Maailman kulttuurit Tammerkosken rannalla

Filosofian maisteri Marjo-Riitta Saloniemi toi tuolinsa ja puhelimensa raakaan teollisuustilaan vuonna 1991. Paikka oli Tampereen keskustassa talousvaikeuksien seurauksena hiljalleen tyhjentyvän Tampellan tehdashalli, josta viimeisiä koneita kannettiin pois. Uusia tiloja oli etsitty aktiivisesti pari vuotta, Teknillisen museon tuhoisasta palosta saakka.

– Esineistöä piti saada turvaan, ja kun lisäksi muut museot sijaitsivat hajallaan ympäri kaupunkia, aloimme ajaa museokeskuksen perustamista tähän tilaan. Asiat etenivät, ja vuonna 1996 nykyinen sisääntulotila ja 25 metriä teollisuushallia avattiin museona, kertoo Saloniemi.

EU-puheenjohtajavuoden ohjelma ajoi museoväen vielä kuukausiksi väistötiloihin, mutta hyvityksenä kaupunki rakensi museokeskus Vapriikin tilat nopeutetusti valmiiksi vuonna 2000. Viime vuonna Suomen ensimmäinen museokeskus saavutti ennätykselliset 206 000 kävijää. Suurin yksittäinen kävijäryhmä ovat lapsiperheet ja yläkouluikäiset pojat, pieni ihme museovieraiden joukossa. Heitä houkuttelee Suomen pelimuseon perjantai-iltapäivien ilmainen sisäänpääsy.

Seitsemän museota yhdellä lipulla -konsepti toi Vapriikille toukokuussa 2018 Euroopan Vuoden museo -kilpailun kunniamaininnan. Vuonna 2017 se valittiin Vuosisadan museoksi.

Innovatiivisen ja iloisen edelläkävijän maine on saavutettu kovalla työllä ja kymmenien vuosien aikana rakennetuilla verkostoilla, haistelemalla maailman tuulia, pitämällä yhteyttä muihin museoihin ja tutustumalla aina uusiin ihmisiin. Niiden ansiosta Tampereella on nähty muiden muassa suurnäyttelyt Kielletty kaupunki – elämää Kiinan keisarien hovissa, Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet, Fabergén aika, Samurai, Samaanit, Tiibet, Sitting Bull, Jadeprinsessa – elämää Han-keisarien Kiinassa ja agitaatioposliinia esitellyt Luokaamme uusi maailma, kaikki Saloniemen käsikirjoittamina ja tuottamina.

Vapriikin museoyhteisö on kasvanut alun kymmenestä nykyiseen noin sataan ammattilaiseen. ”Meidän pitää olla tarkkana, että säilytämme tason ja pysymme mielenkiintoisena edelläkävijänä. Käy työstä keksiä asioita ennen muita”, sanoo Marjo-Riitta Saloniemi.

Suuritöisin Saloniemen näyttelyistä on ollut terrakotta-armeija.

– Sitä varten ostettiin työtä, asiantuntemusta ja palveluja 130 ihmiseltä neljästä eri maasta. Näyttely oli pakattuna kolmeen lentokoneeseen. Savihevosen tarvitsema rahtikone oli liian iso laskeutuakseen Helsinkiin, joten matkustin patsaan kanssa ensin Amsterdamiin ja sieltä Travemünden kautta laivalla Suomeen.

Sisällöllisesti hienoimpana näyttelynään Saloniemi pitää Eremitaasista Pietarista tuodun Lomonosovin posliinitehtaan kokoelmaa ja näyttelyä, joka valotti 1920-luvun alun kuohuvia vuosia.

– Neuvosto-Venäjällä elettiin silloin käsittämättömän kokeellista aikaa ja uskottiin kaiken olevan mahdollista.

Fabergé taas liittyi tutkimuksellisesti juuri siihen aikaan, johon Saloniemi perehtyi omissa yliopisto-opinnoissaan: vuosikymmeniin ennen Venäjän vallankumousta ja Suomen itsenäistymistä, aikakauteen jolloin Helsinki ja Pietari olivat samaa kulttuurialuetta.

– Muuten en ole asiantuntija missään, vaikka tässä työssä oppii ihan valtavasti. Asiantuntemus löytyy verkostojen avulla muista museoista ja yliopistoista. Ja jokaisen näyttelyn kohdalla hämmästyttää sama ilmiö: se että varsinaisten asiantuntijoiden lisäksi Suomesta löytyy valtavasti vakavia ja osaavia harrastajia, samuraita suunnitellessa esimerkiksi ikebanan, budolajien tai maalaustaiteen.

Saloniemi työskenteli 2000-luvun alussa pitkään UNESCOn alaisessa Kansainvälisessä museoneuvostossa (ICOM). Kenttätyömatkat ovat vieneet ”suomalaisen museoihmisen ja kaupungin virkamiehen” niin Venezuelan intiaanien pariin kuin Uralin taakse. Etuoikeutetuksi ja nöyräksi hän on tuntenut itsensä Kielletyssä kaupungissa ja Pietari Suuren perustamassa maailman vanhimmassa museossa Kunstkamerassa Pietarissa.

– Muinaiskulttuurien kanssa yhtä tärkeää on populaarikulttuuri, ja kaikki projektit vievät mukanaan. Laajojen suurnäyttelyjen välillä on mukava tehdä sellaisia, joissa asioita voi katsoa läheltä ja tehdä yksityiskohtia näkyviksi.

Teksti: Kati Vastamäki
Kuvat: Mikko Ovaska

Näyttelypäällikkö Marjo-Riitta Saloniemen rakas elämäntyö on museokeskus Vapriikki, sen näyttelytoiminnan ohjaaminen ja konseptin kehittäminen. Pirkanmaan rahaston palkinto myönnettiin hänelle vuonna 2018 maailmankuvan avartamisesta, historiantajun rikastamisesta.
, Anna Bui.

Borrelioositutkija uskaltaa yhä kulkea niityillä

Kesä tulee ja punkit vipeltävät jo niityillä ja metsissä.

Vuosi vuodelta punkkeja eli puutiaisia on Suomessa yhä enemmän ja pohjoisempana. Samoin borrelioositartuntoja tilastoidaan alati enemmän.

– Ilmasto lämpenee, joten puutiaiset selviytyvät paremmin. Samoin punkkien isäntäeläimet peurat ovat lisääntyneet, kertoo Turun yliopiston biolääketieteen tohtorikoulutettava Annukka Pietikäinen.

Hän tutkii Turun laboratorioissa borrelioosin leviämismekanismeja proteiinitasolla. Tutkimuskohde ei silti ole säikäyttänyt häntä pitäytymään vapaa-aikana poissa kallioilta ja niityiltä.

Borrelia Burgdorferi -bakteereita mikroskoopin läpi nähtynä.

– Tieto ei ole lisännyt tuskaa, vaan terve realismi on lisääntynyt. Jokainen punkki ei kanna borrelioosia, ja vaikka infektoitunut punkki purisi, tauti ei välttämättä silti siirry ihmiseen.

Jos tauti kuitenkin tarttuu, borrelioosin tunnistaa punkin puremakohdan ympärille muodostuvasta punaisesta, laajenevasta renkaasta. Mikäli borrelioosin alkuvaihe jää huomaamatta, tauti voi kehittyä keskushermostoa lamauttavaksi neuroborrelioosiksi tai kivistäväksi nivelborrelioosiksi. Tauti on hoidettavissa antibioottikuurilla.

Siilinjärveläinen lääketieteen alan yritys Reagena on kehittänyt neuroborrelioosiin pikatestin, jossa selkäydinnesteestä voidaan havaita neuroborrelioositartunnasta kertova merkkiaine jo ennen kuin vereen on ehtinyt muodostua vasta-aineita.

– Selkäydinnäyte on voimakas toimenpide. Testi tehdään, jos punkin pureman rengasihottuman lisäksi potilaalla on neurologisia oireita, kuten kovia hermokipuja tai kasvohermohalvaus, Pietikäinen sanoo.

Hän oli mukana tarkastamassa, että Reagenan pikatestillä saatiin todettua neuroborrelioosi yhtä varmasti kuin Turun yliopistollisen keskussairaalan kliinisen mikrobiologian laboratoriossa käytetyllä raskaammallla ja kalliimmalla todennusmenetelmällä.

Tutkija Annukka Pietikäinen tutkii laboratorioissa borrelioosin leviämismekanismeja proteiinitasolla.

Pietikäisen väitöstyön ydintä on tutkia molekyylitasolla, miksi borreliabakteeri kiinnittyy ihmiseen ja juuri tiettyihin paikkoihin.

Bakteerit tarttuvat ihmiseen soluseiniensä proteiinien avulla. Bakteerin pinnalle jokin proteiini on sen muotoinen, että se loksahtaa kuin palapelin pala johonkin tiettyyn ihmisen kudostyyppiin.

– Borreliabakteerissa on monia alalajeja, jotka tarttuvat eri paikkoihin ihmisen elimistössä. Toisaalta myös eri ihmisillä kudokset ovat hieman erilaisia, mikä voi vaikuttaa bakteerin leviämiseen.

Eniten Pietikäinen on tutkinut sellaista borreliabakteerin pintaproteiinia, joka kiinnittyy ihmiskehon dekoriiniin. Dekoriini on sidekudosväliaineen proteiini, jota esiintyy paljon nivelissä ja ihossa.

Mitä hyötyä tällaisesta tiedosta on?

– Pitkän aikavälin tavoite on kehittää lääkkeitä, jotka blokkaavat borreliabakteeria sitoutumasta ihmisen elimistöön.

Tällainen lääke jäljittelisi bakteerin pintarakenteen avainkohtaa ja sitoutuisi näin tähän bakteerin rakenteeseen ennen kuin bakteeri ehtii sitoutua ihmiskudoksen herkkiin pisteisiin.

– Ongelma on toki se, että bakteerin pinnalla on monia tarttumakykyisiä kohtia. Kun yhden blokkaa pois, bakteeri voi käyttää toisia.

Pietikäinen tekee väitöskirjaa jo kuudetta vuotta, sillä pienen pojan syntymä toi uusia haasteita väitöskirjan tekoon. Tutkija väittelee luultavasti joskus ensi vuoden alussa.

Poika on nyt puolentoista vuoden ikäinen ja alkaa tänä kesänä koluta heinikoita.

– Hän saa tehdä niin, kunhan käyttää pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita. Ja illalla täytyy tehdä tarkka punkkisyyni.

Teksti: Antti Kivimäki
Kuvat: Robert Seger

Annukka Pietikäinen sai 14 000 euron apurahan Varsinais-Suomen rahastolta keväällä 2018 Lymen borrelioosia käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen.
, Anna Bui.