Yhteisöllinen arkkitehtuuri vaatii vielä opettelua

Arkkitehti Emmi Keskisarja haluaa arkkitehtuurista ja suunnittelusta entistä osallistavampaa. Keskisarja tutkii arkkitehtuurin osallistavia prosesseja, eli sitä, miten ympäristöä voidaan suunnitella yhdessä.

– Arkkitehti ja arkkitehtuuri on tavattu esittää tekijän ja objektin suhteena. Suunnitteluprosessista ei ole paljon tavattu puhua, vaan se on enemmänkin haluttu mystifioida: että on joku salaperäinen maestro joka synnyttää ideoita.

Keskisarja haluaa painottaa yhdessä suunnittelua erotuksena perinteisestä mallista, jossa kansalaisten vaikutusreittinä on mahdollisuus valittaa kaavasta.

– Osallistaminen on tärkeää, koska sen avulla kerätään niin sanottua pehmeää dataa. Se lisää ymmärrystä paikallisuudesta, tuo suunnittelijoiden tietoon käytännön kokemusta, kaupunkilaisten arjen näkökulmaa ja todellisia tarpeita.

Yhdessä ideoinnista yhdessä suunnitteluun

Keskisarja on kokeillut erilaisia yhdessä suunnittelun tapoja työpajoissa ja opiskelijoiden kanssa tekemissään projekteissa.

Esimerkiksi Jyväskylässä kaupunkilaiset kutsuttiin työpajaan, jossa he saivat ideoida ja pohtia, mitä uuteen paikkaan siirtyvältä kauppatorilta pitäisi löytyä, ja mikä toisi paikkaan erityisen jyväskyläläisen tunnelman.

Keskisarja_Tyopaja_Jyvaskylä_2

– Tällainen ei kuitenkaan vielä riitä, sillä tämä on yhdessä ideointia, ei suunnittelua, Keskisarja huomauttaa. Hänen mielestään arkkitehdit eivät ole pystyneet kunnolla määrittelemään, mitä aivan ideoinnin alkuvaiheessa tehdään. Prosessin rakenne pitäisi hahmottaa, jotta siihen voitaisiin ottaa muitakin mukaan.

Arkkitehdin on joka tapauksessa huomioitava työssään monia tahoja, kuten museovirasto ja kaavoituksesta vastaavat.

-Jos luovaa prosessia ei strukturoida, on vaarana, että se jää eri ihmisten välisen koordinaation, lausumisen ja muun työn jalkoihin. Sille ei ole määritelty koko suunnittelun prosessissa omaa paikkaa. Juuri tämän määrittely on väitöskirjani tehtävä.

Kun mietitään miten yhdessä kaupunkilaisten kanssa voisi ideoida, täytyy pohtia myös, kenen ideoita kuullaan. Hyviä ideoita voi tulla keneltä tahansa, mutta pitää olla jotkut arviointikriteerit joilla hyvät ideat otetaan mukaan ja huonot karsitaan, Keskisarja muistuttaa.

Kuva 1: Uusi Kaupunki Studia Generalia: Inari Virkkala

Kuva 2: Uusi Jyväskylä jatkuu -työpaja: Jussi Vuori

Lisää Keskisarjan työstä: www.emmikeskisarja.com

Suomen Kulttuurirahasto myönsi 27.2.2015 Emmi Keskisarjalle apurahan osallistavia metodeja rakennusalalla käsittelevään taiteelliseen väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.

Tarinat luovat tunteen paikkaan kuulumisesta

Asukkaiden vahva alueellinen identiteetti voi olla hyvin merkittävä asuinalueiden suojelussa, sanoo tutkija Eeva Karhunen.

– Asukkaille henkisesti tärkeiden rakennusten säästäminen on todella tärkeää kulttuurisesti kestävän kehityksen kannalta. Kun asukkaat kokevat, että heille tärkeitä rakennuksia suojellaan, he sitoutuvat tekemään työtä koko alueen eteen.

Karhunen on tutkinut asuinalueesta kerrottujen tarinoiden ja alueen rakennusten suhdetta Porin Kuudennessa kaupunginosassa eli Kuukkarissa. Kuukkari on alun perin teollistuvan kaupungin työväestölle suunniteltu alue, joka on edelleen suosittu omaleimaisuutensa ja keskeisen sijaintinsa ansiosta.

Kuukkari

Karhusta kiinnostaa, mitä asukkaat itse pitävät arvokkaimpana asuinalueessaan. Asukkaiden arvioissa korostuu aineeton kulttuuriperintö: muistot ja tarinat. Heidän näkökulmansa on paikan sisäpuolella ja tärkeitä ovat tekeminen ja kokemuksellisuus. Viranomaiset taas katsovat aluetta ulkopuolelta, aineellisista lähtökohdista. He pyrkivät arvottamaan aluetta niin, että kriteerit voidaan siirtää paikasta toiseen.

Tutkija muistuttaa asukkaiden kokemusten merkityksestä:

– Kulttuurillisesti kestävä kehitys rakentuu yhteisölle ja paikkaan kuulumisen kokemukselle. Sen perustana on vahva alueellinen identiteetti ja se on usein emotionaalisesti latautunutta tietoisuutta omista juurista. Sen rakennusainetta ovat muun muassa kotiseudusta kerrotut tarinat ja niitten merkitsemät paikat.

Kuukkari_EevaKarhunen

Kuukkarin kasvatti

Tutkimuksensa aikana Karhunen on kerännyt alueen asukkaiden muistoja Kuukkarista. Vanhat asukkaat muistelevat lämmöllä esimerkiksi klapitalkoita, joihin yksi jos toinenkin on lapsena joutunut tai päässyt. Monelle iloa tuo se, että samat, jo lapsuudesta tutut touhut ovat arkea nykyäänkin.

– Asun itsekin Kuukkarissa, 1888 rakennetussa pikku talossa, jonka tontti on kuulunut isäni suvulle 1870-luvulta asti, Karhunen kertoo.

Hän onkin monesti saanut vastata kyselyihin, miten tutkimukseen vaikuttaa se, että kohde on tutkijalle itselleen kovin läheinen ja tutkija on osa tutkimaansa yhteisöä.

– Toimin tutkijana kotikentälläni, ja tutkijan osallisuudesta tutkimuskohteeseensa ollaan tiedemaailmassa montaa mieltä.

Karhunen on kuitenkin hyötynyt monella tapaa siitä, että tuntee tutkimuskohteensa hyvin omakohtaisesti. Hänen mukaansa tutkittavat ovat suhtautuneet luottavaisesti tutkijaan, jonka isovanhemmatkin ovat heille tuttuja. Keskustelut on ollut helppo aloittaa.

Tutkijan poika Johannes Lähteenmäki klapitalkoissa.
Tutkijan poika Johannes Lähteenmäki klapitalkoissa.

Ensimmäinen kuva: Voitto Niemelä 1969, Satakunnan Museon kuvakokoelma

Kuva Eeva Karhusesta: Marika Aspila

Muut kuvat: Eeva Karhunen

Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto myönsi vuonna 2015 Eeva Karhuselle apurahan asuinaluetta koskevan muistitiedon tuottamisen menetelmien kehittämistä koskevaan väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen.
, Jenni Heikkinen.

Somepäivitys saa kiinalaisturistin kiinnostumaan

– Paras tapa tavoittaa kiinalaiset turistit on käyttää heidän omia sosiaalisen median kanaviaan, tutkija Yu Guopeng sanoo.

Kiinalaisia turisteja käy Suomessa vuosittain noin 50 000-60 000 ja kaikista matkailijoista juuri kiinalaiset käyttävät eniten rahaa. Kiinalaiset löytävät matkakohteensa usein sosiaalisen median kautta. Siksi suomalaistenkin matkailuyrittäjien kannattaisi opetella ymmärtämään, miten kiinalaisturistit sosiaalista mediaa käyttävät, Yu sanoo.
ch03
– Sosiaalinen media on Kiinassa hyvin erilainen kuin länsimaissa, sillä hallitus valvoo sitä tarkasti. Silti kiinalaiset turistit käyttävät somea pitkälti samalla tavalla kuin länsimaalaisetkin.

Suomalaisten yleisimmin käyttävät sosiaaliset mediat kuten Facebook ja Twitter ovat Kiinassa kiellettyjä, mutta kiinalaisilla on omat sosiaaliset median kanavansa, jotka ovat jopa länsimaisia vaikutusvaltaisempia. Suosituin niistä on Facebookia muistuttava WeChat.

– Kiinalaiset eivät välttämättä tiedä kovinkaan paljon länsimaalaisten käyttämistä sivuista, joten niillä julkaiseminen menee hyvin usein hukkaan, vaikka sisältö olisi kuinka monipuolista. Esimerkiksi Youtube-videoista ei ole iloa, kun sivusto on Kiinassa kielletty.

Kannustusta kaivataan

Kiinankielisten päivitysten tekemistä hyödyllisempää voisikin olla kannustaa kiinalaisturisteja kertomaan itse omissa kanavissaan suomalaisista kohteista.

– Kiinalaiset turistit luottavat WeChatissa kerrottuihin juttuihin. Siellä jutellaan lähinnä kavereiden ja perheenjäsenten kanssa, ja heidän suosituksiinsa luotetaan.
ch04
Yu Guopengin mukaan turisteja kannattaa kannustaa kertomaan kokemuksistaan ja palkita niitä, jotka tekevät päivityksiä. Palkitseminen saa turistit kertomaan kokemuksistaan enemmän ja mielenkiintoisemmin. Palkintona voi tarjota vaikkapa etukuponkeja ja samalla vinkkejä, miten päivityksestä voisi tehdä kiinnostavamman.

– Tutkimukseni mukaan päivityksen uskottavuus oli aiemmin tärkeää. Nyt kiinnostavuus on tärkeintä ja päivityksen täytyy olla houkutteleva, jotta muut innostuvat. Kun kuluttaja kiinnostuu, hän kysyy kyllä itse jatkokysymyksiä esimerkiksi hinnoista, paikan sijainnista ja niin edelleen.

ch01

Kuvat: Harri Tahvanainen

Suomen Kulttuurirahasto myönsi Yu Guopengille apurahan sekä vuonna 2014 että 2015 kiinalaisia turisteja ja heidän sosiaalisen median käyttöään käsittelevään väitöskirjatyöhön.
, Jenni Heikkinen.