Perinteet elävät Heinämaan pitseissä

Orimattilan Heinämaa on Rauman ohella Suomen toinen alue, jolla nypläys on ollut merkittävä ammatti ja myös säilynyt elävänä traditiona. Helena Honka-Hallila yhdessä työryhmän kanssa työstää parhaillaan tietokirjaa Heinämaan pitseistä ja niiden historiasta. Kirja tulee sisältämään Heinämaan pitsin tarinan sekä pitsien malleja 1800-luvulta nykypäivään.

– Heinämaan pitsin tarkkaa alkuperää ei tiedetä, mutta säilyneistä vanhoista nypläystyynyistä löytyvien vuosilukujen perusteella voi päätellä että pitsiä on nyplätty kylässä jo ainakin 1800-luvun alkupuolella. Vanhoja pitsejä on säilynyt museoiden kokoelmissa, Honka-Hallila kertoo.

1900-luvun aikana Heinämaalla myös kehitettiin uudenlaista nypläystyyliä. Siellä tehtiin muun muassa suuria pöytäliinoja yhdistämällä leveitä pitsejä. Kokeilevat nyplääjät kuten Varma Ritala tekivät hartiahuiveja, koruja ja pieniä iltalaukkuja.

Kylän naisille nyplääminen oli tapa saada tuloja. Vielä 1936 Heinämaalla oli 200 nyplääjää jotka saivat ainakin osan tuloistaan pitsejään myymällä, ja vuonna 1953 nypläys oli päätulo 30 naiselle.

Heinämaan tyyli

Heinämaalle oli huonot liikenneyhteydet ja kylä oli pitkälti eristyksissä, mikä auttoi oman tyylin kehittymistä. Toisaalta jotkut heinämaalaiset lähtivät kylästä myymään pitsejä muualle. Esimerkiksi Lahdessa sijainnut Helmi Vuorenmaan liike nypläytti kansallispukuihin tarvittavia pitsejä heinämaalaisilla ja myös jotkut helsinkiläiset liikkeet teettivät töitä Heinämaan nyplääjillä.

– Lasten piti opetella nypläämään ja vanhemmat saattoivat vaatia lapsen nypläämään tietyn määrän ennen kuin he pääsivät ulos leikkimään, Honka-Hallila kertoo.

Nypläysmalleista myös pidettiin hyvä huoli ja taito haluttiin pitää visusti omassa kylässä.

– Jos muutti pois Heinämaalta, piti luopua nypläyksestä, Honka-Hallila kertoo. Pitsien malleja ei myöskään saanut ostaa mistään, vaan ne kulkivat perheissä.

– Mallit olivat arvotavaraa, niitä ei annettu toisille koska niillä tienattiin rahaa.

Vasta nyt pitsimalleja on alettu myydä Heinämaan pitsinkutojien Pitsituvassa.

– Vanhat mallit on tehty tuohen päälle. Niiden mallit ovat selkeitä verrattuna esimerkiksi Rauman pitseihin, Honka-Hallila selittää Heinämaan pitsien erityispiirteitä. Tyypillisiä heinämaalaisia tuotteita ovat myös esimerkiksi pienet liinat, jotka ovat kokonaan pitsiä erotuksena esimerkiksi raumalaisista liinoista, joissa keskellä on kangasta.

Pitsiperinne elää yhä Heinämaalla. Pitsituvassa järjestetään tapahtumia ja näyttelyitä ja nypläystä opetetaan niin lapsille kuin aikuisillekin. Lisäksi Pitsituvalla myydään yhä paikallisten kutojien  töitä, eli nypläys tuo yhä sivutuloja kyläläisille.

Kuvat:
1. Heinämaalainen äiti tyttärineen nyplää.
2. Heinämaan pitsejä Pitsituvalla 2010-luvun alussa.
3. Suomen ensimmäisessä kotiteollisuusnäyttelyssä vuonna 1875 oli esillä heinämaalaisen Henrika Kivistön pitsejä.
4. Orimattilan Villatehtaan johtaja Sven Fahlgren sai vuonna 1965 lahjaksi Varma Ritalan nypläämän ison pellavaliinan.

Maakuntarahastojen apurahat ovat haettavina 10.1.-10.2.2017. Lisätietoa täällä.

Päijät-Hämeen rahasto myönsi vuonna 2016 Helena Honka-Hallilalle ja työryhmälle apurahan Heinämaan pitsejä käsittelevän tieto- ja mallikirjan kirjoittamiseen.
, Jenni Heikkinen.

Palkittu muotoilija ylittää rajoja

Designmuseon Galleriassa avautui tammikuun lopussa muotoilija Ilkka Suppasen palkintonäyttely. Uransa aikana muun muassa huonekaluja ja valaisimia suunnitellut Suppanen on kaatanut keinotekoisia raja-aitoja arkkitehtuurin ja muotoilun väliltä, lisännyt maailmalla tietoisuutta suomalaisesta muotoilusta ja edistänyt näin nuorten suomalaisten muotoilijoiden kansainvälistymistä. Kulttuurirahasto palkitsi Suppasen työstään viime vuonna 30 000 euron palkinnolla.

Suppanen opiskeli arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa ja sisustus- ja huonekalustesuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Gerrit Rietveld Academiessa Amsterdamissa.

– Rakastan muotoilua ja arkkitehtuuria. Teknillisessä korkeakoulussa opin näkemään ympäristöni arkkitehdin silmin. Polytekniikan ohella halusin päästä muotoilemaan ja kokeilemaan materiaaleja. Menin opiskelemaan sisustus- ja huonekalusuunnittelua Taideteolliseen korkeakouluun, jossa korostuu käsityöläisyys. Oli mielenkiintoista vertailla näiden koulujen ajattelutapoja, Suppanen kertoi Tammenlastuja-lehden haastattelussa vuosi sitten.

Suppanen_tuoli

Klassisen pohjoismaisen perinteen jatkaja

Suunnittelutyössään Suppanen jatkaa klassista pohjoismaista muotoiluperinnettä. Hän korostaa, ettei skandinaavinen design ole tyylisuunta, vaan se edustaa esimerkiksi ympäristöjen esteettömyyttä, tuotteiden helppokäyttöisyyttä ja palvelujen saavutettavuutta.

Kulttuurirahaston palkinnon lisäksi Ilkka Suppanen sai vuonna 2015 Torsten ja Wanja Söderbergin palkinnon, joka myönnetään Ruotsissa vuosittain aktiiviselle pohjoismaiselle suunnittelijalle tai taidekäsityöläiselle. Tähän palkintoon liittyvässä designmuseon näyttelyssä on esillä esimerkkejä Suppasen laajasta tuotannosta. Ilkka Suppanen on suunnitellut tuotteita niin suomalaisille kuin kansainvälisillekin yrityksille, kuten Artek, Marimekko, Iittala, Woodnotes ja Capellini. Aiemmin Suppasen töitä on ollut esillä muun muassa Venetsian biennaalissa ja New Yorkin modernin taiteen museossa MoMA:ssa.

Ilkka Suppasen haastattelun Tammenlastuja-lehdessä voit lukea täältä.

Kuvat: Heikki Tuuli ja Studio Suppanen

Tietoa Design-museon näyttelystä

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2015 Ilkka Suppaselle 30 000 euron palkinnon ”rajojen ylittämisesta, kestävän kulttuurin muotoilusta”.
, Jenni Heikkinen.

Kahvia, polkupyöriä ja ekologisia arvoja

Muotoilija ja yrittäjä Lasse Oivan kanssa on hiukan hankalaa sopia haastattelua. Sovittua aikaa joudutaan siirtämään parikin kertaa varsin mukavan syyn takia: Velopresso-kahvilapyörän tilaukset pitävät Oivan kiireisenä.

Haastatteluhetkellä Oiva yhtiökumppaneineen on rakentamassa kahdennettatoista Velopresso-pyörää. Pyörä valmistuu yrityksen omassa tuotantotilassa Lontoossa, jossa yrittäjien itsensä lisäksi työskentelee yksi rungonrakentaja.

Oiva ja hänen yhtiökumppaninsa Amos Field Reid tapasivat Royal College of Artissa kun heidät määrättiin pareiksi tehtävässä, jossa piti suunnitella uusi lisäfunktio polkupyörän polkuvoimalle. Molemmat miehet olivat kiinnostuneita pyöräilystä ja kahvista, ja he keksivät, että polkemalla voisi jauhaa kahvia ja alkoivat kehitellä ideaa kahvilapyörästä. Ensimmäiset lopulliseen tuotantoon päätyneen mallin pyörät myytiin alkuvuodesta 2015.

velopresso

Tavoitteena toimiva kokonaisuus

Suunnittelijoille oli tärkeää, että pyörä on itsenäisesti toimiva yksikkö, jossa on kaikki tarvittava mukana. Velopressossa kahvipavut, vesi, kaasu ja kaikki kahvinvalmistukseen tarvittavat välineistöt kulkevat mukana. Maidolle on kylmäsäilytystila ja välineistön pesua varten allas vesisuihkulla.

– Koska olemme suunnitelleet lähestulkoon kaiken itse, olemme voineet miettiä, miten asiat vaikuttavat toisiinsa ja toimivat kokonaisuutena.

Pyöriä on toimitettu jo Englantiin, Australiaan, Yhdysvaltoihin, Luxenburgiin, Hollantiin, Espanjaan, Sveitsiin, Kanadaan ja Puerto Ricoon.

– Meille oli tärkeää, että Velopressolla pystyy tekemään kannattavaa kahvinmyyntiä ilman kompromisseja. Emme halunneet, että se on vain hienonnäköinen tuote, jolla voi lisäksi tehdä kahvia, Oiva kertoo.

Kahvia polkemalla

Velopresso-pyörän käyttäja voi kytkinvivusta vetämällä vaihtaa polkuvoimansa pyörän eturenkaan pyörittämisesta kahvimyllyn käyttöön. Kahvimyllyn lisäksi polkuvoima pyörittää vesipumppua joka mahdollistaa kahvikoneen boilerin uudelleen täyttämisen ja paineistaa pesualtaan vesisuihkun.

– Suunnittelimme kahvimyllyn varta vasten pyörään ja polkemalla operoitavaksi. Tavoitteena oli laite joka tekee tinkimättömän laadukasta kahvipurua, Oiva sanoo.

– Laadukas espresso vaatii tuoretta, vastajauhettua kahvia ja jauhannan karkeuskin vaikuttaa makuun. Tässä on kaiken muun ohella pitänyt opiskella baristaksi, jotta ymmärtää riittävästi kahvista.

velopresso_2

Kestävää ja esteettistä

Velopresson osia valmistaa 60 eri toimijaa, joista lähes kaikki toimivat Englannissa. Kaasulla toimivan kahvinkeittimen tekee Oivan ja Field Reidin suunnitelmien mukaisesti Birminghamissä toimiva yritys, joka on valmistanut kahvikoneita yli 50 vuotta.

– Halusimme, että pyörä on mahdollisimman helppo käyttää ja korjata, jos jotain korjattavaa sattuisi tulemaan, Oiva sanoo.

Jokaisen osan kohdalla on mietitty myös sen ulkoasua

– Pyörän pitää näyttää hyvältä, mutta funktionaalisuus on kuitenkin tärkeintä. Ei ole mitään järkeä tehdä tuotetta, jonka käytettävyys kärsii ulkoisiin ominaisuuksiin keskittyneestä muotoilusta.

Kuvat: Ivan Coleman

Lisää Velopressosta Kulttuurirahaston Tammenlastuja-lehdessä 4/2015.

Lasse Oiva ja Amos Field Reid saivat vuosina 2012 ja 2013 apurahat Velopresso-pyörän ensimmäisen ja toisen prototyypin valmistukseen.
, Jenni Heikkinen.