Internet ja lasten sosiaaliset taidot

– Niin kuin muissakin ilmiössä, internetin käytöllä on hyvät ja huonot puolensa, terveystieteen maisteri ja väitöskirjatutkija Anne Riihilahti Tampereen yliopistosta sanoo.

Riihilahti tutkii, miten alakouluikäiset käyttävät internetiä ja miten se on yhteydessä heidän sosiaaliseen kompetenssiinsa sekä perheen vuorovaikutukseen. Lasten internetin käyttöä on tutkittu 2000-luvulla paljon, mutta sen yhteyttä sosiaaliseen kompetenssiin ei  juurikaan.
Väitöskirjansa ensimmäisen artikkelin aineiston Riihilahti keräsi kyselytutkimuksella jossa neljäs-, viides- ja kuudesluokkalaiset lapset saivat arvioida omaa internetin käyttöään ja sosiaalisia taitojaan. Viidessä peruskoulussa tehtyyn kyselyyn vastasi 312 lasta.

Tutkimustuloksena oli, että arkisin 5−7 tuntia tai enemmän internetissä aikaa viettävät lapset olivat impulsiivisempia kuin suosituksen mukaisen (1−2h) ajan internetissä viettävät. Lisäksi viikonloppuisin 1−2 tuntia päivässä internetissä aikaa viettävät lapset olivat yhteistyötaitoisempia, empatiakykyisempiä, vähemmän häiritseviä ja vähemmän impulsiivisia kuin 5−7 tuntia internetissä aikaa viettävät lapset.

– Eli jos käytti nettiä oikein ja suositusten mukaisen ajan, se toi esiin hyvää, kun taas mitä pidempään koneella oli, sitä enemmän tuli esiin häiritsevyys ja impulsiivisuus, Riihilahti tiivistää.

Toisessa artikkelissa, jota Riihilahti parhaillaan viimeistelee, tulee esiin vanhempien näkökulma: mitä vanhemmat tietävät lapsensa internetin käytöstä ja miten he arvioivat perheen keskinäistä vuorovaikutusta. Myöhemmissä artikkeleissa Riihilahti perehtyy muun muassa kouluterveydenhoitajien tietoihin ja siihen, mitä he tarvitsisivat lisää voidakseen paremmin tukea  lapsia ja perheitä netin käytössä.

Kultainen keskitie

Riihilahti kysyi lapsilta, miksi he viettävät aikaa internetissä.

– Tyttöjen mielestä netissä on helppo viettää aikaa, pojille se on totuttu tapa. Molemmilla nousi esiin se, että siellä tutustuu uusiin ihmisiin.

Riihilahden kyselyyn vastanneista kuudesluokkalaisista pojista neljäsosa ilmoitti pelaavansa usein myös ulkomaalaisten kavereiden kanssa. Se yllätti tutkijankin, mutta voi tuoda hyviä seurauksia, jos pelatessa kielitaito karttuu.

– Asioilla on puolensa, ja pitää löytää sieltä se kultainen keskitie, Riihilahti sanoo.

– Tarkoituksena ei ole leimata netin käyttöä huonoksi, vaan nostaa esiin niitä asioita, jotka voivat lapsen elämässä olla vuorovaikutusta hankaloittavia. Sosiaalinen kompetenssi on yksi lapsen tärkeimmistä kasvutekijöistä matkalla aikuisuuteen. Lapsella on oltava hyvä sosiaalinen kyvykkyys toisten lasten kanssa yhdessä toimimiseen, tuntea erilaisia tunteita ja tunnistaa niitä itsessään ja toisissa, jolloin hän osaa eläytyä muiden tunteisiin ja osaa toimia muiden kavereiden kanssa vuorovaikutuksessa.

– Olisi tärkeää, että sekä lapset että vanhemmat saisivat  riittävän medialukutaidon ja että netinkäyttö olisi turvallista.
Riihilahti toivoo, että lapsen ja perheen tukemiseen internetin käytössä kiinnitettäisiin enemmän huomiota.

– Kouluterveydenhuollon tarkastuksissa mediankäyttötaidoista puhutaan, mutta niissä on paljon muutakin käsiteltävää. Ehditäänkö näitä käsitellä riittävästi? Onko se edes terveydenhoitajan tehtävä? Uudessa opetussuunnitelmassa medialukutaito on oppiaineena, mutta kenelle esimerkiksi pelaaminen, ikärajat ja pelimerkinnät kuuluvat?

Kuva: Jussi Helttunen/Lehtikuva

Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahasto myönsi vuonna 2016 Anne Riihilahdelle apurahan alakouluikäisen lapsen Internetin käyttöä ja sen yhteyttä lapsen sosiaaliseen kompetenssiin ja perheen vuorovaikutukseen käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Elämysten puutarha

Koululaiset pääsevät pian kokemaan Oulun kasvitieteellisen puutarhan uudella tavalla ja saavat laittaa omatkin sormensa multaan.

– Kasvukauden alku on aina kiireistä aikaa kasvitieteellisessä puutarhassa, kasvitieteellisen puutarhan intendentti Anna Liisa Ruotsalainen kertoo.

Tänä vuonna tavanomaisen kiireen ohella työtä teettää Ruotsalaisen sekä kehittäjäopettaja Jussi Tombergin ja väitöskirjatutkija Eerika Virranmäen hanke, jossa pyritään lisäämään puutarhan käyttöä koulujen perusopetuksen tukena sekä muokkaamaan sitä entistä osallistavammaksi.

Yksi innoittaja hankkeelle on se, että ala- ja yläkoulujen uudet opetussuunnitelmat astuvat voimaan vuosina 2016-2019. Ne korostavat oppilaiden omaa tekemistä, tutkimuksellisuutta ja elämyksellisyyttä. Tällaiseen oppimiseen vierailu kasvitieteellisessä puutarhassa sopii hyvin.

Kolmivuotisessa hankkeessa kasvitieteelliseen puutarhaan luodaan toiminnallisia, digitaalisuutta hyödyntäviä oppimispolkuja ja perustetaan puutarhan hyötykasviosastoon alue, jolla oppilaat voivat kasvattaa kasveja. Lisäksi yläkoulujen oppilaat saavat mahdollisuuden tutustua laboratoriotutkimukseen kokeilemalla kasvien solukkoviljelyä. Tarkoituksena on kolmen vuoden aikana saada juurrutettua käytäntöjä ja luotua kontakteja niin, että toiminnasta tulisi pysyvää.

– Tämä on pilottiprojekti, joten testaamme, mitkä ovat parhaita käytäntöjä, Ruotsalainen sanoo.

Ensimmäiset koululaiset pääsivät viljelytouhuun jo toukokuussa ennen kesäloman alkua. Syksyllä ja talvella toteutetaan oppimispolut ja laboratorio-osuus.

Matalampi kynnys, enemmän tietoa

Kasvitieteellisessä puutarhassa on toki aiemminkin vieraillut paljon koululaisryhmiä.

– Puutarha tarjoaa tietenkin erilaisen ympäristön kuin luokkahuone ja elämyksellisyyttä.  Tänne on rakennettu paljon erilaisia ympäristöjä, vaikkapa trooppisten kasvien kasvatukseen. Kasvihuoneet tarjoavat vähän kuin ulkomaan matkan.

Hankkeen myötä tavoitteena on, että oppilaat saisivat vierailuista entistä enemmän irti. Ruotsalainen uskoo valmiiden, ajantasaisten materiaalien ja tehtävien madaltavan kynnystä tulla kasvitieteelliseen puutarhaan. Ne myös helpottavat opettajien työtä. Oppisisällöt laajenevat biologiasta muun muassa terveystiedon puolelle. Yläluokkien tutkimusta korostavaan opetussuunnitelmaan vastaa mahdollisuus kokeilla laboratoriotyöskentelyä.

– Olennaista on, että luomme informaatiota koululaisten käyttöön. Ettei vierailu ole vain sitä, että tänne vain tullaan katsomaan kasveja ja opettelemaan niiden nimiä, vaan oppilaita varten on oppimismateriaalia ja tietoa valmiina, ja ilmiöitä voi ymmärtää useammalla tasolla, Ruotsalainen kertoo.

Kuva:Petteri Löppönen

Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahasto myönsi vuosijuhlassaan 20.5.2016 Anna Liisa Ruotsalaiselle, Jussi Tombergille ja Eerika Virranmäelle apurahan Oulun yliopiston kasvitieteellistä puutarhaa ja perusopetusta yhdistävän pilottihankkeen toteuttamiseen.
, Jenni Heikkinen.

Arkea iltapäiväkerhoissa lasten kuvaamana

– Oletukseni on, että lasten kuvat ovat merkittäviä ja ne kertovat arjesta, kertoo tutkija Kristiina Eskelinen. Hän tekee väitöskirjaa koululaisten iltapäivätoiminnasta eli iltapäiväkerhoista lasten itsensä kuvaamien valokuvien kautta.

Eskelinen keräsi kuvamateriaalinsa iltapäivätoiminnassa joka on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille. Hän vei lapsille kameroita ja antoi näiden kuvata omaa arkeaan iltapäivätoiminnassa. Eskelinen katsoi kunkin lapsen kanssa valokuvat läpi ja samalla lapset saivat kertoa niistä. Lopuksi lapset valitsivat kuvistaan ne viisi, jotka heidän mielestään kuvasivat parhaiten heidän kokemuksiaan iltapäivätoiminnasta.

– Minua kiinnostaa, mitä lapset kuvaavat, mutta myös miten he kuvaavat.

eskelinen_Vauhdikas

Eskelinen keräsi materiaalinsa vuosina 2009-2010, ja hän arvelee lasten suhteen kuvaamiseen jo muuttuneen hiukan. Tuolloin lapset eivät saaneet käyttää kännyköitä iltapäivätoiminnassa, eikä lapsilla ollutkaan vielä älypuhelimia. Kuvaaminen oli osalle uutta.

Lapset kuvasivat ympäristöään, lelujaan, kavereitaan, touhujaan ja ottivat omakuvia. Lisäksi he kuvasivat leikkipaikkojaan ja muita heille tärkeitä paikkoja.

eskelinen_etana

Mitä kuva kertoo

Tällä hetkellä Eskelinen etsii tapoja teoretisoida, miten kuvia pitäisi tulkita: millaisia ääniä kuvissa on ja mitä ne kertovat. Yksi tapa on tarkastella kuvaa tilan kautta: mihin oma katse kiinnittyy ensin, missä kohtaa kuvaa lapset ovat, miten he ovat ryhmittyneet ja onko kuvassa esimerkiksi tyhjää tilaa.

– Tilan kautta tarkasteleminen kertoo esimerkiksi sosiaalisista suhteista.

Kun Eskelinen tarkasteli kuvia yhdessä lasten kanssa, paljastui usein, että lapsi oli kuvallaan halunnut kertoa jostain paljon laajemmasta kuin mitä kuvassa ensisilmäyksellä näkyi. Esimerkiksi kun kuvassa oli piha, lapsi saattoi kertoa ottaneensa kuvan kun keinui – aiheena ei siis ollutkaan yleiskuva pihasta vaan oma keinuminen.

– Valokuvan voi nähdä kehyksenä tapahtumille, jotka jatkuvat kuvan ulkopuolella. On tärkeää nähdä, minkä keskellä kuva on otettu.

eskelinen_Peli

Ohjattu vapaa-aika

– Halusin selvittää, millaista on lasten arki ohjatussa vapaa-ajantoiminnassa, Kristiina Eskelinen kertoo. Iltapäivätoiminta järjestetään usein koulun tiloissa, joten lasten päivä ei ainakaan ulkoisesti näytä suuresti muuttuvan kun koulupäivä vaihtuu iltapäivätoiminnaksi.

– Iltapäivätoiminta on kuitenkin lasten vapaa-aikaa, joten lapsella pitää ohjatun toiminnan lisäksi olla mahdollisuus levätä, toimia vapaasti ja toteuttaa luovuuttaan, Eskelinen sanoo. Lasten tarpeet pitäisikin huomioida myös tiloissa, jotka iltapäivätoiminnalle osoitetaan.

eskelinen_Kristiina
Myös tutkija pääsi kuvaan.

Kuvat ovat osa Kristiina Eskelisen tutkimuksen materiaalia, eli iltapäivätoimintaan osallistuneiden lasten ottamia.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2014 apurahan kasvatustieteen maisteri Kristiina Eskeliselle lasten ohjattua iltapäivätoimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Koulun juhlat voivat opettaa paljon

Toukokuussa kouluissa valmistaudutaan kevätjuhliin. Valmisteluun kannattaisi ottaa mukaan koko koulu, sanoo yläkoulujen juhlista ja muista yhteisistä tapahtumista väitöskirjaa tekevä Pia-Maria Niemi.

– Jos koulun henki on hyvä, se näkyy juhlissa ja toisaalta juhlat ovat tärkeässä osassa yhteishengen luomisessa.

Erilaiset tapahtumat ovat myös tilaisuus opetella taitoja. Juhlien järjestely ja niissä esiintyminen opettavat esimerkiksi yhdessä toimimista, pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, neuvottelutaitoja, rohkeutta ja esiintymistaitoja. Lisäksi niistä voi saada onnistumisen kokemuksia, kun ylittää itsensä.

Kenen vastuulla juhlat ovat?

Jos juhlien järjestelyissä huomioidaan koko kouluyhteisö, vaikkapa keräämällä ideoita laajasti oppilaskunnalta tai mahdollistamalla yleisön osallistuminen esityksiin, on lopputuloskin usein parempi, Niemi sanoo. Silloin juhlista tulee enemmän koko koulun tapahtuma.

Ongelmakohtia ovat Niemen mukaan se, että yläkoulun juhlien järjestäminen jää helposti muutaman opettajan vastuulle ja että aineenopettajille voi tulla yllätyksenä se, että opettajan työhön voi kuulua myös yhteisten tilaisuuksien järjestämistä. Niemen mielestä yhteisten tapahtumien merkityksestä olisikin syytä puhua enemmän opettajankoulutuksessa.

Niemi tarkastelee tutkimuksessaan sekä koulun perinteisiä juhlia kuin uudenlaisia tapahtumiakin, esimerkiksi halloween- ja ystävänpäivän juhlia.
– Erityisesti uudemmat juhlat ovat usein hyvin pitkälti oppilaiden ideoista lähtöisin ja oppilaat ovat niiden järjestelyissä aktiivisia.

niemi

Suvivirsi on vain pieni osa juhlaa

Niemen tutkimuksessa opettajat korostivat juhlien merkitystä koulun ja suomalaisuuden tunnusmerkkien ylläpitäjänä. Heistä juhlat kuten itsenäisyyspäivä ovat tärkeitä traditioita. Oppilaiden ajatuksissa taas korostuu juhlien merkitys tapahtumina, jotka tuovat vaihtelua koulun arkeen ja lisäävät motivaatiota ja viihtyvyyttä.

Varsinkin oppilaiden suhtautuminen traditioihin on joustavaa. Se näkyy esimerkiksi kun puhutaan Suvivirrestä, joka usein nousee aiheeksi kevätjuhlista kirjoitettaessa.
– Tekemissäni opettajien ja oppilaiden haastatteluissa Suvivirsi ei ole ollut samanlainen ongelmakysymys kuin lehdistössä vaan siihen on suhtauduttu ensisijaisesti positiivisena perinteenä. Ymmärrystä on myös löydetty sille, että joku voi kokea sen ongelmallisena, Niemi kertoo.

Tapahtumat ovat oppilaille tärkeitä ja Niemi toivoo opettajien tiedostavan sen.
– Moni muistaa vuosienkin päästä millaista oli esiintyä juhlassa tai seurata jotain esitystä.

Onnistuminen ei kuitenkaan välttämättä vaadi ihmeitä.
– Pitkälle päästään jo sillä, että kiinnitetään huomiota siihen millaisia juhlia järjestetään ja miten niitä järjestetään, Niemi sanoo.

Kuva: Harri Tahvanainen

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuosijuhlassaan 27.2.2015 teologian maisteri Pia-Maria Niemelle apurahan yläkoulun juhlia ja muita yhteisiä tapahtumia yhteisöllisyyden ja aktiivisen kansalaisuuden näkökulmista tutkivan väitöskirjatyön viimeistelyyn.
, Jenni Heikkinen.