä härmistämisestä eli pelottavan tai abstraktin asian alentamisesta konkretian avulla.

Susanne Ylönen. Kuva: Pekka Hannila

Näin toimii lastenrallatus “tiedän paikan kamalan, koulun hammashoitolan, siellä hampaat revitään, ikenet vain jätetään” tai Ylösen Saksan-mummon lausuma “kohta sinulla on kivan lämmin” krematorioon menevälle miesvainajalleen.

– Härmistämiseen liittyy usein huumori, mutta ei aina. Ystävänpäiväkortti, johon on painettu kuva sydämestä lihallisena elimenä, synnyttää konkretisoivan inhoefektin, eikä siinä ole mitään hauskaa, Ylönen kertoo.

Gradussaan ja väitöskirjassaan Ylönen tutki kauhun estetiikkaa lastenkirjallisuudessa. Jöröjukka imee äidin kielloista huolimatta peukaloitaan, kunnes ovesta loikkii sisään räätäli ballerinan askelin, liioitellun suuret sakset käsissään, ja leikkaa Jöröjukan peukalot irti.

– Se on viihdyttävää. Juuri härmistävät koukut tekevät Jöröjukasta ajattoman ja vetovoimaisen.

Nyttemmin lastenkulttuurin kauhu on siistitympää ja söpöilevämpää: zombit ja vampyyrit pelottavat, mutta eivät liikaa.

“Zombi-ystävänpäiväkortissa härmistämisen kohteina ovat rakkaus ja ystävyys sekä niiden oletettu kauneus, turvallisuus tai mukavuus”, Ylönen kuvailee.

– Muumeissa Haisuli on härmistävä hahmo kakkaisuudessaan ja riiviömäisyydessään. Mörkö on jo astetta filosofisempi ja psykologisempi kauhuelementti.

Ylönen lainasi härmistämisen käsitteen taidefilosofi Carolyn Korsmeyerilta, joka lainasi sen luonnontieteistä. Fysiikassa härmistyminen tarkoittaa kaasumaisen aineen muuttumista suoraan kiinteäksi aineeksi: pakkasaamuna vesihöyry härmistyy kuuraksi nurmikolle ja tuulilaseihin.

– Foneettisesti se assosioituu heti härskiyteen ja konkreettisuuteen.

Samojen merkitysten tanhuvilla häälyvät groteski, makaaberi, karnevalisointi, rienaus, camp ja kitsch. Tarvitaanko uutta käsitettä?

– Esteettinen härmistäminen kattaa laajemman alan ja on tavallaan näiden yläkäsite. Se korostaa konkreettisen kautta alentamisen toiminnallista luonnetta.

Esimerkiksi Ylönen mainitsee Hodor-meemit. Suositussa Game of Thrones -televisiosarjassa yksinkertainen Hodor-hahmo kuoli pitäessään ovea kiinni niin, että muut pääsivät pakoon. Pian katsojat ympäri maailmaa alkoivat jakaa somessa kuvia ovikiiloista, joissa oli Hodorin nimi tai kuva.

– Tällainen toiminta liikkuu suremisen ja halventamisen välimaastossa tavalla, jota aiemmat käsitteet eivät tavoita.

Teksti:
Antti Kivimäki

Kuvat:
Zombi-ystävänpäiväkortti
Blogin kansikuva kirjasta “A Brain is for Eating zombi”, kirjoittanut Dan ja Amelia Jacobs, kuvittanut Scott Brundage (Chattanooga: Pale Dot Voyage, 2013). http://abrainisforeating.com/

Fil. tohtori Susanne Ylönen sai 28 000 euron apurahan 27.2.2017 esteettisen härmistämisen käsitettä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen.
, Jenni Hietala.

Tyllin hurmaa

Metreittäin tylliä ja koristenauhoja, silkkiä, pitsiä ja lakanakangasta. Balettipuvut, tutut, sisältävät paljon yksityiskohtia, joiden tekijältä vaaditaan niin ompelutaitoa kuin ymmärrystä tanssin vaatimuksistakin.

Lappeenrannan Tanssiopiston edeltäjän, Balettikoulu Sonja Tammelan, perustaja Sonja Tammela muistelee, kuinka hän aikoinaan sekä ompeli pukuja että kiersi ympäri Suomea hankkimassa niihin kankaita ja koristeita. Jopa pukujen peseminen kuului koulun perustajan töihin. Toimiessaan Kansallisbaletissa 1950- ja 60-luvuilla Tammela sai Suomeen tärkeitä oppeja pukujen tekoon. Siinä auttoivat kuuluisat ballerinaystävät.

– Margot Fonteynilta opin, että tyllikerrosten väliin kannattaa kiinnittää kevyt vanne. Tämän tiedon puolestaan Maja Plisetskaja vei meiltä Venäjälle, Tammela kertoo.

Nyt Lappeenrantaan halutaan saada ammattimaista, erityisesti tanssimiseen sopivien asujen vaatimuksiin perehtynyttä osaamista. Tarkoituksena on kouluttaa kaksi paikallista ompelijaa, jotta nämä tekisivät jatkossa tutuja paitsi Tanssiopiston, mahdollisesti myös muiden suomalaisten tanssikoulujen käyttöön. Lisäksi osaavat ompelijat mahdollistaisivat sen, että Lappeenrannasta voitaisiin lainata pukuja muualle.

– Emmehän me voi lainata niitä, jos meillä ei ole ketään joka osaisi korjata pukuja tarvittaessa.

Koulutettavat ompelijat ovat ammattilaisia ja saattaneet tehdä pukuja Tanssiopistonkin käyttöön, mutta nyt heidän on tarkoitus perehtyä monimutkaisten tutujen tekoon.

Hankkeesta vastaa  Balettiyhdistys Attitydi, jonka toiminta-ajatuksena on tukea ja edistää tanssitaiteen, erityisesti baletin, tuntemusta, harrastusta, opetusta ja esitystoimintaa. Attitydi on aiemminkin kustantanut pukuja Lappeenrannan Tanssiopistolle.

– Minä olen ollut tässä toiminnassa ihailijan roolissa. Paljossa voi kuitenkin auttaa, kertoo Eeva-Liisa Tarvainen Attitydistä.

Yksityiskohtia ja kikkoja

Tutujen teossa riittää työtä, sillä puvut ovat täynnä yksityiskohtia, ja niiden tulee olla kauniita niistäkin kohdista, jotka eivät jatkuvasti näy. Tyllikerroksetkin alkavat jo housuosasssa. Lisäksi pukujen pitää toimia fyysisesti vaikeissa tanssiesityksissä, kestää kulutusta ja pysyä napakasti tanssijan päällä. Se vaatii monenlaisia kikkoja.

– Esimerkiksi jos tanssiin sisältyy nostoja, yläosassa ei saa olla sellaisia koristuksia, jotka rikkoisivat pojan kädet, Sonja Tammela kertoo.

Pukuja käytetään vuosien mittaan monissa esityksissä. Niitä muokataan, lisätään koristuksia tai esimerkiksi eriväristä kangasta ja annetaan vanhoille puvuille uutta elämää.

Puvut ja lavastus ovat osa tanssin visuaalisuutta eikä niistä haluta tinkiä.

– Kun oppilailta vaaditaan parasta osaamista ja sitoutumista, pitää kaiken muunkin olla kunnolla tehtyä, Tarvainen sanoo.

Kuvat: Arttu Muukkonen

Balettiyhdistys Attitydi sai 13 000 euron apurahan 27.2. tutuiden eli balettipukujen ompelijoiden kouluttamiseen ja pukujen valmistukseen.
, Jenni Heikkinen.

Palkinnot merkittävistä kulttuuriteoista 2017

Suomen Kulttuurirahasto jakoi vuosijuhlassaan 27.2. yhteensä 1 108 apurahaa. Palkinnon, kukin 30 000 euroa, saivat näyttelijä Anna Paavilainen, filosofi Veikko Rantala ja arkkitehti Jenni Reuter.

Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja Anna Paavilainen

Vuonna 2006 Teatterikorkeakoulusta valmistunut Anna Paavilainen kiinnitettiin Kansallisteatterin näyttelijäksi 2008. Siellä hän esitti muun muassa keskeisiä nuorten naisten rooleja kuten Othellon Desmedonaa, Ihmisvihaajan Cèlineä ja Villsorsan Hedvigiä.

Jäätyään pois Kansallisteatterista Paavilainen ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi, joka käsikirjoittaa ja ohjaa itse omat teoksensa. Hän ottaa  työllään kantaa teatterin ja yhteiskunnan rakenteellisiin ongelmiin, esimerkiksi nuoren naisnäyttelijän asemaan ja nuorten ulkonäköpaineisiin.

Paavilaisen näyttelijäntyössä yhdistyvät hienolla tavalla kokonaisvaltainen heittäytyminen ja ajatuksen kirkkaus. Hän on myös erittäin musikaalinen, ja tuo kaiken osaamisensa rohkeasti osaksi yhteistä taideteosta.

Palkinto myönnettiin rohkeista ja riipaisevista puheenvuoroista.

Matemaatikko, filosofi Veikko Rantala

Veikko Rantala on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia filosofeja. Rantalan uran keskeinen tunnuspiirre on ylittää niin sanottua ”Kahden kulttuurin” rajaa, luonnontieteiden ja ihmistieteiden välistä vastakkainasettelua, sekä pohtia edellytyksiä, joilla keskustelu voisi syntyä.

Rantala suoritti perustutkintonsa 1950-luvun lopulla matematiikasta ja toimi matematiikan lukio-opettajana yli 10 vuotta. Opettajana hän innostui filosofiasta ja aloitti filosofian opinnot 1960-luvun lopulla. Rantala väitteli vuonna 1973 ja työskenteli sen jälkeen tutkijana Helsingin yliopistossa vuoteen 1985 asti, jolloin hän aloitti Tampereen yliopiston professorina.

Väitöskirjassaan Rantala kehitti ns. logiikan uurna-mallin. Sen avulla voitiin käsitellä monia tieto-opillisia ongelmia kuten ”mahdottomien maailmojen ongelmaa”, joiden käsittelyyn ei aiemmin ollut välineitä. Lukuisissa artikkeleissaan ja kirjoissaan Rantala on pohtinut käsitteellisen ja teorioiden muutoksen ongelmia sekä tieteellisen edistyksen mallittamista. Näiden töiden ohella ja niiden antamalla pohjalla hän alkoi yhä enemmän tehdä yhteistyötä estetiikan tutkijoiden sekä musiikki- ja kognitiotieteilijöiden kanssa. Yhteistyö johti moniin kansainvälisiin julkaisuihin.

Palkinto myönnettiin ajattelun avartajalle, ymmärryksen siltojen rakentajalle.

 

Arkkitehti Jenni Reuter

Jenni Reuter on perinteisen miesvaltaisella alalla uranuurtaja. Hän on osakkaana kolmen naisen arkkitehtitoimisto Hollmén, Reuter ja Sandmanilla ja toimii arkkitehtuurin perusteiden ja teorian professorina Aalto-yliopistossa.

Arkkitehtitoimisto Hollmén, Reuter ja Sandmanin töitä ovat mm. naistentalo Senegalissa, naisten turvakoti Tansaniassa ja oppimiskeskus Egyptissä. Näitä hankkeita toimisto rahoittaa Ukumbi-järjestöllä, jonka jäsenistä suurin osa on naisia. Suomeen Reuter on suunnitellut muun muassa edustushuvila Villa Sundsvedjaa Dragsfjärdiin ja lukuisia arkkitehtuurinäyttelyjä.

Reuterin lukuisat hankkeet kehitysmaissa vähentävät köyhyyttä ja tarjoavat suojan sitä kipeimmin tarvitseville. Tärkeää on, että avuntarvitsijat itse ovat osana suunnitteluprosessia ja toteutusta eivätkä koe jäävänsä kiitollisuudenvelkaan arkkitehdille. Taustalla on ajatus, että antaminen on ilo, mutta kiitollisuudenvelkaan jääminen pitkän päälle taakka. Tällainen syvä välittäminen ja kulttuurirajat ylittävä empatia ovat ajassamme arvokkaita. Jenni Reuterissa yhdistyy teoreettinen asiantuntemus käytännön rohkeaan tekemiseen: hän ei pelkää laittaa käsiään saveen.

Palkinto myönnettiin kulttuurirajat ylittävästä empatiasta, ihmisen kokoisesta arkkitehtuurista.

Suomen Kulttuurirahasto on vuodesta 1941 alkaen jakanut hakemuksetta palkintoja tunnustuksena merkittävistä suorituksista suomalaiskansallisen kulttuurin eri aloilla.
, Jenni Heikkinen.

Unelmia kulttuurien kohtaamisesta

– Siirtolaisuus ei ole mikään uusi asia, vaan ihmiset ovat aina muuttaneet maasta ja maanosasta toiseen. Ehkä nyt kun mielenosoitukset tuntuvat päättyvän tappeluihin, taide voisi olla keino joka auttaa ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja heidän lähtökohtiaan, taiteilija Sepideh Rahaa pohtii.

Rahaan taidenäyttely A Dream That Came True on esillä Myymälä Galleriassa Helsingissä 11.12. saakka. Näyttely koostuu videoista, joilla kaksi Suomeen vuosia sitten muuttanutta naista pohtii unelmiaan, tavoitteitaan, elämäänsä Suomessa sekä uuteen kulttuuriin sopeutumista.

Teoksissa esiintyvät naiset, Fouzieh Feizi ja Hengameh R, ovat molemmat asuneet Suomessa jo yli kymmenen vuotta. Haastattelujen lisäksi videoilla kuullaan musiikkia ja runoja. Muusikkoina toimivat Juho Laitinen ja Aman Askarizad.

rahaa_2

Rahaalle oli tärkeää, että haastatellut saivat puhua videoilla itse valitsemistaan aiheista. Kahden erilaisista taustoista lähtöisin olevan naisen kertomuksissa on kuitenkin myös paljon yhtäläisyyksiä. Molemmat halusivat olla avoimia ja kertoa suoraan omista kokemuksistaan.

– Eivät vain siirtolaiset tunne itseään vieraiksi tai ulkopuolisiksi, vaan myös monet muut, vaikkapa vähemmistöihin kuuluvat ihmiset tai poliittista oppositiota edustavat, Rahaa muistuttaa.

Maalauksellinen Suomi

Rahaan oma tausta on maalaustaiteessa, ja se näkyy videoillakin.

– Suomalaiset maisemat ovat kuin maalauksia. Ne ovat minulle tärkeitä, ja maisemissa näkyy myös oma läsnäoloni videoilla.

rahaa_4

Teheranin yliopistossa työskennellyt Rahaa muutti Suomeen opiskelemaan  neljä vuotta sitten. Aiemmissa töissään Rahaa on tutkinut enemmänkin itseään ja omaa identiteettiään, joten huomion kohdistaminen toisiin oli hänelle uusi aluevaltaus.

– Olen huomannut, että monella on joku tietty kuva iranilaisesta naisesta, enkä minä vastaa sitä, koska en ole mikään alistuva ja hiljainen hissukka. Pakolaiskriisi vahvistaa stereotypioita entisestaan.

Rahaa toivoisikin, että näyttely saisi ihmiset pysähtymään ja kuuntelemaan, mitä videoilla esiintyvillä naisilla on sanottavanaan.
– Keskustelun synnyttäminen on minulle aina tärkeää, ja toivon, että sen kautta syntyisi myös kulttuurillista vaihtoa, jossa kaikki osapuolet voisivat saada toisiltaan hyviä vaikutteita.

rahaa_3

Kuvat: Sepideh Rahaa

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Sepideh Rahaalle apurahan kulttuurista sopeutumista käsittelevään taiteelliseen työskentelyyn.
, Jenni Heikkinen.

Väriä kaupunkiin muraalien muodossa

Muraaleita eli seinämaalauksia ilmestyy tällä hetkellä katukuvaan ympäri Suomen. Yksi niiden puolestapuhujista on Yhteismaa ry, joka pyrkii Lisää katutaidetta Helsinkiin -hankkeessaan paitsi tuomaan Helsingin kaupunkikuvaan väriä, myös tekemään muraaleiden maalaamisesta entistä helpompaa.

– Monissa muissa maissa maalauksia saa tehdä vapaammin, mutta Suomessa pohditaan paljon esimerkiksi liikenteen häiriintymistä ja säiden vaikutusta kun mietitään, millaisia maalauksia saa tehdä, Yhteismaan Jaakko Blomberg kertoo.

Hanke alkoi keväällä kilpailulla, jossa kerättiin ehdotuksia töiden sijoituspaikoiksi.  Kilpailun tuloksena Helsinkiin toteutetaan syksyn 2016 ja kesän 2017 aikana kolme muraalia. Syyskuussa 2016 ehtivät jo valmistua teokset Kannelmäkeen ja Roihuvuoreen.

roihuv01

roihuv02

Malli kaikkien käyttöön

Tavoitteena on luoda malli katutaiteen tekijöille esimerkiksi lupien hakemiseen.

– Haluamme saada aikaan selkeän sopimusmallin, jota kaikki halukkaat voivat hyödyntää.

Tarkoituksena on luoda ohjeet kahdelle erilaiselle toimintatavalle: tilaustyönä toteutettavaan ja itse tehtävään maalaukseen.

– Yksi iso asia on omistajuus: kuka omistaa muraalin, kenen vastuulla on huolehtia siitä ja kuka saa päättää maalauksen kohtalosta kymmenen vuoden päästä?

Blomberg on huomannut myös ajatuksen töiden väliaikaisuudesta herättävän hämmennystä Suomessa. Huolta aiheuttaa esimerkiksi maalausten haalistuminen ja mahdolliset töhryt. Blomberg ei kuitenkaan näistä murehtisi.

– Usein esitetty kysymys on, että mitä maalaukselle tapahtuu vaikkapa kymmenen vuoden päästä. Ajatellaan, että töiden pitäisi olla ikuisia, mutta jos teos alkaa haalistua, niin sittenhän siihen voi maalata jotain uutta päälle.

Blomberg ei myöskään pidä vakavana ongelmana sitä, jos työ ei miellyttäisikään.

– On vaikea nähdä, että vaikkapa Itä-Pasilassa asukkaat haluaisivat ehdottomasti pitää kaikki seinät harmaina. Ja voihan sen seinän aina maalata takaisin harmaaksi, jos kuva ei miellytä.

klaneettitie02b

Hienot työt voittavat epäilijät puolelleen

Yhteismaan toimijat haluavat myös muuttaa katutaiteen mainetta vaihtoehtokulttuurina.

– Aiheet voivat olla mitä tahansa ja pintoja voi käyttää monella tapaa, jolloin kuvista tulee osa ympäristöä.

Blombergilta löytyy kuitenkin myös ymmärrystä epäilijöille.

– Suuri osa suomalaisista ei ole nähnyt yhtään hyvää seinämaalausta.

Yhteismaan teettämien töiden tavoitteena onkin näyttää, miten hienoa ja monipuolista katutaide voi olla. Hän uskoo hienojen toteutettujen maalausten olevan paras tapa voittaa epäilyt ja saada useamman näkemään, millaisia mahdollisuuksia katutaiteella on.

– Tämä on vasta päänavaus. Esimerkiksi Buenos Airesissa muutama taiteilija maalasi muraalin, ja sitten niitä alettiin haluta ympäri kaupunkia. Ehkä niin voisi käydä Suomessakin.

Kuvissa Yhteismaa ry:n hankkeessa Kannelmäkeen ja Roihuvuoreen toteutetut työt.

Kuvat: Harri Tahvanainen

Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto myönsi vuonna 2016 kärkihankeapurahansa Yhteismaa ry:lle katu- ja muraalitaiteen edistämiseen.
, Jenni Heikkinen.

Kiertävä kesäteatteri tuo häätunnelman Saimaalle

– Kesäteatterikin voi käsitellä tärkeitä asioita, mutta olla silti viihdyttävää, Saimaan Teatterin ohjaaja Riikka Oksanen sanoo.

Saimaan Teatteri kiertää Saimaan rantojen paikkakunnilla nyt kolmatta kertaa. Tänä vuonna näytelmänä on Häät, tarina Ainon ja Mustafan häistä, joita sukulaiset kokoontuvat juhlimaan.

Esityksessään Saimaan Teatteri haluaa kunnioittaa kesäteatteriperinnettä, johon kuuluu hassuttelu.

– Mutta hassutellaan niin, että se on kiinnostavaa, Oksanen sanoo.

Tekijät uskovat näytelmän sopivan hyvin esityspaikkoihin, vanhoihin seurantaloihin, joista monissa järjestetään oikeitakin hääjuhlia.

– Toiveena on, että saamme katsojatkin pohtimaan, millaisia asenteita ja odotuksia meillä kaikilla on liittyen esimerkiksi sukupuolirooleihin ja avioliittoon.

Kesäteatterissa maaseudulla on tekijöiden mukaan erilainen tunnelma kuin helsinkiläisteatterissa, ja yleisö on vaihtelevampaa. Paikalla on niin paikallisia kuin mökkiläisiäkin, ja aktiivisten teatterinkävijöiden lisäksi niitä, joille kesäteatterikäynti on ehkä vuoden ainoa teatterikokemus.

– Kesäteatteriin tullaan viihtymään, ei arvostelemaan. Siksi esityksissä on lämmin energia ja näytelmää on kiva esittää, Oksanen sanoo.

saimaanteatteri1saimaanteatteri4

Saimaan aalloilla

Idea Saimaalla kiertävään teatteriin tuli vuodesta 1969 toimineesta Skärgårdsteaternista, jossa näyttelijä Wilhelm Grotenfelt oli mukana. Koska Grotenfelt itse on alunperin kotoisin Juvalta, Saimaalla kiertäminen oli luontevaa.

Saimaan teatterin tekijöille on tärkeää viedä näytelmä sinne, missä ei muuten ole ammattilaisteatteria.

– Pienimmillä paikkakunnilla yleisöä on usein eniten ja vastaanotto on hyvä, Grotenfelt sanoo.

– Alussa mietimme, onko mitään järkeä liikkua laivalla, kun kaikkialle pääsisi autollakin. Se tuo kuitenkin oman lisänsä tunnelmaan. Toki laivalla liikkuminen lisää myös työtä, kun tavaroita pitää roudata laivasta ja laivaan jokaisella paikkakunnalla, Grotenfelt kertoo.

Kun esityspaikka vaihtuu, esitystä myös harjoitellaan koko ajan, sovitetaan uusiin paikkoihin ja vaihteleviin tiloihin.

– On harvinaista, että työryhmän huomio on näin tiiviisti teoksessa koko esityskauden ajan ja esimerkiksi päivällispöydässäkin puhutaan teoksesta. Siksi on erityisen tärkeää, että aiheessa riittää pureskeltavaa koko kesäksi, pohtii Oksanen.

saimaanteatteri2

Saimaan teatterin Häät-esitys kiertää 23.6.-19.7.2016 Helsingissä ja Saimaan rannoilla.

Lisätietoa esityksestä ja kiertueen aikataulu Saimaan Teatterin sivuilla.

Kuvat: Saimaan Teatteri

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Saimaan Teatterille apurahan höyrylaivakiertueena tapahtuvan kesäteatteriesityksen toteuttamiseen.
, Jenni Heikkinen.