Kadonneen polkuverkoston jäljillä

Forssalaisen Heikan koulun 5. luokka lähti alkuvuodesta selvittämään yhdessä Forssan museon kanssa arkeologian salaisuuksia. Hankkeen mahdollisti museon Kulttuurirahastolta saama Mullankaivajat-apuraha.

Mullankaivajat-apurahojen tavoitteena on tarjota nuorille tilaisuus osallistua arkeologiseen tutkimukseen kotiseudullaan ja lisätä heidän kiinnostustaan tieteellisiin menetelmiin sekä oman lähialueen menneisyyteen ja historiaan.

Forssassa tutkimuskohteeksi valikoitui Yhtiönpuiston polkuverkosto. Puisto tunnetaan paikkakunnalla myös Tehtaanpuistona tai Wahreninpuistona, ja se sai alkunsa 1840-luvulla Forssan Kehräämön perustamisen yhteydessä. ”Yhtiönpuisto on kokenut vuosien varrella monia muutoksia. Rakennuksia on palanut, istutukset ovat yksinkertaistuneet ja polut vaihtaneet paikkaa”, kertoo hanketta vetävä arkeologi Minna Lehtola Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:stä. Yhdistys toteuttaa hanketta yhdessä Forssan museon kanssa. ”Mullankaivajien tavoitteena on arkeologisia menetelmiä käyttäen päästä kiinni 1800-luvun polkuverkostoon.”

Forssalaisen Heikan koulun 5. luokkalaiset olivat toukokuussa kenttätyössä Forssan Yhtiönpuistossa yhdessä Forssan museon Tuuli Ravantin kanssa.

Yhteistyö pilottiluokaksi valikoituneen Heikan koulun vitosluokan kanssa käynnistyi alkuvuodesta. ”Aikataulutimme hankkeen työpajakerrat yhteen luokan lukujärjestyksen kanssa. Se oli helppoa, sillä nykyinen opetussuunnitelma sallii Mullankaivajien kaltaisen ilmiöoppimisen ja erilaiset oppimisympäristöt”, kertoo hankkeen projektityöntekijä Tuuli Ravantti Forssan museosta. Ensimmäisessä työpajassa johdateltiin arkeologiaan ja heräteltiin ajatuksia pienryhmissä työskennellen. ”Koska työpajat järjestettiin ensimmäistä kertaa, mekin opimme paljon luokan oppilailta. Tämä auttaa meitä kehittämään työpajapakettia, jota tarjoamme myöhemmin paikallisille kouluille. Meillä on jo tiedossa toinen työpajasta kiinnostunut 5. luokka, jonka tapaamme syyslukukaudella.”

Toukokuussa toteutettujen kaivausten kohde oli tehtaanjohtajan talon entinen sijaintipaikka Yhtiönpuistossa ja talon takana oleva polkuverkosto. Talo paloi vuonna 1969. ”Purettu rakennus ja siihen kytkeytyvä arki sekä puiston myöhempi käyttö olivat jättäneet maahan runsaasti materiaalia mullankaivajille. Runsaat löydöt olivat varsinkin oppilaiden mieleen”, Ravantti sanoo. Niiden joukossa oli mm. vanhoja takorautaisia nauloja, lasikuonaa, ikkuna- ja astialasia sekä tiilenkappaleita, jotka kertovat rakennuksesta ja sen viimeisistä hetkistä.

Töitä tehtiin kahdessa ryhmässä ja paikalla oli kerrallaan 13 oppilasta. Kentällä ryhmä jaettiin kaivajiin ja tutkimusavustajiin. Kun kaivajat kaivoivat, avustajat tekivät dokumentointi- ja karttatehtäviä tutustuen Yhtiönpuiston vanhaan polkuverkostoon ja jäljentäen polkujen paikkoja nurmikkoon.

Yhtiönpuistossa on vanhoja polkuja ja polkuverkostoja, jotka eivät ole enää käytössä. Mullankaivajien yhtenä tehtävänä oli tuoda nuolilla vanhat polut esille.

”Työskentelyyn nuorten kanssa on kuulunut ongelmanratkontaa, pohtimista, käsillä tekemistä, retkipäivä, aineistontuntemusta, kotiseutuhistoriaa, tiedonhakua, dokumentointitehtäviä, kyselytunti ja tietenkin kenttätöitä kaivauksilla. Syksyllä palaamme kaivausten löytöjen pariin jälkitöiden merkeissä”, Minna Lehtola kertoo. ”Mullankaivajat on paitsi tutustuttanut nuoret arkeologiaan, myös herättänyt heidät ajattelemaan, mitä heidän omasta toiminnasta jää jälkeen: mitä tulevaisuuden arkeologit löytävät nykypäivästä. Tämä avartaa ymmärrystä siitä, kuinka kauan eri materiaalit säilyvät ympäristössä.”

”Kevään aikana tutustuimme arkeologiaan ja opimme paljon historiasta ja arkeologiasta. Kokemuksemme oli hauska ja oppia täynnä. Historiaa on joka puolella, kun vain siitä tietää ja osaa etsiä, siksi arkeologin työ on niin monipuolista”, kertoo Heikan koulun 5. luokan oppilas Kaisla Haarlo, yksi mullankaivajista. ”Löysimme kaivauksissa palasia lasista, rautanauloja, hiiltä, tiilen paloja ja vuoden 1973 kolikon. Kokemuksemme oli täynnä uutta ja toivoisimme, että tällainen oppiminen voisi jatkua tulevaisuudessa.”

Teksti: Marika Aspila
Kuvat: Lassi Puhtimäki / Forssan Lehti

Forssan kaupunki sai 22 500 euron Mullankaivajat-apurahan vuonna 2018 Forssan Yhtiönpuiston polkuverkoston arkeologiseen tutkimukseen.
, Anna Bui.

Aika pysähtyi Mankbyssä

-Ihan alussa paljastui fossiloitunut keskiaikainen kylä, jonka viimeisen vaiheen rakennuksista suuri osa oli jossain määrin havaittavissa paljaalla silmällä. Kaivamalla pääsimme käsiksi varhaisempiin vaiheisiin. Tämäntyyppisiä fossiloituneita kyliä ei Suomessa ole monia, ja uskallan jo sanoa, että tuskin mistään muualta Suomesta löytyy näin isoa ja hyvin säilynyttä keskiaikaista kylää, kertoo historiallisen arkeologian dosentti Georg Haggrén Mankbystä, nyky-Espoon alueella sijaitsevasta kylästä.

Vanhimmat Mankbystä löydetyt rakennukset ovat 1200-luvulta. Suomen mittakaavassa kylä on ollut suuri: siihen on kuulunut kahdeksan taloa, ja asukkaita on ollut viitisenkymmentä. Kaikki talot siirrettiin pois, kun Espoon kuninkaankartano perustettiin 1556. Osan veivät mukanaan talonpojat, osan kruunu käytti Kuninkaankartanon tarpeisiin.

– Meillä onkin siis Mankbyssä 500 vuoden takainen aikataso, johon aika on tavallaan pysähtynyt. Juuri myöhemmän maankäytön vähäisyys tekee Mankbystä uniikin kohteen, Haggrén kertoo.

Monipuolinen tutkimuskohde

Kylän niin sanotulla ala-alueella tehtyä kaivausta johti tutkija Tarja Knuutinen. Noin sataneliöiseen alueeseen kylän itäosassa sisältyy rakennusten paikkoja, muinaispeltoja ja tienpohjaa.

– Tutkin rakennusta, joka aloittaessamme näkyi vähän maan pinnalla. Kyseessä on kylän loppuvaiheeseen sijoittuva rakennus, joka on todennäköisesti purettu, kun kylä on hylätty. Lisäksi alueelta löytyy varhaisempia rakenteita 1300-luvulta saakka.

Knuutisen mukaan 1500-luvun alun rakennus on hyvin samankaltainen kuin myöhemmät savutuvat. Se kertoo rakennusperinteestä, joka on elänyt vielä hyvin lähellä meidän aikaamme.

Ala-alueella näkyy kylän kehittyminen: sitä on ensin käytetty yhteen tarkoitukseen, tässä tapauksessa viljelyyn, ja sitten sille on rakennettu.

– Fossiloituneet pellot on nyt ajoitettu 1300-luvulle, ja mahdollisesti viljely on jatkunut vielä 1400-luvun alussa. Ne ovat tutkimuksen kannalta hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus, sillä vastaavia näin keskellä kylää olevia peltoja ei kovin paljon löydy. Mankbyssä olemme päässeet käsiksi peltosysteemiin ojineen ja pohjustuksineen.

Rikas esineistö

Mankbystä löydetty esineistö on monipuolista ja kertoo vilkkaasta kaupankäynnistä, joka toi talonpoikienkin käyttöön esineitä kaukaa Keski-Euroopasta. Kylästä löytyi muun muassa punasavesta valmistettujen kolmijalkapatojen sekä kivisavisten kannujen ja lasipikareiden sirpaleita, hevostarvikkeiden, kuten jalustimien, osia sekä solkia ja muita vaatetukseen liittyviä esineitä ja koruja.

– Huomiota on alusta alkaen kiinnittänyt se, että löysimme erittäin paljon veitsiä: arkipäiväisessä työskentelyssä ja aterioinnissa käytettyjä puukkoja, mutta myös hienoja pöytäveitsiä, jotka levisivät keskieurooppalaisesta ruokakulttuurista 1400- ja 1500-luvuilla Suomeen. Selvästi tuo kulttuuri oli omaksuttu myös Mankbyssä, kertoo Mankbyn esineistön tutkimuksesta vastannut Elina Terävä.

– Esineistö on aika fiiniä. Alueelta löytyi yllättävän paljon tuontitavaraa, mikä kertoo siitä, että kauppaa on käyty. Koristeelliset pienet esineet viittaavat siihen, että elämässä on ollut muutakin kuin välttämättömyys. On haluttu samoja esineitä, joita esimerkiksi Keski-Euroopassa on käytetty, pientä luksusta elämään.

Kuvassa Mankbystä löytynyt veitsi.

Filosofian tohtori Georg Haggrén ja työryhmä saivat vuonna 2014 Kulttuurirahaston 55 000 euron apurahan Espoon Mankbyn keskiaikaista kylää käsittelevään tutkimukseen ja tulosten julkaisemiseen.
, Jenni Heikkinen.