Vepsäläisten laulumailla

Tietokoneen kaiuttimista kuuluu suomea muistuttavaa kansanomaista laulua ja musiikintutkija Jari Eerola tapailee digisyntikastaan säveliä Tampereen kodissaan.

– Koetan nuotintaa kenttämatkallani Vepsässä äänittämääni laulua. Apuna tässä on myös tietokoneen transkriptio-ohjelma, kertoo Eerola.

Vepsäläinen laulu- ja musiikkiperinne on ollut Eerolan tutkimuskohteena vuodesta 2001 lähtien, väitöskirja valmistui vuonna 2012. Viime vuonna ilmestyi kirja Vepsäläisiä lühüdpajoja Maailman musiikin keskuksen julkaisuna. Siihen Eerola teki sadan laulun nuotinnokset sekä suomenkieliset käännökset. Urakka kesti monta vuotta ja oli välillä kuin salapoliisin työtä, kun piti etsiä vanhoja tallenteita arkistojen kätköistä.

– Osa materiaalista löytyi sattuman kauppaa tai vihjeen perusteella. Oli myös jännittävää käydä läpi vanhoja vahalieriö- eli fonografitallenteita 1900-luvun alusta.

Kielitieteilijät innostuivat

Vepsäläiset ovat suomalais-ugrilainen kansa, joita viimeisimpien arvioiden mukaan on jäljellä noin 6000. Asuinalueena ovat mm. Pietarin ja Vologdan läänit. Vepsäläiset kuuluvat kielensä perusteella suomen lähisukukieliin, siksi suomalaiset kielitieteilijät kiinnostuivat heistä jo 1800-luvun alkupuolella. Monet kielentutkijat ajattelivat, että sieltä löydetään suomen sanskriitti, tämmöinen suomen alkujuurikieli ja sitä lähdetään tallentamaan.

– Nykyvepsä taas on vähän hankalaa, kun venäjä on sitä dominoinut pitkään ja muokannut ääntämistä sekä sanastoa. Mutta varsinkin kirjoitettu vepsä on vielä tavoitettavissa, jos saa sanakirjan apuun, sanoo Eerola.

Vepsäläisten oma lauluperinne

Eerola on seikkaillut vepsäläisten alueilla kaikkiaan kymmenellä kenttämatkalla, joilla kiersi haastattelemassa ihmisiä  tallentaen heidän tarinoitaan ja laulujaan.

– Vepsäläiset karjalaisista erottava tekijä on nimenomaan kieli ja omankieliset laulut. Siis oma musiikkiperinne, joka erottaa heidät siitä ympäristöstä.

Nämä vepsäläiset lühüdpajot eli lyhyet laulut ovat sellaisia moneen tilanteeseen sopivia lauluja. Niitä on laulettu lasta nukuttaessa, erilaisissa juhlissa ja töitä tehdessä. Usein niissä mainitaan mies tai poika, joka johtuu siitä, että useimmiten ne olivat naisten laulamia lauluja, selittää Eerola.

Kenttämatkoilla kuvatuissa videoissa pistää silmään se, että kuvissa näkyy pääasiassa mummoja.

– Tämän päivän vepsäläiskylästä on vaikea löytää nuoria ja työikäisiä, silti lauluperinnettä elvytetään ja nykypäivänä osa ihmisistä näkee sen todella tärkeänä. Mutta jos lauluperinne ei siirry aidosti uusille sukupolville, ei sille osaa ennustaa kovin hyvää tulevaisuutta, Eerola miettii.

Teksti: Pekka Niemiaho

Video: Esa Kurkikangas ja Pekka Niemiaho

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt vuosina 2005-2016 filosofian tohtori Jari Eerolalle apurahoja vepsäläisen musiikkitradition tutkimiseen.
, Jenni Heikkinen.

Kamarimusiikki ja hyvinvointi kohtaavat Tampereella

Uusi ja uudenlainen festivaali Tampere Chamber Music tuo kamarimusiikin lumon Tampereelle 19.–22. tammikuuta 2017. Vaikuttavien konserttien lisäksi suurelle yleisölle on tarjolla luentoja ja muusikoille mestarikursseja ja klinikkatyöskentelyä.

– Festivaalin lähtökohtina ovat olleet omat kokemukseni muusikkona, kiinnostukseni hyvinvointiin sekä yleensä musiikin valtava voima ja vaikutus ihmiseen, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja, pianotaiteilija Heini Kärkkäinen.

Musiikki hoitaa, mutta sen tekemiseen ja esittämiseen liittyy asioita, jotka voivat jopa tuottaa vahinkoa. Ja kun taide täyttää elämän, myös sen mukanaan tuomat ilot ja surut vaikuttavat erityisen voimallisesti. Muusikon ammatti on sekä fyysisesti että psyykkisesti kuluttava ja paljon vaativa.

– Muusikon pitää omaksua teoksia, tulla muiden kanssa toimeen yhteissoitollisesti, kestää ahdistavat esiintymis- ja onnistumispaineet. Menestystä taas seuraa lähes vääjäämättä arvokeskustelu oman itsen kanssa: miten välttää narsismi ja säilyttää terve suhtautuminen tekemiseen. Toisaalta muusikon pitää sietää yksin puurtamista. Työttömyydenkään aikana ei saa menettää uskoa siihen, että taiteella ja omalla tekemisellä on merkitys.

Kärkkäinen vastustaa suoritus- ja kilpailukeskeistä kulttuuria ja haluaa vahvistaa aidompaa arvomaailmaa.

– Kvaliteetti on muusikolle tärkeä asia, mutta tämä aika korostaa virheetöntä suorituskulttuuria. Julkisuutta ja menestymistä tavoitellaan. Taiteen arvo on jotain ihan muuta. Se on jakamista ja kokemista soittajien ja yleisön kesken. Se on jotain hienompaa, puhtaampaa ja intiimimpää kuin mitä suurten areenojen tähtikultti voi tarjota.

Tavoitteena löytää uutta yleisöä

Kaikki konserttien teokset, niiden säveltäjät ja esittäjät ovat Kärkkäiselle itselleen läheisiä.

– Festivaalin esiintyjät ovat pitkäaikaisia kollegoitani ja ystäviäni – maailman huippuja, mutta silti megajulkisuuden yläpuolella olevia vaatimattomia taiteilijoita. Mukana ovat muiden muassa sellisti Robert Cohen, viulisti Priya Mitchell sekä jazz-muusikko ja saksofonisti Jukka Perko. Kuuden konsertin sarjasta muodostuu kokonaisuus, joka ilmentää musiikin erilaisia ulottuvuuksia ja joka varmasti jättää jälkensä kuulijaan. Konserttien teemat ovat liike, voima, sointi, yhdessä, lämpö ja rauha, ja niihin sopivat teokset olen valinnut pitkälti vaistonvaraisesti. Kaikki teokset ja säveltäjät ovat olleet minulle itselleni tärkeitä.

Festivaalin tavoitteena on myös voittaa kamarimusiikille uutta yleisöä.

– Voin luvata, että musiikista ei tarvitse tietää mitään tullakseen konsertteihin. Kuultavat Ravelin, Franckin, Beethovenin, Debussyn ja muiden säveltäjien teokset ovat hienointa kamarimusiikkia, jota on kirjoitettu. Tampereella on myös harvinainen tilaisuus kuulla Brahmsin kaikki kolme pianokvartettoa samassa konsertissa ja saada näin kuva hänen musiikkinsa eri puolista.

Muusikon hyvinvointiin liittyvät teemat koskettavat myös luentojen muuta yleisöä.

– Naistentautien erikoislääkäri Leena Larva käsittelee lantion asennon merkitystä selkäkivuissa, jazz-vaikutteinen Avara Group luovaa arkielämää ja lastenpsykiatri Jari Sinkkonen pohtii yhdessä Robert Cohenin kanssa muun muassa esiintymisjännitystä ja ego-kulttuuria. Me muusikot olemme aina tienneet, että musiikki parantaa ja voimistaa, ja nyt myös tieteellinen tutkimus paljastaa koko ajan uusia asioita siitä, miten musiikki meitä parantaa. Niistä kertoo neurologi Seppo Soinilan luento.

Muusikon ja festivaalijärjestäjän kiireen keskelläkin Kärkkäinen pyrkii keskittymään käsillä olevaan hetkeen.

– Vaikka maailmassa on paljon huolta ja epävakautta, voisimme yrittää keskittyä tähän hetkeen ja niihin suuriin onnellisiin asioihin, joita voimme kokea aisteillamme – esimerkiksi kuuntelemalla musiikkia. Uskon, että siitä syntyy vakautta ja hyvinvointia.”

Teksti: Kati Vastamäki

Kuvat: Maarit Kytöharju

Maakuntarahastojen apurahat ovat haettavissa 10.1.-10.2.2017. Lisätietoa täällä.

Musiikin maisteri Heini Kärkkäinen ja työryhmä saivat vuonna 2015 Pirkanmaan Kulttuurirahaston apurahan kansainvälisen kamarimusiikkitapahtuman järjestämiseen.
, Jenni Heikkinen.

Satellite Stories työstää uutta levyä rauhassa

Oululainen indie pop -bändi Satellite Stories on Suomessa vielä melko tuntematon, vaikka kiertääkin keikkailemassa ympäri maailmaa. Viime vuonna bändi kiersi kahteen otteeseen Euroopassa ja soitti ensimmäistä kertaa myös Yhdysvalloissa.

– Ainakin kuuntelijamäärien mukaan suurimmat yleisömme ovat Yhdysvalloissa, siksi olemme sinne koettaneet puskea, Satellite Storiesin kitaristi Marko Heikkinen kertoo. Suomessa suomalaisten esittämä englanninkielinen musiikki nousee harvoin hittilistoille ja kotimaassa yleisöä on lähinnä Helsingissä sekä bändin kotikaupungissa Oulussa.

Satellite Stories sai keväällä 2015 Pohjois-Pohjanmaan rahastolta apurahan neljännen levynsä tekoon. Kesä sujuikin tiiviisti sävellystöissä.

– Kyllähän se auttoi työskentelyä, että ei tarvinnut stressata mistään muusta. Mielestäni viime kesänä tekemämme biisit ovat parhaita mitä olemme tehneet.

Syksy kului keikkaillessa. Viime vuoden alussa julkaistu bändin kolmas levy, Vagabonds, sai keikoilla myönteistä huomiota.

– Isoissa kaupungeissa kuten Lontoossa, Madridissa, Barcelonassa ja Berliinissä sujui parhaiten, niissä riitti mukavasti yleisöä, Heikkinen kertoo.

Työ etenee

Tällä hetkellä levylle kuuluu Heikkisen mukaan hyvää.

– Teemme kaikki demoja ja sitten kuuntelemme niitä yhdessä. Nyt olemme säveltäneet tosi tarkkaan, laittaneet sointupätkiä ja melodia-ideoita luupille ja käyneet niitä läpi monta tuntia, miettineet mitkä niistä sopivat levylle.

Vagabonds-levyä äänitettiin Oulun lisäksi Britanniassa, mutta tulevan levyn osalta suunnitelmat ovat vielä avoinna. Neljännen levyn on tarkoitus ilmestyä vuonna 2017. Uusia kappaleita päästiin kuitenkin kokeilemaan jo viime syksynä New Yorkissa CMJ-festivaaleilla.

– Uudet biisit saivat ihan positiivisen vastaanoton. Levy on kuitenkin vielä niin kesken, ettei vielä tiedä miltä kappaleet lopulta kuulostavat, Heikkinen sanoo.

Tänä vuonna Satellite Stories keskittyy levyn tekoon ja suunnitelmissa on keikkailla edellisvuotta vähemmän. Joitain keikkojakin on luvassa ja keväällä bändi suuntaa taas Yhdysvaltoihin, tällä kertaa Texasin Austiniin maineikkaille South by South West –festivaaleille.

Jatkossakin yleisöt löytynevät todennäköisesti kotimaan ulkopuolelta.

-Suomessa tämä on marginaalimeininkiä, yleisöt ovat muualla.

Kuva: Satellite Stories

Maakuntarahastojen apurahat ovat haettavissa 10.1.-10.2.2016. Lisätietoa täällä.

Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan maakuntarahasto myönsi vuonna 2015 Marko Heikkiselle ja Satellite Stories -yhtyeelle apurahan taiteelliseen työskentelyyn.
, Jenni Heikkinen.

Valot sammuivat vanhassa teatterissa

– Tästä hetkestä sunnuntai-iltaan asti tämä kuolemaan tuomittu talo on täynnä valoa, virtaa ja energiaa, sanoi Helena Anttonen Lappeenrannan vanhan kaupunginteatterin lavalla marraskuun alussa.

Vanhalle teatteritalolle jätettiin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna jäähyväisiä nuorten taidetapahtuman merkeissä. Pian purettava talo täyttyi musiikki-, tanssi- ja teatteriesityksistä ja kuvataiteesta kolmen päivän ajaksi.

Avoimet ovet tekijöille ja yleisölle

Viimeinen sammutta valot -tapahtuman valmistelu alkoi jo keväällä ja alusta asti oli selvää, että tapahtumasta haluttiin monitaiteinen. Esiintymään tai taidetta tekemään sai tulla kuka tahansa. Tekijät ottivatkin talon haltuunsa ja taideteoksia löytyi niin kellarista kuin saunastakin.

– Ei tämä ihan helpoin tapa ole, koska ohjelma elää koko ajan, tapahtuman koordinoinut Maria Fomin totesi avajaispäivänä perjantaina.

VSV_Maria

Yllätykset jatkuivatkin vielä avajaispäivänä, kun osa esiintyjistä perui osallistumisensa ja aikatauluja viilattiin uuteen uskoon. Järjestäjät saivat soitella uusista esiintymisajoista sopien ja juosta painossa hakemassa uusia versioita ohjelmajulisteista. Fomin ei kuitenkaan ottanut asiasta turhaa stressiä.

– Aina sattuu ja tapahtuu. Ei ole niin tärkeää, että kaikki menee ihan just oikein. Tärkeintä on, että tämä on sellainen tapahtuma, missä kaikilla on hyvä olla.

Viikonlopun ajan teatterin ovet olivat auki ja myös yleisö sai kierrellä talossa vapaasti. Moni olikin saapunut paikalle paitsi seuraamaan ohjelmaa, myös jättämään vanhalle teatterille omat jäähyväisensä.

Vapaasti kokeilemaan

– Olemme pyrkineet saamaan mukaan myös niitä, jotka eivät ole missään taidekouluissa tai vastaavissa jo mukana, järjestelyissä mukana ollut Roope Kojo kertoi.

VSV_Roope

– Se tavallinen asenne taitaa olla, että en mie uskalla, en mie ole hyvä. Olemme yrittäneet viestiä, että täällä on kynnys matalalla, tai sitä ei ole oikeastaan ollenkaan. Nyt saa tulla kokeilemaan ilman painetta, vaikka ei olisi koskaan tehnyt mitään vastaavaa.

Ennen viikonlopun tapahtumaa nuorille tarjottiin mahdollisuus tulla opettelemaan taiteen tekemistä työpajoihin. Graffittityöpajaa vetänyt Ville Silvennoinen oli itse maalannut teatterin kellaritilan. Hänen työpajaansa osallistui sekä aikuisia että lapsia ja työskentelyn tulokset olivat esillä teatterilla.

– Halusin näyttää, ettei tarvitse osata tehdä taidetta, jotta voi tehdä sitä. En koe että itsekään osaan, minä vain teen – menen sydän edellä puuhun.

VSV_Ville

– Jos joku saa kimmokkeen mihin tahansa taiteen lajiin, se on bonus. Vaikka vain yksikin nuori innostuisi täällä, löytäisi jonkun tavan jolla pystyy toteuttamaan omaa sisäistä maailmaansa näkyväksi itselleen ja muille, tavoitteemme on saavutettu, Fomin muotoili.

Kuvat: Noora Pesonen

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahaston rahoittama Viimeinen sammuttaa valot -tapahtuma järjestettiin lappeenrannan entisessä kaupunginteatterissa 6.-8.11.2015.
, Jenni Heikkinen.

Pala elektronisen musiikin historiaa

Erkki Kurenniemen syntetisaattorit 1970-luvulta ovat merkittävä osa suomalaisen elektronisen musiikin historiaa ja ne tunnetaan myös maailmalla. Nyt tutkija ja mediataiteilija Jari Suominen rakentaa kopiota Kurenniemen ensimmäisestä DIMI-syntetisaattorista, DIMI-A:sta. Vaikeaksi projektin tekee se, että soittimesta ei ole löytynyt minkäänlaista dokumentaatiota.

– Kovin esitetty teoria on, että Kurenniemi olisi unohtanut paperit ruotsinlaivan yökerhoon. Mutta kun soittimen avaa, näkee että sisällä on satoja ic-piirejä, joista on asetonilla pyyhitty pois merkinnät, Suominen kertoo. Kurenniemi suunnitteli myyvänsä soitinta, ja pelkäsi jonkun varastavan ideansa. Dokumentit saattavatkin olla kateissa siksi että ne on piilotettu niin hyvin, ettei kukaan löydä niitä.

dimia_suominen

Dokumentaation puute tekee projektista haastavan, mutta se on myös syy, miksi kopion rakentaminen on niin tärkeää: jos vanhat soittimet hajoavat, niitä on mahdoton korjata ilman tarkempaa tietoa laitteesta. Kopiota rakentaessaan Suominen tulee samalla testanneeksi, onko hän tehnyt dokumentaation oikein.

– Tyhmiin asioihin menee paljon aikaa, Suominen kertoo. Esimerkiksi oikeanlaisten osien etsiminen vaatii notkumista eBayssä. DIMI-A:sta löytyy paljon osia, joiden alkuperää on vaikea arvata ja siksi on vaikea tietää, mistä samanlaisia alkaisi edes etsiä.

– Soittimessa on esimerkiksi liitin, jollaisia tavallisesti käytetään lentokoneissa. Soittimessa käytettyjä korttiliittimiä metsästäessäni päädyin ohjuksia asiakkailleen kauppaavien yhtiöiden nettisivustoille.

Uudelleen löydetyt aarteet

Helsingin yliopistolla on melko kattava kokoelma Kurenniemen suunnittelemia soittimia. Kaikki soittimet ovat mittatilaustöitä ja keskenään erilaisia.
Suominen on tutkinut Kurenniemen soittimia vuodesta 2005 lähtien. Hän päätyi kirjoittamaan niistä artikkeliaan huomattuaan, että aiempia tekstejä löytyi varsin vähän, ja nekin harvat perustuivat osittain huhupuheisiin.

dimi

DIMI-A:n tutkiminen tuo tietoa paitsi teknologian ja elektronisen musiikin historiasta, myös 1960-ja -70-lukujen underground-liikehdinnästä. Soitimeen linkittyy läheisesti myös Elektromusiikki Oy. Kulosaaressa sijainnut sähköurkuja ja diskoteekkeja – kuten DJ-laitteistoja 1960-luvulla kutsuttiin – kauppaava yhtiö oli solmukohta, jossa musiikista ja underground kulttuurista kiinnostuneet viihtyivät.

– Vaikka pitää soittimen tutkimuksen keskiössä, siihen tulee sivurönsyjä. Elektromusiikki Oy:n tarina tulee olemaan yksi näistä rönsyistä.

Kun kopio on valmis, se päätyy Suomisen omaan studioon ja osaksi hänen projektejaan. Ajatuksena on myös lainata soitinta muille kiinnostuneille.

– DIMI-A ei ole soinnillisesti mielenkiintoisin Kurenniemen soittimista. Sen sointi on hyvin samankaltainen kuin 1990-luvun kännykkä, johon itse oli näpytellyt inisevän soittoäänen. Se on kuitenkin uniikki soitin ja tärkeä kappale suomalaisen elektronisen musiikin historiaa. Kyllä siitä pitää saada dokumentaatio sille tasolle, ettei tarvitse parin sadan vuoden päästä ihmetellä, mikä tuo oli.

dimia-paperi

Dimi-A:n sointia voi kuunnella Ylen Elävässä arkistossa.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 Jari Suomiselle apurahan Erkki Kurenniemen DIMI-A-soittimen tutkimiseen.
, Jenni Heikkinen.

Lainaviulu on kuin oma lapsi

– Nyt vasta tuntuu, että alan tuntea viulun kunnolla, Anna-Liisa Bezrodny kertoo Kulttuurirahaston Amati-viulusta, joka on ollut hänellä lainassa pian kolme vuotta. Amati saa kuitenkin Bezrodnyltä ylistävät kehut.
– Se on loistosoitin, elävä ja hengittävä viulu, joka on opettanut minulle valtavasti.

Bezrodny kehuu viulun antaneen hänelle uutta ymmärrystä musiikista ja opettaneen uudenlaista äänimaailmaa. Kun soitinta vähitellen oppii käsittelemään, sen koko kapasiteetti paljastuu.

Amatia varten Bezrodny on joutunut muun muassa hankkimaan uuden jousen ja asunnossakin on oltava kosteudenpoistajat, jotta soitin pysyisi kunnossa. Hän ei kuitenkaan koe soitintaan vaivalloiseksi.
– Sehän on palkitsevaa ja kunnia saada edes kokeilla tällaista soitinta!

Amati-viulun arvo on rahassa mitattuna huima, mutta Bezrodnylle nimellinen arvo on toissijainen seikka.
– Ei se viulun nimi ole niin tärkeä, vaan se, millainen soitin on käytännössä. Soittimen oma sielu ja sen laadukkuus ovat ainutlaatuisia.

Matkassa mukana

Bezrodny kiertää paljon maailmaa ja matkustamisessa herkän soittimen kanssa on omat haasteensa. Hän sanoo suhtautuvansa soittimeensa hyvin suojelevasti.
– Lentokentillä minusta tulee tiikeri, Bezrodny nauraa.

Matkustaminen ja vaihtelevat kohteet vaikuttavat soittimen sointiin. Esimerkiksi Chilen matkalla Bezrodny huomasi viulun saaneen shokin. Kun soitin reagoi olosuhteiden muutokseen, viulistilta vaaditaan erityistä huolenpitoa.
– Viulu on kuin oma lapsi, joten teen kaikkeni, jotta sillä olisi hyvä olo.

annaliisabezrodny

Soitinpula vaivaa

Suomen Kulttuurirahaston soitinkokoelmassa on 46 jousisoitinta. Niitä myönnetään muusikoiden käyttöön määräajaksi, yleensä viideksi tai kolmeksi vuodeksi. Bezrodnyllä on ollut Amati-viulu lainassa joulukuusta 2012 lähtien.

Anna-Liisa Bezrodny kiittelee Kulttuurirahastoa soitinlainoista, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että soittimista on kova pula. Hinnat ovat karanneet niin huimiksi, ettei muusikoilla ole mitään mahdollisuuksia hankkia itse parhaimpia soittimia. Bezrodny toivookin sijoittajien ymmärtävän, ettei soitinten arvo todennäköisesti laske, joten niitä kannattaa ostaa ja lainata muusikoille.
– Viulu  tarvitsee soittajan, ei sen kuulu olla lasikaapissa tyhjänpanttina.

Amati.Hieronymus_3

Anna-Liisa Bezrodnyn konsertteja:
10.10. Barberin konsertto Newcastlessa
15.10. Barberin konsertto Oulussa
10.-17.11. Sonoro Kamarifestivaali Bucharestissa
14.1.2016 Brahmsin tuplakonsertto Kymi Sinfoniettan, Olari Eltsin ja sellisti Jan-Erik Gustafssonin kanssa
21.2.2016 Tshaikovskin viulukonsertto Royal Philharmonic Orchestran kanssa Hullissa
26.3.2016 Sibelius konsertto Dundeessa

Brahmsin tuplakonsertto – Baltic Sea Youth Philharmonicin kiertue, johtaa Kristjan Järvi, sellisti Jan-Erik Gustafsson
15.4.2016    Klaipeda, Liettua
16.4.2016    Liepaja, Latvia
18.4.2016    Tallinna, Viro
19.4.2016    Helsinki (Musiikkitalo)

Kulttuurirahaston soittimia voi hakea lainaan 1.-23.10.2015. Lisätietoa soittimista ja niiden hakemisesta osoitteessa www.skr.fi/soitinlainat
, Jenni Heikkinen.

Avantin XXX Suvisoitto lupaa hämmentää ja ihastuttaa

Kesäkuun lopussa jo kolmatta kymmenettä kertaa järjestettävä Avantin Suvisoitto viettää juhlavuottaan tyylilleen uskollisesti.
– Meillä ei soiteta sitä mistä kaikki tykkää vaan sellaista mikä jakaa mielipiteet, Avantin toiminnanjohtaja Maija Kylkilahti lupaa.

– Konsertit eivät kuitenkaan ole vaikeita. Ei ole tarvinnut käydä musiikkikoulua, jotta niistä voisi nauttia. Pitää vain ostaa lippu ja tulla kuuntelemaan.

Vaikka kyseessä on juhlavuosi, luvassa ei ole suureellista juhlaohjelmaa.
– Emme muistele vanhoja vaan jatkamme eteenpäin, Kylkilahti kertoo.

avantiHeader

Tällä kertaa festivaalin taiteellisena suunnittelijana toimii Matthias Pintscher ja teemana on idylli. Ohjelmassa sekoittuvat klassikot kokeellisemmat teokset. Koska Pintscher on myös säveltäjä, kuullaan Suvisoitossa kuusi hänen teostaan.

Kylkilahden mukaan yhteistyön tekeminen säveltäjien kanssa on muusikoille tärkeää. Sitä moni odottaa eniten.
– Avanti ei ole muusikoille päätyö, vaan paikka jossa he pääsevät toteuttamaan eri puolia itsestään ja soittamaan ”kummallisia teoksia”.

Omassa salissa kelpaa esiintyä

Vuoteen 2008 asti Porvoon Taidetehtaalle rakennettiin Suvisoittoa varten esiintymislavat, mutta sittemmin tila on remontoitu ja nyt siinä toimii kongressikeskus.
– Siellä on jopa Avanti-sali, Kylkilahti toteaa mielissään.

Taidetehtaan lisäksi konsertteja järjestetään Porvoon pikkukirkossa ja Kulttuuritalo Grandissa. Lisäksi musiikki soi raatihuoneen torilla ja pop up -konsertit eri ravintoloissa. Varaslähtö festivaaliin otetaan jälleen Pernajan kirkossa keskiviikkoiltana.

Kylkilahden haaveissa olisi olla vieläkin paremmin esillä Porvoon kaupunkikuvassa.
– Pop up -konsertteja järjestetään juuri siksi, että musiikkiin voisi törmätä vahingossakin.

Pyörremyrsky muuttaa Porvooseen

Juhannuksen jälkeen alkaa varsinainen pyöritys, kun muusikot harjoittelevat ensin kaikki konsertit muutamassa päivässä ja heti sen jälkeen festivaali alkaa.

Koska harjoitukset ja festivaali toteutetaan tiiviillä aikataululla, on järjestelyidenkin toimittava. Kaiken on oltava valmiina muusikoiden tullessa.
– Kun lauma saapuu syömään, on perunoiden oltava kypsänä, koska muuten koko homma kaatuu, Kylkilahti havainnollistaa. Hän kutsuu porukkaa pyörremyrskyksi, mutta puhuu myös tiiviin yhdessäolon synnyttämästä erityisestä tunnelmasta.

– Suvisoitto luo orkesterin hengen koko vuodelle. Hyvä kokemus yhdessä tekemisestä ja tieto siitä, että kesällä saa palkinnon, saa jaksamaan kiireet ja hankalat konserttireissut talvellakin.

Suvisoitto Porvoossa 24.-28.6.2015

Suvisoiton ohjelma

Kuva Maija Kylkilahdesta: Harri Tahvanainen

Kuvat vuoden 2014 Suvisoitosta: Avanti / Heikki Tuuli

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuosijuhlassaan 27.2.2015 Avanti! ry:lle apurahan Suvisoiton järjestämiseen.
, Jenni Heikkinen.

Viuluviikareiden etäopetus vie musiikin iloa Alaskaan asti

International Minifiddlersissä, Kansainvälisissä Viuluviikareissa, Géza Szilvay opettaa viulunsoittoa videoyhteydellä. Caprice Oy:n organisoimassa projektissa on pilottivaiheessa mukana oppilasryhmiä ja opettajia eri puolilta Suomea, sekä Australiasta, Färsaarilta ja Alaskasta. Uusimman videoneuvottelutekniikan avulla kaukaisissakin maailmankolkissa voidaan tarjota korkeatasoista soitto-opetusta. Opetusmetodina on Szilvayn 1970-luvulla kehittämä Colourstrings, joka perustuu kuviin ja väreihin yhdistäen leikin ja harjoittelun.

Video: Ida Kukkapuro ja Verna Kovanen.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi 27.2.2015 Caprice Oy:lle apurahan viulunsoiton etäopetuksen pilottiprojektiin.
, Jenni Heikkinen.