Valot sammuivat vanhassa teatterissa

– Tästä hetkestä sunnuntai-iltaan asti tämä kuolemaan tuomittu talo on täynnä valoa, virtaa ja energiaa, sanoi Helena Anttonen Lappeenrannan vanhan kaupunginteatterin lavalla marraskuun alussa.

Vanhalle teatteritalolle jätettiin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna jäähyväisiä nuorten taidetapahtuman merkeissä. Pian purettava talo täyttyi musiikki-, tanssi- ja teatteriesityksistä ja kuvataiteesta kolmen päivän ajaksi.

Avoimet ovet tekijöille ja yleisölle

Viimeinen sammutta valot -tapahtuman valmistelu alkoi jo keväällä ja alusta asti oli selvää, että tapahtumasta haluttiin monitaiteinen. Esiintymään tai taidetta tekemään sai tulla kuka tahansa. Tekijät ottivatkin talon haltuunsa ja taideteoksia löytyi niin kellarista kuin saunastakin.

– Ei tämä ihan helpoin tapa ole, koska ohjelma elää koko ajan, tapahtuman koordinoinut Maria Fomin totesi avajaispäivänä perjantaina.

VSV_Maria

Yllätykset jatkuivatkin vielä avajaispäivänä, kun osa esiintyjistä perui osallistumisensa ja aikatauluja viilattiin uuteen uskoon. Järjestäjät saivat soitella uusista esiintymisajoista sopien ja juosta painossa hakemassa uusia versioita ohjelmajulisteista. Fomin ei kuitenkaan ottanut asiasta turhaa stressiä.

– Aina sattuu ja tapahtuu. Ei ole niin tärkeää, että kaikki menee ihan just oikein. Tärkeintä on, että tämä on sellainen tapahtuma, missä kaikilla on hyvä olla.

Viikonlopun ajan teatterin ovet olivat auki ja myös yleisö sai kierrellä talossa vapaasti. Moni olikin saapunut paikalle paitsi seuraamaan ohjelmaa, myös jättämään vanhalle teatterille omat jäähyväisensä.

Vapaasti kokeilemaan

– Olemme pyrkineet saamaan mukaan myös niitä, jotka eivät ole missään taidekouluissa tai vastaavissa jo mukana, järjestelyissä mukana ollut Roope Kojo kertoi.

VSV_Roope

– Se tavallinen asenne taitaa olla, että en mie uskalla, en mie ole hyvä. Olemme yrittäneet viestiä, että täällä on kynnys matalalla, tai sitä ei ole oikeastaan ollenkaan. Nyt saa tulla kokeilemaan ilman painetta, vaikka ei olisi koskaan tehnyt mitään vastaavaa.

Ennen viikonlopun tapahtumaa nuorille tarjottiin mahdollisuus tulla opettelemaan taiteen tekemistä työpajoihin. Graffittityöpajaa vetänyt Ville Silvennoinen oli itse maalannut teatterin kellaritilan. Hänen työpajaansa osallistui sekä aikuisia että lapsia ja työskentelyn tulokset olivat esillä teatterilla.

– Halusin näyttää, ettei tarvitse osata tehdä taidetta, jotta voi tehdä sitä. En koe että itsekään osaan, minä vain teen – menen sydän edellä puuhun.

VSV_Ville

– Jos joku saa kimmokkeen mihin tahansa taiteen lajiin, se on bonus. Vaikka vain yksikin nuori innostuisi täällä, löytäisi jonkun tavan jolla pystyy toteuttamaan omaa sisäistä maailmaansa näkyväksi itselleen ja muille, tavoitteemme on saavutettu, Fomin muotoili.

Kuvat: Noora Pesonen

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahaston rahoittama Viimeinen sammuttaa valot -tapahtuma järjestettiin lappeenrannan entisessä kaupunginteatterissa 6.-8.11.2015.
, Jenni Heikkinen.

Ihannetyttöjen kapina

– Tyttökirjojen ajatellaan olevan konservatiivisia, mutta sehän ei pidä paikkaansa! suomalaisia tyttökirjoja tutkinut Myry Voipio sanoo.

Voipio tarkastelee väitöskirjassaan suomalaisia tyttökirjoja vuodesta 1889 nykypäivään. Vanhin mukana oleva teos on Toini Topeliuksen Tea-nimimerkillä julkaisema  I utvecklingstid, tuoreimpia Vilja-Tuulia Huotarisen valoa valoa valoa ja Henrika Andersonin Emma Gloria med lust och fägring stor vuodelta 2011.

– Päähenkilöt ovat edelleen oman aikakautensa ihannetyttöjä. Ihanteet vain ovat muuttuneet ja elämä on vapautunut.

Tutkimuksessaan Voipio havaitsi, että suomalaiset tyttökirjat ovat aina kuvanneet pinnalla olleita aiheita, esimerkiksi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Suomen itsenäistymispyrkimyksiä.

– 1910-luvulla käsitellään yhteis- ja tyttökoulua. Esimerkiksi Anni Swan ja Mary Marck eli Kersti Berglund kirjoittivat kirjoihinsa myönteisiä käsityksiä siitä, että tytöt käyvät nimenomaan yhteiskoulua.

1960-luvulla kirjoissa alettiin puhua enemmän esimerkiksi murrosiästä ja kirjoissa mainittiin ajankohtaisia aiheita kuten Vietnamin sota ja Beatles.  Uusimmissa teoksissa pohditaan muun muassa seksuaalisuutta lesbo- ja bi-hahmojen kautta. Seksuaalisuuden kuvaus onkin suurin kirjoissa tapahtunut muutos.

voipio4

Villikot ja neuvottelijat

Voipio nosti väitöskirjansa otsikkoon emansipaation ja ohjailun. Näiden kahden ristiveto on peräisin jo varhaisimmistä tyttökirjoista, joiden piti kasvattaa tytöistä oikeanlaisia naisia. Silti tyttökirjoissa on alusta asti ollut oman aikansa normeja vastaan kapinoineita villikkohahmoja ja niissa on kuvattu esimerkiksi tyttöjen koulutustavoitteita. Sama linja on säilynyt ja nykytyttökirjoissa kritisoidaan esimerkiksi ulkonäköpaineita.

Voipion mielestä on kiinnostavaa, että suoran kapinallisuuden lisäksi tyttökirjoissa on paljon tyttöjä, jotka neuvottelemalla kehittävät itselleen parempaa asemaa.

– Tekla Roschierin kirjassa Auringon noustessa vuodelta 1898 päähenkilö Aini on tavattoman kiltti ja kunnollinen. Mutta kun hän oivaltaa haluavansa opiskella ylioppilaaksi, hän ei suinkaan paisko ovia tai karkaile, vaan tekee työnsä entistä paremmin, opettaa torpparien lapsia ja auttaa kotitöissä vielä enemmän. Tällä tavoin Aini todistaa vanhemmilleen, että pystyy opiskelemaankin, Vopio kertoo.

Paljon on tyttökirjoissa säilynyt samana läpi vuosien. Ammatista ja koulutuksesta on tullut itsestäänselvyyksiä, mutta edelleen hahmot pohtivat, mikä olisi heille sopiva ala ja miten tavoitteen voi saavuttaa. Myös perhe, ystävyys ja ihmissuhteet ovat pysyneet tärkeinä.

Enemmän keskustelua lastenkirjallisuudesta

Voipio toivoisi, että julkisessa kirjallisuuskeskustelussa käsiteltäisiin enemmän lasten ja nuorten kirjoja. Näin uudetkin kirjat saisivat ansaitsemaansa huomiota ja lukijat löytäisivät ne paremmin.

– Jos lasten- ja nuorten kirjallisuudesta puhutaan vain silloin kun kauhistellaan, etteivät nuoret lue, se ei ole kovin kannustavaa!

Kuvat: Harri Tahvanainen, Jenni Heikkinen


Kulttuurirahaston työntekijöiden suosikkityttökirjoja:
Anni Polva: Tiina-sarja
L. M. Montgomery: Vihervaaran Anna
L. M. Alcott: Pikku naisia
Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt
L.M. Montgomery: Pieni runotyttö
Anni Swan: Iiris rukka (ja muut Swanin teokset)
Merja Jalo: Nummelan ponitalli
Carolyn Keene: Neiti etsivä
Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto myönsi vuonna 2010 Myry Voipiolle suomalaisten tyttökirjojen tyttöhahmojen toimijuutta tarkastelevaan väitöskirjatyöhön. Voipion väitöskirja ”Emansipaation ja ohjailun ristivedossa. Suomalaisen tyttökirjallisuuden kehitys 1889–2011” tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa 20.11.2015.
, Jenni Heikkinen.

Kallio houkuttelee luovia yrittäjiä

Helsingin Kalliosta on kehittynyt monen luovan alan yrittäjän työpaikka ja suuri osa heistä myös asuu alueella. Itsekin Kalliossa asuva tutkija Olga Gurova huomasi alueelle ilmestyneen paljon pieniä työhuoneita ja halusi selvittää, keitä niissä työskentelee. Hän ryhtyi haastattelemaan yrittäjiä ja päätyi tekemään heistä dokumenttia yhteistyössä assistenttinsa Daria Morozovan ja taiteilija Alissa Javitsin kanssa.

– Halusimme näyttää, mitä Kalliossa on tällä hetkellä meneillään, Gurova kertoo.

kallio05

Kallion muotialan yrittäjistä useimpien konsepti on kestävä muoti: on kierrätystä, vanhan uudistamista ja erikoisia materiaaleja. Suunnittelijoiden lisäksi alueelle on keskittynyt ompelimoja, vintage-liikkeitä ja kirpputoreja.

Putiikit sijaitsevat usein pienissä ryppäissä lähekkäin. Useat yrittäjät myös työskentelevät jaetuissa tiloissa, esimerkiksi Made in Kallio -työhuoneella työskentelee noin kymmenen yrittäjää. Työtilojen jakaminen on edullista ja lisäksi suunnittelijat saavat kaipaamaansa seuraa.

– Saman alan yrittäjät eivät niinkään kilpaile keskenään vaan auttavat toisiaan ja hyötyvät toisistaan, Gurova kertoo.

kallio04

Ei liian keskiluokkaista

Kallion imago houkuttelee luovia ihmisiä niin yrittäjiksi kuin asukkaiksikin. Alue on muuttunut kovasti viime vuosina, mutta Gurova ei usko Kallion muuttuvan yläluokkaiseksi, vaikka se onkin siistiytynyt.

– En usko että Kallio koskaan kokonaan keskiluokkaistuisi. Täällä toimivat Hursti, Pelastusarmeija, vastaanottokeskus ja monet muut toimijat, jotka tuovat alueelle monenlaisia ihmisiä.

Tällainen moniarvoisuus ja erilaisuuden hyväksyvä ilmapiiri on monelle alueen yrittäjälle mieleen.

– Suunnittelijoita ei pelota, että alueella on köyhiä ja juoppoja, mutta liika keskiluokkaistuminen ehkä vähän pelottaa.

kallio06

Gurovan mukaan Kalliota on tutkittu yllättävänkin vähän, vaikka aiheita riittäisi.

– Olen pohtinut esimerkiksi miksi vintage on täällä niin suosittua. Voisiko se liittyä historiaan työläisalueena?

Tutkija tekemässä elokuvaa

Gurovan tutkimus yhdistää sosiaalitieteitä ja taidetta. Videot ovat usein osa sosiaalitieteiden tutkimusta, mutta laajemmalle yleisölle tehty dokumentti vaati uudenlaista lähestymistapaa. Gurova kertoo tuskailleensa tieteellisen kielen kanssa.

– Selostuksistani tuli jatkuvasti liian akateemisia.

kallio03

Tieteen ja taiteen yhdistäminen oli kuitenkin Gurovalle mieleen.

– Toinen tapa ilmaista ajatuksia, uusi kieli, avaa uudenlaisia mahdollisuuksia ja inspiroi.

Gurova suositteleekin videon tekemistä muillekin tutkijoille, sillä hänen mielestään video tuo tieteen lähemmäs ihmisiä.

– Akateemiset ihmiset ovat joustavia ja haluaisivat kertoa tutkimuksistaan ihmisille, mutta eivät aina löydä oikeita tapoja tai kanavia. Videot voisivat olla yksi uusi tapa.

Gurovan, Morozovan ja Javitsin elokuva esitetään 5.2.2016 Arkadia International Bookshopissa Helsingissä. Suunnitteilla on myös näytös Kallion kirjastossa tammikuussa 2016.

Kuvat: Harri Tahvanainen

Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto myönsi vuonna 2015 apurahan Olga Gurovalle, Daria Morozovalle ja M.A. Alissa Javitsille nuorten vaatesuunnittelijoiden toimintaa Helsingin Kalliossa käsittelevään tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Talous ei kiinnosta, jos siitä puhutaan vaikeasti

– Nuoret kokevat, että taloudesta puhutaan vaikeilla termeillä ja epäkiinnostavasti. Vasta ongelmiin jouduttaessa tajutaan, että sehän liittyikin omaan elämään, väitöskirjaansa tekevä Laura Luukkanen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta kertoo.

Väitöskirjassaan Luukkanen kerää nuorten tuntemuksia siitä, miten he kokevat talouskysymykset ja miten taloustieto tavoittaisi heidät parhaiten.

Vuonna 2011 Luukkanen oli mukana järjestämässä eri puolilla Suomea lukioissa ja toisen asteen oppilaitoksissa pienryhmäkeskustelutilaisuuksia.

Tutkijat hyödynsivät keskusteluissa niin sanottua third person -tekniikkaa. Nuoret saivat kommentoida kuvitteellisen esimerkkihenkilön toimintaa: millainen Matti on hoitamaan raha-asioitaan.

– Toista henkilöä voi kuvailla ilman estoja, ja tällöin ihminen saattaa huomaamattaan kertoa enemmän itsestään.

Kouluopetus liian kaukaista

Nuorten mielestä koulu opettaa ymmärtämään enemmän koko kansantalouden toimintaa kuin henkilökohtaisen talouden hallintaa.

Kouluihin toivottiinkin käytännönläheisiä talousosaamisen kursseja siitä, miten rahat saa riittämään, mikä maksutapa on halvin, kuinka laina toimii.

– Koulu tavoittaa koko ikäluokan. Kaikkien kotiolot eivät ole sellaiset, että vanhemmilta saisi järkeviä talousneuvoja, Luukkanen toteaa.

Nuoret toivoivat internetsivustoja, joihin olisi koottu helpossa paketissa perustietoa oman talouden hallintaan. Itse asiassa tällaisia sivustoja on jo olemassa, esimerkiksi Kuluttajaliiton Valtti.

Sivustot olivat kuitenkin nuorille vieraita, joten he toivoivat niiltä aktiivisempaa mainontaa esimerkiksi Facebookiin, sanomalehtiin ja koulujen seinille. Interaktiivisuutta lisäisi chattikanava, jossa asiantuntijat vastaisivat livenä nuorten kysymyksiin.

Hyvät pahat pankit

Pankkeihin suhtauduttiin kahdella tapaa. Toiset pitivät pankkeja hyväntahtoisina auttajina, toiset liike-elämän toimijana, jonka välittämä tieto on läpeensä voitontavoittelun sävyttämää.

– Osalla oli yllättävänkin vahva ajatus, että pankkeihin ei voi luottaa.

Säästämiseen monet suhtautuivat konservatiivisesti ja ajattelivat säästötilin olevan ainoa vastuullinen ja järkevä säästömuoto. Osake- ja rahastosijoittamisellakin oli puolestapuhujansa, mutta he jäivät vähemmistöön.

Inflaatiota eli varallisuuden hidasta hupenemista pankkitililtä nuoret eivät erikseen osanneet mainita riskiksi.

– Se vaatisi noin nuorilta varsin spesifiä tietoutta. Nuoruuteen kuuluu hetkessä eläminen. Mietitään, paljonko rahaa on ja mihin se riittää nyt. Seuraava vuosi tuntuu jo kaukaiselta asialta.

Teksti: Antti Kivimäki

Kuva: Heikki Tuuli

Kauppatieteiden maisteri Laura Luukkanen on saanut vuosina 2013 ja 2015 apurahoina yhteensä 46 199 euroa Suomen Hypoteekkiyhdistyksen rahastosta nuorten taloudellisen osaamisen edistämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.