Poromerkit ja perimätieto kerätään tietokirjaan

– Lähdin kymmenvuotiaana paimeneen ja aloin myös merkitä poroja. Nyt olen hoitanut poroja 30 vuotta ja elämäni aikana olen ollut vain pari viikkoa muissa töissä, kertoo Hannu Magga, joka tutkii porojen merkinnässä käytettäviä sukumerkkejä ja tallentaa suullista poronhoitoperinnettä.

– Sain sukuperintönä kiinnostuksen poromerkkeihin. Ympärilläni on aina ollut paljon vanhuksia, joilta olen kuullut kertomuksia poronhoidosta, sellaista perimätietoa mitä ei kirjoista löydy.

Magga aloitti työnsä tutkimalla oman sukunsa käyttämien poromerkkien periytymistä. Siitä tutkimus laajentui ja nyt tutkittuna on 96 sukua.

Perinteiset poronomistajien käyttämät tunnisteet, joilla porot merkitään, kertovat Maggan mukaan selvästi omistajien sukulaissuhteista.

Osan sukulaisuudesta kertovista samankaltaisuuksista näkee yhdellä silmäyksellä. Kullakin suvulla on oma merkkilinjansa, ja lasten käyttämät merkit ovat muunnelmia vanhempien sukulaisten merkeistä.

– Ei tarvitse katsoa kirkonkirjoista, kuka on kenellekin sukua, vaan sen näkee aivan selvästi merkeistä. Merkeistä löytyy sukuyhteyksiä Etelä-Ruotsia myöten, Magga selittää. Hän on jäljittänyt sukumerkkien periytymismekanismia useamman sukupolven taakse.

Tekeillä tietokirja

Maggan tarkoituksena on koota keräämistään tiedoista tietokirja. Siihen kuuluisi myös kartta, josta näkee missä mikäkin suku elää. Tutkittavaa riittää, sillä Norjan puolelta Magga ei vielä ole kerännyt tietoa.

– Työ tuntuu laajenevan joka päivä. Viimeksi viikko sitten löysin uuden sukuyhteyden.

– Lisäksi kirjaan tulee kertomuksia elämästä saamelaisalueella, omasta suvustani ja tuttaviltani sekä omia kokemuksiani.

Tärkeää on myös tieto porosta ja sen hoitamisesta, esimerkiksi siitä, miten poro reagoi erilaisiin säätiloihin.

– Vanhoilta ihmisiltä löytyy porosta paljon sellasta tietoa, mitä nykyään ei tunneta. Näiden tietojen tallentamiseen on nyt viimeiset hetket käsillä.


Kuvat Hannu Maggan omista kokoelmista. Viimeisessä kuvassa Maggan isovanhemmat Oula Henriksen Magga sekä Saara Isakdatter Näkkälä  Kalkujärvessä 1930-luvulla.

6.2. vietetään saamelaisten kansallispäivä. Helmikuun 6. päivänä 1917 pidettiin Norjan Trondheimissa ensimmäinen saamelaiskokous.

Hannu Magga sai vuonna 2016 apurahan Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahastolta saamelaisen poronhoidon suullisen perimätiedon tallentamiseen.
, Jenni Heikkinen.

Kamarimusiikki ja hyvinvointi kohtaavat Tampereella

Uusi ja uudenlainen festivaali Tampere Chamber Music tuo kamarimusiikin lumon Tampereelle 19.–22. tammikuuta 2017. Vaikuttavien konserttien lisäksi suurelle yleisölle on tarjolla luentoja ja muusikoille mestarikursseja ja klinikkatyöskentelyä.

– Festivaalin lähtökohtina ovat olleet omat kokemukseni muusikkona, kiinnostukseni hyvinvointiin sekä yleensä musiikin valtava voima ja vaikutus ihmiseen, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja, pianotaiteilija Heini Kärkkäinen.

Musiikki hoitaa, mutta sen tekemiseen ja esittämiseen liittyy asioita, jotka voivat jopa tuottaa vahinkoa. Ja kun taide täyttää elämän, myös sen mukanaan tuomat ilot ja surut vaikuttavat erityisen voimallisesti. Muusikon ammatti on sekä fyysisesti että psyykkisesti kuluttava ja paljon vaativa.

– Muusikon pitää omaksua teoksia, tulla muiden kanssa toimeen yhteissoitollisesti, kestää ahdistavat esiintymis- ja onnistumispaineet. Menestystä taas seuraa lähes vääjäämättä arvokeskustelu oman itsen kanssa: miten välttää narsismi ja säilyttää terve suhtautuminen tekemiseen. Toisaalta muusikon pitää sietää yksin puurtamista. Työttömyydenkään aikana ei saa menettää uskoa siihen, että taiteella ja omalla tekemisellä on merkitys.

Kärkkäinen vastustaa suoritus- ja kilpailukeskeistä kulttuuria ja haluaa vahvistaa aidompaa arvomaailmaa.

– Kvaliteetti on muusikolle tärkeä asia, mutta tämä aika korostaa virheetöntä suorituskulttuuria. Julkisuutta ja menestymistä tavoitellaan. Taiteen arvo on jotain ihan muuta. Se on jakamista ja kokemista soittajien ja yleisön kesken. Se on jotain hienompaa, puhtaampaa ja intiimimpää kuin mitä suurten areenojen tähtikultti voi tarjota.

Tavoitteena löytää uutta yleisöä

Kaikki konserttien teokset, niiden säveltäjät ja esittäjät ovat Kärkkäiselle itselleen läheisiä.

– Festivaalin esiintyjät ovat pitkäaikaisia kollegoitani ja ystäviäni – maailman huippuja, mutta silti megajulkisuuden yläpuolella olevia vaatimattomia taiteilijoita. Mukana ovat muiden muassa sellisti Robert Cohen, viulisti Priya Mitchell sekä jazz-muusikko ja saksofonisti Jukka Perko. Kuuden konsertin sarjasta muodostuu kokonaisuus, joka ilmentää musiikin erilaisia ulottuvuuksia ja joka varmasti jättää jälkensä kuulijaan. Konserttien teemat ovat liike, voima, sointi, yhdessä, lämpö ja rauha, ja niihin sopivat teokset olen valinnut pitkälti vaistonvaraisesti. Kaikki teokset ja säveltäjät ovat olleet minulle itselleni tärkeitä.

Festivaalin tavoitteena on myös voittaa kamarimusiikille uutta yleisöä.

– Voin luvata, että musiikista ei tarvitse tietää mitään tullakseen konsertteihin. Kuultavat Ravelin, Franckin, Beethovenin, Debussyn ja muiden säveltäjien teokset ovat hienointa kamarimusiikkia, jota on kirjoitettu. Tampereella on myös harvinainen tilaisuus kuulla Brahmsin kaikki kolme pianokvartettoa samassa konsertissa ja saada näin kuva hänen musiikkinsa eri puolista.

Muusikon hyvinvointiin liittyvät teemat koskettavat myös luentojen muuta yleisöä.

– Naistentautien erikoislääkäri Leena Larva käsittelee lantion asennon merkitystä selkäkivuissa, jazz-vaikutteinen Avara Group luovaa arkielämää ja lastenpsykiatri Jari Sinkkonen pohtii yhdessä Robert Cohenin kanssa muun muassa esiintymisjännitystä ja ego-kulttuuria. Me muusikot olemme aina tienneet, että musiikki parantaa ja voimistaa, ja nyt myös tieteellinen tutkimus paljastaa koko ajan uusia asioita siitä, miten musiikki meitä parantaa. Niistä kertoo neurologi Seppo Soinilan luento.

Muusikon ja festivaalijärjestäjän kiireen keskelläkin Kärkkäinen pyrkii keskittymään käsillä olevaan hetkeen.

– Vaikka maailmassa on paljon huolta ja epävakautta, voisimme yrittää keskittyä tähän hetkeen ja niihin suuriin onnellisiin asioihin, joita voimme kokea aisteillamme – esimerkiksi kuuntelemalla musiikkia. Uskon, että siitä syntyy vakautta ja hyvinvointia.”

Teksti: Kati Vastamäki

Kuvat: Maarit Kytöharju

Maakuntarahastojen apurahat ovat haettavissa 10.1.-10.2.2017. Lisätietoa täällä.

Musiikin maisteri Heini Kärkkäinen ja työryhmä saivat vuonna 2015 Pirkanmaan Kulttuurirahaston apurahan kansainvälisen kamarimusiikkitapahtuman järjestämiseen.
, Jenni Heikkinen.

Liikkumaan kannustava kaupunki

Jos kaupunki on rakennettu oikealla tavalla, se kannustaa ihmisiä liikkumaan arjessaan ja tästä hyötyvät niin ihmisten oma terveys, ympäristö kuin koko kaupunki. Tästä oletuksesta lähtee Mikko Kärmeniemen tutkimus, jossa hän selvittää ympäristön vaikutusta pohjoissuomalaisten fyysiseen aktiivisuuteen.

Kärmeniemi tutkii, miten yhdyskuntasuunnittelulla voidaan vaikuttaa ihmisten päivittäisiin liikkumisvalintoihin. Pääosin huomio on siinä, kannustaako ympäristö hypäämään auton rattiin, pyörän satulaan, vai voiko arjen askareet hoitaa kävellen.

– Tutkimuksista alkaa olla jo melko vankkoja todisteita siitä, että kävelyn ja pyöräilyn ehdoilla toteutetut yhdyskuntarakenteet olisivat sekä terveyden että ympäristön ja myös ylipäätään kaupunkien elinvoimaisuuden kannalta tärkeitä.

Liikuntatutkijat ovat Kärmeniemen mukaan yhä enemmän siirtyneet painottamaan arjen liikunnan merkitystä liikuntaharrastusten sijaan.

– Olemme syntyneet liikkumaan, emme liikuteltaviksi, Kärmeniemi kiteyttää.

Fyysiseen aktiivisuuteen kannustava elinymäristö koostuu Kärmeniemen mukaan useista tekjöistä. Yksi on riittävä tiiviys: väestötiheys takaa, että syntyy lähipalveluita, joita ihmiset pystyvät hyödyntämään. Toinen tekijä on katuverkosto ja infrasturktuuri, jossa on panostettu pyöräily- ja kävelymahdollisuuksiin, jotta eri määränpäiden välillä liikkuminen on helppoa. Kolmantena Kärmeniemi nostaa esiin maankäytön monipuolisuuden.

–  Jotta päivittäiset askareet voi hoitaa kävellen, pyöräillen tai julkisten kulkuvälineiden avulla, asuntojen, työpaikkojen ja palveluiden on sijaittava iloisessa sekamelskassa keskenään, ei niin että tietty alue on varattu vain asutukselle tai esimerkiksi kaupalle.

Suomella omat erityispiirteensä

Maailmalla ympäristön ja fyysisen aktiivisuuden yhteyttä on tutkittu jo paljon, mutta Suomessa vähemmän. Suomeen kuitenkin liittyy erityispiirteitä, kuten myöhäinen kaupungistuminen, jonka vuoksi kaupungit on rakennettu pitkälti yksityisautoilun ehdoilla.

– Eheyttävästä suunnittelusta on puhuttu paljon, mutta mielestäni kaupunkeja suunnitellaan edelleen pitkälti niin että marketit rakennetaan pelloille ja uudet asuinalueet kaupungin reunoille aika väljästi, ja työpaikat pelkästään niille varatuille paikoille.

Omassa tutkimuksessaan Kärmeniemi käyttää hyväkseen pohjoissuomalaisista kerättyä syntymäkohorttidataa. Hän pyrkii löytämään siitä seikkoja, jotka aiempien tutkimusten perusteella tukevat fyysistä aktiivisuutta.

Pitkittäisaineistot tarjoaa mahdollisuuden seurata, vaikuttaako ympäristö oikeasti liikkumiseen vai onko se seurausta jostain muusta.

Kärmeniemi toivoo, että tutkimuksen tulokset vaikuttaisivat siihen, miten kaupunkeja suunnitellaan. Konkreettisesti se tarkoittaisi esimerkiksi suurempia investointeja kävelyyn, pyöräilyyn ja julkiseen liikenteeseen. Tällaiset suunnitelmat herättävät usein vahvoja tunteita.

– Vastakkainasettelua syntyy helposti, eikä se ole hyväksi. Autollakin pitää päästä liikkumaan, mutta se ei saisi olla ensisijainen vaihtoehto.

Kuva: Mikko Niiles/STT Lehtikuva

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 kauppatieteen ja liikuntatieteen maisteri Mikko Kärmeniemelle apurahan asuinympäristön maantieteellisten tekijöiden yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen käsittelevään väitöskirjatyöhön
, Jenni Heikkinen.

Perinteet elävät Heinämaan pitseissä

Orimattilan Heinämaa on Rauman ohella Suomen toinen alue, jolla nypläys on ollut merkittävä ammatti ja myös säilynyt elävänä traditiona. Helena Honka-Hallila yhdessä työryhmän kanssa työstää parhaillaan tietokirjaa Heinämaan pitseistä ja niiden historiasta. Kirja tulee sisältämään Heinämaan pitsin tarinan sekä pitsien malleja 1800-luvulta nykypäivään.

– Heinämaan pitsin tarkkaa alkuperää ei tiedetä, mutta säilyneistä vanhoista nypläystyynyistä löytyvien vuosilukujen perusteella voi päätellä että pitsiä on nyplätty kylässä jo ainakin 1800-luvun alkupuolella. Vanhoja pitsejä on säilynyt museoiden kokoelmissa, Honka-Hallila kertoo.

1900-luvun aikana Heinämaalla myös kehitettiin uudenlaista nypläystyyliä. Siellä tehtiin muun muassa suuria pöytäliinoja yhdistämällä leveitä pitsejä. Kokeilevat nyplääjät kuten Varma Ritala tekivät hartiahuiveja, koruja ja pieniä iltalaukkuja.

Kylän naisille nyplääminen oli tapa saada tuloja. Vielä 1936 Heinämaalla oli 200 nyplääjää jotka saivat ainakin osan tuloistaan pitsejään myymällä, ja vuonna 1953 nypläys oli päätulo 30 naiselle.

Heinämaan tyyli

Heinämaalle oli huonot liikenneyhteydet ja kylä oli pitkälti eristyksissä, mikä auttoi oman tyylin kehittymistä. Toisaalta jotkut heinämaalaiset lähtivät kylästä myymään pitsejä muualle. Esimerkiksi Lahdessa sijainnut Helmi Vuorenmaan liike nypläytti kansallispukuihin tarvittavia pitsejä heinämaalaisilla ja myös jotkut helsinkiläiset liikkeet teettivät töitä Heinämaan nyplääjillä.

– Lasten piti opetella nypläämään ja vanhemmat saattoivat vaatia lapsen nypläämään tietyn määrän ennen kuin he pääsivät ulos leikkimään, Honka-Hallila kertoo.

Nypläysmalleista myös pidettiin hyvä huoli ja taito haluttiin pitää visusti omassa kylässä.

– Jos muutti pois Heinämaalta, piti luopua nypläyksestä, Honka-Hallila kertoo. Pitsien malleja ei myöskään saanut ostaa mistään, vaan ne kulkivat perheissä.

– Mallit olivat arvotavaraa, niitä ei annettu toisille koska niillä tienattiin rahaa.

Vasta nyt pitsimalleja on alettu myydä Heinämaan pitsinkutojien Pitsituvassa.

– Vanhat mallit on tehty tuohen päälle. Niiden mallit ovat selkeitä verrattuna esimerkiksi Rauman pitseihin, Honka-Hallila selittää Heinämaan pitsien erityispiirteitä. Tyypillisiä heinämaalaisia tuotteita ovat myös esimerkiksi pienet liinat, jotka ovat kokonaan pitsiä erotuksena esimerkiksi raumalaisista liinoista, joissa keskellä on kangasta.

Pitsiperinne elää yhä Heinämaalla. Pitsituvassa järjestetään tapahtumia ja näyttelyitä ja nypläystä opetetaan niin lapsille kuin aikuisillekin. Lisäksi Pitsituvalla myydään yhä paikallisten kutojien  töitä, eli nypläys tuo yhä sivutuloja kyläläisille.

Kuvat:
1. Heinämaalainen äiti tyttärineen nyplää.
2. Heinämaan pitsejä Pitsituvalla 2010-luvun alussa.
3. Suomen ensimmäisessä kotiteollisuusnäyttelyssä vuonna 1875 oli esillä heinämaalaisen Henrika Kivistön pitsejä.
4. Orimattilan Villatehtaan johtaja Sven Fahlgren sai vuonna 1965 lahjaksi Varma Ritalan nypläämän ison pellavaliinan.

Maakuntarahastojen apurahat ovat haettavina 10.1.-10.2.2017. Lisätietoa täällä.

Päijät-Hämeen rahasto myönsi vuonna 2016 Helena Honka-Hallilalle ja työryhmälle apurahan Heinämaan pitsejä käsittelevän tieto- ja mallikirjan kirjoittamiseen.
, Jenni Heikkinen.