Tukiperhetoiminta suurennuslasin alla

Tukiperhetoiminta on vapaaehtoistyötä, jonka merkitys lastensuojelussa on ollut tärkeä sen käyttöönotosta, vuodesta 1983, asti. Tukiperhetoiminnassa lasta ja lapsen perhettä tuetaan vahvistamalla väliaikaisesti heidän sosiaalista verkostoaan. Lähtökohtana on, että tukiperhe tapaa lasta säännöllisesti ennalta sovittuina ajankohtina, yleensä viikonlopun ajan kerran kuussa.

Anu-Riina Svenlin valmistelee tukiperhetoimintaa käsittelevää väitöskirjaa, joka on Suomen ensimmäinen laaja tutkimus aiheesta. Motivaatio aiheen tutkimiseen tuli Svenlinin työskennellessä sosiaalityöntekijänä. Hän etsi ja rekrytoi tukiperheitä asiakkaille, mutta huomasi usein pohtivansa kysymystä, mistä tukiperhetoiminnassa oikeastaan on kyse ja miten se vaikuttaa lapsen ja vanhemman tilanteeseen.

svenlin

– Toimintaa on pyöritetty yli 30 vuotta, mutta hyvin vähän on keskusteltu ja kirjattu ylös sitä, mikä on toiminnan perusta, millaiseen käyttöteoriaan se perustuu jne. Tukiperhettä pidetään hyvänä ja tarpeellisena toimintamuotona, mutta sitä on tutkittu lähinnä opinnäytetöissä ja tutkimus on jäänyt pinnalliseksi, Svenlin kertoo.

Tutkimuksessaan Svenlin on tarkastellut tukiperhetoiminnan käyttämistä tukitoimena yhdessä kunnassa. Hän on haastatellut niin sosiaalitoimen työntekijöitä, tukiperheitä kuin tuettavia lapsia ja heidän vanhempiaan. Työntekijät ovat pohtineet yhdessä, mihin toiminta ja sen toimivuus perustuu ja millaisiin ongelmiin sillä voidaan pyrkiä vaikuttamaan. Tukiperheet, lapset ja näiden vanhemmat puolestaan kertoivat, millaisia asioita he viikonloppujen aikana tekevät, mikä tukiperheessä on heidän mielestään tärkeää ja millaisia muutoksia he ovat sen myötä huomanneet.

Svenlinin havainto on, että toimintaa määriteltäessä korostuvat ajatukset arkisesta yhdessäolosta, vuorovaikutuksesta ja siitä, että sekä lapsi että aikuinen saavat myönteistä palautetta tukiperheeltä.

– Tukiperheen avulla halutaan saada aikaan positiivinen kierre lapsen ja vanhemman elämässä. Keskeistä on myös tukiviikonloppujen säännöllisyys ja toisenlaisen ympäristön tarjoamat virikkeet.

Vahvuudet ja kriittiset kohdat

Tutkimuksen tavoitteena on rakentaa mahdollisimman kokonaisvaltainen jäsennys tukiperhetoiminnasta: mistä siinä on kyse, miten se toimii ja mihin asioihin pitää kiinnittää erityistä huomiota. Yksi esimerkki tästä on tukisuhteen päättäminen ja siihen liittyvät asiat. Toinen tutkimuksessa näyttäytyvä jännite on, että tukiperheen ajatellaan olevan ensisijaisesti lasta varten, mutta samaan aikaan myös vanhempi kaipaa usein keskustelukumppania.

– Havaintojeni perusteella tukisuhde näyttäisi toimivan parhaiten, kun tukiperhe pystyy luomaan sekä lapseen että vanhempaan luottamuksellisen suhteen.

Tukea saavien perheiden omat turvaverkostot ovat usein heikkoja ja Svenlin kertoo pohtineensa paljon, missä määrin tukiperhetoimintaa voi ratkaista tätä ongelmaa.

– Kenties meidän pitäisi miettiä enemmän, miten tukisimme vanhempia rakentamaan omia, pysyviä läheisverkostoja? Se on tukiperhetoiminnan kehittämisen kannalta oleellinen kysymys.

Svenlinin tutkimuksen myötä kuva tukiperheestä lastensuojelun tukitoimen tarkentuu: miten tukiperhe voi vaikuttaa lapsen ja perheen tilanteeseen, mihin asioihin on syytä kiinnittää huomiota ja missä tilanteessa tukiperhetoiminnan käyttö on erityisen perusteltua.

– Tutkimus antaa tietoon perustavan pohjan, johon toimintaa voi peilata. Kun meillä on vahvempi, auki kirjoitettu käyttöteoria, toimintaa on helpompi kehittää. Silloin on myös helpompi seurata, että tukiperhe on yksittäisessä tapauksessa juuri se mitä tarvitaan.

Kuvat: Harri Tahvanainen, Anu-Riina Svenlin

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston myönsi vuosijuhlassaan 10.4.2016 Anu-Riina Svenlinille apurahan tukiperhettä lastensuojelun avohuollon tukitoimena käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Nanorokotteilla syövän kimppuun

Miten ihmisen oman immuunipuolustuksen voisi saada hyökkäämään syöpää vastaan? Nanoteknologiaa ja biolääketiedettä yhdistelevä dosentti Hélder Santosin tutkimusryhmä Helsingin yliopistossa koettaa kehittää hoitomuotoa, jossa immuunijärjestelmä aktivoidaan nanorokotteen avulla. Materiaalitekniikkaan perehtynyt tekniikan tohtori Antti Rahikkala on mukana kehittelemässä rokotetta.

– Nanorokotteissa ’nano’ tarkoittaa, että valmistetaan kooltaan hyvin pieniä kantohiukkasia, joiden tarkoitus on viedä hoidot sinne, missä niitä tarvitaan, tässä tapauksessa syöpäsoluun. Hoito voi olla sitä että viedään solumyrkkyä syöpäsoluun niin että kantajahiukkaset vapauttavat syöpälääkkeet vasta solussa. Toinen vaihtoehto on se mitä me tutkimme: kehon immuunireaktion käynnistäminen niin että immuunipuolustus hyökkää syöpäsoluja vastaan.

Rahikkalan ja muun työryhmän kehittelemän hoitomuodon pohjana ovat piistä valmistetut huokoiset hiukkaset. Niihin syövytetään pieniä onkaloita, jotka voidaan täyttää tarvittavalla määrällä haluttua ainetta. Rahikkalan vastuulla on päällystää piihiukkaset polymeerillä.

– Jos hiukkasia ei päällystetä, elimistö hyökkää heti niitä vastaan, Rahikkala selittää. Polymeeripäällysteen tarkoitus onkin pidentää aikaa, jonka hiukkaset ovat verenkierrossa, jotta ne ehtivät toimia. Polymeerien lisäksi Rahikkala kokeilee piihiukkasten päällystämistä myös punasolujen solukalvolla.

Polymeeripäällysteeseen Rahikkala kiinnittää peptidi TRP-2:n, aminohappoketjun, jollaisia esiintyy melanoomassa. Hiukkasten on tarkoitus hakeutua ihmisen immuunipuolustuksen dendriittisoluihin. Dendriittiset solut esittelevät peptidiä muille immuunipuolustuksen soluille. Tämän myötä ihmisen omien T- ja B-solujen pitäisi tunnistaa TRP-2-peptidiä kantavat solut ja hyökätä niitä vastaan – eli siis myös melanoomaa vastaan.

Pitkä prosessi on alussa

Tutkimus on monitieteistä yhteistyötä farmaseuttien ja kemistien kanssa ja työ on vasta alussa. Tähän mennessä Rahikkala on opiskellut ja suunnitellut koejärjestelyjä, ja pian alkaa tutkimus laboratoriossa.

– Testaamme soluviljelmissä, tappavatko kantohiukkasemme soluja – tarkoitus on, että eivät. Sitten tutkimme, käynnistävätkö hiukkaset immuunisysteemin T- ja B-solujen tuotannon syöpäsoluja vastaan, Rahikkala kertoo.

– Pitää kokeilla, mikä on sopiva määrä piihiukkasia ja päällystepolymeeriä. Testaan myös päällystämistä ensimmäisen kerran ja sitten alan tutkia peptidien kiinnittämistä.

Rahikkala on vakuuttunut, että tapa kiinnittää peptidi toimii, ja se onkin jo toisissa tutkimuksissa onnistunut. Samalla hän tutkii, riittävätkö hiukkaset ilman peptidiä, eli pystyvätkö ne stimuloimaan immuunijärjestelmää.

– Vaikea sanoa, meneekö testeissä viikkoja vai kuukausia. Jos saamme potentiaalisia tuloksia, eläinkokeisiin voisi ehkä päästä jo vuodessa. Peruslääkkeen kehityssykli on kuitenkin yleensä vähintään kymmenen vuotta.

Kuvassa immuunijärjestelmän solu on hyökkäämässä syöpäsolua vastaan. Immuunijärjestelmän solu on tunnistanut syöpäsolun huokoisen piihiukkasen pinnalla olevan syövän vasta-aineen avulla. 

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Antti Rahikkalalle apurahan syöpäsoluihin kohdennettuja nanorokotteita käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Veistos varjoissa

Suuri puuveistos odottaa viimesilausta hyvinkääläisen työhuoneen seinustalla. Veistoksen viimeistelevät lasista puhalletut kukan heteet. Valmis työ, nimeltään Kellarista, tulee esille Kuvataideakatemian lopputöitä esittelevään Kuvan kevät -näyttelyyn.

– Valmistuin Lahden Taideinstituutista yli 20 vuotta sitten, mutta nyt ajattelin että tarvitsen uudempaa tutkintoa, kuvanveistäjä Maija Helasvuo kertoo. Siksi hän haki opiskelemaan Kuvataideakatemiaan ja valmistuu pian kuvataiteen maisteriksi. Opettajina on ollut uran aikana tutuksi tulleita kollegoita.

– On ollut antoisaa, että kollegat joilla on hyvin erilaisia näkemyksiä ovat olleet suorastaan pakotettuja antamaan palautetta, Helasvuo pohtii.

MaijaHelasvuo_05 MaijaHelasvuo_04

Kuvan kevääseen valmistuvan teoksen lisäksi työhuoneelta löytyy muitakin vielä keskeneräisiä töitä, muun muassa Galleria Toolboxiin Berliiniin kesällä lähtevä teos.

– Ennen tein aina vain yhtä työtä kerrallaan, mutta nykyisin useita yhtä aikaa, limittäin ja lomittain. Lisäksi tekemistä tuottaa muun muassa jäsenyys Berliinin galleriaa pyörittävässä Osuuskunta Toolboxissa.

Puu ja sen seuralaiset

Kellarista-teos on yhdistelmä erilaisia puulaatuja ja mukana on myös palasiksi lyöty tuoli.

– Männynjuurta, haapaa, honkaa, Helasvuo luettelee.

– En oikeastaan osaa selittää, miksi työssä on mukana tuoli, mutta kun olen tehnyt pitkään töitä erilaisista puista, tuntui kiinnostavalta laittaa teollinen tuote osaksi teosta.

MaijaHelasvuo_03MaijaHelasvuo_02

Puun lisäksi Helasvuo on tehnyt töitä savesta, pronssista ja lasista. Kellarista-teoksessa hän käyttää ensimmäistä kertaa lasiosia puutyön osana.

– Olen miettinyt koko ajan varjoja. Aiemmin olen valaissut vasta valmiin työn kiinnostavalla tavalla, nyt varjot ovat olleet kiinteä osa veistoprosessia. Koko teoksen idea lähti siitä, että halusin työn päättyvän aniliininpunaiseen varjoon, Helasvuo kertoo.

Kuvan kevät 7.–29.5.2016. Maija Helasvuon teos on esillä Forum Box –galleriassa.

Kuvat: Harri Tahvanainen

MaijaHelasvuo_01
Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2016 Maija Helasvuolle apurahan taiteelliseen työskentelyyn.
, Jenni Heikkinen.

Romanien perinne arkistoon

– Romaneilla ei ole aiemmin ollut pääsyä omaan historiaansa, kun ei ole ollut mitään paikkaa, mistä tietoa olisi kootusti löytynyt. Siksi Romanien kulttuuriperintö: arkistointi, arvostus ja tutkimus -projekti on ainutlaatuinen ja uraauurtava, sanoo Sarita Friman-Korpela Romaniasiain neuvottelukunnasta. Kyseessä on neuvottelukunnan,  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Kansallisarkiston yhteinen hanke, jonka tavoitteena on perustaa Suomen romanien arkisto, Finitiko kaalenko arkiivos.

Romanien kulttuuriperintö -hankkeessa tallennetaan yksityisten ihmisten muistitietoa ja perinnettä sekä jo olemassa olevia romaniarkistoja. Aineisto voi olla tekstejä, mutta myös valokuvia ja äänitteitä. SKS:aan tulevat kansanperinneaineistot, yhdistysten asiakirjat Kansallisarkistoon. Tähän asti aineistot ovat olleet hajallaan ja niitä on ollut vaikea löytää ja hyödyntää. Nyt tarkoituksena on saattaa aineistot saman hakujärjestelmän alle, jolloin ne olisivat helpommin löydettävissä ja käytettävissä.

– Vuosina 2009–12 toteutetun Romanihistoria-tutkimusprojektin aikana totesimme, että SKS:ssa on varsin mittavat romaniaineistot, silloin keräsimme myös uutta aineistoa. Osa aineistosta on kuitenkin yhä järjestämättä, tutkija Risto Blomster SKS:sta kertoo.

Romanitutkimus on lisääntynyt muun muassa Helsingin yliopiston romanikielen ja -kulttuurin oppiaineen perustamisen myötä. Tutkimus on Blomsterin mukaan myös kansainvälisesti kasvussa.

– Tutkimusta ja tulevaisuutta varten kaipaamme ehdottomasti myös romanien itsensä tuottamaa aineistoa.

romaniarkisto3

Tieto arkistosta saatava leviämään

Merkittävä osa hanketta on myös arkistosta tiedottaminen romaneille, erityisesti erilaisiin yhteisöihin. Aiemmin arkistointiin on romaniyhteisössä suhtauduttu osittain varauksellisesti

– Arkistointi ehkä yhdistetään tilastointiin, tahdonvastaiseen tiedonkeruuseen, mikä on romaneille historiallisesti valitettavan tuttua. Siksi nyt on tärkeää tiedottaa ja kertoa, että kaikki osallistuminen on vapaaehtoista ja kyse on julkisen tiedon keräämisestä, Friman-Korpela kertoo.

– On tärkeää varmistaa, että yhdistysten ja yksityisten ihmisten oma ääni säilyy arkistossa, etteivät ne ole vain ulkopuolisesta näkökulmasta koottua tietoa, Blomster huomauttaa.

romaniarkisto2

Blomsterin mukaan aika materiaalin keräämiseen on nyt hyvä.

– 1960- ja -70-lukujen aktiivit, ihmiset jotka olivat silloin perustamassa yhdistyksiä ja toimivat poliittisesti, ovat nyt jäämässä eläkkeelle tai jo eläkkeellä, ja he tekevät omia pesänselvityksiään. Siksi nyt on hyvä hetki tarkastella sitä aikaa.

Romanien kansallispäivää vietetään 8.4.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuosijuhlassaan 27.2.2016 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle apurahan kokoelmiaan kartuttavan ja kansainvälisesti verkottuneen Suomen romanien arkiston perustamiseen ja tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.