Taiteilijaelämää suurkaupungin sykkeessä

Kulttuurirahaston residenssiohjelma vie taiteilijoita maailmalle tekemään luovaa työtä ja verkostoitumaan kansainvälisesti. Syksyllä 2018 ohjelmassa on hakukohteina jo seitsemän residenssiä ympäri maailmaa, Portugalista aina Etelä-Koreaan ja Australiaan asti.

Yksi residenssiohjelman uusista tulokkaista on New Yorkin Brooklynissa sijaitseva Triangle, joka luo taiteilijoille upean mahdollisuuden työskennellä yhdessä taidemaailman tärkeimmistä kaupungeista.

Kuvataiteilija Liinu Grönlund työskenteli Triangle-residenssissä kolmen kuukauden ajan vuonna 2014 Suomen New Yorkin Kulttuuri-instituutin järjestämän ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittaman ohjelman avulla.

”Paikan vaihtaminen helpottaa minua aina suuresti. Hetken aikaa on irtonainen tunne ja sitten ajattelu alkaa kulkea uusiin suuntiin”, kertoo Grönlund kokemuksestaan.

Kuva: AV-Arkki

Liinu Grönlund on helsinkiläinen videon ja elokuvan parissa työskentelevä taiteilija. Hänen teoksensa käsittelevät usein ihmisen ja luonnon suhdetta henkilökohtaisella tasolla, ja tutkijoiden tekemä työ kiinnostaa häntä erityisesti. Brooklynin työskentelyjakson aikana hän teki taustatyötä uutta videoteosta varten, jossa taiteilija karusta aiheesta huolimatta pohtii toivoa.

”Kokosin teokseen ajatuksia selviytymiseen nykyisessä lamaannuttavassa maailmanpoliittisessa ilmapiirissä, sekä elämiseen ympäristötuhon kanssa. Kirjoitin ja kuvasin päiväkirjamaisesti suurkaupungin luontoa ja kohtaamiani näkyjä muun muassa rauhallisilla rannoilla Staten Islandilla ja Rockaway’ssa, kaupungin puistoissa ja kaduilla halloweenina”, Grönlund muistelee. ”Tallensin myös ekologin kanssa käymäni pitkän keskustelun kulkiessamme ympäri East Villagea.”

Verkostoituminen onkin yksi residenssiohjelman parhaista puolista. Työskentelyjaksojen aikana järjestetään usein erilaisia tapahtumia ja taiteilijat pääsevät tapaamaan uusia ihmisiä, erityisesti muita taiteilijoita kansainväliseltä kentältä. Grönlundin residenssijakson aikana Trianglessa järjestettiin muun muassa Open Studios -tapahtuma sekä kuraattoritapaamisia.

Myös tutun ympäristön ulkopuolelta saatava palaute on taiteilijoille tervetullutta.
”Sain teoksistani ja työskentelystäni paljon palautetta. Nykissä keskustelu on innostunutta ja nautin siitä suuresti. Taidemaailma New Yorkissa on myös tosi erilainen kuin Helsingissä ja se haastaa omaa ajattelua. Taiteilijat ovat aktiivisia toimimaan yhteisöissään ja siellä syntyy isoa poliittista liikehdintää, muun muassa Trumpin hallituksen toimia vastaan”.

Näkymä residenssin katolta.

Elämisen rahoittaminen taiteilijan työllä ei ole aina helppoa, ja Kulttuurirahaston residenssiohjelma pyrkii osaltaan vastaamaan tähän haasteeseen. Myös Grönlund koki työhuoneen saamisen residenssijakson ajalle merkittävänä, sillä hänellä ei ole ollut varaa vuokrata työhuonetta Helsingissä.

”Työtila oli hiljainen ja valoisa ja residenssissä sai paljon aikaa omille ajatuksille. Se oli rauhallinen turvapaikka kiireisen kaupungin keskellä.  Olen kiitollinen kaikista käymistäni keskusteluista ja residenssijakson aikana tapahtuneet kohtaamiset muuttivat sekä työskentelyäni että ajatteluani.”

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Liinu Grönlund

Triangle-residenssi on osa Suomen Kulttuurirahaston residenssiohjelmaa vuodesta 2019 alkaen. Yhteistyö jatkaa Suomen New Yorkin Kulttuuri-instituutin järjestämää ja SKR:n rahoittamaa ohjelmaa, jonka avulla 15 taiteilijaa työskenteli Trianglessa vuosina 2014-2018.
, Anna Bui.

Hyvä, paha Disney-isä

Olen Aino Isojärvi, 27-vuotias rovaniemeläislähtöinen nykytaiteiden maisteri, kulttuuritoimittaja, kriitikko ja tutkija. Työstän Disney-elokuvien perhemallia ja isyyskäsityksiä tarkastelevaa väitöskirjaa Oulun yliopistossa.

Olen ollut Disney-tuotantojen ja käsintehdyn, perinteisen piirrosanimaation ystävä jo pienestä pitäen. Disney-elokuvat edesauttoivat sitä, että minusta tuli jo nuorella iällä animaatioharrastaja sekä -keräilijä. Opin myös lukemaan Aku Ankka -sarjakuvalehden avulla.

Vuonna 2014 opiskelin Kentin yliopistossa Englannissa Master of Arts -tutkintoa ja tein lopputyöni nuorille tytöille suunnatuista hevosanimaatioista. Hämmästelin gradussani sitä, kuinka ratsastaminen ja hevosten kanssa työskentely oli vielä 1900-luvun taitteessa ensisijaisesti miesten karski harrastus. Alle sata vuotta myöhemmin valitsemissani piirretyissä ”hevostelu” esitettiin pehmeiden arvojen kautta feminiinisenä, hyväntahtoisena pikku puuhasteluna. Kuinka ollakaan, tänä päivänä ratsastus mielletään yhä useammin ensisijaisesti naisten ajanvietteeksi.

Tutkimani piirretyt olivat varsin pieniä tuotantoja, ja työni saikin minut pohtimaan, mitä ideologisia viestejä piileskelisi suuremman mittakaavan animaatiotuotannoissa, joilla todistettavasti olisi miljoonia katsojia. On kiusallisen helppoa ajatella, ettei lastenelokuvilla ole vaikutusvaltaa, eikä niihin siksi tarvitse kiinnittää erityistä huomiota. Mutta entäs sitten, kun elokuvien levikkialue kattaa globaalisti koko maailman?

Hallitseva ja vaikutusvaltainen Disney-isä

Lastenviihde on kasvavan tärkeässä asemassa, kun lähdetään pohtimaan, mistä aikuisiän käsitykset elämästä kumpuavat. Lastenviihde voi luoda, ylläpitää ja vahvistaa mitä moninaisempia olettamuksia, koskien esimerkiksi sukupuolirooleja.  Keväällä 2016 aloin kypsytellä ajatusta tohtorintutkinnosta ja suuntasin katseeni rohkeasti suoraan Disney-elokuviin. Luin animaatioiden alkuperäistekstejä, katsoin elokuvia, etsiskelin yhteistä nimittäjää. Yllättäen silmiinpistävä elementti löytyi nopeasti: isähahmot.

Aino ja Kulkuri. Kulkuri on Disney-isähahmo elokuvasta Kaunotar ja Kulkuri.

Disney-isä on usein näkyvä ja merkittävä, hallitseva ja vaikutusvaltainen. Tuntui hurjalta, ettei isän hahmosta oltu päästetty irti edes 2000-lukua lähestyttäessä: sen sijaan isästä oli tullut ikään kuin itsestään selvä osa narratiivia. Pocahontasin isä Powhatan valitsee tälle puolison (1995). Soturineito Mulan pelastaa Kiinan, mutta ei osaa iloita saavutuksestaan, ennen kuin on saanut isänsä hyväksynnän (1998). Vuonna 2010 julkaistussa Liisa ihmemaassa -elokuvassa Liisa onnistuu vapauttamaan itsensä epämieluisan pakkoavioliiton ikeestä ainoastaan loikkaamalla isänsä saappaisiin ja jatkamalla tämän liiketoimintaa: ojasta allikkoon.

Tiettyyn pisteeseen asti isän merkitystä voi yrittää perustella historiakontekstilla, mutta se tuntuu häiritsevän ontuvalta fantasiamaailman pyörteissä, sillä Disney-elokuviin on kirjoitettu isähahmo usein silloinkin, kun se esiteoksesta sattuu puuttumaan. Näin on esimerkiksi Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa -kirjan kohdalla. Ryhdyin puntaroimaan, mistä ilmiö johtui. Tutkimuskirjallisuudessa tyydyttiin usein toteamaan, että Disney-elokuvien perhemalli on joko ’stereotyyppinen’, ’konservatiivinen’, ’viktoriaaninen’ tai ’patriarkaalinen’. Pidin luonnehdintaa yksinkertaistettuna ja riittämättömänä, sillä se ei antanut vastausta kysymyksiini.

Tutkimusta löytyi huomattavan paljon Disney-naisista, Disney-markkinoinnista sekä esimerkiksi Disney-luonnosta. Sen sijaan Disney-miehet loistivat poissaolollaan, vaikka useimmiten elokuvat kertoivat juuri heistä. Halusin löytää selityksen Disney-isälle: tahdoin tietää, miten ja miksi niin useassa elokuvassa ympäröivää yhteiskuntaa käsitellään isän hahmon kautta. Miksi isä on edelleen perheen määrittävä ja yhdessä pitävä voimavara? Mikä on isähahmon merkitys näille elokuville, puhumattakaan sitten brändistä itsessään?

Omaa tutkimusaihettaan saa vapaasti vähän fanittaakin. Aino Isojärvi Pariisin Disneylandissa kesällä 2016.

Pois valmiiksi lokeroiduista karsinoista

Tällä hetkellä olen edennyt tutkimuksessani noin puoleen väliin, keskittyen yrityksen vuosikymmeniin ennen Walt Disneyn poismenoa vuonna 1966. Pyrin hahmottamaan sitä, miten studion elokuvien mieskuva on lähtökohtaisesti muodostunut, ja missä määrin voidaan katsoa tämän näkemyksen säilyneen tai muuttuneen nykytuotannoissa.

Se, että elokuva on visuaalisesti miellyttävä, tai että sen tarina on vetävä, ei tarkoita, etteikö sen sanoma voisi silti olla falski ja kehityskelpoinen. Universaaliuteen ja iättömyyteen tahtoisi yhdistää jotain muutakin, kuin valmiiksi lokeroidut karsinat miehille ja naisille. Tutkijana koen olevani etuoikeutetussa asemassa, kun pystyn sijoittamaan kysymyksen laajempaan perspektiiviin ja selittämään vaikuttimia tuotantoprosessin takaa. Ajattelen, että tämä on myös työni perimmäinen tarkoitus. Toivon, että englanninkielinen väitöskirjani lisää tietoisuutta näitä elokuvia kohtaan, ja sitä kautta edistää niiden monimuotoisuutta. Mitä useampi ihminen tulee kriittiseksi katsomaansa kohtaan ja lausuu ääneen haluavansa parempaa katsottavaa, sitä voimakkaampi ääni on.

En itse nauttinut lapsena Disneyn ”prinsessaelokuvien” katselusta, mutta en osannut silloin pukea sanoiksi, miksi. Vasta varttuneempana oivalsin, etten löytänyt elokuvista juurikaan samaistumisen kohteita. Suurin osa klassikkokaanonin prinsessoista siivoaa, laittaa kotia, ryhtyy nukkumaan tai muuten vain yrittää kuluttaa aikaansa odotellessa, että prinssi ilmestyisi jostain. Sittemmin jopa Disneyn kaltainen suuryhtiö on lähtenyt painokkaasti kehittämään naiskuvaansa ja etsimään uusia teemoja, koska tänä päivänä näistä samoista prinsessoista on saatu aikaan paljon julkista porua. En todennäköisesti ole yksin, kun väitän, että miehillekin samankaltainen, pieni kasvojenkohotus tekisi terää. Onhan tämän päivän miehisyyskin vastaavasti paljon muutakin, kuin henkistä lujuutta ja fyysistä voimaa.

Teksti: Aino Isojärvi
Kuvat: Malin Axtell

Aino Isojärvi sai 12 000 euron apurahan keskusrahastosta Disney-elokuvien perhemallia ja isyyskäsityksiä käsittelevään väitöskirjatyöhön. Apuraha myönnettiin 27.2.2018.
, Anna Bui.

Tytötkin kuvaavat!

Elokuva-ala on perinteisesti leimautunut vahvasti miesten maailmaksi, jossa vielä 2010-luvullakaan naisten rooli ei ole itsestään selvä.

– Useita elokuva-alalla tapahtuneita ahdistelutapauksia nousi päivänvaloon syksyllä 2017 kautta maailman. On ollut järkyttävää lukea, kuinka moni naispuolinen alan ammattilainen on joutunut miespuolisen kollegansa tai esimiehensä seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, kauhistelee Girls Film! -lyhytelokuvatyöpajan tuottaja Riitta Ryhtä.

– Ahdistelusyytteet tekevät alasta jopa naisia vahvasti sortavan ja alistavan. Näin ei missään nimessä saisi olla!

Euphoria Borealis ry järjesti kesäkuussa 2017 viisipäiväisen, 14–18-vuotiaille tytöille suunnatun lyhytelokuvatyöpajan, johon osallistui 22 tyttöä. Pajan tarkoituksena oli auttaa tyttöjä löytämään omia vahvuuksiaan ja ymmärtämään, että nainen ei ole altavastaaja miesvaltaisella elokuva-alalla. Girls Film! -työpajan periaatteena oli, että kaikki syrjintä, arvostelu ja rasismi jätettiin pajan ulkopuolelle.

4.–8.6.2018 Nuorten toimintakeskus Hapen tiloissa Sörnäisissä järjestetään uusi työpaja, jossa tytöt pääsevät opettelemaan elokuvantekoa. Työpajassa harjoitellaan elokuvakäsikirjoittamisen perusteita ja saadaan ammattilaisten opastusta kameroiden, äänityskaluston ja editointiohjelmien käyttöön. Luentojen ja käytännönläheisen opetuksen avulla tytöt tekevät lyhytelokuvan ideointivaiheesta valmiiksi elokuvaksi. Työpajassa syntyneet elokuvat esitetään 8.6. elokuvateatteri Orionissa, tai jossain muussa Helsingin elokuvateatterissa.

Tytöt kuvaamassa kohtausta lyhytelokuvaan vuoden 2017 työpajassa.

Tavoitteena korjata vääristyneitä näkemyksiä

Girls Film! -työpajan tavoitteena on luoda nuorille turvallinen ympäristö, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja jossa jokaisen ideoita ja ajatuksia arvostetaan. Työpajaan haetaan avoimella haulla 25 elokuvanteosta kiinnostunutta pääkaupunkiseutulaista nuorta, jotka ovat fyysisestä sukupuolesta riippumatta tyttöjä.

Vuoden 2017 ilmoittautumisen yhteydessä tytöt kirjoittivat lyhyet perustelut sille, miksi haluaisivat osallistua työpajaan. Eräs 17-vuotias hakija mainitsi perusteluissaan muun muassa, että hän ei ole uskaltanut hakeutua koulunsa AV-tiimiin, koska siellä on ainoastaan poikia.

Työpajan edetessä kävi myös ilmi, että monessa yhteydessä tytöistä välittyy vääristynyt naiskuva. He eivät välttämättä itse tiedostaneet sitä, vaan ovat omaksuneet sen olennaisena osana ilmaisuaan.

– On jo todistettu, että virheettömien kauneusihanteiden ihannointi ja tavoittelu vääristävät minäkuvaa ja edesauttavat monenlaisten ongelmien, kuten syömishäiriöiden syntymistä. Yksi Girls Film! -työpajan tavoitteista onkin korjata näitä näkemyksiä, Ryhtä toteaa.

– On myös tärkeää tehdä työtä sen eteen, että alalle pääsisi tekijöiksi enemmän naisia. Mitä enemmän käsikirjoittajina, ohjaajina tai muissa rooleissa kameran takana on naisia, sitä enemmän myös valkokankaalla näkyy naisrooleja.

Ryhmäytyminen ja pelkojen kartoittaminen tärkeää

Vuoden 2017 pajan alussa kartoitettiin harjoituksen avulla osallistujien ajatuksia, toiveita ja pelkoja tulevasta viikosta. Useampi tytöistä mainitsi, että pelottavinta olivat tutustuminen ja kavereiden saaminen; entä jos kavereita ei saisikaan. Ryhmäläiset keskustelivat peloistaan, ja yhdessä sovittiin, että toisten huomioonottamiseen täytyy panostaa. Työpajan aikana tytöt olivatkin hyvin solidaarisia toisiaan kohtaan. Myös tulevassa työpajassa huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, ettei kenellekään tule ulkopuolisuuden tunnetta, vaan kaikki otetaan mukaan tekemiseen.

Kohtaus 14, dramaattista kuvamateriaalia tulossa!

Mikä työpajassa sitten oli parasta? Palautteen perusteella tyttöjen suurin pelko ainakin lienee osoittautunut turhaksi, sillä parasta olivat ”ystävät ja elokuvanteko”, ”ystävät ja kuvaaminen” sekä ”ystävät ja näytteleminen”. Oli myös hienoa ”saada tehdä itselle mielenkiintoista ja rakasta asiaa mahtavien uusien ihmisten kanssa”.

Annetaan siis tytöille ystäviä ympärille ja kamera käteen, niin kyllä tytötkin kuvaavat!

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Riitta Ryhtä

Euphoria Borealis ry sai 14 000 euron apurahan 27.2.2018 Girls Film! -elokuvatyöpajan järjestämiseen.
, Anna Bui.

Palkinnot merkittävistä kulttuuriteoista 2018

Suomen Kulttuurirahasto jakoi vuosijuhlassaan 27.2.2018 yhteensä 1090 apurahaa. 30 000 euron palkinnon merkittävistä kulttuuriteoista saivat professori, emerita Kaisa Nyberg, tekstiilitaiteilija, muotoilija Markku Piri ja elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Selma Vilhunen.

Professori, emerita Kaisa Nyberg

Kaisa Nybergin ala on kryptologia eli tiede, joka tutkii matemaattisin menetelmin tiedon turvallista varastointia ja siirtämistä. Tavallisille kansalaisille kryptologia voi olla vierasta, vaikka käytämme sen sovelluksia sujuvasti esimerkiksi verkkokaupassa asioidessamme tai älypuhelimella kommunikoidessamme.

Kaisa Nyberg toimi Aalto-yliopiston kryptologian professorina vuosina 2005-2016, eläkkeelle jäämiseensä asti. Tieteellisten saavutustensa ohella hän sai aikaan kryptologian opetuksen kehittymisen ja vakiintumisen Suomessa. Hän on myös pyrkinyt vaikuttamaan sen puolesta, että nykyistä useampi nuori nainen löytäisi oman alansa matemaattisten ja teknisten tieteiden parista.

Kaisa Nyberg palkittiin tiedon tehokkaasta salaamisesta, turvallisista viestien valtateistä.

Muotoilija, tekstiilitaiteilija Markku Piri

Markku Piri on taiteellinen monilahjakkuus, jonka identiteettiä tai erikoisosaamista on mahdoton kuvata yhdellä sanalla, ellei se ole renessanssi-ihminen. Piri on muotoilija, kuvataiteilija, tekstiilitaiteilija, kirjoittaja, tuottaja, luennoitsija, leipuri ja ooppera- ja laulumusiikin ekspertti – joitain mainitaksemme. Opinnot Suomen lisäksi Yhdysvalloissa ja Italiassa kasvattivat hänet kosmopoliitiksi, ja laaja-alainen kiinnostus ilmiöihin ja materiaaleihin ovat sen jälkeen taanneet äärimmäisen monipuolisen suhteen taiteeseen.

Markku Pirin intohimo ja pitkäjänteisyys näkyvät kaikessa, oli sitten kyse taidelasista, kaakeleiden suunnittelusta, kansainvälisten urheilukisojen kokonaisilmeestä toimitsijoiden asuineen ja mitaleineen, messuosaston tai konsertin visualisoinnista, kaupunki-ilmeen kokonaissuunnittelusta, moderneista kristallikruunuista tai täydellisestä täytekakusta. Pirin luennot ovat innostavia performansseja ja hänen kynänsä vuolas, usein myös pistävän terävä, mistä aihepiiristä hän sitten kirjoittaakin.

Muotoilija, tekstiilitaiteilija Markku Piri vastaanotti palkinnon muotoilun maailmankansalaiselle, visuaalisten ihmeiden toteuttajalle.

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Selma Vilhunen

Selma Vilhunen on monipuolinen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Uransa alkuvaiheessa Vilhunen teki käsikirjoituksia, jotka liikkuivat nuorten maailmassa ja käsittelivät mm. syrjäytymistä ja mielenterveyttä. Näitä teemoja hän on myöhemmin syventänyt ohjauksissaan.

Vuonna 2012 Vilhunen ohjasi lyhytelokuvan “Pitääkö mun kaikki hoitaa?”, kertomuksen lapsiperheen kiireisestä aamusta. Elokuva valittiin ensimmäisenä suomalaisena lyhytelokuvana Oscar-palkintoehdokkaaksi vuonna 2014.

Vilhusella on elokuvissaan taito tunkeutua nuorten ja lasten ajatusmaailmaan ja jättää se silti koskemattomaksi. Henkilöohjaajana hän on taitava.

Selma Vilhunen haluaa käsikirjoituksissaan ja ohjauksissaan ravistella lokeroivia käsityksiä esimerkiksi köyhyydestä, yksinhuoltajuudesta ja sukupuolesta. Hän vastustaa ajattelua, jossa ihmisestä nähdään vain yksi puoli, vaikka jokaisella meistä on tarve olla kokonainen henkilö. Hän on elokuvissaan kuin unilukkari, joka herättelee meitä viihteen turruttamia katsojia näkemään monipuolisen, todellisen maailman ympärillämme.

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Selma Vilhunen sai palkinnon koskettavista tarinoista, elävistä nuorten kuvista.

, Anna Bui.